Uusiolintuja ja vanhoja kaloja

Vanhoista tarpeettomaksi käyneistä koulukirjoista tai luonto-oppaista saa mukavaa kuvamateriaalia junk journaleihin.

Olen tehnyt viime aikoina muutaman pienen kirjasen, kun kesähelteillä voimat eivät riitä suuriin töihin. Se mikä on hyvää sommittelua toimii koossa kuin koossa.

Tässä on muutama aukeama näytiksi.

Olen yhdistänyt typografiaa ja vesiväreillä maalaamiani väripintoja näihin eläinkirjoista leikkaamiini kuviin. Aina ei tarvitse tunkea sivuja täyteen. Ajoissa lopettamisen taitokin on hyvä muistaa.

Samalla olen innoissani syksyn kollaasikirjakurssista Lahdessa Wellamo-opistossa. Sen valmistelua en malta lopettaa, kun uusia ideoita syntyy koko ajan.

Junk journal-kurssini löytyy opiston ohjelman sivulta 25 nimellä "Kollaasikirja uusiomateriaaleista" osasta Käsityö/erityistekniikat.

Wellamo-opiston uuteen kurssiohjelmaan voi tutustua tästä linkistä: https://portfolio-web.ess.fi/www/WellamoOpisto/Wellamo_opetusohjelma2021/Wellamoopiston_OPETUSOHJELMA_20202021/page_1.html

Keltainen näkyy

Hämmästelin uuden tieliikennelain muutoksista ennen kaikkea yhtä. Miksi hienosti erottuva keltainen ohituksen kieltävä keskiviiva muutetaan valkoiseksi? Tämän logiikan mukaan liikennemerkeistäkin voisi poistaa keltaisen värin ja vaihtaa kaikki keltapohjat pliisuiksi valkoisiksi. Mutta niissä on keltaista sen takia, että keltainen on huomioväri.

------------------------

Keltainen

Valkoinen

------------------

 
Onkohan muutoksessa kysytty ollenkaan väriasiantuntijoita?

Valkoinen harmaalla asfalttipohjalla ei ole niin erottuva väriyhdistelmä kuin keltainen harmaalla. Sadekelillä asfaltti on mustempi ja silloin keltainen erottuu äärimmäisen hyvin jo kaukaa.

Lukisitko sinä mieluiten valkoista tekstiä harmaalla tai mustalla pohjalla? Sellainen negatiiviteksti on monessa tutkimuksessa todettu luettavuudessa heikommaksi yhdistelmäksi.
Keltainen mustalla tai harmaalla pohjalla on siihen verrattuna selkeä yhdistelmä, kun luettava on vähänkin etäämpänä.

Ei siis aina kannattaisi mennä byrokraattisesti tai orjallisesti sen mukaan, miten muualla on toimittu. Joskus Suomessa asiat ovat paremmin suunniteltuja. Täällä valokin on erilainen. Ja onhan vielä maita, jossa keltaista keskiviivaa käytetään edelleen.

Sitäpaitsi keltainen on ilon, valon, lämmön ja auringon väri. Joskus noita positiivisia tunteita voisi käyttää hyväksi myös tieliikenteen suunnittelussa.

Ilokseni löysin myös 14.6.2020 Sunnuntaisuomalaisesta (mm. Etelä-Suomen Sanomat) Teppo Koskisen kirjoittaman hienon kolumnin samasta aiheesta. En siis ole ihan yksin mielipiteeni kanssa.

Jännittääkö?

Haluanpa minäkin kertoa ajatuksiani ajankohtaisesta aiheesta. Ei koronasta kuitenkaan.

Esiintymisjännitys vaivaa enemmän tai vähemmän melkein kaikkia ihmisiä. Muistan, kuinka eräässä seminaarissa näyttelijä-luennoitsija sanoi kokeneensa, että jännittämisen puute ennen esiintymistä on huono merkki. Keskittyminen ei ole silloin parhaimmillaan. Jännityshän auttaa pinnistämään, jotta esiintyjä on valppaana ja tekisi parhaansa. Hyvä jännittäminen on enemmänkin keskittymistä.

Sanotaan, että suomalaiset jännittävät esiintymistä suhteellisen paljon verrattuna muihin kulttuureihin. En tiedä alan tutkimuksista mitään, mutta voin kertoa kokemuksistani ajalta, jolloin opetin Saksassa.

