Marraskuun Junk journal-töitäni

Tämän vuoden marraskuu on tuonut valtameren takaa aikamoista jännitystä. Toivotaan, että siellä oikeat aikuiset saavat asiat kuntoon ja kohta neljä vuotta vallinnut paha ja ahdistava ilma tuuletetaan vauhdilla pois.

Minä olen tenhyt taas lisää junk journal-tekniikan tuotteita rentouttaakseni mieltäni ja pitääkseni ammattitaitoani yllä väri- ja muun sommittelun merkeissä.

Tässä on maissihiutalelaatikon pahville tekemäni minikirja. 

Materiaaleina olen käyttänyt myös samaisen laatikon otsikkokirjaimia, Kirkonseutu-lehden numeroita, Uusi Lahti-lehden logoa, akryyliväriharjoituksiani, sata vuotta vanhoja käsinkirjoitettuja nuotteja, luontokirjan kuvia sekä vanhaa Kotiliesi-lehteä ja montaa muuta pientä palasta. On joukossa yksi leimakin.

 

Kirjan sidoin neulalla ja langalla ennen kollaaseja. Tein vain kaksi reikää selkämykseen. Koetin pitää värimaailman melko yhtenäisenä, koska kollaasi itsessään on melkoisen eläväinen. Yhtenäinen värimaailma pienine variaatioineen rauhoittaa kokonaisuutta.

Kannattaa muuten säilyttää isoja otsikoita lehdistä ja esitteistä, sillä yksittäisistä kirjaimista saa hyviä elementtejä, joita voi jakaa eri sivuille. Kirjasta tulee silloin myös yhtenäisempi. Minä olen käyttänyt etu- ja takakannessa saman otsikon kirjaimia.

Ehkä täydennän kirjaa joskus. Nuo violettivoittoiset akryylivärillä tehdyt struktuurisivut eivät ensi silmäyksellä kaivanneet muuta. Tämähän on ihan itseäni varten tekemäni rento sommittelu, jonka halusin näyttää sinulle, joka olet mahdollisesti aiheesta kiinnostunut.

Pienempi junk journal-projekti

Joskus aiemminkin olen tehnyt pieniä junk journal -tyyppisiä kirjasia lahjoiksi. Kun nyt taas tein yhden Saksaan lähtevän, ajattelin laittaa tänne esille kuvia siitä. 

Ideana oli tällä kertaa eräänlainen leikkisä sanakirja. Varsinaisia sisäsivuja tässä ei ole, vaan sommittelin yhden taitellun pahvin molemmille puolille kokonaisuuden.

Pohjapahvina käytin jälleen elintarvikepakettia.

            Etusivu:                                                             Takasivu:

                                           Sisäaukeama:

                                           Kannet eli etu- ja takasivu:

Nuo väripinnat ovat halvalle paperille tekemiäni vesiväriharjoituksia, jotka revin palasiksi.

Kollaasikirja, kortti tai kirjanmerkki

Minulla alkaa olla melkoinen valikoima noita junk journal-tekniikalla tehtyjä kirjasia, kortteja ja kirjanmerkkejä. 

Hiukan mietin, ahdistaako sana "kirja" aloittelijaa. Tuo journal -sanakaan ei kerro kaikista tämän tekniikan mahdollisuuksista. Aina kun ei tarvitse tehdä isoja monisivuisia kirjoja, vaan voi aloittaa kortista tai minikirjasta. Minä teen semmoisia välitöinä ja joskus pieninä lahjoina ystäville syntymäpäiväkirjeen liitteeksi.

Tämä ylläoleva kaksipuolinen kortti lähti juuri Saksaan kirjeenvaihtokaverille, kun kerroin mitä olen viime aikoina harrastanut.

Alla taas on pieni keskeneräinen harjoitelma art journal-tekniikkaa varten. Siinähän yhdistellään vähän kaikkea villimminkin. Pintoja voi väritellä vesi- tai akryyliväreillä ja kaikenlainen leikittely on paikallaan.

