Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Värit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Sunnuntaihupia

Joskus teen tällaisia väritarkkailuja ihan huvin vuoksi:








Kuvasin väripalettiani, rajasin kuvan ja kääntelin sitä kyljelleen ja päälaelleen.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kylmän kesän värejä

Paikallislehtemme julkaisi jokavuotisen kesäliitteen. Joko tekijät harrastavat ironiaa Suomen kylmän kesän kustannuksella, tai sitten värisuunnitteluun ei taaskaan ole oikeasti panostettu.

Kirjoitin jo viime vuonna vastaavan julkaisun kylmästä kansikuvasta ja sama linja lehdellä jatkuu tänä vuonna:

Rajattu viime kesän kannesta
Tämänvuotisen kannen värejä. Yläosa on edellisvuoden kaltainen.
Tottakai valkoisella pohjalla näkyy hyvin monikin tekstiväri, mutta sommittelun pitää viestiä myös sitä, mitä ollaan sanomassa lukijalle. Vaikka suunnittelijat luonnostelisivat tammi-helmikuussa tulevan kesän lehteä, heidän tulisi muistaa, että julkaisuaikaan värimaailma on erilainen kuin alkuvuoden pakkasissa. Sitä ovat myös meidän lukijoidemme odotukset.

Puhumattakaan siitä, että kuvassa esiintyvälle vaaleatukkaiselle julkkikselle olisi voinut tarjota värikkäämpäää vaatetta, tai edes jotain kontrastia.

Kesän odotukseen liittyvät värit. Tiedostaen tai tiedostamatta. Voimakkaatkin. Suurin osa meistä haluaa taatusti iloa, lämpöä ja nautintoa pitkän talven jälkeen. Ei epämääräisiä pastelleja yhdistettynä valkoiseen ja mustaan, vaan oikeaa iloittelua.

Tässä vielä pieni kertaus värien merkityksestä, joista olen aiemminkin kirjoittanut blogissani:

Valkoinen: Kylmä. kliininen, puhdas
Musta: Suru, lika, filosofisuus, epäonni
Violetti: Välimuoto, maagisuus
Vihreä: Nuoruus, kevät, kasvu, tuoreus, rauhoittava
Pastellisävyt: Kyseisten värien haaleampi sanoma, varovaisuus

Punainen: Energia, lämpö, erotiikka, voima
Keltainen: Lämpö, ilo, äly
Oranssi: Lämpö, sadonkorjuu
Sininen: Luovuus. viileys (taivas, vesi), avaruus

Vaikka itse teksti ja sen sisältö ovat tärkeitä, värien käyttö sommittelussa kuitenkin tukee sanomaa tai vaimentaa sitä.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Syvyysvaikutelmaa värein

Jatkan tässä väreihin liittyvää.

Monelle hyvällekin piirtäjälle tai maalarille on tullut joskus ongelmia syvyysvaikutelman kanssa. Jos työstä ei ole tarkoitus tulla lattea, vaan esimerkiksi maisema, jossa katseen haluaisi menevän etualalta kauemmaksikin, niin on hyvä, jos tiedostaa muutamia väriopillisia keinoja. Parhaiten ne toimivat, jos käyttää mahdollisimman montaa näistä melko yksinkertaisista keinoista samassa kuvassa, oli tekniikka mikä tahansa.

1. Kaikki mikä on tummempaa vaikuttaa lähempänä olevalta. Vastaavasti mitä vaaleammaksi sävyt muuttuvat, sitä kauemmaksi ne vaikuttavat menevän. Tätä sanotaan valöörikontrastiksi.

2. Lähellä värit ovat lämpimämpiä, kauempana viileitä. Esimerkiksi ruskeaa ja sinistä yhdistäessä ruskea tulee automaattisesti lähemmäs, vaikka värikylläisyydessä ei olisi pahemmin eroa.

