Kursseistani Wellamo-opistossa

Tänäkin syksynä pidän kaksi lyhytkurssia Lahdessa Wellamo-opistossa. Ilmoittautuminen alkaa 13.8.2019.

Väreillä on merkitystä

Väripäivä on yksipäiväinen kurssi lauantaina 14.9. klo 9.30-14.30. Teoriaosuuden lisäksi teemme käytännön harjoituksia värilastuin ja lopuksi keskitymme jokaisen oman värimaailman sommitteluun. Voit siis miettiä vaikka tulevaa sisustus- tai käsityöprojektia tai taiteellista värimaailmaa, johon haluat keskittyä suunnittelemaan mieleisesi värimaailman. Tai muuten vain tehdä hyvää mieltä tuottavia värisommitteluja. Kurssin olen laatinut selkeäksi tietopaketiksi ilman turhia vierassanoja ja monimutkaista teoriaa. Väripäivä on myös hyvä pohjustus Junk Journal -kurssilleni.

Tässä linkki sähköiseen ilmoittautumiseen: https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104301

 Junk journal - kollaasikirja uusiomateriaaleista

Jopa laturini pahvipakkauksesta (oikealla) voi koota kannet kollaasikirjaan.
Uskomattoman monia normaalisti roskiin meneviä materiaaleja voi hyödyntää.

Erilaisista materiaaleista sommitellaan värimaailma. Yhdistelemällä saa erilaisiin tarkoituksiin
resepti-, päivä-, matka- tai muita katselukirjoja. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Nyt ei kannata enää heittää pois mitään! Junk journal -harrastuksessa voit hyödyntää kaiken pikkusälän ja samalla pääset harjoittamaan väri- ja sommittelutaitojasi. Edellisissä blogipostauksissani olen kirjoittanut omista kokeiluistani tämän koukuttavan aiheen parissa.

Junk Journal -kurssi kestää kolme keskiviikkoiltaa (klo 17.15-20.30) ja alkaa 2.10.

Tässä linkki sähköiseen ilmoittautumiseen: https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104311

Paperisessa versiossa kurssini on mainittu sivulla 25.

Kollaasin koukussa (junk journal, osa 3)

Innostun aina vain enemmän junk journal -aiheesta. Se on parhaimmillaan taidetta, joka ei maksa tekijälleen käytännössä juuri mitään.

Luovuuttaan voi kehittää sijoittamatta liimapuikkoa enempää rahaa, ellei ole harjoittanut harmittavasti konmaritusta ja heittänyt kaiken tähän harrastukseen sopivan hukkaan. Tässä tarvitaan juuri niitä materiaaleja, joita tulisi laitettua roskiin. Jopa pienet silput lahjapaperin reunasta ovat varsinaisia aarteita, kuten jo edellisissä kirjoituksissani kuvasin.

Yllä olevalla sivulla on palanen venäläisen suklaakonvehdin käärestä, siksak-saksilla leikatut lehtileikele ja akryylimaalaukseni reunapala, lastenkirjan kuvitusta alareunassa sekä kullanväristä pitsiä. Kutsu -teksti on jämä vanhasta tarra-arkista.

Tekstausharjoitusteni irtosanat aion myös käyttää joihinkin sopiviin kohtiin. Nuo värilliset palaset ovat vanhan biologian kirjan pieneliöitä, joita piirtelin läpi ja väritin kevyesti vesivärillä. Itsetehdyt elementit ovat omiaan elävöittämään mitä tahansa sommitelmaa.

Luulin jo heittäneeni 80-luvun Letraset -kirjainarkit pois. Melkein kiljahdin ilosta, kun löysin ne hiljattain eräästä kansiosta vanhojen piirustusteni vierestä.

Tässä vielä yksi aukeama, jossa olen käyttänyt kirjainleimasimia sekä vanhoja ja uusia lehtileikkeleitä:

Elokuussa alkaa ilmoittautuminen Wellamo-opiston kurssilleni "Junk journal - kollaasikirja uusiomateriaaleista". Ilmoittautumislinkki löytyy edellisestä kirjoituksestani.

Junk journal, osa 2

Löysin vanhan kirjepaperikansion, jonka huomasin sopivan hyvin junk journal -tarkoituksiini eli peräti kahden kollaasikirjan kansiksi.

Tässä olivat jo taitokset valmiina. Leikkasin keskeltä pahvin poikki ja huomasin, että lisämateriaalina ovat vielä nuo nauhatkin mukana - ja toisessa jopa sinetti.

Sitten leikkasin varastossani olevia papereita sisäsivuiksi taas ihan vain saksilla.
Jäljessä saa olla taiteellista vapautta ja rosoisuutta.

Sivumateriaalina käytin tässä jämäpaloja kuten mustaa sävypaperia, ruskeaa kirjekuoripaperia sekä lahjapussia (tuo kirjava). Myös kakkupaperi on hyvä.

Minä teen näitä esimerkkejä kurssia varten, joten käytän eri teemoja, mutta periaatteessa kun aloittaa junk journalin tekoa, niin on hyvä miettiä vähän johdonmukaista teemaa ja värimaailmaa. Siten oma sommittelutaito kehittyy paremmin.

Tässä yllä on yksi aukeama, jossa on liimattu lahjapussipaperin päälle pala sisustuslehden sivua, kankaista koristenauhaa, kakkupaperin melkein roskiin joutunut palanen ja lasten tietokirjasta ääriviivoja myöten leikattu kuvitus. Tuo perhonen on kiva sattuma, se oli jo valmiiksi lehden sivulla.

Saatan tähänkin lisätä joskus jonkun sopivan mietelauseen ja ehkä muutakin. Usein käy myös niin, että sivu täydentyy ajan myötä, kun sopivaa materiaalia löytyy. Sitäpaitsi tätä kirjaa en ole vielä edes sitonut valmiiksi. Siinäkin on vaihtoehtoja: Joko tehdä sivut valmiiksi ja ommella yhteen tai ommella sivut ja liimailla myöhemmin materiaalia.

Seuraavaksi teen sivuja, joissa on ommelta, tikkausta, vesivärejä ja muuta hauskaa.

Wellamo-opiston syksyn ja kevään 2019-20 kurssit on nyt julkaistu netissä. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa, mutta tästä linkistä pääset klikkaamalla tutustumaan minun junk journal -kurssini tietoihin: 
https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=junk+journal

Joulu lähestyy - kortit ja lahjapussit uusiomateriaalista

Kaikesta huolimatta Joulu alkaa taas pikkuhiljaa lähestyä. Valmistelut on hyvä aloittaa. Pidän Wellamo-opistossa, Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa kahden perjantai-illan mittaisen kurssin, jossa valmistamme joulukortteja ja lahjapusseja 9. ja 16.11.2018 klo 17.15-20.30.

