Monesti kuulen ihan arkipäiväisissä tilanteissa kuinka hienosti olen yhdistellyt värejä. Viimeksi kuulin tämän käydessäni virpomassa. Olin vain yhdistellyt värillisiä höyheniä.
Alitajuisesti käytän oppimiani värikontrastien tehoja kaikessa yhdistelyssä. Paras keino saada värit hehkumaan on vastavärikontrasti. Sehän on se, jossa väriympyrässä toisiaan vastatusten olevat värit saavat toisensa näyttämään erityisen maistuvilta.
Ylläolevassa ihan pikaisesti palmusunnuntaina näppäämässäni kuvassa on vihreää ja punaista eli vastavärejä höyhenissä. Mukana on myös lilaa ja keltaista, eli vastavärejä. Sävyjä olen pehmentänyt, sillä en koskaan käytä voimakkaan sävyisiä höyheniä. Minkään ei tarvitse olla talvisessa maisemassa räikeää.
Kun ympäristö on sinertävää, muut värit vaikuttavat miellyttävän lämpimiltä sitä vasten. Siinäkin on taas kylmä-lämmin-kontrasti.
Värisävyjen yhdistely on pelkästään hauskaa. Kun aikansa on opiskellut teorioita, ei niitä tarvitse edes ajatella. Jokuhan on vain kehittänyt olemassa oleville asioille selitykset. Sitä on teoria.
Sitten on vielä niitä onnellisia, jotka ihan vaistonvaraisesti osaavat nämä asiat.
Tässä kuitenkin muistin tueksi väriympyrä:
Kirsti Nahirnyj kertoo kokemuksiaan ja havaintojaan värien, sisustuksen, käsitöiden ja taiteen alalla ja elämässä yleensä sekä antaa vinkkejä ideointiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vastavärikontrasti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. maaliskuuta 2018
lauantai 23. tammikuuta 2016
Tekstin näkyvyys
Vielä palaan edellisen kirjoitukseni aiheeseen tekstin näkyvyydestä ja miten se vaikuttaa luettavuuteen.
Löysin arkistoistani kuvan, joka todistaa kuinka keltaisella pohjalla näkyvä musta teksti on todella selvästi luettavissa, että se näkyy varoituskyltissäkin jopa sinisen hetken saapuessa Vesijärven ylle.
Samalla näkymässä on hienot (melkein-)vastaväri- ja lämpökontrasti, kun lämmin keltainen ja kylmä sininen kohtaavat. Ja onhan kuvassa myös vaalea-tumma-kontrasti.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Taustaväri harmaa
Ilahtuneena olen lukenut kansainvälisten messujen valikoimien lupaavan enemmän väriä esimerkiksi sisustukseen. Tottakai muualla on - Tanskaa lukuunottamatta - ollut koko ajan suosittua käyttää enemmän väriä kuin Suomessa, mutta nyt värejä aletaan juhlistaa oikein kunnolla harmaavoittoisen pitkän kauden jälkeen.
Mitäpä sitten tehdä, jos kotona on teräksen-, hiiren-, savun-, ja sadepilvenharmaata? Onneksi harmaa sentään on sekoitus kaikista väreistä, tai sitten mustasta ja valkoisesta. Niinpä se on hyvä pohja muille väreille.
Jos siis koti on ollut pelkkä tausta, niin nyt on aika alkaa hehkuttaa pääosaa.
Kuvaisikohan se myös tätä aikaa: Ihmiset alkavat viihtyä enemmän kotosalla ja perheen kanssa. Harmaa on niin passiivinen ja neutraali, ettei se innosta mihinkään. Stressaantunutta se rauhoittaa juuri tästä syystä. Kuvaruudulta lukiessa harmaa teksti valkoisella pohjalla kuten tässä helpottaa lukemista. Mutta jos haluaa pontta puuhaamaan jotain uutta, niin on aika tarkistaa kodin värimaailmaa.
Hanki pääosan esittäjä:
Taidelainaamosta voisi hankkia edullisesti vähäksi aikaa rohkeankin suurikokoisen työn. Jonkun kunnon väri-iloittelun. Huomaamattaan alkaa kaivata lisää väriä muuallekin, koska alitajunta sanoo, että väri tekee hyvää. Sinne muualle voi hankkia taulusta poimittuja sävyjä, tai kaivaa kaapista maljakkoa ja tekstiiliä, jotka laitettiin sinne ennen harmaakautta.
Vaihtoehtoisesti isokokoinen kehystetty juliste auttaa alkuun. Tai vintillä kauan säilynyt matto. - Hiljalleen syntyy halu ja toivottavasti mahdollisuus verhoiluttaa huonekaluja tai maalauttaa esimerkiksi eteiskäytävä voimakkaamman väriseksi.
Joskus pelkällä järjestelemisellä asunnon värimaailma muuttuu. Sijoittele esimerkiksi siniset ja oranssiin sekä ruskeaan vivahtavat esineesi yhdeksi ryhmäksi. Siinä syntyy vastavärikontrasti ja sen sovellusta. Eri sävyisiä vihreitä tekstiilejä, ja sekaan pieni läikkä punakkaa, tai lilaa. Enkä tässä tarkoita, että kaikki seinät ja lattiat on ahdettava täyteen. Tyhjää tilaa tarvitaan rauhoittamaan. Siis harmaalle, beigelle tai valkoiselle jää osansa vieläkin. Muttei kaiken tarvitse olla pelkkää tyhjyyttä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)