3. Kylläisemmät värisävyt ovat läheisempiä kuin vähemmän kylläiset eli hailakat/pliisut.

4. Isompi pinta tulee lähemmäs, pieni vaikuttaa kaukaisemmalta. Eli jos piirtäisit vaikka kolme ympyrää satunnaiseen järjestykseen erikokoisina, niin suurin olisi se lähin.

5. Lisäksi ilmakehässä on tietynlaista sinertävyyttä, jonka takia kauemmas menevät sävyt voivat myös hiukan sinertää.

Havainnollistanpa vielä ottamieni valokuvien avulla syvyysvaikutelmaan liittyvää:


Tämän kuvan avulla voi tunnistaa aika monta syvyyteen liittyvää "kikkaa", jotka toimivat kaikessa visuaalisessa esityksessä.







Tässä ei ole havaittavissa kaikkia syvyysvaikutelmaa lisääviä tehokeinoja. Jään railon suunta aiheuttaa kuitenkin katseen kulkeutumisen taka-alalle.

Etualalla lämpimämpää, isompaa ja tummempaa, takana viileämpää  ja vaaleampaa, ja taivaankin osuus on pienempi pinta-alaltaan. Lisäksi kuvassa on voimakas suunta ylös oikealle eli jonnekin kaukaisuuteen.
Valokuvat. Kirsti Nahirnyj








Sinisyys ei tule pelkästään digitekniikasta, vaan ilmakehässä on tiettyä sinisyyttä, kuten metsä- ja saarialueista voi tunnistaa.
Kauempana olevat metsiköt ovat myös vaaleampia.





 
Kauempana on vaaleaa, viileää, "hailakkaa", pientä ja enemmän sinistä.
Lähellä on tummaa, lämmintä, kylläistä ja suurikokoista.


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Näemmekö me kaikki värejä samoin?

Tänään oli Etelä-Suomen Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli, jossa käsiteltiin värien näkemistä.

Näidenkin sävyjen nimistä moni maallikko saattaa olla montaa mieltä
Minultakin on joskus värikursseillani kysytty, näkevätkö kaikki ihmiset värit samalla lailla. En ole aiheen fysikaalinen tutkija, eikä minulla ole siihen syventävää koulutustakaan. Vuosien varrella olen kuitenkin tutustunut aiheeseen ja itsekin todennut, että värien näkemiseen vaikuttavat monet tekijät.

Silti ei pystytä todistamaan minkälaisena yksittäinen ihminen todella näkee tai kokee jonkin sävyn. Kyky erottaa erilaisia sävyjä toisistaan on yksilöllistä. Maailmassa on myös ihmisiä, jotka yksinkertaisesti ovat värisokeita eivätkä erota vihreää ja punaista, tai näkevät kaiken mustavalkoisen kuvan sävyinä.

Jotkut tunnistavat ainoastaan päävärit ja mustan ja valkoisen. Tai sitten heillä ei yksinkertaisesti ole harjaantunutta kykyä erottaa erilaisia sävyjä toisistaan.

Tunnistan 12-vuotiaan itseni tuosta kyvyttömyydestä. Kansa- ja peruskoulussa ei minun aikanani puhuttu värien tärkeydestä eikä niiden sommittelua varinaisesti harjoiteltu, ei ala- eikä yläkoulussa. Tottakai päävärit ja välivärit käytiin läpi, ja sitten suunnilleen niiden perusteella tehtiinkin vesiväritöitä.

Harjaantumiseni väreihin alkoi vasta aloitettuani ammatillisen opiskelun Saksan Münchenissä. Deutsche Meisterschule für Mode -nimisessä oppilaitoksessa tehtiin lukuisia käytännön harjoituksia ja maalattiin muunnelmia samasta itse suunnitellusta aiheesta, kopioitiin osia Pissarron töistä ja sekoitettiin ja sekoitettiin värejä ja tehtiin liukumia vaaleasta tummaan ja kylmästä lämpöiseen. Harjoitukset teimme niukalla peitevärituubivalikoimalla, jotta ymmärsimme miten värisävyjen syntyyn voi itse vaikuttaa. Minulle se oli valtava elämys ja huomasin viimeinkin, että värisävyjä on maailma täynnä ja niitä voi ja saa itsekin käyttää. Aloin tunnistaa kaikessa näkemässäni enemmän.