Teen itse ihan ammatikseni uniikkeja kollaasin ja maalauksen yhdistäviä kortteja, joista esimerkkejä alla:

Kurssilla teemme kortteja ja erikokoisia lahjapusseja uusiomateriaaleista, eli kaikkea jouluista tai muuta sopivaa "sälää", mitä sinulta on jäänyt vaikkapa edellisvuosista, voit tuoda mukanasi. Korttipohjia luonnonvalkoisena kuorineen voi ostaa myös minulta. Jos haluat muita värejä, niin tuothan mukanasi.

Samoin, jos sinulla on värillisiä paperiarkkeja, vanhoja joulupaperin tähteitä tai kartonginpaloja, voit käyttää ne hyväksesi kurssilla. Kaikki pitsinpalaset, nauhanpätkät, jouluiset lehtileikkeleet, kiiltokuvat tai höyhenet ja jopa pikkuhelmet saattavat löytää paikkansa suunnitelmissasi. Jos haluat täydentää töitäsi piirustuksella, niin tuothan vaikkapa huopakynän tai värikyniä.

Koska kurssi jatkuu toisella viikolla, voit myös täydentää materiaaleja ennen toista iltaa mielesi mukaan. Ethän kuitenkaan unohda ensimmäiseksi illaksi 9.11. liimapuikkoa ja saksia.

Valmistelen kurssia ja huomaan, että kaikenlaista käyttökelpoista
löytyy minunkin varastoistani.

Odotan innoissani tätä kurssia, sillä huomaan jo valmistellessani, että ideoita alkaa pursuta aina vain enemmän. Ja joukossa niitä syntyy lisää!

Ja tästä ilmoittautumiseen:
https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104358

Vielä Cheekistä

Räppäri Cheek lopetti eilen 25. elokuuta uransa hulppealla Valot sammuu -konsertilla. Koin TV:n ääressä konserttia katsoessani voimakkaita tunteita, haikeutta ja silmäkin kostui esityksen edetessä, vaikka en ole edes rap-musiikin asiantuntija, ihailija, enkä seuraaja.

Luonnollisesti tilannetta tehosti se, että lahtelaisena kuulin konsertin live-äänet ja ilotulitukset osittain myös kotiini asti, alkaen torstain harjoituksista.

Olin vaikuttunut suuren luokan show´sta, jossa äärimmäisellä upealla ammattitaidolla oli toteutettu sellainen näytös, joka tuntui menevän luihin ja ytimiin. Pelkällä show´lla ei tietenkään sellaista vaikutusta saa aikaiseksi. Yllätyin nimittäin myös monien tekstien syvällisyydestä. Niihin on moni voinut samaistua.

Jokainen saa olla Cheekistä ja hänen musiikistaan mitä mieltä tahansa, mutta ihmettelen sitä arvostelua, jota hänen täydellisyyden tavoittelunsa on aiheuttanut monissa julkisissa kirjoituksissa.

Jos ihminen on viihdyttäjä ja esiintyy muille, se on tehtävä täysillä, harjoitellen, työtä tehden ja yleisöä palvellen.

Yleisömäärästä päätellen Cheek on osannut hommansa erittäin hyvin. Myös minun mielestäni. Jäi hyvä mieli yhdestä ainoasta konsertista. Lahtikin sai hienoa mainosta. Samaan ei kukaan poliitikko tai virkamies ole pystynyt.

Lahden Rautatienkadun varrella oli fanien tervehdyksiä.
(Kuva:Kirsti Nahirnyj)

Uusi kaupunginjohtajamme

Lahteen valittiin uudeksi kaupunginjohtajaksi viimeinkin henkilö, jolla on kattavaa kokemusta kulttuurin puolelta. Olen niin usein kirjoittanutkin kulttuurin hiipumisesta täällä Lahdessa.

Tässä näkymä Lahden kauppatorin vappujuhlasta 2015. Taivas on ainakin kaunis.
(Kuva: Kirsti Nahirnyj)

Olen onnellinen, että kaupunkiimme saapuu vaikutusvaltainen henkilö, joka ei ole puhdas hallinnollisen alan ammattilainen. Hallinto ole käsittääkseni vielä mikään varsinainen sisältö. Kulttuuri ja sen kukoistamisesta ja kehittämisestä huolehtiminen sen sijaan ovat elintärkeitä ja kokonaisvaltaisia asioita, jotka vaikuttavat positiivisesti jokaisen elämään. Ja on hienoa, jos saamme tänne johtopaikalle ihmisen, joka on aidosti kiinnostunut muustakin kuin omasta toimeentulosta.

Edeltäjä lähti välittömästi eläkkeelle päästyään muualle. Se kuvaa osuvasti hänen sitoutuneisuuttaan johtamaansa kaupunkiin.

Olin ihmeissäni muutamien seuraajan valintaan tyytymättömien argumentista, kuten "Hän ei ole hallinnon ammattilainen". Noita hallinnollisia ammattilaisia on jo tarpeeksi nähty! Kaupungissamme ei ole vuosikymmeneen ollut oikeaa kehitystä, joka palvelee ihmistä. Tyhjiksi jäävien persoonattomien asuintalojen ja toriparkin rakentaminen sekä jonkun huonosti toimivan matkakeskuksen perustaminen rautatieaseman kylkeen ei ole positiivista kehitystä eikä tuo juurikaan lisäarvoa kaupunkilaisten eikä muidenkaan elämiseen.

Kaupunginjohtaja ei tietenkään päätä asioita. Mutta hän voi mielipiteillään ja esikuvallaan vaikuttaa paikkakunnan ilmapiiriin.

Lahti on ollut pitkään kuuluisa muotoiluinstituutista, kultaseppäkoulusta ja taideoppilaitoksesta sekä hyppyrimäistä. Kultaseppäkoulu ja taideoppilaitos lopetettiin, muotoiluinstituutin leikkaukset söivät muitakin linjoja. Hyppyrimäet seisovat paikallaan, vaikka hyppääjistä ei enää välitetä entisellä tavalla. Onneksi kellekään ei ole sentään tullut mieleen purkaa Sibeliustaloa, vaikka sen rakentaminen päätettiinkin vain yhden äänen enemmistöllä. Taloon ja satamaan autolla saapuvia tosin aloitetaan rangaista pysäköintimaksuilla. Hyppyrimäkien olemassaolon oikeudesta sen sijaan jo jotkut ovat alkaneet spekuloida.

