Pieni postimerkki - iso vaikutus

Edellisessä kirjoituksessani kommentoin uusia suomalaisia Europa-postimerkkejä.
Kyselin vielä facebook-sivullani ulkomaalaisten tuttujeni mielipidettä noista merkeistä ja mitä ne heille viestittävät. Juuri ulkomaiset ystävänihän ovat aiemmin vuolaasti kehuneet suomalaisia postimerkkejä aikana, jolloin niiden muodot ja ilme olivat ainutlaatuisia.

Kaikki kommentoineet olivat visualisteja. Varauksettoman ihastunutta palautetta ei kukaan heistä antanut. Kommentit oli osittain juuri sitä, mitä aavistelin: Mielikuva huolimattomasta hoitamattomasta maisemasta, joka kyllä saattaisi olla kauniskin. Ainakaan silta ei heille tullut kuvasta mieleen, vaikka posti sitä haluaa välittää eli siltaa maisemassa. Yksi palaute viittasi nostalgiaan, koska kyseinen ihminen oli asunut 1970-80 -luvuilla Suomessa eikä liene sittemmin ole käynyt täällä.

Jos Suomea ulkomaille edustettavaksi aiottu kuva aiheuttaa suomalaiselle nostalgisia tunteita, niin se ei välity välttämättä toivotulla tavalla ulkomaiselle vastaanottajalle. Eihän hänellä ole niitä samoja kokemuksia.

Onkohan syy siihen, ettei Suomi-mielikuvaa saada myytyä maailmalle mielenkiintoisesti juuri siinä, että markkinoimme tätä maata kuin itselle. "Minulla on tällaiset muistot ja nämä ovat hienoja, koska tiedän miltä se tuntuu." Ulkopuolinen ei koe asioita samalla tavalla.

Tiedän ihmisiä Keski-Euroopassa, joille luonto on sama kuin pelargoniapurkki parvekkeella. Suomessa on paljon villiä alkukantaista kaunista luontoa, mutta kuinka moni turistikaan sinne oikeasti haluaa, jos ei koe oloaan turvalliseksi, jos sillat notkuvat ja lautojen välistä jalka putoaa, tai auto uppoaa? Ovatkohan ne niitä tosi-TV:n tai dokumenttien harvoja seikkailijoita?

Ulkomaan postimerkki on markkinointia Suomesta. Siksi kannattaisi ajatella mikä puhuttelee kohderyhmää eli postilähetyksen saajaa.

Postimerkki on pieni, mutta tärkeä viesti, jolla välitetään mielikuvia.

Niinkuin olen aikaisemmin todennut, rohkeat, erikoiset ja visuaalisesti upeat postimerkit ovat aina saaneet hyvää palautetta. Latoromantiikka sen sijaan lähinnä kummastelua.
Ei viedä enää kuningatar Elisabethia korkokengissä metsän keskelle, vaikka se oli Kekkosen aikaan jonkun mielestä hieno idea.

Posti ja viileä sydän

Olen visualistina ollut aina kiinnostunut myös postimerkkien ulkonäöstä. Aiheesta kirjoitin myös viime vuoden puolella, kun posti julkaisi latoaiheiset merkit.

Harrastan paljon kirjeenvaihtoa ulkomaalaisten ystävieni kanssa, jotka antavat myös usein hienoa palautetta suomalaisista postimerkeistä. Olenkin ollut niistä ylpeä, varsinkin kun en muualta maailmasta ole saanut montaakaan vastaavan upeaa tai erikoista merkkiä.

Puoliksi lahonnut heinävarasto laakeassa maisemassa ei tosin ole mielestäni ylpeyden eikä sopiva postimerkin aihe, joten sitä en ole ulkomaille lähettänyt.

Ystävänpäiväksi olen lähettänyt kortteja, ja joka vuosi odotan jännityksellä mitä posti julkaisee aiheeseen sopien. Tänä vuonna postimerkiksi valittiin selkeä sydän erilaisissa sommitelmissa. Sydänhän symboloi sekä rakkautta, elinvoimaa että ystävyyttä.

Mutta väri onkin sininen! Ehkä tekijät ja valitsijatiimi ovat ajatelleet sen sopivan Suomen juhlavuoteen.

Toki sininen on luotettavuuden ja uskollisuuden väri, mutta se myös on etäinen ja viileä. Eniten vaikutelma tulee esille valkoisen kanssa, vaikka maamme lipussakin se on nimenomaan lumen, taivaan ja viileiden järviemme kuvaajana.

Viileys korostuu vielä, kun aiheena on sydän, joka on totuttu näkemään punaisena.

Maailman eri maissa on tehty lukuisia testejä koskien ihmisten kokemuksia ja tunteita väreistä. Kun on pyydetty piirtämään sydän ja annettu laatikollinen värikyniä, maasta ja kulttuurista riippumatta sydän on piirretty punaiseksi lähes poikkeuksetta.

Punainen on lämmin ja dynaaminen voimakas väri, joka puhuttelee. Muissa yhteyksissä se symboloi jopa vallankumousta, mutta väreissä myös käyttötarkoitus ja muoto ovat merkityksellisiä.

Luova värien käyttö edellyttää myös sitä, että se tukee aihetta ja sanomaa. Mielestäni juuri postimerkissä sen pienen koon vuoksi viestin on oltava yksiselitteinen.
En tullut hankkineeksi sinisiä kylmiä sydämiä lähetettäväksi ystävilleni.