Vanha eli entinen minäni olisi nähnyt tässäkin kuvassa pelkkää harmaata. (Kuva: Kirsti Nahirnyj)
Ylläoleva kuva on hyvä harjoitus siihen, miten värien havaitsemista voi alkaa harjoittaa. Tutki kuvaa rauhassa ja mieti mitä värejä alat löytää. Voit etsiä myös esimerkiksi aikakauslehdestä jonkun kallio(väri)kuvan ja tarkastella sitä. Ota pieni liuska harmaata kartonkia ja liikuttele sitä kuva osien päällä. Ihan varmasti löydät siitä lukuisia värisävyjä.

Värien yhdisteleminen on myös erinomaista harjoittelua ja jopa hauskaa. Väripajoissani teemme teoriaosuuden jälkeen harjoituksia muunmuassa värilastuin. Lyhytkursseilla se on tehokas tapa perehtyä sävyjen moninaisuuteen ja erilaisten yhdistelmien vaikutelmaan.

(Valokuva: Kirsti Nahirnyj)

tiistai 13. syyskuuta 2016

Irlannin värejä

Pyysin Irlannissa käynyttä veljeäni valokuvaamaan maan ihania värikkäitä ovia ja julkisivuja.

Halusin nimittäin rohkaisevia esimerkkejä siitä, kuinka riemukkaasti jossain on käytetty väriä muuallakin kuin sohvatyynyissä.

Kuva: Matti Poutiainen




Irlantilaiset eivät näytä olevan kovin ahdasmielisiä värivalinnoissaan - ja tuntuvat olevan niihin oikein tyytyväisiä. Turistienkin suosikeiksi monet julkisivut ovat päässeet.

Itselläni on aina ollut mielikuva Irlannin värikkäistä ulko-ovista. Tässä muutama esimerkki:



Kuvat: Matti Poutiainen

- Ja mikä onkaan paras väri hyvinvointipalveluja tarjoavan yrityksen oveen kuin raikas vihreä:

Kuva: Matti Poutiainen

Ovella tai sisäänkäynnillä ja sen ilmeellä voi viestiä, onko vieras tervetullut, vai haluaako isäntäväki linnoittautua omiin oloihinsa. Tai: Onko minusta mukava tulla kotiin?

Kuva: Matti Poutiainen

Joillakin alueilla Suomessa värien valintaa rajoittavat julkisivumääräykset. Mitenköhän asian laita on Irlannissa? Onkohan siellä kieltoja käyttää punaista, vihreää tai keltaista?



Kuvat: Matti Poutiainen

Unelmani olisi, että Suomeen rakennettaisi useampia asuinalueita, joissa ei ole rajoituksia värien käytön suhteen.
Siellä olisi vain määräyksiä käyttää väriä!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kesää odotellessa

Suomessa kesää on totuttu juhlistamaan enemmän kuin muita vuodenaikoja. Lämmintä vuodenaikaa on kaivattu ja sen lyhyestä kestosta halutaan ottaa kaikki irti.

Kesämekot, kesäkassit, rantapallot, jäätelöt...

Kesätapahtumat.

Paikallislehdet julkaisevat kesäliitteitä, joista voi lukea kesän aikana pidettävistä tapahtumista tai kesäaikaan avoinna olevista nähtävyyksistä. Tällaisen lehden tulisi mielestäni myös ulkoasultaan näyttää lämpöiseltä, iloiselta, vapaa-ajalta, lomalta. Houkutella jo kannen ulkoasulla.