Vielä nämä ovat paikoillaan. (Kuva: Kirsti Nahirnyj)

Kulttuuri on asioiden eteenpäin kehittämistä sen jaloimpaan muotoonsa. Kulttuuri tulee latinan sanasta cultura, joka tarkoittaa viljellä tai hoitaa sekä ruumiillista että henkistä puolta. Ainakin henkisellä puolella mahdollisuuksia on suorastaan rajattu viime vuosina. Lahden kaupungin museoiden remontteihin käytettiin vuosia eikä samalla ollut mitään korvaavaa museopalvelua tarjolla. Historiallinen museo toimii säästöliekillä ennenkuin sekin suljetaan remontin takia. On se hyvä, että on niitä sisäilmaongelmia.
Moottoripyörämuseo ja Apulantamuseo pyörivät yksityisten aloitteellisuuden ansiosta.

Asuin 18 vuotta Saksassa Münchenissä. Siellä oli pitkään kolme kertaa uudelleenvalittuna ylipormestarina kaupungissa syntynyt ja opiskellut Christian Ude, joka on koulutukseltaan journalisti ja juristi. Juristina hän toimi mm. vuokralaisten oikeuksien puolestapuhujana.
Ude osasi puhua Münchenistä niin hienosti, että jokainen kuulija oli vakuuttunut asuvansa tai olevansa juuri Saksan upeimmassa kaupungissa. Työhön kuuluivat myös show-tyyppiset tilaisuudet kuten Oktoberfestin avaaminen oluttynnyrin hanan aukimoukaroinnilla tai auringonpimennyksen juhlistaminen istumalla eturivissä katsomossa. Samalla hän hoiti poliittisten ratkaisujen sujumisen niin, että kaupunkilaista kuultiin. Jotkut hänen ehdotuksensa, kuten Münchenin lentokentän kolmas kiitorata, eivät menneet läpi. Demokratiassa ei asioita jyrätä läpi.

Ude ei ollut tyypillinen hallinnon virkamies. Hän kirjoitti virkansa ohella kirjoja, kolumneja ja esiintyi satiirikkona näyttämöllä. Hän kävi myös henkilökohtaisesti tutustumassa ammatilliseen oppilaitokseen, jossa itse opetin, eikä se luonnollisestikaan ollut ainoa paikka, jossa hän vieraili. Hän oli läsnä ja teki sen vakuuttavasti. Juuri siksi hän on edelleenkin erittäin kysytty henkilö erilaisiin huippuvirkoihin ja toimikuntien puheenjohtajaksi.

Lahteen on kaivattu elävyyttä ja väriä. Ei siihen auta pelkkä hallinnollisen tutkinnon arvosana.

Nyt on ainakin toivoa muutokseen. Tervetuloa, Pekka Timonen!

Unelmakaupunkini

Kaikenlaisiin keskustankehittämisprojekteihin ja ihmisten houkuttelemiseen milloin millekin paikkakunnalle on panostettu viime vuosina. Jättimarketit ovat kaupunkien laidoilla, jossa auton pysäköintikin onnistuu helpommin ja lähes kaikki asiat tulevat hoidetuksi yhdellä käynnillä. Samalla keskustoista ovat kadonneet ihmiset, myös kotikaupungistani Lahdesta.

Olen usein miettinyt minkälainen olisi minun unelmakaupunkini ajattelematta sellaisia rajoituksia kuin budjetti tai kaupassa käynti. Kun kuitenkin pitäisi aina osata unelmoida sellaistakin, mikä ei ole ensi alkuun järkeväntuntuista ja rahankäyttö edellä menevää, vaan puhtaasti mielihyvää tuottavaa. Sitä muka järkevää ja byrokraattista on kyllä ihan tarpeeksi muutenkin.

Minun unelmakaupungissani olisi:

• Joku iso ja näyttävä rohkean näköinen monumetti, niinkuin St. Lousissa USA:ssa Eero Saarisen suunnittelema Gateway Arch -kaari. Lahdessa on kyllä hyppyrimäet, aikanaan järkevään tarkoitukseen rakennetut. Puuarkkitehtuuriveistoksetkin ovat ihan mukavia, mutta kesyjä. Sekaan mahtuisi taatusti rohkeampiakin vaihtoehtoja.
• Pitkä katettu ostoskatu tai useampi, jossa on myös kahviloita ja taidegallerioita sekä nuorisolle ja vanhuksille kokoontumispaikka joko erikseen tai yhdessä.
• Vanhuksille mahdollisuuksia tavata ihmisiä turvallisessa ympäristössä.
• Nonstop-bussi- tai ratikkakuljetus tiettyä reittiä keskustassa maksaen euron per matka tai vaikka maksuton tiettyyn aikaan päivästä. Selostus nähtävyyksistä.
• Värikkäitä laivoja.
• Värikkäitä rakennuksia. Seinämaalauksia. Värin käyttö ei maksa juurikaan enempää kuin harmaus, mutta vaikutukset ovat huomattavasti paremmat.
• Kaupunginosia tai kortteleita, joissa on sympaattista jopa peppipitkätossumaista tunnelmaa. 
• Huolella tehdyt lumityöt ja hiekoitukset, jotta paikkakuntalaiset uskaltavat lähteä liikkeelle jalkaisin talvellakin.
• Väriä asfalttiin. 
• Kauniita hoidettuja istutuksia. (Kesätyöntekijöitä palkataan niitä huoltamaan).
• Valaistusta hyvin suunniteltuna, harkittuna niin, että julkisivut pääsevät oikeuksiinsa ja kulkija saa lisää turvallisuuden tunnetta.
• Kaupunkimaskotti, joka liikkuisi tapahtumissa. Ei mikään mauton kertakäyttöpehmolelu, vaan kunnolla kaupunkia symbolisoiva, jota voidaan käyttää laajasti. Esimerkiksi kaupungin historiasta ammentava hahmo, mutta ei ryppyotsaisesti toteutettuna.
• Oma paikkakunnan leivos. Tai pulla. Karkki, tikkari, keitto, pasteija... Sellainen, jota ei saa muualta, koska se on niin "lahtelainen". Sitä ostetaan viemisiksi, koska se on niin erilainen ja sitä saa tarvittaessa kauniisti pakattuna.
• Ikäihmisille tapahtumia, joihin on ilmainen kuljetus, jotta he uskaltavat lähteä tapahtumiin illallakin. 
• Vartijoita kaduille, semmoisia ystävällisiä opastajia, joiden asut eivät muistuta poliisia eikä vartiointifirmaa, mutta tarvittaessa pystyvät pitämään järjestystä yllä ja saavat aikaan turvallisuuden tunteen.
• Lisää taidekoulutusta, jonka seurauksena kaupunkikuvassa näkyy enemmän erilaisia värikkäitä ihmisiä ja spontaaneja näyttelyjä. Kaipaan entisaikojen taideinstituuttilaisia.
• Suihkulähteitä.

