Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusiomateriaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusiomateriaali. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Välillä taas junk journalia

Olen keskittynyt viime aikoina niin moneen asiaan, että blogin päivittäminen on meinannut unohtua. Kuvittamisen lisäksi olen tehnyt välillä aivojen virkistystyötä eli täydentänyt junk journalien eli kollaasikirjojeni sivuja. 

Tässä on muutama kuva viimeisimmistä aikaansaannoksistani:




Yllä olevat ovat kaikki saman kirjan sisältöä. Materiaaleina olen käyttänyt näkkileipäpaketin ja lasten tietokirjan kuvitusta, lahjapaperia, vanhan aikakauslehden kuvia ja tekstiä, nuotteja sekä postiluukusta pudonneen mainoslehtisen vehreyttä. Onpa mukana yksi enkelikiiltokuvakin. 

Sivuja olen teipannut maalarinteipillä yhteen, ja annan sen myös osittain näkyä. Tässä on pohjana vanha runokirja, jonka sivuista olen irrottanut suurimman osan pois ja korvannut muilla papereilla.

On tämä niin rentouttavaa puuhaa, kunhan saa ensin levitettyä materiaalit työpöydälle. Näitä kollaaseja tehdessä kun ei tarvitse ajatella mitä asiakas mahdollisesti näistä ajattelee, vaan voi irrotella ja miettiä ihan mikä omasta mielestä sopii ja tehdä ihan surrealistisia yhdistelmiä. - Eikä minkään tarvitse olla millilleen suorassa. Saa myös repiä palasia ja taitella ja rypistellä.

Koetan ottaa pian lisää kuvia julkaistavaksi, koska tässä ei todellakaan ole kaikki.


sunnuntai 15. elokuuta 2021

Kollaasikurssi värikontrasteja hyödyntäen

Edellisessä postauksessani kirjoitin syksyn kursseistani Lahdessa Wellamo-opistossa. Koska ilmoittautuminen myös kevään 2022 kursseille on jo nyt mahdollista, kerron vähän 31.01. alkavasta lyhytkurssistani "Värikontrastit kollaasissa uusiomateriaalia käyttäen". 

Värien harkittu käyttö antaa merkittävästi lisäarvoa kaikelle sommittelulle. Siksipä päätin laatia kurssin, jossa käytämme tietoisesti värikontrasteja. Pohjustan tietenkin asiaa myös kurssin ensimmäisenä iltana, mutta jos haluat syventyä värioppiin ja värien sommitteluun enemmänkin, syksyn väripäiväni on oivallinen tietopaketti tätäkin varten. Ilmoittautuminen tuolle kurssille onnistuu vaikkapa edellisen heinäkuun postaukseni kautta.

Tässä jouluisessa kollaasissa (kirjan takakansi) on hyödynnetty värikontrastia.
Mahdollisuuksia on paljon enemmänkin, siitä kerron kurssilla sitten lisää.
 

Kerron syksyn mittaan myös tässä blogissani omista kokeiluistani. Kuten olen aiemmin kertonut, tämä harrastus on koukuttavaa ja kehittää samalla visuaalista silmää, sommittelutaitoja, värisilmää ja kädentaitoja. Ja kun näissä asioissa kehittyy, kaikki luova tekeminen tuottaa enemmän iloa.

Säästä siis lahjapaperit, vanhat lehdet tai esitteet, pahvinpalat, suklaarasiat, kangastilkut ja muut sälät. Niillä on käyttöä!

Tässä on linkki kevätlukukauden 31.01. alkavaan kollaasikurssiini:

https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104313

 

torstai 28. toukokuuta 2020

Junk journal lahjaideana

Kirjoitin juuri kirjeen ystävälle Englantiin. En ole tavannut häntä pitkään aikaan. Kirjeen tarkoitushan on yleensä kertoa, mitä on tullut tehtyä viime aikoina. En ollut varma onko tälle taiteilijalle junk journal tuttu käsite, joten päätin liittää kirjeeseen hänelle räätälöimäni pienen vihkosen.

