Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Turhat pois

Varoittelin siitä turhasta nysväämisestä, nutaamisesta, pipertämisestä, tuhertamisesta. Opettamisen intoa minulla riittää. Joskus käy kuitenkin niin, että itse syyllistyn juuri siihen, mistä muita varoitan.

Rupesin miettimään mikä vaatimattoman tauluni asetelmassa mättää. En saanut kunnon syvyyttä aikaiseksi, vaikka käytin värioppien neuvoja hyväkseni eli viileämpää ja vaaleampaa takana. Siitä alkoikin sitten turha nyherrys (sanoja kyseiseen puuhaan riittää!).

Kun poistin taustalta turhan mitäänsanomattoman omenan pois, koko dynamiikka muuttui.


Ei siis kannata juuttua jääräpäisesti alkuperäiseen, koska siitä epäröinnistä alkaa turha tuhertaminen. Ja jos joku on sanonut, että paras asetelmallinen ratkaisu on aina pariton luku, niin minä en ainakaan sillä periaatteella onnistu.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Akryylisato alkaa kypsyä

Olen jatkanut päärynäaiheisen asetelman tekoa siihen vaiheeseen, että aivot lukittuivat ja pelkään pahoin, että alan nyhertää liikaa yksityiskohtia. Ajoissa lopettaminen on nimittäin yhtä tärkeää kuin ajoissa aloittaminen.
Lisäksi tämä marraskuun pimeys aiheuttaa ongelmia, kun valaistusolosuhteet muuttuvat hetkessä hämärästä pimeämmäksi.

Olen lisännyt syvyyttä vaalentamalla taustan omenaa. Varjoihin lisäsin violettia, joka on vastavärinä päärynän keltasävyille ja antaa kuvaan hehkua.

Siveltimistä käytän pääasiassa leveitä, mutta esimerkiksi hedelmän kantoihin käytän ohuempia.
Muutaman harkitun siveltimenvedon lisään vielä, mutta ne paljastan ensi kerralla.