Jotta en loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia, julkaisen tässä vain rajattuna liitteen kannen.
Ymmärrän kyllä, että moista liitettä suunnitellaan jo talvella. Mutta eikö suunnittelijan työhön kuulukaan enää syventyä aiheeseen? Vai onko tässä kyseessä ironinen kuuluisa "vähälumisuus"?

Kesällä voi mielestäni myös irrotella ja poiketa annetusta typografian ja muun ilmeen liian orjallisesta noudattamisesta, jotta vältettäisi vakuutus- tai rahoitusyhtiön yritysilmeen kopiointi.
Eipä kannata pantata värejä eli lämmön, auringon ja vehreän luonnon läsnäoloa, sillä kyllä se marraskuu muutaman kuukauden päästä silti tulee, halusimme tai emme.


torstai 26. toukokuuta 2016

Makua harmaasta?

Olen pitänyt joitakin väripajoja palvelutaloissa vanhuksille. Aloittaessani näytän itse maalaamistani kuvatauluistani ensin harmaaksi "väritetyn" mansikan. Ikäihmisillä on tapana sanoa avoimesti mielipiteensä, ja he ovatkin olleet melko närkästyneitä siitä, että heidät tuodaan väripajaan, ja rouva kehtaa näyttää harmaata homehtunuttta mansikkaa.

Tässä vaihteeksi tomaatteja.

Ilme muuttuu heti, kun räväytän esiin herkullisen punaisen mansikkakuvan. Hymy on kaikkien kasvoilla ja joku myöntää veden tulevan kielelle: "No nyt! Tällaisia pitää mansikoiden olla!".


Ihminen mieltää tietyt asiat tietyn värisiksi, ja punaisen, keltaisen ja vihreän sävyt yhdistetään heti jonkinlaiseen makuun.
Harmaa sen sijaan yhdistetään homeeseen. Entä söisitkö sinistä voita?

Vaaleanpunainen mielletään makeaksi, vaikka sokeri onkin valkoista ja hunaja keltaista tai jopa ruskeaa.

Keltaisen on todettu herättävän ruokahalua, ja se sopisikin palvelutalojen ruokailutiloihin erinomaisesti, koska iän myötä luontainen ruokahalu häviää. Tosin sävyn kanssa on oltava tarkkana. Vihertävä keltainen, jota olen jossain nähnyt kokonaisen seinän leveydeltä, vaikuttaa enemmänkin myrkylliseltä tai kitkerältä.

Ihmisen elämässä ravinto on niin tärkeää, että ruokahalun nostattamiseksi väreihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Ja joskus ihan normaaleissa kotioloissa tuntuisi hyvältä, jos uusi matto olisi syötävän hyvän värinen.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Masentaako?

Suositko elämässäsi adjektiiveja kuten passiivinen, negatiivinen, surullinen, likainen, pimeä, pelko?

Entä energinen, positiivinen, aurinkoinen, tuore tai luonnollinen?

Ensimmäisen sanaryhmän kuvaukset viittaavat mustaan ja harmaaseen.
Toisessa ryhmässä on sanoja, jotka kuuluvat värien kuten punainen, sininen, keltainen ja vihreä merkityksiin.

Olen aiemmassa kirjoituksessani kertonut harmaasta ja sen taustavärinä olemisen merkityksestä. Villikissallehan harmaa on hyvä suoja.

Viime vuosien suosikki varsinkin sisustajan värimaailmassa on ollut harmaa. Se joka tietää mitä harmaa väri vaikuttaa ihmisen mielialaan, ei suosisi varsinkaan näinä masentavina aikoina niin passiivista "väriä". 
Harmaata käytetään asiallisen vaikutelman luomiseen, kuten vuosia käytettäviin laitteisiin tai miesten pukuihin.
Ja kyllähän harmaa myös rauhoittaa.