Tällaisia sympaattisia pikkukujia kuten tämä Saksan Münchenissä, ei kannata purkaa pois.
Vanhat hoidetut rakennukset ja vehreys tuovat tunnelmaa jo historiansa takia.

Lisäksi olen asioita, joiden suhteen yleistä asennetta olisi hyvä muuttaa:

• Unelmaympäristössäni ketään ei karsinoida syrjääntyneeksi tai yksinäiseksi. Nämä nimitykset syrjäyttävät ihmisen jo valmiiksi ja he tuntevat itsensä epäonnistuneiksi. On ihmisiä, jotka ovat hiljaisempia, varovaisempia, syvällisempiä ja rauhallisempia tai rahattomampia eivätkä siksi tule osallistuneeksi niin paljoa erilaisiin tapahtumiin, vaikka haluaisivatkin.
• Ilmapiiri alkoholinkäytön suhteen pitäisi olla toisenlainen: Humalassaolo ei ole päämäärä, vaan noloa. Monessa muussa maassa se kuuluu itsestäänselvänä kulttuuriin. 
• Naapurin huomioonottaminen tervehtimällä tulee kuulua hyviin tapoihin. Saattaa olla, että jollekin yksinäiselle se on päivän ainoa sana, mutta tärkeä.

Haittaako taide?

Olen harmissani seurannut Lahdessa käytyä kiivasta keskustelua taidemuseon uudesta paikasta ja taidemuseon tarpeellisuudesta.

Se mikä minua asian tiimoilta on harmittanut, on monien, peräti pöyristyttävän lukuisten kirjoitusten määrä siitä, kuinka muka taidemuseota ei tarvita ollenkaan, koska se MAKSAA LIIKAA, eikä TUOTA RAHAA.

Samallahan voisi kirjoittaa, että kaikkien sairaaloiden toiminta on ihan liian kallista ja niitä ei saisi ylläpitää saatikka rakentaa, koska ne maksavat enemmän kuin tuottavat. Kaikki eivät edes tervehdy niissä. (Tosin lääkefirmoihin sijoittaneet saanevat epäsuorasti sitäkin kautta aimo summat osinkoina.)

Vuosien väännön jälkeen viimeinkin kaupunginhallitus äänesti museon paikaksi entisen Mallasjuoman tehtaan jäljelle jääneisiin tiloihin perustettavan taidemuseon puolesta.

Taide tuottaa todistettavasti mielihyvää ja luo henkistä hyvinvointia sekä vähentää sen seurauksena  myös lääkityksen tarvetta. Asiaa on tutkittu niin monta kertaa niin monissa maissa, ettei minun tarvitse sitä tässä enää vakuutella.

Sitäpaitsi Lahden taidemuseon varastoissa on valtavat määrät merkittävien taiteilijoiden upeita teoksia, joita ei ole pystytty panemaan esille tilanpuutteen takia. Lisäksi Lahdella on pitkä historia huonekaluteollisuuden keskuksena ja siitäkin olisi hienoja esimerkkejä esille laitettavaksi.

Miten ihmeessä jotkut ovat sitä mieltä, ettei kansalaisille saisi verovaroillakaan suoda mitään kaunista, jos se ei tuota aineellista voittoa?

Lisäksi epäilijöille: Onko varmaa, etteikö taidemuseo jollain tapaa toisi tuloja kaupunkiin?

Hyötyä muotipiirustuksesta

Opiskellessani aikoinaan muotiin erikoistuneeksi graafiseksi suunnittelijaksi huomasin, kuinka muotipiirustuksessa yhdistyvät loppuen lopuksi kaikki tieto ja taito mitä piirtämiseenkin tarvitaan: Anatomia, värit, mittasuhteiden opettelu, vaatteiden yksityiskohtien tutkiskelu, materiaalitietous, eri piirustustekniikat, liikeradat, uusien tuulien haistelu ja vaikka mitä.

Taitojensa puolesta ei kukaan ole koskaan täysin valmis. Uuden oppimistahan tämä elämä on koko ajan ja sitä korostan näissä kirjoituksissanikin mielelläni. Kun laadin kursseja muotipiirustusta varten, mietin miten avartaa kurssilaisten maailmaa ja antaa eväitä silloinkin, kun osanottajien taustat ovat kovin erilaisia. Teatteripuvustuksesta kiinnostunut kiinnittää huomiota eri asioihin kuin muotisuunnittelijaksi aikova, ompelija taas eniten juuri yksityiskohtiin. Taiteellinen muotipiirustus ja -kuvitus pyrkivät ilmentämään enemmänkin yleisvaikutelmaa ja dynamiikkaa.

Olen todennut, että paras tapa on edetä aina perusasioita läpi käyden. Kokenutkin saa hyvää kertausta ja voi hioa taitojaan ja ottaa vaikkapa rennosti tehden uudenlaisia kokeiluja perusasioiden pohjalta. Kollaasit ovat myös mukava tapa tehdä vapaita puvustussuunnitelmia.

Tässä tehtiin valmiiden figuriinien päälle kokeiluja muotojen ja värien vaikutuksesta.

Vanhoja figuriineja voi kokeneempi piirtäjä käyttää kokeiluihin eri tekniikoilla.
Tässä oli käytössä rasvaliitu, jolla piirsin valopöytää apuna käyttäen.

Aloittelija voi harjoitella figuriinin piirtämistä ja pukemista omien suunnitelmien pohjalta tai valmiin mallin mukaisesti. Kaikesta oppii uutta. Aina ei onnistu. Itseltänikin menee roskiin erinäinen määrä piirustustuksia ja luonnoksia, joihin en ole tyytyväinen. Silti niitä onnistumisen ja edistymisen riemun hetkiä tulee myös koko ajan.

Vaikka tämä maailma suosii digitekniikkaa, opetellessa käsivarapiirustus on se tärkein. Vaikka kuinka yrittäisit maalata tabletilla akvarellia, niin pystytkö arvioimaan sen onnistumista, jos et ole koskaan maalannut oikeilla akvarelliväreillä asianmukaisella siveltimellä kartongille?

Jos katselet vanhempia blogikirjoituksiani, niin löydät muotipiirustusaiheesta lisää.

