Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste luettavuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luettavuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kylmän kesän värejä

Paikallislehtemme julkaisi jokavuotisen kesäliitteen. Joko tekijät harrastavat ironiaa Suomen kylmän kesän kustannuksella, tai sitten värisuunnitteluun ei taaskaan ole oikeasti panostettu.

Kirjoitin jo viime vuonna vastaavan julkaisun kylmästä kansikuvasta ja sama linja lehdellä jatkuu tänä vuonna:

Rajattu viime kesän kannesta
Tämänvuotisen kannen värejä. Yläosa on edellisvuoden kaltainen.
Tottakai valkoisella pohjalla näkyy hyvin monikin tekstiväri, mutta sommittelun pitää viestiä myös sitä, mitä ollaan sanomassa lukijalle. Vaikka suunnittelijat luonnostelisivat tammi-helmikuussa tulevan kesän lehteä, heidän tulisi muistaa, että julkaisuaikaan värimaailma on erilainen kuin alkuvuoden pakkasissa. Sitä ovat myös meidän lukijoidemme odotukset.

Puhumattakaan siitä, että kuvassa esiintyvälle vaaleatukkaiselle julkkikselle olisi voinut tarjota värikkäämpäää vaatetta, tai edes jotain kontrastia.

Kesän odotukseen liittyvät värit. Tiedostaen tai tiedostamatta. Voimakkaatkin. Suurin osa meistä haluaa taatusti iloa, lämpöä ja nautintoa pitkän talven jälkeen. Ei epämääräisiä pastelleja yhdistettynä valkoiseen ja mustaan, vaan oikeaa iloittelua.

Tässä vielä pieni kertaus värien merkityksestä, joista olen aiemminkin kirjoittanut blogissani:

Valkoinen: Kylmä. kliininen, puhdas
Musta: Suru, lika, filosofisuus, epäonni
Violetti: Välimuoto, maagisuus
Vihreä: Nuoruus, kevät, kasvu, tuoreus, rauhoittava
Pastellisävyt: Kyseisten värien haaleampi sanoma, varovaisuus

Punainen: Energia, lämpö, erotiikka, voima
Keltainen: Lämpö, ilo, äly
Oranssi: Lämpö, sadonkorjuu
Sininen: Luovuus. viileys (taivas, vesi), avaruus

Vaikka itse teksti ja sen sisältö ovat tärkeitä, värien käyttö sommittelussa kuitenkin tukee sanomaa tai vaimentaa sitä.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Sanomalehti ja tekstin väri

Viime aikoina, varsinkin paikkakuntani päivälehden Etelä-Suomen Sanomien uudistuksen jälkeen, olen tullut tarkkailleeksi erityisen valppaana painotuotteiden tekstin näkyvyyttä ja värejä.

Olenhan kirjoittanut jo tämän vuoden tammikuun postauksissanikin tekstin väristä ja luettavuudesta.

Negatekstejä eli valkoista hyvinkin ohutta leipätekstiä mustalla pohjalla sanomalehdessä en suosittelisi käytettäväksi missään tapauksessa. Paitsi jos teksti ei ole tarkoitettu luettavaksi. Kuitenkin tällaisen esimerkin näin ihan muutama päivä sitten koko sivun kokoisessa ilmoituksessa.

Silmääni pistivät myös rivi- eli pikkuilmoitukset. Tästä esimerkistä jokainen voi nähdä mikä vaikutus värillä on luettavuuteen:
 
Silti kertaukseksi: Mitä enemmän kontrastia, sitä parempi luettavuus. Mutta tietenkin teksti tummalla ja tausta vaalealla!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Tekstin väri ja luettavuus

Kaikki nykytekniikkaa käyttävät voivat myös tuoda ajatuksiaan julkisuuteen pikaista tahtia. Pelkkä tietotekniikan hallinta ei kuitenkaan riitä, jos haluaa saada suuren kiinnostuneen lukijakunnan. Sisällön lisäksi on otettava myös huomioon, että tekstin ulkoasun on oltava helppolukuista.

Mitä asiallisempi ja pitempi teksti, sitä enemmän tulee tekstin luettavuuteen kiinnittää huomiota.

Tekstityypin luettavuuden lisäksi värillä on suuri merkitys. 
Tässä muutama esimerkki:

Liian vähän kontrastia, esimerkiksi keltainen valkoisella pohjalla vaikeuttaa huomattavasti lukemista.

 Kontrasti pelkästään ei riitä, jos kirjainväri ja tausta taistelevat voimakkuudellaan. 

Pahimmassa tapauksessa kirjaimet vilistävät silmissä.

Läheltä luettava teksti kannattaa kirjoittaa mustana valkoiselle pohjalle. 

Usein myös jotkut tekstityypit varsinkin kuvaruudulla toimivat tummanharmaalla, kuten tässä.

Kontrasti on tärkeä luettavuuden apu. 
Kaukaa katsottaessa 
keltainen otsikko 
 mustalla pohjalla on tehokas ja hyvin luettavissa.

Ja vielä paremmin toisinpäin.


Ja kaiken lisäksi kokonaisuuden selkeä värimaailma auttaa lukijaa keskittymään itse asiaan. Harkitut sisältöön sopivat värit viestittävät sitä mitä asiasisältökin.