Musta taas imee kaiken valon, joten se kyllä sopii näyttämön seinille, jotta esiintyjät tulevat paremmin esille. Mutta samalla se ilmentää surua ja dramatiikkaa sekä imee positiivisuutta pois.
Mustaa pidetään filosofisena värinä. Moni taiteilija onkin tykästynyt vaatetuksessaan mustaan. Taustalla on tosin myös se tosiasia, että varsinkin kuvaamataiteilijat tarvitsevat välillä värien kanssa työskentelyn vastapainoksi jotain ei-väriä.

Valkoinen on kliininen, neitseellinen ja puhdas. Se sopii siis erinomaisesti lääkärin vastaaonotolle tai morsiamen asuksi symbolisessa mielessä. Pelkästään valkoinen asunto (tai lääkärin vastaanottotila) vaikuttaa helposti kylmältä, koska lämpimät keltaiset ja punaiset sävyt puuttuvat.
Pehmeyttä liian kovaan yleisvaikutelmaan saa yhdistämällä eri materiaaleja ja struktuureja: Mattaa ja kiiltävää, sileää ja pörröistä jne.


Mennäänpä energisempään suuntaan:


Punainen on lämmin ja voimaa antava väri. Ei ihme, että sitä käytetään vallankumouksen, liikennemerkkien ja varoitussymbolienkin välineenä. Punainen puhuttelee, tulee lähelle, ei jätä kylmäksi ja on erittäin eroottinen.
Lapsi huomaa kaikista väreistä ensimmäiseksi punaisen.

Sininen on isänmaallinen rauhallinen väri, joka auttaa keskittymään. Ihminen yhdistää sinisen taivaaseen ja veteen, jotka ovat avaria ja viilentäviä, siksi sininen väri sinällään koetaan viileäksi. Sinisen ympäröimänä ideointi luonnistuu.


Keltainen lämmittää. Koska siitä tulee aurinko mieleen, niin se koetaan valoisana ja energiaa antavana. Keltainen on huomioväri kuten punainen, joten se soveltuu esimerkiksi liikennemerkkeihin, ja ovathan huomioliivitkin useimmiten kektaisia tai oransseja.
Oranssin ominaisuudet ovat jokseenkin samoja kuin keltaisen, mutta oranssi symbolisoi myös kypsyyttä ja sadonkorjuuta.


Vihreä on luonnossa pohjoisen sydäntalvea lukuunottamatta aina läsnä. Vihreään ei kyllästytä, ja se onkin myös hyvä pohja tai tausta kaikille väreille. Vihreä on nuoruuden ja tuoreuden väri. Pelkkää vihreää ei kuitenkaan kannata viljellä, sillä se tarvitsee seurakseen muita värejä. Vaarana on muuten tukkoinen yleisvaikutelma.

Violetti tai lila on punaisen ja sinisen sekoitus, eli väliväri ja eräänlainen välimuodon symboli. Violetti liitetään magiikkaan. Violetti on tummempi ja punertavampi, lila on sinertävämpi ja vaaleampi. Tähän tulokseen olen tullut asiaa muutamilla kielillä tutkittuani.


Kahvi, suklaa, mausteet... Ruskea liittyy heti tuoksuihin ja mausteisuuteen. Se koetaan myös äidillisenä. Ruskea on maanläheinen ja turvallinen, mutta myös passiivinen. Jotkut ravintolat ovat hyödyntäneet ruskeaa värimaailmaa, jonka ansiosta ihmiset tulevat viihtyäkseen ja syödäkseen eivätkä kiirehdi heti pois.

Jokaisella värillä on siis psykologinen merkityksensä, joka tulee jostakin kaukaa kollektiivimuististamme. Masentunut tarvitsee valoa ja virkeyttä, viluinen lämpöä, levoton rauhallista ympäristöä, jossa on hyvä hengittää. Annostelkaamme värejä siis viisaudella, silloin se saattaa parantaa koko elämänlaatuamme!





lauantai 22. elokuuta 2015

Ongelmajätettä?