Tästä pääset halutessasi suoraan helmikuun muotipiirustuskurssini ilmoittautumiseen Lahden Wellamo-opiston kurssille.

Samasta aiheesta kirjoitin myös Wellamo-opiston käsityöblogiin Taitavin käsin.

Värisommittelua jokaiselle

Suositut värisommittelukurssini jatkuvat taas Lahdessa Wellamo-opistossa tammikuussa. Huomasin, että kurssilla on vielä tilaa. Tosin ilmoittautuminen alkoikin vasta kaksi päivää sitten.

Tällä kertaa lyhytkurssini on jaettu kahteen osaan, jotta osanottajat voivat miettiä ja kypsytellä tarvittaessa ideamateriaalia toista iltaa varten.

Periaatteeni on ollut alusta alkaen, että jokainen osanottaja saa innostusta väreihin - riippumatta siitä, minkälaista tietoa hänellä on ennestään väriteorioista tai värien yhdistelemisestä.

En aikoinaan opiskellessani pitänyt vierasperäisten sanojen ja liian teoreettisten ilmaisujen tulvasta, joita jotkut aiheesta ihastuneet opettajat viljelivät. Mietin, että miten toimin sitten käytännössä, kun pitää yhdistää kolme värisävyä niin, että ne tehoavat haluamallani tavalla? Se puoli kun jäi oikeasti käsittelemättä kaikkien substraktiivisten vaikutusten seassa.

Myös kokeilemalla ja vertailemalla värisilmä harjaantuu.

Menneisyyteni mm. mainostoimistossa avarsi tuota käytännön puolta värien kanssa toimimisesta. Lisäksi toimiessani mieheni kanssa maalaus- ja tapetointiremonttien suunnittelussa ja toteutuksessa käytännön tieto on laajentunut entisestään puhumattakaan opetustyössäni Saksassa ja Suomessa saamastani kokemuksesta.

Jos kiinnostuit aiheesta, ilmoittaudu pikaisesti, sillä kurssi alkaa Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa jo torstaina 18.1.2018 ja jatkuu vielä toisen illan 25.1. käytännön harjoituksilla. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä linkistä:
väri-ilta 011104351

Muistathan myös helmikuun muotipiirustuskurssini, josta kirjoitin hiljattain myös blogissani. Tässä vielä suora linkki muotipiirustuskurssille ilmoittautumista varten: Muotipiirustus 011104352

Muotipiirustuskurssin suunnittelua

Olen jo useampana vuotena pitänyt muotipiirustuksen lyhytkursseja Lahdessa Wellamo-opistossa, joka on kansalaisopisto. Vuonna 2018 seuraava neljä iltaa kestävä kurssini alkaa 15.2. Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa.

Muotipiirustusta kuten mitä tahansa piirtämistä tai taiteellista toimintaa voi opetella ja kehittää koko elämänsä ajan, joten harkitsen aina uudelleen mitä sisällytän lyhyempään kurssikokonaisuuteen, jotta osanottajat saavat uutta oppia omia taitojaan kohentaakseen. Joku saattaa osallistua pelkästä mielenkiinnosta aiheeseen ja hänellekin pyrin tarjoamaan perustietoa ja sopivia harjoituksia.

Muotipiirustus sinänsä on monipuolista ja käsittää sekä vaatesuunnittelua että kuvitusta. Opiskelun alussa piirtäminen ja korjailu saattaa tuntua vaivalloiselta tai jopa pitkäveteiseltä, koska kokeneen piirtäjän muotipiirustus näyttää aina sujuvasti tehdyltä ja helpon oloiselta. Kun alkaa huomata oman edistymisen, se palkitsee valtavasti. Olen huomannut kursseillani kuinka osanottajat keskittyvät piirtäessään miltei hartauden omaisesti.

Vasen figuriini on suunnitelma kuvitusta varten, kun taas oikeanpuoleinen on perusfiguriinin päälle tehty kokeilu kangaskuvion toimivuudesta. (Piirustukset Kirsti Nahirnyj)

Pohjana muotipiirustuksessa on aina figuriinin piirtäminen ja sen mittasuhteet. 

Vaatteen suunnittelussa on aina parempi, jos muodot ja kuviot voi hahmotella ihmisen oloisen figuriinin päälle. Olen sitä mieltä, että jo perusfíguriinin avulla pystyy tekemään valtavasti muoti- ja vaatekokeiluja ja voi kehittää piirustustaitoaan.

Periaatteessa usein hahmotellaan vaateideoita näin, mutta esimerkiksi helman pituutta on vaikeaa arvioida. (Piirustus Kirsti Nahirnyj)

Teatteripuvustuksessa on tärkeää neuvotella erilaisista yksityiskohdista kuten valaistuksesta ja liikkumisesta näyttämöllä ohjaajan kanssa, joten täysin rajoituksetonta puvustuksen suunnittelu ei ole. Silti ideoimisen vaihe antaa vielä paljon vapauksia ja tekniikaltaan monia mahdollisuuksia jopa hullutteluun. Näitäkin idean etsimiskeinoja ja kokeiluja voimme käydä läpi kurssilla.

Kuvittajat opiskelevat paljon ihmisen anatomiaa, liikeratoja ja vaatetuksen yksityiskohtia, tai ainakin heidän pitäisi. Lisäksi puku- ja tyylihistorian tiedoista on valtavasti hyötyä.

"Pohjapiirros" ja lopullinen akvarellikuvitus (Kirsti Nahirnyj)

Näistä aineksista ja monesta muusta kokoan selkeän neljän illan kurssin runsain esimerkein höystettynä. Toivon, että jokainen osanottaja pääsee heti ensi kerralla mukaan alustukseen, jotta kurssin edistyessä voi tehdä juuri omaa osaamista kehittäviä harjoituksia.
Minä kyllä neuvon ja autan. Tervetuloa!

Kurssin ilmoittautumisnumero on 011104352.
Tässä vielä linkki 3.1.2018 alkavaa ilmoittautumista varten Wellamo-opiston sivuille: http://www.wellamo-opisto.fi/

Taidetta, kulttuuria ja hyvää käytöstä

Olen näissä kirjoituksissani aina sivunnut sitä, kuinka tärkeää ihmisen on kehittyä. Luulisi sen olevan ihan ihmisenä olemisen perusedellytys: Tarve kouluttaa itseään parempaan suuntaan.

Tätäkään en kirjoittaisi, jos minulla ei olisi halua kehittää myös kirjallista ilmaisuani.