Pikkukirjaset ovat mukavaa puuhastelua. Tässä alla on kaksi raakiletta, joita täydennän myöhemmin. Kansiin käytin leivinpaperipakkauksen pahvia. Siinähän oli jo taitekin valmiina. Sisäsivuilla on vanhaa nuottipaperia, jota värjäsin hiukan ohennetulla akryylivärillä.

Olen kirjoittanut tähän Lisäväriä-blogiini aiemminkin näistä junk journal-, art journal- ja kollaasikirjaprojekteistani. Löydät monta lisäkuvaa, kun selaat aiempia postauksiani. 

Lahden Wellamo-opistoon valmistelemallani "Kollaasikirja uusiomateriaaleista" -kurssilla voit tehdä mitä monenlaisimpia sommitteluja, pieniä tai isoja töitä ihan oman innostuksesi mukaan.

Opistossa otetaan huomioon syksyn 2020 korona-ohjeistukset.

Tässä on vielä linkki ilmoittautumiseen, sillä ainakin tällä hetkellä kurssilla on vielä tilaa:

Kollaasikirja uusiomateriaaleista 

 

Syksyn 2020 Junk Journal- eli kollaasikirjakurssini

Tänä syksynä, jos korona suo, pidän taas Lahdessa Wellamo-opistossa kaksi kurssia. Toinen on väripäivä ja toinen kollaasikirja-aiheinen. Päätin nimetä junk journalin tällä kertaa kollaasikirjaksi, jotta mahdollisimman moni saa heti käsityksen mihin suuntaan tuolla kurssilla ollaan menossa.

Valmistelu tällaista kurssia varten on yllättävän mukavaa, lähes koukuttavaa. Materiaalia kertyy kuin itsestään, koska katse siirtyy aina mahdollisiin sopiviin kirjaimiin, helmiin, paperinpalasiin, joihin ei aiemmin olisi kiinnittänyt huomiota muuten kuin häiritsevänä jätteenä (siitä siis sana junk).

Pohjatöinä tai aloittelevan tekijän pieninä projekteina voi tehdä vaikkapa kortteja tai kirjanmerkkejä. 

Laitanpa tähän esille taas joitakin aikaansaannoksiani, jotta sinullekin, lukijani, avautuu tämä sommittelusilmää sekä estetiikan tajua harjoittava ja kehittävä hieno harrastus.

Nämä ovat pieniä kortteja, hiukan pankkikorttia suurempia.

Tässä samojen korttien kääntöpuolet.

Ylläolevia kortteja varten en ole ostanut mitään uutena. Pahvikin on tulostusmusteiden pakkauksista leikattu. Elävyyttä voi saada leikkaamalla kuvan reunan kuviosaksilla, jos semmoiset omistaa, tai ihan vain repimällä. Repiminen on aika näyttävä tekniikka, eikä se maksa mitään.

Kurssillani käymme läpi myös art journal -variaatioita. Periaate siinäkin on sama, eli käytetään luovasti olemassaolevaa materiaalia, mutta jälki saattaa olla villimpää. Oma käsiala pääsee enemmän esille, koska tekniikassa yhdistellään siveltimen vetoja, piirtämistä ja muuta mahdollista elävöittävää tekniikkaa.

Minä teen näitä art journaleita varten erilaisia väri- ja struktuuripintoja, joista voin leikellä sivuja tai repiä osia elävöittämään värein aukeamia.

Tässä on ohennetulla akryylivärillä ja väriliidulla tehty
kuvioita vanhalle kaava-arkille.

Halvalle ryppyyntyneelle kuultopaperille tein
ohuella akryylivärillä väripintoja.

Tässä on yksi keskeneräinen art journal, jossa olen hyödyntänyt
aiemmin rennolla siveltimellä tekemiäni väriarkkeja.

 Nyt taidan sulkea koneen ja jatkaa kollaasien tekoa. Sitten voin taas esitellä uusia töitäni.