On hienoa, että ihmiset tekevät käsillään taidetta ja käsitöitä ja pääsevät toteuttamaan itseään ja luovuuttaan. Elämän tarkoitukseenhan kuuluu oppia uutta, kehittää itseään ja jakaa oppimaansa muiden iloksi ja hyödyksi.

Monella harrastajalla on into päästä näyttämään tekemisiään suuremmalle yleisölle. Harrastajien joukossa on paljon lahjakkaita tekijöitä, jotka suhtautuvat harrastukseensa juuri sillä periaatteella, että haluavat kehittää itseään ja taitojaan.Useimmiten tähän ominaisuuteen liittyy itsekritiikki, joka auttaa karsimaan ja heittämään epäonnistuneita tekeleitä pois.

Tunnetutkin kuvataiteilijat kertovat heittävänsä kasapäin epäonnistuneita töitä roskiin, tai laittavansa ne edes sivuun myöhempää tarkastelua varten. Moni piirtäjä sanoo säästävänsä jopa 20:sta piirustuksesta kaksi tai kolme kappaletta, joita pitää onnistuneena.

Sitten on toinen, valitettavasti suuri ryhmä, jotka tuntuvat laittavansa esille näyttelyihin kaiken mitä vuosien varrella ovat saaneet aikaiseksi. Tähän kuuluvat myös lukuisat käsitöiden tekijät, jotka erilaisissa myyjäisissä tai jopa messuilla tarjoavat töitään sen kummemmin karsimatta.

Joillakin käsityömessuilla minulle on tullut pahoinvoiva tunne, kun ympärilläni vyöryy estetiikasta ja hyvästä mausta kaukana olevia tekeleitä, joissa on yhdistetty materiaaleja, jotka jopa roskiksessa ovat loppuen lopuksi vain ongelmajätettä. - Vai mitä sanot väriltään ja kuvioiltaan täysin yhteensopimattomien kerniliinojen ompelemisesta sukkahyllyköksi? Tuottaako sen ulkonäkö kenellekään iloa ja mielihyvää? Ei pelkkä käytännöllisyys siihen aina riitä.

Villasukkaa kutoessakin voisi ajatella yhdistävänsä harmonisia värejä, vaikka sukat kutoisikin ylijäämälangoista. Tai jos värisilmä ei vielä riitä yhdistelemiseen, niin harmaa sukka on kyllä yllättävän kysyttyä. Pitsiliina ei pääse oikeuksiinsa kirkkaanpunaisena tai oranssina kuin poikkeustilanteissa, ja niihin tarvitaan jo erittäin harjaantunutta sisustussilmää. Pitsihän on jotain herkkää. - Miksi siis pilata sitä räikeällä värillä? Niitä löytyy sitten kierrätyskeskusten euron laarista.

Yhtään kirjoitusta tähän blogiinkaan en julkaise välittömästi tekstin kirjoitettuani. Mietin aiheen, onko jotain lisättävää, vai muotoilinko jonkin asian epäselvästi tai liian provosoivasti, korostaisinko jotain lisää, ja tottakai oikoluen tekstini (ja toivon, ettei mitään jää huomaamatta).

Värien ja materiaalien yhdistelykykyä voi harjoitella ja kehittää


En halua pilata keneltäkään tekemisen iloa: Se harjoittaa taitoa. Samalla värien ja materiaalien yhdistelykykyä voi harjoitella ja kehittää.

Kyse on vain karsimisesta, maun ja taidon kehittämisestä. Ja sehän on jatkuvaa.
Ne parhaimmat työt voi sitten laittaa esille muidenkin iloksi.




maanantai 2. helmikuuta 2015

Matkalla jonnekin

Otsikko on suuren suomalaisen kosmetiikkayhtiön kynsilakan sävyn nimi. Uskallan tässä lainata  tekstisuunnittelijan luomusta, hyvässä mielessä. "Matkalla jonnekin" on huomattavasti houkuttelevampi kuvaus vaaleanpunaiselle kuin pelkkä numerosarja tai light pink -nimitys. Pinkkiin vivahtava huulipunani on "Pieni lupaus" tai ruskehtavampi "Onnellinen odotus". Harvemmin käyttämäni "Olen säteilevä" on melko reipas punainen. Harmaalle luomivärillekin on keksitty hieno nimi: "Puron solinaa".