Kotikaupunkiani Lahtea on yritetty saada vetovoimaisemmaksi. Ylimmäisenä ja selkeimpänä argumenttina on tainnut olla enemmän rahan tulo kaupunkiimme. Tottakai sitä tarvitaan. Mainosalalla työskennelleenä tiedän kuitenkin, etteivät mitkään ideat synny niin, että pääajatuksena on miten saada mahdollisimman monta erilaista asiakasta nopeasti ostamaan mahdollisimman paljon.

Me ihmiset olemme edelleen niin tunteiden ohjattavissa, että mielikuvat vievät ja tuovat meitä, usein tietämättämme. Esimerkiksi 1950-luvulla BMW-merkkiset autot olivat vaatimattomia kulkuvälineitä ja yritys konkurssin partaalla. Vasta 80-luvun juppien aikana mustat kiiltävät bemarit alkoivat tulla houkutteleviksi ja useille hintansa takia statussymboleiksi. Se ei tullut sattumalta. Yritys laittoi parhaat insinöörinsä, teknikkonsa ja suunnittelijansa luomaan jotain uutta, tulevaisuuden teknologiaa komeassa paketissa. Myös yrityksen päärakennus Münchenissä kohotti imagoa: auton tunnettu 4-sylinteri antoi muodon upealle arkkitehtuurille. Pelkkä teknologia ei olisi riittänyt sielläkään.

Lahti on ollut aikoinaan vireä kaupunki, jota siirtokarjalaiset ovat omalta osaltaan elävöittäneet.

Välillä olimme business-city ja jopa kulttuurikaupungiksikin sanottiin, kun Sibeliustalo saatiin aikaiseksi. Sittemmin taidepuolelta on tuhottu alan koulutusta ja suljettu gallerioita kannattamattomina. Taiteellisista ansioistaan ja Laulupuu-kuorostaan hienon maineen saanut "Tipala" eli Tiirismaan lukiokin aiotaan sulauttaa toiseen suurlukioon, sinne massaan Suomen suurimmaksi lukioksi. Ei brändeillä ole niin väliä.

Muistan kuinka ihailin taidekouluun käveleviä persoonallisesti pukeutuneita nuoria. Se antoi mielikuvan vapaamielisestä ympäristöstä, jossa on mahdollisuuksia. Nyt heitä ei enää näe.

Taidemuseon rakentamista on odoteltu ja valmisteltu ja äänestetty rakennetaanko ja minne. Teokset näivettyvät varastoissa. Paikallislehden yleisönosaston lukijakommenteissa jopa moititaan taidemuseon olevan tarpeeton.  Muka niiden harvojen museossa kävijöiden tulisi maksaa itse museorakennus. Nimettömänä on helppo todistaa tyhmyytensä.

Mistään en ole kuullut palautetta uuden olutravintolan avatessa, että pubeja olisi liikaa tai ne olisivat tarpeettomia, vaikka niitä on kaupungissamme runsaasti ennestään. Miten ihminen kehittyy henkisesti tai edes ruumiillisesti parempaan suuntaan juodessaan ilta illalta aivonsa pehmeiksi? Toisaalta, mukavaahan se olisi laiskotella ja olla kehittymättä ollenkaan. Voisi olla harmaata massaa ja jättäytyä hyönteistoukan tasolle ja olla ottamatta vastuuta mistään.

Taiteen on todettu niin lukuisissa tutkimuksissa tuottavan ihmiselle mielihyvää ja jopa ehkäisevän sairauksia tai vähentävän niiden oireita.

Ennakkoluulot vain pahentavat kynnystä lähteä katsomaan avoimin mielin esillä olevia teoksia. Siksi esimerkiksi kuvataidetta tulisi olla helposti lähestyttävänä joka puolella niin paljon, että se tulee luontevaksi osaksi jokaisen ihmisen elämää. Samalla katsoja alkaa tehdä havaintoja ja ajatella, miettiä sanoja miksi ja miten?

Enkä ollenkaan pane pahakseni, jos sellaisen kokemuksen jälkeen menisi vielä tuopin äärelle kaverin kanssa keskustelemaan aiheesta. Ehkä heitä tulisi jopa muilta paikkakunnilta ja kuppilatkin kukoistaisivat erilaisine palanpainikkeineen.

Monien kerrostalojen seinillä olisi hienoja maalauksia, kioskit olisivat pieniä taideteoksia, kouluissa panostettaisi luoviin aineisiin ja kädenjälkeen. Mahdollisuuksia on.

Lahdesta tulisi taidekaupunki, jossa ihmisten mieli avartuisi ja värit näkyisivät ja arkkitehtuuriin saataisi rohkeutta. Rakennuksistakin tulisi suosittuja valokuvauskohteita. Muualta maailmasta tultaisi ihmettelemään pohjoista luovaa paikkakuntaa, koska lentokentältäkin pääsee tänne hetkessä.

On tämä hieno paikka! Ai niin, se on sitten vasta joskus...ehkä.

Terveisiä Lahden julistetriennalesta

Kävin Lahden taidelauantain merkeissä Lahden taidemuseossa julistetriennalessa.

Näyttely oli ennen joka toinen vuosi eli biennale, mutta on sittemmin muuttunut triennaaliksi. Joka kolmas vuosi riittää ainakin siinä mielessä, että katsoja saa hyvin mielikuvan graafisen suunnittelun ja julistetaiteen suuntauksista eri puolilta maailmaa. Eivät ne ehdi niin nopeasti muuttua.

Töiden lähettäjät ovat alansa parhaimmistoa ja käyttävät luovuutta työssään ja elämässään ilman, että heidän pitää sitä varsinaisesti muille korostaa. Työt puhuvat puolestaan.

Pelkkä luovuus ei tietenkään riitä, vaan ideoiden täytyy myös palvella niiden käyttötarkoitusta.
Vaikka olisi kuinka luova, ei riitä, että tekee sinistä lihaa ja punaista voita. Sen täytyy myös maistua.

Kauan graafista suunnittelua tehneenä ja hyvin kauan sitten perusopinnot suorittaneena minulle on jäänyt mieleen pari asiaa julisteista pysyvästi. Niiden katseluetäisyys on paljon suurempi kuin sanomalehden tai nyttemmin myös näyttöruudun. Siispä kuvan ja tekstin tulee näkyä muutaman metrin päähän ja parhaassa tapauksessa kauemmaksikin. Se tarkoittaa tekstityypin valinnan ja -koon lisäksi myös kontrastien käyttöä väreissä.