Opiskelijat esittelivät päättötyönsä noin 60 henkilön yleisölle, joka koostui muista koulun opiskelijoista sekä opettajista. Hermostuneisuutta tai jännittämistä ei näkynyt ulospäin, vaikka moni myönsi, ettei uni maittanut edellisenä yönä. Tietenkin hyvä valmistautuminen vähentää epävarmaa oloa. Eräs opettaja toi mukanaan jopa homeopaattisia resque-tippoja, joita voi halutessaan ottaa. En tullut kysyneeksi kuinka moni tarttui tuohon tarjoukseen.

Koska opetin koulussa ensimmäisestä viimeiseen eli kolmanteen vuosikurssiin asti, tunsin oppilaani melko hyvin. Huomasin, että he uskalsivat esittää jo tuoreina opiskelijoina muiden läsnäollessa kysymyksiä pelkäämättä naurun alaiseksi joutumista. Kukaan ei nauranut, ei edes hymähdellyt, vaikka joku esitti hölmöltä tuntuvan kysymyksen. Naurunalaiseksi saattaminen ei kuulu siellä hyviin tapoihin. Eipä siis tarvinnut keskittyä siihen, että ristiinnaulitaan heti, jos avaa suunsa.

Keskustelukulttuuri on omien kokemusteni perusteella Keski-Euroopassa hyvin vilkasta ja elävää. Toisen mielipidettä kunnioitetaan, mutta oma mielipide tuodaan myös rohkeasti esille. Keskustelijat voivat olla hyvinkin kiivaassa ajatusten vaihdossa, jossa taukoja ei juuri tunneta. Jokaisella on tarve päästä esittämään oma, usein myös poikkeava mielipide. Ja tässä onkin se syys, miksi siellä ihmisillä on rohkeus se esittää: Toiset eivät hyökkää puuttumalla henkilökohtaisuuksiin. Kyse on asioista, mielipiteiden ja näkemysten vaihdosta, josta saattaa parhaassa tapauksessa joskus syntyä jotain uutta ja suurenmoista. En ole kuullut edes lasten sanovan: Sä teit ton ihan vää-ä-ärin.

Luovuuden esteenä on usein juuri tuo väärin tekemisen pelko. Jo lapsi alkaa pelätä rangaistusta eli naurunalaiseksi joutumista siitä, että ei ole osannut tehdä tai puhua kuten kaikki muut. Ei tullut tehtyä kuten on maan tapa. Missä ovat sitten rohkeasti esitetyt uudet ideat? Insinöörien hiljaisissa erakkopajoissa? Sinne ne saattavat myös jäädä, ja paljon potentiaalia jää käyttämättä.

Jos ääni värisee, se on ihan inhimillistä ja sympaattista. Jos kuuleva yleisö ajattelee luontevasti niin ja sellainen energia kulkeutuu puhujaan asti, ei kenenkään tarvitse enää miettiä "Mitähän toi musta ajattelee. Pitääköhän se mua ihan tyhmänä". Kyse on toisen ihmisen kunnioituksesta.

Junk journal vai Art journal?

Käsitteiden nimet kädentaidon eri alueilla ovat syntyneet usein ihan sattumalta ja levinneet yleiseen käyttöön. Uusiomateriaalin käyttäjä on nimittänyt käyttämiään osia roskaksi eli "junk"-nimellä. Joku toinen on sanonut, että jos minä teen vaikka pienen kirjasen, johon maalaan vähänkin omaa käsialaa, niin se on taidetta, ja siitä tulee art journal. Eri maissa ei ole välttämättä alettu keksiä omia nimiä, vaan helpottaakseen hakusanaoptimoitia netissä nämä englanninkieliset sanat ovat vakiintuneet.

Ei oteta näitä käsitteitä liian tiukkapipoisesti. Mutta koska syyskuussa alkavalle kurssilleni Lahden Wellamo-opistossa pyydettiin junk journalin oheen myös art journal-aihetta, niin valotan tässä aihetta hiukan.

Journal muuten on jo sinänsä rajoittava käsite. Itse harrastus sisältää lehtiä, kirjoja, kortteja kuoria ja vaikka teepusseja. Niinpä minunkin art journalit ovat vähän kaikkea.

Yllä on tekemiäni pieniä kortteja (n. 8x6 cm), joiden aluspahvit leikkasin maissihiutalelaatikosta.
Tein sitten akvarellilla halvalle paperille väripintoja, jotka revin palasiksi.
Sommittelin niitä vanhan lehden tekstisivujen palasten kanssa visuaaliseksi kokonaisuudeksi.

