Taloutta vai ihmisiä?

Pitkästä aikaa julkaisen ajatuksiani, joita olen muutaman kerran jo muokannutkin. Kun joku asia alkaa harmittaa, niin kannattaa miettiä ja lukea kirjoittamansa uudelleen, jotta sisältö ei jää pelkäksi vuodatukseksi. En ole myöskään talousasiantuntija, mutta kun asia mieltäni askarruttaa, niin kirjoitanpahan miksi.

Olen nimittäin ihmetellyt, miten Suomi elää ainakin tavallisen ihmisen näkökulmasta edelleen lamassa sitten vuoden 2009 tai jotain sinnepäin. Miten se on mahdollista? Ruotsissa asuva kaverini kertoo, että siellä talous porskuttaa ja kokeneita 60 vuotta täyttäneitäkin kosiskellaan työpaikkoihin lähes päivittäin. Ainakin tavallisella ruotsalaisella on sellainen näkemys, että ihmisillä menee suhteellisen hyvin ja hauskaakin voi pitää. Onhan siellä ongelmiakin, mutta ne eivät tunnu jyräävän kaikkea alleen.

Mikähän salaisuus se on, ettei Ruotsin taloudellista tilannetta mainosteta täällä? Puhuttiin aikanaan vaikeista hallitusneuvotteluista kyllä, tai asuntokuplan uhasta. Käsittääkseni naapurissa tilanne aurinkoisempi kuin meillä.

Minun päässäni valtio tai yhteiskunta on semmoinen, että siinä on osa-alueita ihmisten tarpeiden ja kykyjen mukaan. Ja kaikki nämä ovat yhtä tarpeellisia. Tein listaa ja jaottelin karkeasti eri alueita, joihin kuuluu muunmuassa:

1. Terveydenhuollon ammattilaisia, jotka hoitavat, ennaltaehkäisevät ja jopa parantavat 
2. Kouluttajia ja pedagogeja, jotka opettavat - myös etiikkaa ja moraalia
3. Tutkijoita ja kehittäjiä
4. Rakentajia, ruoan tuottajia ja tuotteiden valmistajia, korjaajia ja entisöijiä
5. Taiteilijoita ja käsityöntekijöitä, jotka vastaavat estetiikasta sekä visuaalisen että kuullun alueella eli myös näyttelijät, arkkitehdit, muusikot ja säveltäjät sekä kirjailijat antaen henkistä ravintoa
6. Lapsia ja nuoria, joita kasvatetaan ja joilla on luontainen kyky ja halu oppia uutta
7. Vanhuksia ja eläkkeellä olevia ihmisiä, jotka jakavat elämänkokemustaan ja antavat meidän huomata, ettei kaikki mitä luulemme uusiksi innovaatioiksi, ole uutta
8. Kuljettajia
9. Talousasiantuntijoita ja sijoittajia

Minusta tuntuu siltä, että ryhmät yhdestä kahdeksaan olisivat nykyisin vähemmän merkityksellisiä ja pelkästään ryhmän yhdeksän alaisia. Tämä raharyhmä haluaa hallita muita alueita ja luulee voivansa päättää kaikesta. He katsovat, että heillä on valta myös pitää itsellään niin paljon kuin he haluavat - hinnalla millä tahansa (koska sen hinnan maksaa joku muu).

Se on lyhytnäköistä toimintaa. Historiakin on sen todistanut. Ihan niinkuin elämällä ei olisi merkitystä. Maapallolla olemisesta on tullut jotain suorittamista ja laskelmointia.

Vähitellen alkaa tuntua siltä, että Suomi on ainoastaan byrokraattien alle jäänyt maa-alue, jossa ihmisten oikealle elämälle ei jää tilaa. Kun raha on lähes ainoa puheenaihe, se porautuu ihmisten mieliin ja kaikki muu tärkeä painuu taka-alalle.

Ei ihme, jos ahdistus lisääntyy. Sitten tarvitaan taas lisää rahaa mielenterveyskuntoutukseen, vaikka todistetusti ihminen tarvitsisi sekä ruokaa että sirkushuveja pärjätäkseen.

Kyllä taide auttaa

Aika lyhytnäköistä on olla panostamatta taiteeseen sillä perusteella, ettei se tuota rahallista hyötyä alueelle.

Olen näissä kirjoituksissani ottanut kantaa kotikaupunkini Lahden tilanteeseen, mutta laajemmin ja varmaan vakuuttavammin asiasta osaavat puhua erilaiset tutkijat, joilla on ihan oikeaa todistusaineistoa pohjana.

