Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste värisommittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste värisommittelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Värejä uusiomateriaaleista yhdistellen

Palaan taas kollaasikirja- eli junk journal-aiheeseen. Koska pidän tammi-helmikuussa aiemmin mainitsemani lyhytkurssin Wellamo-opistosssa Lahdessa, mieli palaa aina näihin puuhiin ihan pelkästä innostuksesta.

Kaikki taiteellinen työ voi ihan reilusti olla myös esteettistä silmää hivelevää, tai edes yritys miellyttää värimaailmaltaan.

Juuri siksi haluan jakaa tätä väritietoutta samalla kun sitä sovellan käytäntöön. Uusimmasta työstäni, osasta siitä, näet alla kuvia. Olen käyttänyt väriharmoniaa ylimmässä, eli lähellä toisiaan olevia sinisiä ja vihreitä sävyjä, seuraavassa lämmin-viileä-kontrastia, ja alimmassa käytin punaisen ja vihreän avulla vastavärikontrastia, joka on samalla harmonia.




Ihan kirjaimellisesti tai orjallisesti ei kannata värioppiinkaan näissä upota. Riittää, että vaikutelma värien suhteen on mielestäsi sopiva. 

Kansiin käytin aaltopahvia, sisäsivuilla on jotain satunnaista - olisiko ollut kalenterin sivua.

Kuten aiemminkin olen kertonut näissä kirjoituksissani, mikään työ ei välttämättä jää sellaiseksi kuin sen tässä näytän, sillä myöhemmin saatan löytää jonkun sopivan palasen täydentämään yleisvaikutelmaa.

Jos olet kiinnostunut kurssistani ja hauat ilmoittautua, tietoa löytyy edellisen kirjoitukseni linkistä.


tiistai 9. helmikuuta 2021

Art journal värikkäänä

Nyt tein värisommitteluistani kaksi pientä art journal-tyyppistä kirjasta. Sattuma auttoi ja tuloksista tuli ihania yhdistelmiä, kun leikkelin sivuja ja liimasin kartongin päälle kansiin kokeilujeni tuloksia.




Sivuilla ja kansissa on siis pelkästään noita villejä värikokeiluja ja roiskeita. Molempien kirjasten ulkokansien taitteisiin laitoin washiteippiä siistimään taitoksen. Jossain vaiheessa liimaan kuvia tai piirrän sisäsivuille tussilla tai rasvaliidulla jotain. Täytyy miettiä vielä.

Joitain sivuja saatan jättää sikseen, koska niiden värit ja kuviot ovat sellaisenaan ihan mukavan näköisiä.


tiistai 1. toukokuuta 2018

Värisilmää vai sekoilua?

Olen viime aikoina katsellut instagramista eri puolilla maailmaa työskentelevien kuvataitelijoiden työnäytteitä. Paljon on sellaisia taiteilijoita, jotka sanovat keskittyvänsä nimenomaan väreihin.

Väreillä on hyvää oloa tuottava vaikutus. Värit antavat myös energiaa ja niillä voi vaikuttaa mielentilaan ja vaikkapa lämpötilan tuntuun. Joillekin ne ovat itsetarkoitus.

Juuri tuo värien käyttö pelkästään värien takia harmittaa minua.

Suoraan tuubista pursotetut vihreät, siniset ja punaiset tai muut harkitsematta toistensa viereen lätkityt värit aiheuttavat melkoista levottomuden tuntua, jos niiden vaaleusasteita tai pigmenttipitoisuutta ei ole muutettu sekoittamalla tai laimentamalla.
Tottakai joku taiteilija hakee tietyn tunnelman saavuttaakseen joskus hyvin intensiivistä ja pigmettipitoista riitaisaa vaikutelmaa. Mutta jos saman taiteilijan töissä, oli nimi rauha tai leimaus, käytetään samalla periaatteella värejä, niin silloin mielestäni kyseessä on pelkkä harkitsemattomuus ja amatöörimäinen kokeilu. Tai monotoonisuus, tylsyys. Puutteet sommittelutaidossa vielä korostavat vaikutelmaa.