Tässä vielä tietoa Wellamo-opiston kursseja varten:
Junk journal-kurssini löytyy opiston ohjelman sivulta 25 nimellä "Kollaasikirja uusiomateriaaleista" osasta Käsityö/erityistekniikat.

Wellamo-opiston uuteen kurssiohjelmaan voi tutustua tästä linkistä: https://portfolio-web.ess.fi/www/WellamoOpisto/Wellamo_opetusohjelma2021/Wellamoopiston_OPETUSOHJELMA_20202021/page_1.html

Uusiolintuja ja vanhoja kaloja

Vanhoista tarpeettomaksi käyneistä koulukirjoista tai luonto-oppaista saa mukavaa kuvamateriaalia junk journaleihin.

Olen tehnyt viime aikoina muutaman pienen kirjasen, kun kesähelteillä voimat eivät riitä suuriin töihin. Se mikä on hyvää sommittelua toimii koossa kuin koossa.

Tässä on muutama aukeama näytiksi.

Olen yhdistänyt typografiaa ja vesiväreillä maalaamiani väripintoja näihin eläinkirjoista leikkaamiini kuviin. Aina ei tarvitse tunkea sivuja täyteen. Ajoissa lopettamisen taitokin on hyvä muistaa.

Samalla olen innoissani syksyn kollaasikirjakurssista Lahdessa Wellamo-opistossa. Sen valmistelua en malta lopettaa, kun uusia ideoita syntyy koko ajan.

Junk journal-kurssini löytyy opiston ohjelman sivulta 25 nimellä "Kollaasikirja uusiomateriaaleista" osasta Käsityö/erityistekniikat.

Wellamo-opiston uuteen kurssiohjelmaan voi tutustua tästä linkistä: https://portfolio-web.ess.fi/www/WellamoOpisto/Wellamo_opetusohjelma2021/Wellamoopiston_OPETUSOHJELMA_20202021/page_1.html

Keltainen näkyy

Hämmästelin uuden tieliikennelain muutoksista ennen kaikkea yhtä. Miksi hienosti erottuva keltainen ohituksen kieltävä keskiviiva muutetaan valkoiseksi? Tämän logiikan mukaan liikennemerkeistäkin voisi poistaa keltaisen värin ja vaihtaa kaikki keltapohjat pliisuiksi valkoisiksi. Mutta niissä on keltaista sen takia, että keltainen on huomioväri.

------------------------

Keltainen

Valkoinen

------------------

 
Onkohan muutoksessa kysytty ollenkaan väriasiantuntijoita?

Valkoinen harmaalla asfalttipohjalla ei ole niin erottuva väriyhdistelmä kuin keltainen harmaalla. Sadekelillä asfaltti on mustempi ja silloin keltainen erottuu äärimmäisen hyvin jo kaukaa.

Lukisitko sinä mieluiten valkoista tekstiä harmaalla tai mustalla pohjalla? Sellainen negatiiviteksti on monessa tutkimuksessa todettu luettavuudessa heikommaksi yhdistelmäksi.
Keltainen mustalla tai harmaalla pohjalla on siihen verrattuna selkeä yhdistelmä, kun luettava on vähänkin etäämpänä.

Ei siis aina kannattaisi mennä byrokraattisesti tai orjallisesti sen mukaan, miten muualla on toimittu. Joskus Suomessa asiat ovat paremmin suunniteltuja. Täällä valokin on erilainen. Ja onhan vielä maita, jossa keltaista keskiviivaa käytetään edelleen.

Sitäpaitsi keltainen on ilon, valon, lämmön ja auringon väri. Joskus noita positiivisia tunteita voisi käyttää hyväksi myös tieliikenteen suunnittelussa.

Ilokseni löysin myös 14.6.2020 Sunnuntaisuomalaisesta (mm. Etelä-Suomen Sanomat) Teppo Koskisen kirjoittaman hienon kolumnin samasta aiheesta. En siis ole ihan yksin mielipiteeni kanssa.