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan on vahvaa näyttöä taiteen ja taiteellisen toiminnan merkityksestä oppimiseen ja sitä kautta elämässä menestymiseen.

Luovuuden tutkimus on osoittanut tieteen alojen Nobel-palkinnonsaajien olleen aktiivisempia taiteen harrastajia kuin muut tieteentekijät ja ihmiset keskimäärin.

Tästä Sitran artikkelista voit lukea taiteen vaikutuksesta lisää.

Taidetta, kulttuuria ja hyvää käytöstä

Olen näissä kirjoituksissani aina sivunnut sitä, kuinka tärkeää ihmisen on kehittyä. Luulisi sen olevan ihan ihmisenä olemisen perusedellytys: Tarve kouluttaa itseään parempaan suuntaan.

Tätäkään en kirjoittaisi, jos minulla ei olisi halua kehittää myös kirjallista ilmaisuani.

Kotikaupunkiani Lahtea on yritetty saada vetovoimaisemmaksi. Ylimmäisenä ja selkeimpänä argumenttina on tainnut olla enemmän rahan tulo kaupunkiimme. Tottakai sitä tarvitaan. Mainosalalla työskennelleenä tiedän kuitenkin, etteivät mitkään ideat synny niin, että pääajatuksena on miten saada mahdollisimman monta erilaista asiakasta nopeasti ostamaan mahdollisimman paljon.

Me ihmiset olemme edelleen niin tunteiden ohjattavissa, että mielikuvat vievät ja tuovat meitä, usein tietämättämme. Esimerkiksi 1950-luvulla BMW-merkkiset autot olivat vaatimattomia kulkuvälineitä ja yritys konkurssin partaalla. Vasta 80-luvun juppien aikana mustat kiiltävät bemarit alkoivat tulla houkutteleviksi ja useille hintansa takia statussymboleiksi. Se ei tullut sattumalta. Yritys laittoi parhaat insinöörinsä, teknikkonsa ja suunnittelijansa luomaan jotain uutta, tulevaisuuden teknologiaa komeassa paketissa. Myös yrityksen päärakennus Münchenissä kohotti imagoa: auton tunnettu 4-sylinteri antoi muodon upealle arkkitehtuurille. Pelkkä teknologia ei olisi riittänyt sielläkään.

Lahti on ollut aikoinaan vireä kaupunki, jota siirtokarjalaiset ovat omalta osaltaan elävöittäneet.

Välillä olimme business-city ja jopa kulttuurikaupungiksikin sanottiin, kun Sibeliustalo saatiin aikaiseksi. Sittemmin taidepuolelta on tuhottu alan koulutusta ja suljettu gallerioita kannattamattomina. Taiteellisista ansioistaan ja Laulupuu-kuorostaan hienon maineen saanut "Tipala" eli Tiirismaan lukiokin aiotaan sulauttaa toiseen suurlukioon, sinne massaan Suomen suurimmaksi lukioksi. Ei brändeillä ole niin väliä.

Muistan kuinka ihailin taidekouluun käveleviä persoonallisesti pukeutuneita nuoria. Se antoi mielikuvan vapaamielisestä ympäristöstä, jossa on mahdollisuuksia. Nyt heitä ei enää näe.

Taidemuseon rakentamista on odoteltu ja valmisteltu ja äänestetty rakennetaanko ja minne. Teokset näivettyvät varastoissa. Paikallislehden yleisönosaston lukijakommenteissa jopa moititaan taidemuseon olevan tarpeeton.  Muka niiden harvojen museossa kävijöiden tulisi maksaa itse museorakennus. Nimettömänä on helppo todistaa tyhmyytensä.

Mistään en ole kuullut palautetta uuden olutravintolan avatessa, että pubeja olisi liikaa tai ne olisivat tarpeettomia, vaikka niitä on kaupungissamme runsaasti ennestään. Miten ihminen kehittyy henkisesti tai edes ruumiillisesti parempaan suuntaan juodessaan ilta illalta aivonsa pehmeiksi? Toisaalta, mukavaahan se olisi laiskotella ja olla kehittymättä ollenkaan. Voisi olla harmaata massaa ja jättäytyä hyönteistoukan tasolle ja olla ottamatta vastuuta mistään.

Taiteen on todettu niin lukuisissa tutkimuksissa tuottavan ihmiselle mielihyvää ja jopa ehkäisevän sairauksia tai vähentävän niiden oireita.