Ihailen tuota luovuutta ja jatkuvuutta, jota näissä - kehtaan sanoa arjen tuotteissa - on käytetty jo pitkään. Värit rohkaisevat, lupaavat, kannustavat, lämmittävät, viilentävät, rauhoittavat eli herättävät tunteita ja vaikuttavat mielialaamme kaikessa ympärillämme olevassa.

Kyseiseltä kosmetiikkayritykseltä en ole saanut enkä pyytänyt sponsorointia.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ihana Vincent van Gogh

"Mikä suuri asia onkaan väri! Ja kuinka kauas todellisuudesta jääkään se, joka ei opettele ymmärtämään väriä!"

Luen juuri Vincent van Goghin "Kirjeitä veljelleni". Hän kirjoittaa selkeästi ja intohimolla kertoen ajatuksistaan, edistymisestään opetellessaan piirtämään ja maalaamaan. - Ja millä nöyryydellä! Ylläoleva lausahdus on hänen kirjeestään Theolle.

Vincent rakasti keltaista. Kohtalon ivaa onkin, että kuuluisien auringonkukkamaalausten keltainen on vääristynyt ja ruskistunut aikojen kuluessa, koska sen ajan krominkeltainen ei ollutkaan aikaa kestävää, vaan muuttui kemiallisen reaktion takia. Onneksi nykyään tuo myrkylliseksikin todettu krominkeltainen on kielletty Euroopassa.
Vincent pohti ja totesi, että "Taiteilija etsii ikuisesti löytämättä koskaan ratkaisua." Hän tutki ja kokeili ja harjoitteli, korjasi ja heitti pois, jos ei ollut tyytyväinen.

Ei siis kannata pelätä virheitä värikokeiluissa, tekihän niitä tuo maailmankuuluksi tullut nerokin!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Harmaudestako voimaa?




On olemassa paljon villieläimiä, joille harmaa väri on elintärkeä, koska se on niiden suojaväri. Harmaa kun ei niinkään erotu, koska se on passiivinen taustaväri. Sisustusrendit tarjoavat meille edelleen harmaata sen kaikissa sävyissä. Harmaa on ihan hyvä tausta. Mutta miksi ihmeessä kaiken pitää olla vain taustaa?
Usein turvaudumme tällaisiin passiivisiin "väreihin" silkasta epävarmuudesta. Harmaa ei ainakaan riitele. Loppuunpalaneelle ihmiselle harmaa voi antaa väliaikaisesti kaivattua rauhaa. Mutta se ei myöskään anna pontta ryhtyä uuteen. 
Miksi tyytyä passiiviseen, jos voi saada samalla vaivalla energiaa ja intoa, mielihyvää tai lämpöä riippuen mitä värejä käyttää. Värien käyttöä ja sommittelua voi harjoittaa, ja varmuus kasvaa kokemuksen ja harjoituksen myötä.
Tässä blogissa haluan auttaa ja rohkaista teitä lukijoitani - olipa kysymyksessä sisustaminen, käsityöt tai taide.

Aloitetaan vaikkapa vihreästä. Sitähän on tuhansia eri sävyjä. Ja luonnossa vihreä on aina läsnä, jos emme laske runsaslumisia talvia mukaan. Vihreä rauhoittaa ja auttaa jopa hengittämään vapaammin. Oliivinvihreä, minttu, havunvihreä, keväänvihreä...


Jotta lopputulos ei kuitenkaan ole tukkoinen, vihreä tarvitsee jotain muuta väriä seurakseen. Ihan niinkuin luonnossa kukka loistaa omalla värillään. Niistä ensi kerralla lisää.