Netistä helposti ja vaivattomasti?

Eilen päättyneen värikurssini puitteissa oli myös osio ideoinnista. Kerroin miten ideoita yleensä saa ja miten voi tutustua uusiin ajatuksiin tai mistä etsiä niitä.

Näytin idealeikekirjaani, jossa on kaikkea mahdollista sekaisin: valokuvia, lehtiartikkeleita, päivälehden näppisviestejä, musiikkikappaleiden nimiä, joita en halua unohtaa, ja käärepaperin palasiakin. Lipastoni laatikossa on muunmuassa Rapalan uistimia, joita en koskaan aio käyttää kalastukseen, koska ne ovat ihan liian kauniita (arvostavatkohan kalat niiden kauneutta?). Ihailen esineiden estetiikkaa ja samalla oman suunnittelun rima kohoaa.

Ylläolevat kuvat ovat yhdestä ideapankkikirjastani.

Kurssilla pyysin osanottajia leikkaamaan jakamistani kansainvälisistä aikakauslehdistä mieluisia leikkeleitä, ihan vain jotta kurssilaiset saavat alun aarrearkkuunsa. He voivat myöhemmin lisätä sinne inspiraation lähteitä kuten vaikkapa kangastilkkuja, pääsylippuja tai muuta nappia ja lahjanarua. Aikuinenkin saa leikitellä ihan ilman toruja.
Muistutin myös luonnossa ja kaupungilla liikkuessa käyttämään havaintokykyä ja valokuvaamaan yllättäviä asioita ja väriyhdistelmiä.

Sain aikamoisen kolauksen, kun eräs osanottaja vaikutti jotenkin vastahakoiselta ja alkoi esitellä pinterestiä. Samalla hän kertoi, ettei osta ollenkaan enää edes lehtiä. Kaikki on pinterestissä. Se alkoi mietityttää minua.

Helppoahan se on: Valmiiksi pureskellut ja toisten miettimät hulppeatkin kuvat ovat siellä kaikkien ideatykkien saatavilla. Huomio: Toisten lopppuun asti harkitut ja suuren työn takana olleet tulokset. Siitä vain hamuamaan, ihan vaivattomasti ja ilmaiseksi.

En tarkoita tilanteita, joissa etsitään tietoa esimerkiksi käsityöohjeista tai materiaaleista, mallia tietynlaisesta esineestä tai kasvin ulkonäöstä, sillä internet on useimmiten nopea tapa löytää yksittäisiä tiedonpalasia. En toki paheksu myöskään taitajien työn tulosten ihailua. Mutta se ei voi olla suunnittelijan ainoa lähde.

Minne on jäänyt hypistely suunnitellessa? Sormien syyhyäminen tarkoittanee monelle enää tabletin näytöllä hipelyä. Hyvä suunnittelu ei ole kopiointia, vaan asioiden ymmärtämistä ja niiden yhdistelemistä uudella tavalla. Sillä jossain mielessähän kaikki on jo olemassa. Osien käyttäminen aiemmin totutulla tavalla ei ole luovaa. Omintakeisuus on luovuutta.

Jos leikkaan ideointia varten mieleisiäni asioita lehdistä, valitsen juuri sen, mikä puhuttelee minua erityisesti. Saatan pysähtyä miettimään enkä kiirehdi. Ehkä löydän väripalasen hienosta sävystä tai yhdistelmästä. Tai hienoa typografiaa. Toimin harkitusti ja täydennän sivuja liimaillen uutta materiaalia. Vaivihkaa värisilmäkin kehittyy, kun mietin paikkoja uusille löydöilleni. Lisään muistiinpanoja rennolla kädellä, varsinkin jos olen nähnyt jonkun mielenkiintoisen dokumenttielokuvan. Samalla opin tuntemaan itseänikin aina vain paremmin ja oma tieni suunnittelijana vahvistuu.

Harrastelija saattaa suhtautua kevyemmin suunnitteluun ja itsekritiikin sekä tiedon puute johtaa jopa ylimieliseen asenteeseen. Klikataan nopeasti sopivat kuvat ja kopsataan se mikä tuntuu hyvältä. - Ja naps, valmista on. Tuleeko siinä mietittyä MIKSI, KENELLE ja MITEN? Tai sama toisessa järjestyksessä.

Siksi pyrin kursseillani puhumaan nimenomaan ideoinnin tärkeydestä.
Aina on kuitenkin hyvä kehittää itseään ja taitojaan, olet harrastaja tai ammattilainen.

Tässä linkki aiemmin kirjoittamaani Imuroidaan internetistä

Taiteilija ja havaintokyky

Taito tai kyky havainnoida ympäristöään on ihmiselle erittäin tärkeä ominaisuus. Vaikka kiire hallitsee usein arkea, ei kannata porskuttaa eteenpäin näkemättä ympärilleen.

Oikea havaintokyky tarkoittaa pysähtymistä, myös liikkeellä ollessa. Se ei ole unelmointia, vaan ympärillä olevien asioiden ja olosuhteiden tiedostamista.