Jopa villin oloisesti maalannut Jackson Pollock hallitsi värien kylläisyyden vaihtelut mestarillisesti. Väriopissa niitä nimitetään myös laatu- tai kvaliteettikontrastiksi.

Myönnän, että kaupallinen taustani eli graafisen suunnittelijan koulutus ja työkokemus leimaavat minun ajatteluani visuaalisissa asioissa. Mutta ammattini on avartanut ja kehittänyt ajatusmaailmaani, koska esimerkiksi mainostoimistotyössä on aina pitänyt harkita ja perustella, miksi juuri tietynlaisen viestin pitää välittyä työstä ja kenelle sitä osoitetaan.

Tarkoitan tässä kirjoituksessani nimenomaan sellaisia töitä, jotka on aseteltu julkisesti näytteille esimerkkinä taiteilijan työstä ja taidoista. Oletan siis, että taiteilija on halunnut siten jollain tapaa myös puhutella katsojaa.

Jopa iloittelu värien kanssa on antoisampaa, jos sävyjen yhdistelemiseen paneutuu. Värisommittelun ja värioppien säännöistä löytyy tarpeeksi kirjallisuutta ja tietoa, myös netistä. Olen niistä täälläkin kirjoittanut. Tästä linkistä pääset yhteen aiempaan kirjoitukseeni: väripäivä

Tein hiljattain ihan itseäni varten värikokeilua, joka auttaa sommittelussa ja värisilmän kehittämisessä. Maalasin isolle kankaalla pingotetulle pahville akryyliväreillä soikioita eri värisinä ja laimensin niitä laveeraamalla ohuelti valkoisella:


Sitten kuvasin pieniä osia kameralla, kääntelin ja tarkastelin minkälaista vaikutelmaa ne synnyttävät:







Ylläolevista saisin hiukan muuntelemalla uusia teoksia. Joku näistä kaipaa ehkä lisää kontrastia, toinen struktuuria tai terästystä yksityiskohtaa korostamalla. Tämä on vain yksi tapani kehitellä abstrakteja kuvia silloin, kun väreillä on merkitystä.
Ja tuon isomman kuvan saatan vielä joskus maalata uusiksi toisenlaisia sävyjä ja muotoja käyttämällä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Sunnuntaihupia

Joskus teen tällaisia väritarkkailuja ihan huvin vuoksi:








Kuvasin väripalettiani, rajasin kuvan ja kääntelin sitä kyljelleen ja päälaelleen.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Värisommittelua käytännössä

Olemme mieheni kanssa kaurapuuron ystäviä, ja noita isompia Elovenapusseja onkin tullut ostettua vuosien kuluessa lukuisia. Pussi on myös kaunis koriste keittiössä. Emme ole laittaneet sitä siitä syystä koskaan kaappiin piiloon.

Hämmästyin, kun uusimmat kaurahiutalepussit olivatkin erilaisia. Mielestäni eivät parempia.


Vasemmalla on uusi pakkaus, oikealla vanha.

Tuotteiden ostopäätöksiä tehdään useimmiten tunteella ja mielikuvien avulla.

Luullakseni kaikki tietävät miltä kaurahiutaleet näyttävät. Tuote on olut niin kauan markkinoilla että tuo oksennuksen värinen havaintokuva ei ole tarpeellinen. Vai pitäisikö sinappituubissakin olla kuva pursotetusta sinapista?

Kaunis viljapelto, joka korostaa vanhemmassa pussissa sinisen raikkautta eli hyödyntää vastavärikontrastia ja-harmoniaa, on jätetty kokonaan pois. Ja sinisen sävy on muutettu kylmemmäksi ja kovemmaksi. Taivaan heleää sinistä ilmavuuttakaan ei uudessa suunnitelmassa ole enää käytetty.

Mielikuva suomalaisista puhtaista viljavainioista on poissa.

Jopa typografia oli aiemmassa versiossa sympaattisempi, koska elintarvikkeiden yhteydessä ei tarvita viileän teknisiä fontteja muualla kuin pienissä tuoteselostuksissa, jolloin musta teksti valkoisella pohjalla on hyvä ratkaisu. Pienen asiatekstinhän on oltava luettavaa.