Yleensä kannattaakin aloittaa kortein. Silloin ei tule liian suuria suorituspaineita heti alkuun, ja voi kokeilla eri materiaalien ja yhdistelmien toimivuutta.
Toinen kätevä aloitus ovat kirjanmerkit.

Pienet kirjat, joissa on vain muutama sivu, ovat mukavia alkupaloja ja soveltuvat kokeiluihin.

Tässä on kangaspaperimenetelmällä tekemäni kansi pienehköä 9 x 14 cm kokoista kirjasta varten:

Etukansi kangaspaperia

Takakansi kangaspaperia

Kangaspaperi tehdään puuvillakankaalle kerroksittain liimattavista paperin, pitsin, ja lautasliinojen paloista sekä silkkipaperista. Lopputulosta voi maalata vielä akryylivärein. Yleensä kangaspaperin lopputulos on tasaisempi kuin tässä, mutta minä olen tehnyt omat kokeiluni juuri art journalia varten ja halusin mahdollisimman elävää pintaa. Hieroin lopuksi märkää silkkipaperia pois joistakin kohdista, jolloin värit pääsivät esiin paremmin. Tuohon voisi vielä halutessaan ommella koneella siksakkia tai muuta tikkiä. Oma luovuus pääsee mukavasti valloilleen.

Kiusaatko, Posti?

Kaiken luovan työn lomassa olen ollut myös lähes koko ikäni innokas Postin asiakas. Eipä kirjeenvaihtoon ja pakettien lähettämiseen ole juuri muuta vaihtoehtoa ollutkaan.

Siksi otan usein myös kantaa Postin palveluihin, postimerkkien ulkonäköön ja postimaksuihin.
Yrittäjänä en ymmärrä Postin liiketoiminnan logiikkaa. Jakelupäiviä on vähennetty, samoin postin palvelupisteitä. Kotimaan kirje saattaa olla matkalla viikon verran. Useampikin ajoissa, ennen Postin suosituspäivämäärää lähetetty joulu- tai ystävänpäivänkortti on tullut vasta juhlan jälkeen perille.

Jos kerran palvelua vähennetään ja sen laatu huononee, niin ei kukaan rehti yrittäjä nosta hintoja.
Eikä varsinkaan vuosittain.
Tavallinen suomalainen vähävarainenkin ihminen olisi valmis lähettämään kortteja vain muistaakseen kaukaista läheistä muutenkin kuin puhelimitse. Minäkin tunnen heitä useampia. Meitä rangaistaan jatkuvasti nousevilla kirje- ja korttimaksuilla. Puhumattakaan isommista ja pienemmistä yrityksistä, jotka valmistavat postikortteja.

Viime vuosina moni suomalainen yritys ei ole kehdannut nostaa hinnoitteluaan. Jotkut tarjoavat sen sijaan jopa ilmaisia lisäpalveluita. Koronaepidemian aikana Posti ei ole tullut vastaan tarjoamalla edullisempaan hintaan postimerkkejä, jotta muutenkin ahdingossa elävät voisivat muistaa toisiaan kortein ja kirjein. Siitäkin olisi hyvän mielen lisäksi tullut Postille liikevaihtoa lisää.

Puolustaakseen politiikkaansa Posti sanoo kirjepostin vähentyneen huomattavasti. Oma syy. Miksi he eivät tee markkinoinnissaan kirjeiden ja korttien lähettämistä houkuttelevammaksi?

Röyhkeyden huippu oli hiljattain Postinen -lehdykäisessä julkaistu kilpailu.

Kyseisessä kilpailussa arvotaan osallistujien kesken auton, läppärin tai älykännykän sijaan Iittalan Taikamuki, jonka saavat peräti neljä onnellisinta. Yhden palkinnon arvoksi on ilmoitettu 21,50 euroa, vaikka itse olen nähnyt niitä myytävän koko ajan reilusti alle kahdellakympillä. Lohdutuspalkintoina arvotaan neljälle Postin omia merkkejä 10 kappaletta, sekä hulppea kahden merkin arkki.

Kun yleensä arvontoihin voi osallistua kätevästi ja ilman lisäkuluja netin kautta, tähän voikin osallistua vain hankkimalla postikortin sekä 1,60 arvoisen postimerkin ja lähettämällä se täytettynä Postille! Tämä on ihmisten aliarviointia!
Jos kerran Postin mukaan paketin lähettäminen netin kautta on niin kätevää, niin miksi arvontaan ei voi osallistua sitä kautta Postin sivuilla?