Tässä on kyseisen kirjasen sisältö kokonaisuudessaan, ihan ilman kuvankäsittelyohjelmia:






                                                                             
                                                                             



Pienikokoisia töitä tehdessä ei tule juuri suuria paineitakaan, ja tekeminen on pelkkää työn iloa.
Tässä oli kansien pohjana osa pahvista mainoskorttia, ja sisäsivuiksi valitsin osan seinäkalenterin sivua. Vanhan maisemakuvakirjan sivuilta löysin mukavaa leikeltävää materiaalia. Kuvakirjan ostin kerran eurolla kirpputorilta. Ensi silmäyksellä painotekniikka näytti vanhahtaneelta, mutta ihastuin sittemmin kuvien värimaailmaan.
Muut kollaasin osaset ovat mm. luonnontiedon koulukirjasta, opaskartasta, aikakausilehdistä ja lasten kuvitetusta tietokirjasta. Seassa on myös osia itse tekemästäni abtraktista akryylimaalauksesta leikeltynä osiin.

Koska tuo oli melko spontaani projekti, en tullut kehittäneeksi varsinaista teemaa kirjaselle. Voisin joskus tehdä ulkomailla asuvalle ystävälle myös puhtaasti Suomi-aiheisen työn, oli se sitten kirja, vihko tai kortti.



maanantai 18. toukokuuta 2020

Junk journal: Aarteita vai ei?

Jatkan nyt tällä junk journal-teemalla, kun sitä pukkaa.
Kun meillä tyhjenee teepussipaketti, leivinarkki- tai muu pahvinen pakkaus, mieheni kysyy ensimmäiseksi: "Tarvitsetko projekteihisi, vai laitanko pahvinkeräykseen?" Hänkin on oppinut varomaan, ettei heitä mahdollisia aarteita hukkaan.

Yhdestä leivinarkkipakkauksesta sain irti nämä:


Pitkiä pahvinpaloja käytän kirjanmerkkien pohjina. Punaisia "lätkiä" tarvitsen väriläiskiksi terävöittämään sivuja. Neliöistä saa kivoja pikkukortteja sivujen taskuihin, sellaisia ylläreitä.

Pakastepussit olivat myös pahvirasiassa. Samaa periaatetta käyttäen leikkasin paloja:


Leikkelin myös maissihiutalepaketin osiin. 
Käytin yhden taitetun palan onnittelukortin pohjaksi. Alla näkyy, mitä siitä syntyi.

Etukannessa on osa ilmoituksesta vanhassa Kotiliedessä,
revittyä nuottiviivastoa ja tuo lentopostimerkki.

Pakkauksesta kannattaa säästää lisätaitteet,
joista saa kivoja läppiä yllätyksiä varten.
Tässä tapauksessa yhden läpän sisällä on onnitteluteksti.
Sisäpuolella on kaava-arkkia, vanhaa kellastunutta tekstisivua,
lasten tietokirjan eläinkuvia, silkkipaperia, postimerkki,
numeroita satunnaisista lehdistä ja koristenauhaa.
Yksi leimakin joukossa on.
Takakannessa on mm. revittyä tekstisivua,
kuva kasvikirjasta, kangaspala ja kukkatarra.
Vanhat ulkomaiset lehdet antavat kivaa lisäsäväystä. Koska sivun ei tarvitse välttämättä olla sisällöltään kertova, vieraskielisistä teksteistä saa mukavia elementtejä. Usein typografia on kaunista katseltavaa ilman, että lukija ymmärtää sisältöä. Tietenkin saattaa käydä kömmähdyksiä, jos ei tiedä mitä teksti oikeasti sisältää ja joku muu myöhemmin sen oivaltaa. Kannattaa siis leikellä mieluummin muotilehtiä kuin lääkärinlausuntoja.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Lisää junk journalia

Paperikuvia tilatessani minulle on kertynyt aika monta valokuvakuorta. Huomasin niidenkin olevan mainioita pohjia tai kansia junk journaleihin, koska ne ovat tukevaa materiaalia, ja sisällä on jopa tasku.

Tähän olen kiinnittänyt sisälle langalla muutaman sivun.
Kun sivuluku pysyy maltillisena, niin ei tule turhia paineita.
Tulostimen mustekasetteja ostettuani huomasin, että rasioista saa kivoja minikirjoja, joihin voi liittää joko sivut tai pieniä kortteja:



Ideoita tulee lisää kuin itsestään. Nyt korona-aikana virikkeet ovat vähissä, mutta jostain syystä tämäntyyppistä puuhaa tehdessä ajatukset tuulettuvat todella mukavasti.