Minulla on WSOY:n kustantama Hans Biedermannin kokoama "Suuri symbolikirja". Sen mukaan "jääkylmä sydän on vertauskuva säälimättömyydestä ja muistavälittämättömästä ihmisestä".

Ehkä otan asian liian vakavasti. Mutta samalla mieleen tulee ironinen ajatus. Kun posti vähentää kirjeenkantoa, aikataulut takkuilevat ja palveluja siirretään muille taloudellisesti kannattavammille alueille, niin kylmänviileä sydän symboloi juuri viime aikojen uudistuksia. Tässä sinulle, lukijani, vielä sydämet vierekkäin. Voit itse päätellä kumpi vaikuttaa ystävällisemmältä ja lämpimämmältä:

Jos satun saamaan ystävänpäiväksi kortin, jossa on sininen sydän, en pahoita kuitenkaan mieltäni. Kaikkihan eivät ole tutustuneet värien symboliikkaan.

Latokuvilla Suomi nousuun?

Nyt olen kyllä aika närkästynyt. Ensin voisi ajatella, että postimerkin takia huolestuminen on pikkumaista ja että maailmassa on oikeitakin ongelmia. Mutta tällä pienellä asialla on tunnetusti suuri merkitys.

Suomessa on puhuttu ja kirjoitettu viime vuodet siitä, kuinka Suomi saataisi nousuun ja minkälaista brändäystä pitäisi tehdä, että maamme imago ja sen tuotteet olisivat kysytympiä maailmalla. Vientihän on pienelle maallemme elintärkeä. Lisäksi tämänhetkinen ilmapiiri tarvitsee ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna mieltä kohottavia aineksia.

Mitä tekee posti? Julkaisee postimerkkisarjan aiheena lato!

Kaiken kukkuraksi merkit on valittu kilpailun perusteella. Kuvaehdotuksia ladoista lähetettiin yli 4000!
Postin esimerkkikuvassa oli harmaa lato, varmaankin Pohjanmaalta, koska se ui tulvavedessä laakeassa maastossa. Se oli siis valikoitunut lukuisien ehdotusten joukosta. Merkki on arvonsa puolesta tarkoitettu kotimaan käyttöön, mutta varmasti niitä levittäytyy muuallekin maailmaan.

Eivät kaikki ymmärrä suomalaista huumoria, jonka puitteissa ulkovessat ja harmaat ladot ovat postimerkin arvoisia. Heille nuo merkit antavat Suomi-kuvaa.

Entä suomalaiset, jotka pitävät tätä aihetta niin ihanana? Ollaanko noista ylpeitä? Ladot ovat rakennuksista vähiten taitoa ja energiaa vaativia, eivät mitään käsityötaidon loistoesimerkkejä. Ne ovat karun näköisiä. Tällaista meillä Suomessa. Eihän meillä täällä Suomessa muuta. Tavallinen suomalainen maajussikin esittelisi varmasti mielellään hohdokkaampia aikaansaadoksiaan, mutta kun pyydettiin tällaista.
Katsoin netistä kuvaehdotuksia aiheesta, ja monen mielestä kallellaan oleva ränsistynyt lahoava lato näyttää olevan se erityisen viehättävä kuva-aihe julkaistavaksi.

1800-1900-luvun vaihde oli taiteessa aikaa, jolloin alettiin kuvata enemmän köyhistä köyhimpien elämää ja arkea, koska siihen asti oli kuvattu lähinnä uskonnollisia ja historiallisia teemoja sekä varakkaiden henkilökuvia. Taiteilija on samalla tarkkailija, ja moni heistä, itsekin taloudellisessa kurjuudessa elävä, koki suurta myötätuntoa köyhiä yksinkertaista elämää viettäviä ihmisiä ja heidän ympäristöään kohtaan. Näiden ihmisten silmistä hehkui inhimillisyys, mutta ilmeni myös hätä jokapäiväisestä leivästä. Kuvataide oli aikansa keino herättää hemmotellut taiteenkeräilijät ja yleisö näkemään jotain muuta.
Nykyisin näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan sekä tehdään hyviä dokumettielokuvia suurelle yleisölle.

Käyn vilkasta kirjeenvaihtoa ulkomaalaisten ystävieni kanssa. He ihailevat aina käyttämiäni postimerkkejä. Mutta minäpä en liimaakaan kuoreen mitä tahansa edustamaan maatani. Jääkiekkoilijoiden, rock-muusikkojen, formulakuskien ja kuuluisien suomalaisnaisten kuvien käyttö postimerkeissä on mahdollista täällä, koska Suomen laki ei kiellä elossa olevan ihmisen kuvaamista postimerkissä, päinvastoin kuin esimerkiksi Saksassa. Niinpä on ollut hienoa käyttää kuoreen esimerkiksi hienosti sommiteltuja Nightwish- tai Apocalypticamerkkejä. Itse iloitsin aikoinaan, kun sain Suomesta Saksaan Mika Häkkinen -merkillä varustetun kirjeen.

Myös kaikenlaiset hologrammit ja erikoiset muodot ovat herättäneet ihastusta ulkomailla. Ne antavat kuvan kekseliäisyydestä ja uuden tekniikan mutkattomasta käytöstä. Ihan postimerkkikoossa, mutta huomattavassa mittakaavassa. "Suomessa on upeita erikoisia postimerkkejä". Tätä saan usein kuulla ystäviltäni ulkomailta.

Harkitsen tästedeskin minkälaista kuvaa välitän muualle. Siksi en liimaa kuoreen ainakaan latomerkkiä.