Tyhjän tilan hyväksikäyttäminen kaikessa mahdollisessa suunnittelussa on ollut aina tehokas sommittelun perusta. Se ohjaa katsetta oleelliseen. Huomasin tänään katsellessani noita julisteita, että tyhjää tilaa ei juurikaan enää jätetä, ei ainakaan siinä määrin kuin aiemmin. Poikkeuksena olivat jotkut ympäristö- ja yhteiskunnalliset julisteet. Niiden tekijät tietävät, että viesti menee paremmin perille, jos ei kerro kaikkea yhtä aikaa.

Mietin, kuvastaako tuo kakofonia mahdollisesti tätä aikaa. Kaikki on hyödynnettävä. Tilaajat eli maksajatkin ovat muuttuneet. "Koska maksan A ykkösestä, niin haluan, että koko tila myös käytetään." Ja se tarkoittaa kaiken mahdollisen ahtamista tai kuvan käyttöä koko alueen täyttämiseksi. Se kuvastaa myös epävarmuutta. Kerrotaan ihan varmuuden vuoksi kaikki samalla kertaa.

Julistetriennale on todella hieno ja laaja katsaus. Maailman parhaimpien suunnittelijoiden töistä huomaa jotain yleistä ja yhteistäkin. Sitäpaitsi julisteiden painotekniikan laatuun satsataan edelleen. On ilo nähdä hyvin tehtyä työtä.

Suomesta

Suomi on ihmeellinen maa. Sitä ei tule aina miettineeksi, kun on tottunut täällä elämään.

Suomen brändäys ei liity varsinaisiin blogiaiheisiini. Brändiasiaa pohti muutama vuosi sitten viisaista koottu työryhmä, jonka tuloksetkin ovat julkistettu.

Minä käsittelen nyt sitä tietoa, joka pulpahteli asuessani vuosikausia Saksassa. Olin opettajana Münchenissä ja kuulin kansainvälisen oppilasvaihdon puitteissa Suomessa käyneiden opiskelijoideni kommentteja.

"Kallioita keskellä kaupunkia, mahtavaa", huudahti eräskin nuori mies, kun saapui Helsinkiin.

"Hyppyrimäet noin lähellä keskustaa, nuo kuuluisat mäet", ihasteli Lahdessa käynyt ryhmä. "Janne Ahonen on idolini!"

Kun näytin luokassa silloiselta MEK:iltä eli matkailunedistämiskekukselta lainaamaani videota, opiskelijat ihmettelivät, miksi siinä ei mainittu sanallakaan jääkiekkoa. "Suomihan on kuuluisa jääkiekkomaa", sanoi yksikin nuori mies. "Toivottavasti päästään jääkiekkomatsiin Suomessa".

Länsirannikon valtavat hiekkadyynit olivat monelle yllätys, semmoista eivät osanneet odottaa Suomessa olevan. Auringonlaskut ja niihin liittyneet valoilmiöt ja värit saivat monen haukkomaan henkeään, ei ainoastaan meren rannalla. Se rauha mikä vallitsi luonnossa tai rannalla liikkuessa oli monelle suuri nautinto eikä suinkaan itsestäänselvyys keskieurooppalaisiin miljoonakaupunkeihin tottuneilta.

Vaikka opiskelijat olivat Suomessa syksyllä tai keväällä, huoltoasemalla ollut nastarengaspino sai heidät aavistelemaan pohjoisen ajo-olosuhteita. Eivät olleet nähneet aiemmin moisia, ja niitä sitten valokuvasivatkin matkamuistoksi. Keski-Euroopassahan ei edes saa ajaa nastarenkailla.

Marketissa soiva hevimusiikki aiheutti hämminkiä, kun asiakaskunta koostui lähinnä "mummoista". Hevimusiikistaanhan Suomi on todella tunnettu, mutta eivät osanneet odottaa kuulevansa sitä salaattitarpeita etsiessään.

Erilaiset diginörtit ovat jo tulleet tunnetuiksi, mutta moni Suomessa ei tiedä, että suomalaiset valokuvaajat ovat maailmalla erittäin korkealle arvostettuja. Entisen oppilaitokseni opiskelijat Münchenistä käyvät edelleen Suomessa opiskelijavaihdossa osittain sen takia.

Suomalaisten hulvaton alkoholinkäyttö, siis myös nuorten, aiheutti ihmetystä. Samat ihmiset, jotka eivät arkipäivänä tervehtineet eivätkä vaihtaneet sanaakaan, joivat viikonlopun tultua reippaasti teräviä ja kääntyivät tunkeilevan tuttavalliseksi, yllättäen varsinkin naiset.

Kun itse ymmärtää pitkien sanojen merkityksen, ei tule ajateltua miten ihmeellinen sana ummikolle voi olla niinkin tärkeä sana kuin "yksityisasiakkaat" tai "pääsisäänkäynti" tai "kouluhammashoitola". On tämä kielemmekin niin erilaista!

Vaikka saunoja ja saunomista harrastetaan jonkin verran ympäri maailmaa, yksi asia on täysin suomalainen tapa: Joulusauna eli joulunvieton aloittaminen saunomisella. Lisäksi kynttilöiden vieminen haudalle juuri jouluaattona on meille ominaista.

Katselin kerran Saksan TV:stä tullutta vertailua aamiaisesta eri maissa. Kuinka ollakaan suomalaista aamiaista kaurapuuroineen sanottiin siinä kaikkein terveellisimmäksi ja halvimmaksi.

Kun marraskuun saisi vielä vaihdettua joksikin muuksi, niin tämä olisi mahtava paikka elää. Toisaalta tuntuisivatko ne muut asiat niin ihanilta, jos ei ensin olisi kärsitty loskasta ja pimeydestä?

Ihan kaunis liikerakennus Lahdessa

Kävelin tällä viikolla Lahden keskustan alueella asioimassa. Silmääni pisti Kauppakadulla tyhjillään oleva liikerakennus, jossa oli aiemmin Anttilan tavaratalo. Onpa kaunis noin liikerakennukseksi!

Yritin etsiä tuloksetta tietoa rakennuksen suunnittelijasta. Ainakin näin visualistin silmää tuo rakennus miellytti niin paljon, että arkkitehti ansaitsisi saada nimensä näkyvämmäksi tässä yhteydessä. Jos sinä lukijani tiedät, kuka rakennuksen on suunnitellut, niin laitathan viestiä.

