Imuroidaan internetistä vai ammennetaanko elämästä?

Tietokone nopeuttaa ja auttaa monessa työvaiheessa merkittävästi. Sen tiedän, sillä olen aloittanut urani aikana, jolloin peistejä eli puhtaaksipiirustuksia tehtiin käsin ja lähetti kiikutti ne painoon.

Paino-originaalien valmistuksessa jatkuvasti uudistuva ja rutiineja helpottava tekniikka tuli vain hyödyksi.

Tuota valmistusvaihetta on kuitenkin aina edeltänyt se miksi-vaihe. On tarvittu taustatyötä ja luovuutta kehittämään se varsinainen idea. 

Nykyisin mikään ei saisi maksaa ja aikataulutus on nipistetty usein minimiin. Nyt kirjoitan siitä minkälaista on tehdä luovaa työtä, jos siihen voi oikeasti panostaa.
Tarvitaan luonnollisestikin inspiraatiota ja kimmokkeita, joiden pohjalta voi kehittää uutta ja omaperäistä.

Ideoinnin ja luovan työn apuna on käytetty perinteisesti hyvän yleissivistyksen lisäksi erilaisia menetelmiä paperille raapustelusta teatterissa ja konserteissa ja erilaisissa tapahtumissa käynteihin ja moninaisten materiaalien hypistelyyn. Jos rahat ja aika ovat riittäneet, matkailu on avartanut sopivasti.

Kaikenlainen rauhallinen katselu ja tarkkailu, ei hosuminen, on elintärkeää jokaiselle. - Miksei sitten luovaa työtä tekevälle? Harvassa ovat ne nerot, jotka suoltavat mahtavia toimivia ideoita ilman syventävää taustatyötä. Luulenpa, ettei heitä edes ole. Pitkään elänyt kokenut ihminen saattaa saada tavallista nopeammin hyviä oivalluksia, koska hän on elämänsä aikana joutunut ja pyrkinyt tilanteisiin, joista hän ammentaa myöhemmin, sieltä alitajunnasta.

Heti kun netti alkoi tulla yleiseen käyttöön, valitettavan moni alkoi korvata ideoinnin kopsaamalla internetin mittavasta valikoimasta sopivaa kuvamateriaalia tai tekstiä omiin tarkoituksiinsa - jopa julkaistavaksi asti. Siinä eivät tekijänoikeudet merkinneet mitään!

Muistan opettaessani graafisiksi suunnittelijoiksi valmistuvia nuoria, kuinka he yhtäkkiä eivät enää tehneetkään tutkimustyötä haastattelemalla ihmisiä, käymällä kirjastoissa ja alan liikkeissä tai muuten tutkimalla ympäristöään. Mukavuudenhalu kasvoi ja oli helppo katsella hakusanan perusteella valmiiksi pureskeltua materiaalia.

Jos ideat ja kuvamateriaalit imuroidaan netistä ja ehkä vähän työstetään digitaalisesti, tuloksena saattaa olla sama kuin japanilaiset tai korealaiset autot: Teknisesti saattavat toimia, mutta design on kökköä ja persoonatonta. Kyllähän niillä ajaa, mutta onko niissä "sitä jotain"?

Sitäpaitsi jos suunnittelu alkaa koneella, ajatukset eivät solju luontevasti. Mihin on jäänyt luonnostelu kynällä ja paperilla? Jo sana luonnostelu kuvaa kuinka luonnollista se olisi.

Eräs entinen opiskelijani kertoi, kuinka hänelle ensin naurettiin mainostoimistossa, koska hän teki ensin luonnoksia käsin paperille. Vanhanaikaisena pitivät. Sittemmin naurajat ovat jääneet paino-originaalien valmistajiksi tai pikkuilmoitusten laatijoiksi ja tämä mainitsemani opiskelija on AD:nä jo muualla.  

Luen juuri Wayne W. Dyerin kirjaa "Elää omilla ehdoilla". Siinä puhutaan mm. siitä kuinka huippusuorituksiin pääsevät urheilijat eivät ajattele suoritusta sitä tehdessään. Kaikki ikäänkuin sujuu luontevasti ilman että jokaista vaihetta mietitään erikseen. Sama pätee kaikkeen mitä ihminen haluaa tehdä hyvin.

Anna ajatusten soljua ja kynän liukua.

Ideoinnissa ei minkään tekniikan hallinta tai sen rajoitukset pidä olla esteenä, eikä varsinkaan putkinäkö. Jotkut sanovat saavansa hyviä ideoita ihan näytöllä istuessaan. "Juu, blogeista katson ja instagrammista."

Minkälaisia olisivat oivallukset, jos sama ihminen ammentaisi elämästä?

Kamerasta ideapankkiin

Tuttu tunne varmaan jokaiselle suunnittelevalle on tilanne, jolloin joku lukko asettuu aivoihin, eikä tekemisestä tule mitään.
Olen jo aiemmin tässä blogissani kertonut ideoiden kokoamisesta muisti- ja luonnoskirjoihin ja pienten esineiden ja tilkkujen ja muiden palasten keräilystä.
Kamerakuvat muistin apuna ovat nekin monelle apu ideoinnissa. Kuvien räpsiminen sinänsä ei ole vaikeaa. Taito on sen sijaan keskittyä, katsoa ja nähdä mikä ympäristössä on tallentamisen arvoista.

Usein vasta matkoilla ihminen saa etäisyyttä ja näkee mikä sillä hetkellä tuntuu erilaiselta.

Silti ei lähistölläkään kannata ihan sokkona kulkea. Kuvan esimerkki on ihan kotikulmiltani pilvisenä syyspäivänä. Tämä voisi olla seinävaate, matto tai maalaus (tai kukaties mitä, kun jatkan ideointia). Saattaisin laittaa hiukan hehkuvammat sävyt lopulliseen työhön ja hioisin väripintojen suhdetta toisiinsa. Kuva toimii vain suunnittelun apuna.

Kuvia kannattaa tarkastella myös kiepsauttamalla niitä nurin tai kyljelleen.

 

Tämä keltainen hehkuu komeasti harmaassa taustassa.

 Voin myös ideoita hakiessani repäistä lehdestä kuvan, jonka aihe ei niinkään ole kiinnostava, mutta sen värit vaikkapa osassa kuvaa ovat sattumoisin onnistuneet puhuttelemaan.


Yksi hyvä suunnittelun apu on käyttää otsikkoa, jonka ympärille ideaa ja värimaailmaa alkaa rakentaa. Heittelen tässä sanoja: Rusettiluistelu, kirjapaino, ahven, kesäretki. Sanan tai otsikon alle kertyy mielikuvia muodoista, äänistä, väreistä, ajankuvasta. Sanasta kesäretki minulle tulee mieleen mustikankeruuretket lapsuuden metsässä eväsleipien syömisineen. Jollekin muulle samasta sanasta tulee muita muistoja.
Otsikon alle voi kerätä leikkeleitä ja muuta tilpehööriä, muistiinpanoja, skitsejä...