Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. elokuuta 2018

Värejä ja sattumankauppaa

Miettiessäni Lahden Wellamo-opiston syyskuisen värikurssin valmisteluja mieleeni juolahti, miten suuri osuus joidenkin tuotteiden värillä on niiden menestykseen.

Esimerkiksi otan tässä Fiskarsin sakset.


Saksien oranssit kahvat liittävät mielikuvamme vain ja ainoastaan Fiskarsin saksiin. Fiskarsin oranssilla on myös tuotesuoja Suomessa, USA:ssa ja Kanadassa.

Muotoilija Olof Bäckström halusi tehdä ergonomiset sakset muovikahvoilla. Kun niitä kehiteltiin, maailman sakset olivat kauttaaltaan samaa ainetta kuin terät. Elettiin 1960-lukua.

Suunnitelmissa oli tehdä kahvat mustiksi, punaisiksi tai vihreiksi. Koe-erää tehtäessä koneessa oli jäljellä oranssia muovia, joka myös käytettiin mallikappaleisiin. Oranssi voittikin sisäisessä äänestyksessä ja päätyi lopullisten miljoonien saksenkahvojen väriksi ja Fiskarsin saksien tavaramerkiksi. Sama väri on sittemmin toistunut yrityksen muissakin tuotteissa mustan rinnalla.

Jokainen markkinointiin perehtynyt tietää, että tuotteen ainutlaatuisuus ja tunnistettavuus ovat elintärkeitä, jotta kilpailussa pärjää. Saksiakin valmistetaan ympäri maailmaa.

Monia tuotevärejä mietitään, testataan ja vertaillaan suurien budjettien turvin. Aikoinaan Münchenin  lentokentän busseja ja paloautoja koemaalattiin erilaisilla sinisillä ja punaisilla, jotta oikea lopullinen sävy erottuu positiivisesti lentokenttäympäristössä.

Joskus auttaa sattuma. Täytyy vain olla avarakatseinen ja antaa välillä sillekin mahdollisuus.

Tässä vielä ilmoittautumislinkki kahden illan kurssilleni: Väri-ilta

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Oranssia

Oranssi on väri, josta en oikeastaan ole pitänyt ennenkuin huomasin sen virkistävän vaikutuksen.
Myönnän olleeni nuoremmalla iällä uskollisen muodin sanelemille värimaailmoille,
eivätkä 60-luvun jälkeen oranssin sävyt ole olleet kovin trendikkäitä.

Katsoin hiljattain saksalaisen ZDF-kanavan aamupäivän viihteellistä keskusteluohjelmaa, jossa studio suorastaan kylpi oranssin eri vivahteissa - jos nyt kuvaruudussa vivahteita
sen kummemmin voi erotella.
Olin haltioitunut siitä, kuinka TV:stä tulvi valoa ja lämpöä.
Pöydällä ja hyllyillä oli runsaasti oransseja ja keltaisia astioita, hedelmiä ja esineitä.
Jopa seinät oli maalattu rohkeasti oranssiksi!

En tietenkään ryhtyisi kotioloissa noin täydelliseen ja dramaattiseen värien vaihtoon. Kyseessähän oli show, jonka tarkoitus on hetkellisesti piristää katsojia ja kepeyttää tunnelmaa alkutalven kylmyyden keskellä.
Ja siinä on onnistuttu. Tiedän, että suuren maan TV-yhtiöillä on ihan eri mahdollisuudet panostaa rahallisestikin. Lavastajia auttavat myös värisuunnittelijat, jos se koetaan tarpeelliseksi. Se myös toimii.


Omaan kotiin ideaa voi soveltaa, jos tarvitsee virkistystä. On helppo aloittaa vaikkapa laittamalla mandariinit, satsumat tai appelsiinit näkyvälle paikalle. Ja jatkaa voi aina seinän maalaamiseen asti, jos mieli tekee.