Jos en olisi katsellut pihalla olevia pihlajapuita aiempina vuosina, en huomaisi, että ne punertavat normaalia aiemmin. Punaisen sävyt muuttuvat aina vain hehkuvammiksi.

Jospa asiakkaani pyytäisi minulta punaisen värin sijaan sellaista sävyä mikä on pihlajanmarjoissa juuri ennenkuin syksyn ensimmäiset pakkaset tulevat. Vastaavia toiveita minulle on esitetty urani aikana.
Huomaan silloin, että minulla ja asiakkaallani on selvästi sama aaltopituus. Me olemme molemmat havainnoijia, emmekä sokeita porskuttajia. Mikä riemu on tehdä töitä sellaiselle ihmiselle tai hänen kanssaan!

Ihan tavallisessa elämässäkin havaintokyvyllä on suuri merkitys. Lähes päivittäin voi lehdestä lukea ihmisten mielipiteitä törttöilevistä autoilijoista, jotka eivät edes huomaa, että liikenteeseen osallistuu muitakin ihmisiä. Nimenomaan osallistuu. Me kaikki olemme osallistujia täällä, emme pelkästään liikkujia. Se tarkoittaa myös toisen huomioonottamista ja ainakin yritystä ymmärtää häntä. Oli rooli sitten asiakaspalvelija tai asiakas. Aina on kysymys ihmisestä.

Suunnittelijan on aina muistettava kohderyhmä. Pelkkä nättien asioiden ja elementtien esille tuominen ei riitä. On mentävä syvemmälle niiden ihmisten elämän ja mielenkiintojen maailmaan, joille suunnittelee.

Ikäihminen tarvitsee enemmän selkeitä elämää helpottavia ratkaisuja, sillä kaikki hänen aistinsa eivät enää toimi halutulla tavalla. Finanssialalla liian kirjava visuaalinen ilme antaa epäluotettavan ja epäasiallisen yleisvaikutelman, joka taas on vahingollista varsinkin uusasiakashankinnassa. Nuorille suunnatussa mainonnassa tai esineissä voi leikitellä ja luoda radikaalisti uutta, sillä nuoruuteen kuuluu haluta jotain muuta kuin mihin vanhempansa ovat mieltyneet.

Vapaa taiteilija ei ole niinkään sidottu kohderyhmän toiveisiin, mutta hyvä taide palvelee toista ihmistä ja viestittää jotain, mikä puhuttelee tai vaikkapa rauhoittaa.

On siis hyvä havainnoida ympäristöä, toisenlaisten ihmisten käyttäytymistä ja elintapoja. Ennakkoluuloista ei juuri ole kellekään hyötyä.

Ihmisen on hyvä tiedostaa aistinsa: Näkö, kuulo, haju, maku ja tunto.
Eikä ole ollenkaan pahitteeksi, jos on saanut lahjan käyttää myös sitä kuudetta aistiaan.

Kamerasta ideapankkiin

Tuttu tunne varmaan jokaiselle suunnittelevalle on tilanne, jolloin joku lukko asettuu aivoihin, eikä tekemisestä tule mitään.
Olen jo aiemmin tässä blogissani kertonut ideoiden kokoamisesta muisti- ja luonnoskirjoihin ja pienten esineiden ja tilkkujen ja muiden palasten keräilystä.
Kamerakuvat muistin apuna ovat nekin monelle apu ideoinnissa. Kuvien räpsiminen sinänsä ei ole vaikeaa. Taito on sen sijaan keskittyä, katsoa ja nähdä mikä ympäristössä on tallentamisen arvoista.

Usein vasta matkoilla ihminen saa etäisyyttä ja näkee mikä sillä hetkellä tuntuu erilaiselta.

Silti ei lähistölläkään kannata ihan sokkona kulkea. Kuvan esimerkki on ihan kotikulmiltani pilvisenä syyspäivänä. Tämä voisi olla seinävaate, matto tai maalaus (tai kukaties mitä, kun jatkan ideointia). Saattaisin laittaa hiukan hehkuvammat sävyt lopulliseen työhön ja hioisin väripintojen suhdetta toisiinsa. Kuva toimii vain suunnittelun apuna.

Kuvia kannattaa tarkastella myös kiepsauttamalla niitä nurin tai kyljelleen.

 

Tämä keltainen hehkuu komeasti harmaassa taustassa.

 Voin myös ideoita hakiessani repäistä lehdestä kuvan, jonka aihe ei niinkään ole kiinnostava, mutta sen värit vaikkapa osassa kuvaa ovat sattumoisin onnistuneet puhuttelemaan.


Yksi hyvä suunnittelun apu on käyttää otsikkoa, jonka ympärille ideaa ja värimaailmaa alkaa rakentaa. Heittelen tässä sanoja: Rusettiluistelu, kirjapaino, ahven, kesäretki. Sanan tai otsikon alle kertyy mielikuvia muodoista, äänistä, väreistä, ajankuvasta. Sanasta kesäretki minulle tulee mieleen mustikankeruuretket lapsuuden metsässä eväsleipien syömisineen. Jollekin muulle samasta sanasta tulee muita muistoja.
Otsikon alle voi kerätä leikkeleitä ja muuta tilpehööriä, muistiinpanoja, skitsejä...