Löytyyköhän selitys Postin omilta sivuilta: "Posti Group Oyj on luokiteltu markkinaehtoisesti toimivaksi valtionyhtiöksi, jossa omistajalla on strateginen intressi. Omistajan tavoitteena on kulloinkin parhaan taloudellisen kokonaistuloksen saavuttaminen. Tätä arvioidaan kannattavuuden ja omistaja-arvon pitkäjänteisen kasvun perusteella."

Junk journal lahjaideana

Kirjoitin juuri kirjeen ystävälle Englantiin. En ole tavannut häntä pitkään aikaan. Kirjeen tarkoitushan on yleensä kertoa, mitä on tullut tehtyä viime aikoina. En ollut varma onko tälle taiteilijalle junk journal tuttu käsite, joten päätin liittää kirjeeseen hänelle räätälöimäni pienen vihkosen.

Tässä on kyseisen kirjasen sisältö kokonaisuudessaan, ihan ilman kuvankäsittelyohjelmia:

                                                                             
                                                                             

Pienikokoisia töitä tehdessä ei tule juuri suuria paineitakaan, ja tekeminen on pelkkää työn iloa.
Tässä oli kansien pohjana osa pahvista mainoskorttia, ja sisäsivuiksi valitsin osan seinäkalenterin sivua. Vanhan maisemakuvakirjan sivuilta löysin mukavaa leikeltävää materiaalia. Kuvakirjan ostin kerran eurolla kirpputorilta. Ensi silmäyksellä painotekniikka näytti vanhahtaneelta, mutta ihastuin sittemmin kuvien värimaailmaan.
Muut kollaasin osaset ovat mm. luonnontiedon koulukirjasta, opaskartasta, aikakausilehdistä ja lasten kuvitetusta tietokirjasta. Seassa on myös osia itse tekemästäni abtraktista akryylimaalauksesta leikeltynä osiin.

Koska tuo oli melko spontaani projekti, en tullut kehittäneeksi varsinaista teemaa kirjaselle. Voisin joskus tehdä ulkomailla asuvalle ystävälle myös puhtaasti Suomi-aiheisen työn, oli se sitten kirja, vihko tai kortti.

Junk journal: Aarteita vai ei?

Jatkan nyt tällä junk journal-teemalla, kun sitä pukkaa.
Kun meillä tyhjenee teepussipaketti, leivinarkki- tai muu pahvinen pakkaus, mieheni kysyy ensimmäiseksi: "Tarvitsetko projekteihisi, vai laitanko pahvinkeräykseen?" Hänkin on oppinut varomaan, ettei heitä mahdollisia aarteita hukkaan.

Yhdestä leivinarkkipakkauksesta sain irti nämä:

Pitkiä pahvinpaloja käytän kirjanmerkkien pohjina. Punaisia "lätkiä" tarvitsen väriläiskiksi terävöittämään sivuja. Neliöistä saa kivoja pikkukortteja sivujen taskuihin, sellaisia ylläreitä.

Pakastepussit olivat myös pahvirasiassa. Samaa periaatetta käyttäen leikkasin paloja:

Leikkelin myös maissihiutalepaketin osiin. 
Käytin yhden taitetun palan onnittelukortin pohjaksi. Alla näkyy, mitä siitä syntyi.

Etukannessa on osa ilmoituksesta vanhassa Kotiliedessä,
revittyä nuottiviivastoa ja tuo lentopostimerkki.

Pakkauksesta kannattaa säästää lisätaitteet,
joista saa kivoja läppiä yllätyksiä varten.
Tässä tapauksessa yhden läpän sisällä on onnitteluteksti.

Sisäpuolella on kaava-arkkia, vanhaa kellastunutta tekstisivua,
lasten tietokirjan eläinkuvia, silkkipaperia, postimerkki,
numeroita satunnaisista lehdistä ja koristenauhaa.
Yksi leimakin joukossa on.

Takakannessa on mm. revittyä tekstisivua,
kuva kasvikirjasta, kangaspala ja kukkatarra.

Vanhat ulkomaiset lehdet antavat kivaa lisäsäväystä. Koska sivun ei tarvitse välttämättä olla sisällöltään kertova, vieraskielisistä teksteistä saa mukavia elementtejä. Usein typografia on kaunista katseltavaa ilman, että lukija ymmärtää sisältöä. Tietenkin saattaa käydä kömmähdyksiä, jos ei tiedä mitä teksti oikeasti sisältää ja joku muu myöhemmin sen oivaltaa. Kannattaa siis leikellä mieluummin muotilehtiä kuin lääkärinlausuntoja.