Ennakkoluulot vain pahentavat kynnystä lähteä katsomaan avoimin mielin esillä olevia teoksia. Siksi esimerkiksi kuvataidetta tulisi olla helposti lähestyttävänä joka puolella niin paljon, että se tulee luontevaksi osaksi jokaisen ihmisen elämää. Samalla katsoja alkaa tehdä havaintoja ja ajatella, miettiä sanoja miksi ja miten?

Enkä ollenkaan pane pahakseni, jos sellaisen kokemuksen jälkeen menisi vielä tuopin äärelle kaverin kanssa keskustelemaan aiheesta. Ehkä heitä tulisi jopa muilta paikkakunnilta ja kuppilatkin kukoistaisivat erilaisine palanpainikkeineen.

Monien kerrostalojen seinillä olisi hienoja maalauksia, kioskit olisivat pieniä taideteoksia, kouluissa panostettaisi luoviin aineisiin ja kädenjälkeen. Mahdollisuuksia on.

Lahdesta tulisi taidekaupunki, jossa ihmisten mieli avartuisi ja värit näkyisivät ja arkkitehtuuriin saataisi rohkeutta. Rakennuksistakin tulisi suosittuja valokuvauskohteita. Muualta maailmasta tultaisi ihmettelemään pohjoista luovaa paikkakuntaa, koska lentokentältäkin pääsee tänne hetkessä.

On tämä hieno paikka! Ai niin, se on sitten vasta joskus...ehkä.

Joulumarkkinoita

Osallistuin yhden päivän ajan käsityöläisten joulubasaariin Lahdessa. Olin aiemmin päättänyt, etten enää lähde seisomaan kalliille myyntipaikoille, joissa rahaa ansaitsee vain järjestäjä veloittamalla suhteettoman korkeita vuokria myyntipaikoista. En ole yksin näiden ajatusten kanssa. Sen verran olen kuullut muiden omia tuotteitaan tarjoavien puheista. En nyt tarkoita leivonnaisten ja metrilakujen myyjiä.

Tällä kertaa onnistuin kuitenkin jäämään jopa voiton puolelle. Silti joku jäi kaivamaan mieltä.

Kuinka paljon ihmisiä onkaan, jotka eivät erota ammattilaisen työtä harrastelijoiden tuotoksista. Jotkut kommentit tuntuvat kaiken hälinän jälkeen soivan korvissa jopa loukkaavina. "Mäkin teen ite kortteja, liimaan kanssa kuvia" kommenttina alusta loppuun kollaasi-maalaus-piirustus-tekniikalla tekemästäni työstä, jonka idea ja luonnos myös olivat omiani.

Ihmeellisen sattuman johdosta juuri 26.11. oli Etelä-Suomen Sanomien lukijakirjeissä mielenkiintoinen aihetta sivuava mielipidekirjoitus. Lahtelainen ohjaaja Linda Wallgren oli kirjoittanut poliitikkojen ymmärtämättömistä säästötoimenpiteistä viitaten mm. Riihimäen palkitun kaupunginteatterin rahoituksen leikkauksiin. Poliitikkojen mielestä kuulemma riittää, että siellä on toimiva nuorisoteatteri.
Suorastaan herkullinen Wallgrenin vertaus oli, kun hän mietti kumpi vaihtoehto sydänleikkausta suorittamaan olisi parempi, vapaasti lainattuna: Alaa työharjoitteluineen opiskellut ammattikirurgi vai innokas vapaaehtoistyötä tekevä lääketieteestä kiinnostunut harrastelija.

Vaikka taiteessa harrastelijan mokat eivät juurikaan aiheuta hengenvaaraa, on hyvä kouluttaa ihmisiä erottamaan ammattia tavalla tai toisella opiskelleen työnjälki ja opettaa heitä arvostamaan sitä. Pelkästäään jo hyvä käytöskin auttaa asiassa.

Sellaisia lahjakkuuksia tosin on, jotka ovat luovia ja osaavat ehkä piirtää tai käyttää värejä ja muotoja  mielekkäästi ilman erityistä koulutusta. Silti pelkät lahjat eivät riitä. Materiaalioppi ja taidehistorian tuntemus ovat esimerkkejä siitä, etteivät pelkkien lahjojen pohjalta pääse pitkälle.
Mitä iloa on hienosti maalatulla akvarellilla, jos se on tehty liian ohuelle laineilevalle paperille. Ja jos se on kehystetty aukkopahville, joka ei olekaan happovapaata tai aukko on leikattu huonolla veitsellä? Onko myöskään mielekästä kopioida jonkun toisen työtä edes osittain? Tekijänoikeudet ovat sillä toisella.
Juuri näihin amatöörit valitettavan usein syyllistyvät. Ja ymmärtämättömät kehuvat töitä ja ostavat, kun saa vielä niin halvallakin.