Koska en tiedä varmuusella mikä rakennuksen tuleva kohtalo on, rupesin muistelemaan nuoruuteni ajan karmeita hävitystemppuja kotikaupungissani.
Kauniita jugendrakennuksia purettiin keskustasta armotta muka aikansa eläneinä. Silloin ne olivat alle 70 vuotta vanhoja, sodatkin kestäneitä. Moni minun lisäkseni jäi niitä kaipaamaan - varsinkin kun niiden tilalla seisoo persoonattomia laatikoita joidenkin sen ajan ihanteiden mukaisesti. Tästäkin aiheesta olen aiemmin blogissani kirjoittanut.

Nyt sellainen "vanha" rakennus on tuo liiketalo.

Rakennuksen julkisivulla jopa tavaratalon logot on esteettisesti aseteltu.

Pahoin pelkään, että tontin ollessa arvokas sille rakennetaan jotain tuottavampaa kuten suunnitteilla oleva tornitalo, ja tämä liikerakennukseksi kaunis esimerkki puretaan pois. Ehkä omistajat antavat sen ensin rapistua. Siinä vaiheessa, kun korjaaminen ei enää kannata, purkaminen tehdään ikäänkuin oikeutetuksi ratkaisuksi.

Onhan tämänkin rakennuksen alta aikoinaan purettu jotain pois. Ne tosin taisivat olla vanhoja puuhökkeleitä mikäli olen asian oikein ymmärtänyt. Mutta nykyään pitäisi miettiä myös mitä esteettistä arvoa uudella korvaavalla rakennuksella olisi. Ei siis pelkästään taloudellista joillekin harvoille. Onko tilalle tulossa kauniimpi, josta kaupunkilaiset voivat olla ylpeitä ja vierailevat ihastella?

Mikään paikkakunta ei vaikuta persoonalliselta, jos kaikki vanha puretaan pois ja korvataan heti uudemmalla, kun muoti muuttuu. Rakennusten huoltamista laiminlyödään. Mielestäni kaupunkien keskustoissa olevien rakennusten omistajilla tulisi olla erityinen vastuu kaupunkikuvasta.

Vanha sanonta "Aateluus velvoittaa" oli aikoinaan paikallaan, koska aateliset olivat niitä ainoita rahakkaita. Nykyään omistajat tulevat erilaisista olosuhteista, mutta velvoitteet olisi hyvä pitää mielessä.

Muotipiirustuskurssi kollaasitekniikalla

Valmistellessani pukusuunnittelukurssia Lahden Wellamo-opistolle päädyn itsekin tekemään aina lisää kokeiluja. Kirjoituksessani 2.9. kerroin jo kurssin sisällöstä, samoin kuin Wellamo-opiston käsityöblogissa "Taitavin käsin"

Ylläolevat esimerkit syntyivät laitettuani valopöydälle lyijykynällä luonnostelemani figuriinin. Lähtökohtana ei ollut mitään varsinaista teemaa, vaan lähdin puhtaasti kokeilumielellä. Maalasin rennosti siveltimellä ja akryylivärillä päällä olevalle arkille uuden figuriinin.
Sen päälle aloin leikellä ihan tavallisesta myyntiluettelosta värikkäitä palasia, joita muotoilin tarpeen mukaan asuiksi. Vaihtelin paikkaa, kokeilin silkkirusettia välillä asun, välillä hiusten somisteeksi. En kiirehtinyt liimauksen kanssa, vaan katselin rauhassa mikä vaikutus eri elementeillä on.

Tämä kollaasilla täydentäminen on hyvä tapa leikitellä, ja se lisää rohkeutta kokeilla vaihtoehtoja, joita ei muuten tulisi toteutettua. Samalla se harjaannuttaa värisilmää ja estetiikan tuntua. Sanoisin, että se on kokeilevaa muotipiirustusta.

Jos sinua kiinnostaa tulla kokeilemaan kolmen illan kurssilleni marraskuun 10., 14. ja 21. päivänä Lahden Wellamo-opistoon muodin, puvustuksen ja värien yhdistelemisen mahdollisuuksia ja toteuttamaan ehkä yllätyksellisiäkin luomuksia, niin ilmoittauduthan pikaisesti Wellamo-opiston toimistoon, sillä paikkoja on rajoitetusti. Kurssin hinta on 17 euroa ja kurssilla on vielä tilaa: P. 03 814 4734.
Kurssin nimi on "Puvustusideointia kollaasitekniikalla", kurssinumero 011104362.
Tässä linkki opiston sivuille: www.wellamo-opisto.fi

Muistathan, että kurssilla ei ole välttämätöntä osata piirtää. Kun tuot mukanasi kiinnostuksen muotiin, puvustukseen, väreihin ja sekalaista materiaalia kollaasia varten, sakset, liimaa ja paperia, niin etenemme juuri sinun mielenkiintosi ja taitotasosi mukaisesti!

Julkisivutaiteesta vielä

Edellisessä kirjoituksessani mainitsin Lahden Inspis-hankkeen ja Lahti-Energian mahdollistamana toteutetut nuorten maalaamat sähkökaapit kaupunkikuvaa piristämään.

Otin tuoreen kuvan Lahden sataman lähettyvillä Jalkarannantien vieressä olevasta isommasta rakennuksesta, jonka ovat myös käsittääkseni tällaiseen hankkeeseen osallistuneet nuoret maalanneet.

Vaihtoehtona olisi ollut ikävän näköinen harmaa laatikko. Mutta iloksemme joku on saanut paremman idean ja nähnyt vaivaa rahoituksen hankkimiseen. Lisäksi on tarvittu vain taitavat tekijät.

Räsymattoa

Käydessäni Lahden keskustassa Aleksanterinkadulla huomasin sinne ilmestyneen virkeän värisen räsymaton. Todella hieno idea virkistää melko harmaaksi käyneen keskustan katukuvaa! - Ja vielä suhteellisen pienin keinoin maalaamalla.

Harmikseni luin melko pian maton ilmestymisen jälkeen närkästyneitä yleisökirje- tai lehden tekstaripalstan kommentteja, joiden perusteella jotkut kovastikin pahoittavat mielensä moisesta iloittelusta.

Sen verran on hyvä olla leikkimieltä, että tämänlaiset positiiviset leikittelyt sallitaan ja niistä iloitaan. Ankeudesta nautitsijoille on ihan tarpeeksi heille sopivaa ympäristöä, missä yllätyksille ei jää sijaa. Älkäämme kieltäkö muilta sitä vähää hauskaa, mitä on saatu aikaan, vaan olkaamme ylpeitä kaupungista, joka sallii toteuttaa luovia kuvia, vaikkapa kadun pintaan.
Varsinaisia harmittelun aiheita kun on ihan todellisiakin, mutta ne kuuluvat sitten mm. terveys- tai sosiaalipolitiikan alueelle.