Jännittääkö?

Haluanpa minäkin kertoa ajatuksiani ajankohtaisesta aiheesta. Ei koronasta kuitenkaan.

Esiintymisjännitys vaivaa enemmän tai vähemmän melkein kaikkia ihmisiä. Muistan, kuinka eräässä seminaarissa näyttelijä-luennoitsija sanoi kokeneensa, että jännittämisen puute ennen esiintymistä on huono merkki. Keskittyminen ei ole silloin parhaimmillaan. Jännityshän auttaa pinnistämään, jotta esiintyjä on valppaana ja tekisi parhaansa. Hyvä jännittäminen on enemmänkin keskittymistä.

Sanotaan, että suomalaiset jännittävät esiintymistä suhteellisen paljon verrattuna muihin kulttuureihin. En tiedä alan tutkimuksista mitään, mutta voin kertoa kokemuksistani ajalta, jolloin opetin Saksassa.

Opiskelijat esittelivät päättötyönsä noin 60 henkilön yleisölle, joka koostui muista koulun opiskelijoista sekä opettajista. Hermostuneisuutta tai jännittämistä ei näkynyt ulospäin, vaikka moni myönsi, ettei uni maittanut edellisenä yönä. Tietenkin hyvä valmistautuminen vähentää epävarmaa oloa. Eräs opettaja toi mukanaan jopa homeopaattisia resque-tippoja, joita voi halutessaan ottaa. En tullut kysyneeksi kuinka moni tarttui tuohon tarjoukseen.

Koska opetin koulussa ensimmäisestä viimeiseen eli kolmanteen vuosikurssiin asti, tunsin oppilaani melko hyvin. Huomasin, että he uskalsivat esittää jo tuoreina opiskelijoina muiden läsnäollessa kysymyksiä pelkäämättä naurun alaiseksi joutumista. Kukaan ei nauranut, ei edes hymähdellyt, vaikka joku esitti hölmöltä tuntuvan kysymyksen. Naurunalaiseksi saattaminen ei kuulu siellä hyviin tapoihin. Eipä siis tarvinnut keskittyä siihen, että ristiinnaulitaan heti, jos avaa suunsa.

Keskustelukulttuuri on omien kokemusteni perusteella Keski-Euroopassa hyvin vilkasta ja elävää. Toisen mielipidettä kunnioitetaan, mutta oma mielipide tuodaan myös rohkeasti esille. Keskustelijat voivat olla hyvinkin kiivaassa ajatusten vaihdossa, jossa taukoja ei juuri tunneta. Jokaisella on tarve päästä esittämään oma, usein myös poikkeava mielipide. Ja tässä onkin se syys, miksi siellä ihmisillä on rohkeus se esittää: Toiset eivät hyökkää puuttumalla henkilökohtaisuuksiin. Kyse on asioista, mielipiteiden ja näkemysten vaihdosta, josta saattaa parhaassa tapauksessa joskus syntyä jotain uutta ja suurenmoista. En ole kuullut edes lasten sanovan: Sä teit ton ihan vää-ä-ärin.

Luovuuden esteenä on usein juuri tuo väärin tekemisen pelko. Jo lapsi alkaa pelätä rangaistusta eli naurunalaiseksi joutumista siitä, että ei ole osannut tehdä tai puhua kuten kaikki muut. Ei tullut tehtyä kuten on maan tapa. Missä ovat sitten rohkeasti esitetyt uudet ideat? Insinöörien hiljaisissa erakkopajoissa? Sinne ne saattavat myös jäädä, ja paljon potentiaalia jää käyttämättä.

Jos ääni värisee, se on ihan inhimillistä ja sympaattista. Jos kuuleva yleisö ajattelee luontevasti niin ja sellainen energia kulkeutuu puhujaan asti, ei kenenkään tarvitse enää miettiä "Mitähän toi musta ajattelee. Pitääköhän se mua ihan tyhmänä". Kyse on toisen ihmisen kunnioituksesta.