Ammattilaisen tekemä ei aina tarvitse olla niinsanottua älykkötaidetta eikä valtavan isokokoista. Joskus kukkanenkin hyvin tehtynä voi tuottaa katsojalle elämyksen.

Saattaa olla, että arvostuksen puute vaivaa vain tietyillä paikkakunnilla. Koska olen toiminut viime vuosina Lahden alueella, en voi verrata muihin.

Mielihyvää sain itse niistä osittain vaatimattomankin oloisista ihmisistä, jotka katsoivat suoraan silmiin ja sanoivat "onpa kauniita töitä ja niin monta työvaihettakin". Siinä tilanteessa en edes välitä ostaako kyseinen henkilö vai ei, koska sellainen aito arvostus jo lämmittää.

Taiteen arvostusta voi lisätä myös sillä, että se on enemmän läsnä ihmisten elämässä luonnollisena osana. Harmillisesti kotikaupungissani monet galleriat ovat joutuneet laman kourissa sulkemaan, taidemuseosta ja sen olemassaolosta kiistellään ja TV:stäkään ei kovin paljoa taideaiheista ohjelmaa tule. Siinäpä aihetta seuraavaan kirjoitukseeni.

Mielipide täytyy ensin muodostaa

Varsinkin visuaalisissa yhteyksissä ihmisillä on tarve kommentoida mielipiteineen usein kipakastikin toisen ihmisen työn tuotoksia. Minäkin teen välillä niin näissä blogeissani. Tosin pohdin ja perustelen mielestäni tarkkaan ennenkuin julkaisen kritiikkini. Samalla koetan löytää positiivisiakin asioita.

Välinpitämättömyys ei ole hyve. Ihmisellä tuleekin olla mielipiteitä.
Silti ajattelemattomasti suolletut tai kirjoitetut lausahdukset voivat haavoittaa ja aiheuttaa pitkäksikin aikaa mielipahaa.

Jotkut ilkeät kommentit tulevat kateudesta. Olen joskus taidenäyttelyissä kuullut pahanilkisiä huudahduksia kuten "kamalaa sotkua" tai "hirveä", vaikka esillä olleet työt ovat olleet hienosti toteutettuja sekä tekniikaltaan että värimaailmaltaan, eikä ideakaan minun silmissäni ollut toisilta kopioitu.

Olin joskus teini-ikäisenä taiteesta innostuneena, mutta kokemattomana hanakka arvostelemaan varsinkin abstrakteja maalauksia. En ymmärtämättömyyttäni tullut ajatelleeksi, että maalauksen tekijä oli syventynyt työhönsä mahdollisesti viikkoja tai jopa kuukausia, kun minä taas loin mielipiteeni hetken mielijohteesta. Olin pinnallinen, koska en muuta vielä osannut.

Mielipide täytyy muodostaa. Se ei käy hetkessä. Asioita on hyvä tarkastella ja miettiä niiden hyviä ja huonoja puolia. Mielipide myös muuttuu ihmisen kypsyessä ja saadessa lisää elämänkokemusta.

Silti minun on nyt pakko sanoa jotain uudesta Helsinki-logosta. En heti ymmärtänyt, että juuri se uniformun taskunläppä menneiden vuosien typografialla varustettuna on uusi ja viestii modernin avoimen pääkaupunkimme henkeä. - Kaupungin, joka oli hiljattain maailman kulttuuripääkaupunki. Olen miettinyt jo useamman päivän, enkä vieläkään ymmärrä. Jätän siis sättimättä, koska ymmärrykseni ei riitä. Ehkä se logo onkin aprillipila ja minä otan sen liian vakavasti.

Seinät täynnä tauluja?

Olin tilaisuudessa, jossa osanottajat keskustelivat muunmuassa kaupunkiimme avatun uuden gallerian merkeissä siitä, kuinka tauluja nyt vaan ei voi enää ostaa, kun seinät ovat jo täynnä.

Minua askarruttivat jälkeenpäin kovasti nuo perustelut. Jos ei ole rahaa ostaa taidetta, se on asia sinänsä ja ymmärrettävää. Mutta seinien täyttymiseen voi itse vaikuttaa.

Taiteen keräilijäkin ostaa mieleisensä teoksen ja miettii sille paikan. Jos tilaa ei ole, hän myy pois jonkun työn, joka ei enää niin puhuttele, tai laittaa sen varastoon lepäämään ja odottelemaan sopivampaa aikaa saaden näin tilaa uusille.