Katselin muuten junk journal -asioita miettiessäni, mitä kaikkea tuo sana "junk" oikein tarkoittaa.

JUNK:
Romu, jäte, roska, roina, krääsä, kama, sälä, rompe. Suomen kieli on siis aika rikasta, kun noin monta sanaa löytyi vastaamaan yhtä!

JOURNAL:
Päivyri, lokikirja, sanomalehti, aikakauslehti, lehti. Ja vielä jossain ammattikäytössä akselintappi.

perjantai 8. toukokuuta 2020

Kollaasia, kirjaa ja junk journalia

Olen edelleenkin erityisen innostunut junk journal -aiheesta. Suunnittelijana minusta on hienoa tehdä välillä jotain vapaata sommittelua, jossa ei tarvitse miettiä asiakkaan odotuksia. Sittemmin olen koonnut kirjoja ja vihkoja ihan pinoksi asti. Lahdessa Wellamo-opistossa pidin viime syksynä aiheesta lyhytkurssin. Nyt kerron joistakin projekteistani ja niiden edistymisestä.

Junk journaliin ei todellakaan tarvitse ostaa uutta materiaalia, joten se eroaa selvästi skräppäyksestä, jossa ostetaan hyvinkin paljon erilaisia askarteluliikkeiden valikoimissa olevia materiaaleja.

Junk journal on omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempi, koska materiaalien kirjo on rajaton. Jokainen näkkileipäpaketti tai teepussi on mahdollinen aarre riippuen siitä mitä osia siitä siitä leikkaa ja miten osia yhdistelee muihin. Kun vielä värimaailman pitää johdonmukaisena, kirjoista saa ihania esteettisiä katseluelämyksia vuosiksi eteenpäin.

Tässä on Lidlin jäätelöpakkauksesta leikkaamani osat, josta liimailen omiin junk journaleihini.
Pitkulaisia pahvinpaloja voi käyttää kirjanmerkkien pohjiksi.


Teepussilaatikko, teepussin narupää, vaniljasokeripussi, näkkileipäpaketti: Kaikki käy.


Aloita pienesti:
Ei kannata heti ruveta satasivuisen oopuksen tekoon. Pieni taitettu kortti tai kirjanmerkki on hyvä aloitus. Samalla hahmotat minkälaisia materiaaleja sinun kannattaa metsästää joko kirppareilta, kavereilta, omalta tai mummon vintiltä. Oma tyyli kehittyy hiljalleen, ja sitäkin voi muunnella sen mukaan mitä sinulla on käytössä tai minkä teeman valitset kirjallesi. Näiden kanssa voi ihan rauhassa myös vähän villiintyä.

Valitse teema:
Jotta kirjasta tai vihkosesta ei tule sillisalaatti, kannattaa miettiä aihe. Hyviä johtolankoja ovat reseptit, vuodenajat, muistojen kirja, värimaailmat ja vaikkapa mietelauseet.

Toista:
Yhtenäisyyden vuoksi jokaisella aukeamalla on hyvä toistua joku elementti, niinkuin hyvässä suunnittelussa ainakin. Voit käyttää esimerkiksi samaa väriä tai fonttia tai muuta elementtiä usemmalla sivulla.


Näillä sivuilla olen käyttänyt punaista numeroa viisi toistuvasti eri kokoisina.
Numerot leikkasin erään huonekaluliikkeen tarjouslehtisestä.




Tämä on yksi kokeiluni ohuessa vihkossa. Tutkin miten erilaisia materiaaleja saa yhdisteltyä.
Samalla vihkon sisällä jatkuu lintu- ja eläinteema jossakin määrin.
Tunnistatko muuten joukosta yllä mainitsemani jäätelöpakkauksen osia?

Junk journal elää kerroksellisuudesta. Sivu saattaa tulla melko täyteenkin, kuten yllä, mutta kuinka hauskaa onkaan katsella myöhemmin eri yksityiskohtia, ja miettiä, mistä kaikkialta näitä materiaaleja tulikaan haalittua!

Tätä junk journalia sivuaa myös art journal, jossa ei tekniikoiden eikä materiaalien suhteen ole muuta rajoitusta kuin se, että sen saa pysymään jotenkin koossa. Lupasin viime vuoden blogissani kertoa ompeleiden ja muiden käytöstä junk journalissa, mutta siirrän sitä myöhemmäksi, kunhan saan enemmän materiaalia kasaan.