Nyt tuli moitteita. Mutta kun rahaa käytetään suunnitteluun, niin pitäisihän tuloksen olla entistä parempi. Eikö niin?

perjantai 5. tammikuuta 2018

Värisommittelua jokaiselle

Suositut värisommittelukurssini jatkuvat taas Lahdessa Wellamo-opistossa tammikuussa. Huomasin, että kurssilla on vielä tilaa. Tosin ilmoittautuminen alkoikin vasta kaksi päivää sitten.

Tällä kertaa lyhytkurssini on jaettu kahteen osaan, jotta osanottajat voivat miettiä ja kypsytellä tarvittaessa ideamateriaalia toista iltaa varten.

Periaatteeni on ollut alusta alkaen, että jokainen osanottaja saa innostusta väreihin - riippumatta siitä, minkälaista tietoa hänellä on ennestään väriteorioista tai värien yhdistelemisestä.


En aikoinaan opiskellessani pitänyt vierasperäisten sanojen ja liian teoreettisten ilmaisujen tulvasta, joita jotkut aiheesta ihastuneet opettajat viljelivät. Mietin, että miten toimin sitten käytännössä, kun pitää yhdistää kolme värisävyä niin, että ne tehoavat haluamallani tavalla? Se puoli kun jäi oikeasti käsittelemättä kaikkien substraktiivisten vaikutusten seassa.

Myös kokeilemalla ja vertailemalla värisilmä harjaantuu.
Menneisyyteni mm. mainostoimistossa avarsi tuota käytännön puolta värien kanssa toimimisesta. Lisäksi toimiessani mieheni kanssa maalaus- ja tapetointiremonttien suunnittelussa ja toteutuksessa käytännön tieto on laajentunut entisestään puhumattakaan opetustyössäni Saksassa ja Suomessa saamastani kokemuksesta.

Jos kiinnostuit aiheesta, ilmoittaudu pikaisesti, sillä kurssi alkaa Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa jo torstaina 18.1.2018 ja jatkuu vielä toisen illan 25.1. käytännön harjoituksilla. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä linkistä:
väri-ilta 011104351

Muistathan myös helmikuun muotipiirustuskurssini, josta kirjoitin hiljattain myös blogissani. Tässä vielä suora linkki muotipiirustuskurssille ilmoittautumista varten: Muotipiirustus 011104352

lauantai 6. syyskuuta 2014

Harmaudestako voimaa?




On olemassa paljon villieläimiä, joille harmaa väri on elintärkeä, koska se on niiden suojaväri. Harmaa kun ei niinkään erotu, koska se on passiivinen taustaväri. Sisustusrendit tarjoavat meille edelleen harmaata sen kaikissa sävyissä. Harmaa on ihan hyvä tausta. Mutta miksi ihmeessä kaiken pitää olla vain taustaa?
Usein turvaudumme tällaisiin passiivisiin "väreihin" silkasta epävarmuudesta. Harmaa ei ainakaan riitele. Loppuunpalaneelle ihmiselle harmaa voi antaa väliaikaisesti kaivattua rauhaa. Mutta se ei myöskään anna pontta ryhtyä uuteen. 
Miksi tyytyä passiiviseen, jos voi saada samalla vaivalla energiaa ja intoa, mielihyvää tai lämpöä riippuen mitä värejä käyttää. Värien käyttöä ja sommittelua voi harjoittaa, ja varmuus kasvaa kokemuksen ja harjoituksen myötä.
Tässä blogissa haluan auttaa ja rohkaista teitä lukijoitani - olipa kysymyksessä sisustaminen, käsityöt tai taide.

Aloitetaan vaikkapa vihreästä. Sitähän on tuhansia eri sävyjä. Ja luonnossa vihreä on aina läsnä, jos emme laske runsaslumisia talvia mukaan. Vihreä rauhoittaa ja auttaa jopa hengittämään vapaammin. Oliivinvihreä, minttu, havunvihreä, keväänvihreä...


Jotta lopputulos ei kuitenkaan ole tukkoinen, vihreä tarvitsee jotain muuta väriä seurakseen. Ihan niinkuin luonnossa kukka loistaa omalla värillään. Niistä ensi kerralla lisää.