Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste junk journal-kurssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste junk journal-kurssi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Junk journal, osa 2

Löysin vanhan kirjepaperikansion, jonka huomasin sopivan hyvin junk journal -tarkoituksiini eli peräti kahden kollaasikirjan kansiksi.



Tässä olivat jo taitokset valmiina. Leikkasin keskeltä pahvin poikki ja huomasin, että lisämateriaalina ovat vielä nuo nauhatkin mukana - ja toisessa jopa sinetti.

Sitten leikkasin varastossani olevia papereita sisäsivuiksi taas ihan vain saksilla.
Jäljessä saa olla taiteellista vapautta ja rosoisuutta.


Sivumateriaalina käytin tässä jämäpaloja kuten mustaa sävypaperia, ruskeaa kirjekuoripaperia sekä lahjapussia (tuo kirjava). Myös kakkupaperi on hyvä.


Minä teen näitä esimerkkejä kurssia varten, joten käytän eri teemoja, mutta periaatteessa kun aloittaa junk journalin tekoa, niin on hyvä miettiä vähän johdonmukaista teemaa ja värimaailmaa. Siten oma sommittelutaito kehittyy paremmin.

Tässä yllä on yksi aukeama, jossa on liimattu lahjapussipaperin päälle pala sisustuslehden sivua, kankaista koristenauhaa, kakkupaperin melkein roskiin joutunut palanen ja lasten tietokirjasta ääriviivoja myöten leikattu kuvitus. Tuo perhonen on kiva sattuma, se oli jo valmiiksi lehden sivulla.

Saatan tähänkin lisätä joskus jonkun sopivan mietelauseen ja ehkä muutakin. Usein käy myös niin, että sivu täydentyy ajan myötä, kun sopivaa materiaalia löytyy. Sitäpaitsi tätä kirjaa en ole vielä edes sitonut valmiiksi. Siinäkin on vaihtoehtoja: Joko tehdä sivut valmiiksi ja ommella yhteen tai ommella sivut ja liimailla myöhemmin materiaalia.

Seuraavaksi teen sivuja, joissa on ommelta, tikkausta, vesivärejä ja muuta hauskaa.

Wellamo-opiston syksyn ja kevään 2019-20 kurssit on nyt julkaistu netissä. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa, mutta tästä linkistä pääset klikkaamalla tutustumaan minun junk journal -kurssini tietoihin: 
https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=junk+journal

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Junk journal - koukuttavaa sommittelua

Jos sinua, lukijani, kiinnostaa kehittää sommittelutaitojasi ja värisilmääsi, niin nyt siihen tulee yksi mahdollisuus lisää. Kerronpa tässä uudesta lyhytkurssistani, jota valmistelen Lahteen Wellamo-opistoon.

Junk journal eli suoraan suomennettuna roskalehti on oikeastaan melko vanha harrastus, josta on kehittynyt vuosien myötä oikea taidemuoto. Muita nätimpiäkin nimityksiä tälle harrastukselle on, kuten collagejournal ja artjournal tai ihan suomeksi kollaasikirja.

Itse liimailin teini-ikäisenä monia vuosia sitten vanhentuneen taskukalenterin sivuille erilaisia kollaaseja ja lisäsin niihin käsin kirjoitettua tekstiä.
Ehkä se kehitti aikoinaan visuaalisia taitojani.

Maailmanlaajuisesti tämä harrastus on levinnyt ihan uusiin mittoihin. Ja mikä onkaan paras tapa hyödyntää vanhoja repsahtaneita kuvakirjoja, postimerkkejä, lahjapaperinpaloja, nauhanpätkiä, nappeja ja muuta kuin sommitella niistä jotain uutta mielenkiintoista matka-, resepti-, idea- tai muuten vain katselukirjaksi.

Kaikki pikkusälä pääsee uuteen käyttöön

Nyt kannattaa miettiä uudelleen, mitä kannattaa heittää pois tai mitä säilyttää, sillä junk journal -harrastuksessa melkein kaikkea mahdollista voi hyödyntää:


Pitsiä, nauhaa, vanhoja postikortteja, postimerkkejä, kuvakirjoja, kuulto- ja millimetripaperia, nuottivihkoja...





...kiiltokuvia, leimasimia, helmiä, karttakirjan sivuja, koristenauhaa...











...vanhoja aikakausilehtiä, runokirjoja, höyheniä, kakkupaperia, pääsylippuja, nappeja ja lukuisia muita pieniä ja isompia arvokkaita tai hyödyttömiltä tuntuneita nuhruisiakin pikkupalasia, jotka pääsevät viimein mielekkääseen käyttöön.

Ensi kerralla näytän omia versioitani aiheesta.

Tässä on hiukan ennakkotietoa kurssistani: Kolme iltaa Lahdessa Aikuiskoulutuskeskuksessa lokakuussa 2019. Ilmoittautuminen alkaa elokuun 13. päivä.

(Korjattu: Kolme iltaa Wellamo-opistossa)