Koska aiheesta lukeminen ei vielä ole kaiken opimisen kannalta paras menetelmä, toivon, että moni osallistuu myös kurssilleni.
Syksyn 2020 lyhytkurssillani Wellamo-opistossa Lahdessa käsittelemme ja kokoamme sekä junk journalia että art journalia.

Tässä on linkki viimevuotiseen kolmen kirjoituksen sarjaani aiheesta. Vähän siis kertaustakin, joka on tunnetusti opintojen äiti (uudempi linkki Wellamo-opiston vuoden 2020 kurssiini tulee myöhemmin):

https://lisavaria.blogspot.com/2019/06/junk-journal-koukuttavaa-sommittelua.html

maanantai 29. lokakuuta 2018

Joulukortteja ja ideoita

Samalla kun ideoin ja teen omia joulukorttejani, suunnittelen myös Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa Wellamo-opistossa pidettävää joulukortti- ja joulupussikurssia.
Ideana kurssilla on, että sinne ei varsinaisesti tarvitse ostaa muuta kuin liimaa, sillä jokaisella tuntuu olevan liikaakin kaikenlaista hyödynnettävää materiaalia.

Kun tein koekappaleita, huomasin, että pienetkin joulupaperinsilput ja langanpätkät voi käyttää pienimuotoisiin askarteluihin. Siinä on jo intiaanien filosofiaa: kaikella on tarkoituksensa.

Uusiomateriaalia käytettäessä ongelmana on usein se, että vanhojen silppujen värit eivät sovi toisiinsa. Silloin ei yksinkertaisesti kannata yrittää väkisin yhdistellä mahdollisimman montaa sävyä, vaan pidättäytyä vaikkapa neutraalissa pohjassa tai selkeässä kuviossa.

Enkeliltä putosi höyhen ja marimekon lahjapaperista tuli sydän.
Ja jossain vaiheessa näistä tulee joulukortti.
Nyt jatkan taas koekappaleiden valmistelua, sillä kurssi on 9. ja 16.11.2018

Jos kiinnostuit kurssista, niin sinne voi vielä ilmoittautua tällä viikolla torstaihin asti, vaikkapa tästä linkistä:

https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104358

tiistai 23. lokakuuta 2018

Joulu lähestyy - kortit ja lahjapussit uusiomateriaalista

Kaikesta huolimatta Joulu alkaa taas pikkuhiljaa lähestyä. Valmistelut on hyvä aloittaa. Pidän Wellamo-opistossa, Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa kahden perjantai-illan mittaisen kurssin, jossa valmistamme joulukortteja ja lahjapusseja 9. ja 16.11.2018 klo 17.15-20.30.

Teen itse ihan ammatikseni uniikkeja kollaasin ja maalauksen yhdistäviä kortteja, joista esimerkkejä alla:



Kurssilla teemme kortteja ja erikokoisia lahjapusseja uusiomateriaaleista, eli kaikkea jouluista tai muuta sopivaa "sälää", mitä sinulta on jäänyt vaikkapa edellisvuosista, voit tuoda mukanasi. Korttipohjia luonnonvalkoisena kuorineen voi ostaa myös minulta. Jos haluat muita värejä, niin tuothan mukanasi.

Samoin, jos sinulla on värillisiä paperiarkkeja, vanhoja joulupaperin tähteitä tai kartonginpaloja, voit käyttää ne hyväksesi kurssilla. Kaikki pitsinpalaset, nauhanpätkät, jouluiset lehtileikkeleet, kiiltokuvat tai höyhenet ja jopa pikkuhelmet saattavat löytää paikkansa suunnitelmissasi. Jos haluat täydentää töitäsi piirustuksella, niin tuothan vaikkapa huopakynän tai värikyniä.

Koska kurssi jatkuu toisella viikolla, voit myös täydentää materiaaleja ennen toista iltaa mielesi mukaan. Ethän kuitenkaan unohda ensimmäiseksi illaksi 9.11. liimapuikkoa ja saksia.

Valmistelen kurssia ja huomaan, että kaikenlaista käyttökelpoista
löytyy minunkin varastoistani.
Odotan innoissani tätä kurssia, sillä huomaan jo valmistellessani, että ideoita alkaa pursuta aina vain enemmän. Ja joukossa niitä syntyy lisää!

Ja tästä ilmoittautumiseen:
https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104358