Hyvin erilaisiakin tauluja voi yhdistellä. Tässäkin on kaksi öljymaalausta, yksi tussityö, yksi akvarelli ja painotyö. Yhdistävänä tekijänä on maisemat.

Taide on myös osa sisustusta. 
Eihän samoja verhojakaan ole pakko pitää ikuisesti tai edes koko vuotta ikkunassa. Näin voi taideteoksiakin sijoittaa välillä toisin ja miettiä, josko valo juuri siinä lankeaakin paremmin ja teoksen värit tai muodot pääsevät oikeuksiinsa. Joskus joku tärkeä yksityiskohta tulee esiin vasta valon suuntautuessa sopivasti. Siksikin on hyvä vaihdella joskus taulujen paikkoja. Yllätyt, kuinka teoksen vaikutelma saattaa muuttua merkittävästi.

Keittiön seinälle voi laittaa vaikka useampaan riviin sopivaksi katsomiaan aiheita - ja vaihdella. (Kuvat: Kirsti Nahirnyj)

Yksi yleinen perustelu sille, ettei tauluja voi ostaa on se, ettei seinään voi lyödä reikiä. Nykyään eri toimittajilta saa taidegallerioistakin tuttuja galleriakiskoja siimoineen. Kisko kiinnitetään huomaamattomasti katon rajaan ja taulut siimoihin laitettuihin koukkuihin sopivaan korkeuteen. Järjestystä on siten helppo muuttaa niin usein kuin haluaa.

Lisäksi tauluja voi laittaa esille maalaustelineeseen. Niitäkin on saatavilla eri kokoisia joko lattialle tai pöydälle.

Maalaustelineellä oleva teos ei välttämättä tarvitse edes kehyksiä. (Kuva ja maalaukset: Kirsti Nahirnyj)

Itse olen joskus pitänyt pienempimuotoisia näyttelyjä juuri maalaustelineiden avulla tai täydentämässä isompaa kokonaisuutta.

Taulujen yhdistelemisessä voi käyttää jotain johtolankaa, ettei tule ripustettua värikästä jättihedelmää herkän kirkontornipiirroksen viereen. Yhden seinän teemana voi olla mustavalkoiset (valokuvia, piirustuksia, painografiikkaa) tai ihmiset (potretteja eri tekniikoilla, mukana vaikkapa elävänmallin piirustus) tai maisemia ja niiden yksityiskohtia. Myös abstraktieista tauluista voi yhdistellä isomman kokonaisuuden, mutta se vaatii jo harjaantunutta silmää.

Muistathan myös, että taiteilijaa eli teoksen alkuperäistä tekijää autat eniten, kun ostat hänen töitään hänen elinaikanaan.

Harmaudestako voimaa?

On olemassa paljon villieläimiä, joille harmaa väri on elintärkeä, koska se on niiden suojaväri. Harmaa kun ei niinkään erotu, koska se on passiivinen taustaväri. Sisustusrendit tarjoavat meille edelleen harmaata sen kaikissa sävyissä. Harmaa on ihan hyvä tausta. Mutta miksi ihmeessä kaiken pitää olla vain taustaa?
Usein turvaudumme tällaisiin passiivisiin "väreihin" silkasta epävarmuudesta. Harmaa ei ainakaan riitele. Loppuunpalaneelle ihmiselle harmaa voi antaa väliaikaisesti kaivattua rauhaa. Mutta se ei myöskään anna pontta ryhtyä uuteen. 
Miksi tyytyä passiiviseen, jos voi saada samalla vaivalla energiaa ja intoa, mielihyvää tai lämpöä riippuen mitä värejä käyttää. Värien käyttöä ja sommittelua voi harjoittaa, ja varmuus kasvaa kokemuksen ja harjoituksen myötä.
Tässä blogissa haluan auttaa ja rohkaista teitä lukijoitani - olipa kysymyksessä sisustaminen, käsityöt tai taide.

Aloitetaan vaikkapa vihreästä. Sitähän on tuhansia eri sävyjä. Ja luonnossa vihreä on aina läsnä, jos emme laske runsaslumisia talvia mukaan. Vihreä rauhoittaa ja auttaa jopa hengittämään vapaammin. Oliivinvihreä, minttu, havunvihreä, keväänvihreä...

Jotta lopputulos ei kuitenkaan ole tukkoinen, vihreä tarvitsee jotain muuta väriä seurakseen. Ihan niinkuin luonnossa kukka loistaa omalla värillään. Niistä ensi kerralla lisää.