Katselin tänään maalauksiani ja tutkin samalla omaa käsialaani. Kaikista tehdyistä töistä on aina hyvä ottaa valokuvia arkistointia varten. Tavakseni on tullut kuvata töitäni myös sen takia, että jostain syystä valokuvana omaan työhön tulee etäisyyttä. Ikäänkuin se olisi jonkun toisen tekemä, ja samalla huomaan työn vahvuuksia tai heikkouksia. Myös keskeneräisen teoksen kuvaaminen auttaa ainakin minua.
Tänään otin kuvia valmiiden maalausteni yksityiskohdista.
Samalla mietin rajauksia ja sain uusia ideoita asetteluunkin. Maalauksessahan voi olla niinsanottuja teknisiä puutteita, jos vain asetelman dynamiikka toimii.
Kirsti Nahirnyj kertoo kokemuksiaan ja havaintojaan värien, sisustuksen, käsitöiden ja taiteen alalla ja elämässä yleensä sekä antaa vinkkejä ideointiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akryylimaalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akryylimaalaus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 16. huhtikuuta 2018
lauantai 14. huhtikuuta 2018
Korjailin vanhaa maalaustani
Kun vastikään kirjoitin iästä ja käsialan muuttumisesta, niin tämä kirjoitukseni sivuaa samaa aihetta. Katselin paria 2000-luvun alkupuolella tekemääni akryylimaalausta.
En ole aiemmin rohjennut puuttua vanhoihin töihini, vaan olen ajatellut säästää niitä tietyn ajan dokumenttina. Oivalsin kuitenkin yhtäkkiä, että minullehan nuo työt kuuluvat ja saan tehdä niille mitä haluan. - Varsinkin kun työn nyt työn alla oleva maalaus ei enää edes puhutellut minua, vaan vaikutti aneemiselta.
Kylläpä tuntui vaivalloiselta korjailla vanhaa työtä. Värin lisääminen ei auttanut, joten korjailin syvyysvaikutelmaa vaalentamalla taka-alan sipuleita ja paprikaa. Samalla lisäsin elävyyttä tuohon punaiseen paprikaan rennoin, mutta tarkkaan harkituin siveltimenvedoin ja vaihdoin eteen yhden sipulin.
En ollut tyytyväinen ja mietin, pohjustaisinko koko kankaan umpeen valkoiseksi ja käyttäisin sen kokonaan uuteen maalaukseen. Kokeilin vielä yhtä vaihtoehtoa:
Nyt tuota ruskeata tylsän oloista herkkusientä ei ole koko taulun leveydeltä. Valkosipuli ja mielikuva sen mausta antaa taululle enemmän makua. En ollut myöskään tyytyväinen sinivioletteihin varjoihin, vähensin vielä niiden intensiivisyyttä.
Ja kuten aina, en ole vielä vakuuttunut siitä, onko tämä maalaus nyt täysin valmis. Ainakin tästä on hyvä jatkaa. Toisaalta liian sliipattu ja täydellinenkään oikein ole minun mieleiseni lopputulos.
Maalauksen taakse lisään uuden vuosiluvun korjauksieni mukaisesti.
En ole aiemmin rohjennut puuttua vanhoihin töihini, vaan olen ajatellut säästää niitä tietyn ajan dokumenttina. Oivalsin kuitenkin yhtäkkiä, että minullehan nuo työt kuuluvat ja saan tehdä niille mitä haluan. - Varsinkin kun työn nyt työn alla oleva maalaus ei enää edes puhutellut minua, vaan vaikutti aneemiselta.
| Vuonna 2003 maalaamani taulu kuuluu vihannessarjaan. Minua on aina kiinnostanut aiheena eniten kaikki elävä ja tuore. |
En ollut tyytyväinen ja mietin, pohjustaisinko koko kankaan umpeen valkoiseksi ja käyttäisin sen kokonaan uuteen maalaukseen. Kokeilin vielä yhtä vaihtoehtoa:
Nyt tuota ruskeata tylsän oloista herkkusientä ei ole koko taulun leveydeltä. Valkosipuli ja mielikuva sen mausta antaa taululle enemmän makua. En ollut myöskään tyytyväinen sinivioletteihin varjoihin, vähensin vielä niiden intensiivisyyttä.
Ja kuten aina, en ole vielä vakuuttunut siitä, onko tämä maalaus nyt täysin valmis. Ainakin tästä on hyvä jatkaa. Toisaalta liian sliipattu ja täydellinenkään oikein ole minun mieleiseni lopputulos.
Maalauksen taakse lisään uuden vuosiluvun korjauksieni mukaisesti.
torstai 22. helmikuuta 2018
Akryylimaalaus: Viimeinkin valmis?
Edellisessä kirjoituksessani olin itsekriittinen pohtiessani olisiko pieni akryyliväreillä maalaamani taulu valmis.
On hyvä jättää työ välillä lepäämään ja katsella sitä tuorein silmin. Välillä aiemmin virheinä pitämäni kohdat vaikuttavatkin elävöittävän mukavasti eivätkä olekaan virheitä. Toisaalta saatan huomata, että joku läikkä tai juuri se puuttuva osa vie plastisuudesta eli muodosta jotain pois.
Tässä on kuitenkin tämänhetkinen tulos, eilisten harkintojen ja täydennysten jälkeen:

| Kirsti Nahirnyj, 2018,vielä signeeraamaton. |
maanantai 19. helmikuuta 2018
Uutta akryyliväreillä
Teen aina välillä näitä pienimuotoisia akryylimaalauksia ranteen rentoutusharjoituksina.
Päätin laittaa nähtäväksi juuri valmistuneen tauluni työvaiheet. Niistä saattaa olla apua akryyliväreillä maalausta opettelevalle. Ja onhan jokaisesta kuvataiteesta ja kuvituksesta kiinnostuneesta mielenkiintoista nähdä toisen tekemiä työvaiheita.
Väripaletista vielä: Koska en pelkää värien sekoittelemista, valitsin aika niukan valikoiman: Käytin kadmiuminkeltaista, koboltinvihreää, koboltinsinistä, sinooperia (punainen) ja valkoista. Kaikki taulun sävyt on siis sekoitettu näistä.
Aloitin keveästä hahmottelusta, lisäsin taustaa ja sitten enemmän värejä ja yksityiskohtia. Olen maalannut tätä kolmena päivänä. On hyvä antaa katseen nähdä välillä jotain muuta varsinkin näinä harvinaisina aurinkoisina helmikuun päivinä.
Vielä mietin, onko työ nyt valmis vai ei. Vasemman sipulin plastisuus ei ehkä tule vielä esille hauamallani tavalla. Pieni epäröinti on hyväksi vain.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017
Akryylimaalauksesta, osa 2.
Lupasin edellisessä kirjoituksessani julkaista piakkoin lisää kuvia akryylimaalauksen työvaiheista.
Tässä on eräs hiljattain valmistuneista töistäni vaiheineen:
Huomaat varmaan, että epäröin sipulin lisäämistä asetelmaan. Perinteisestihän asetelmissa ei suosita parillisia lukuja. Minä pidän juuri sellaisista haasteista, joissa teen ikäänkuin perinteisiä töitä, mutta kuitenkin lisään niihin jotain, mikä rikkoo sovinnaisuutta.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Akryylimaalausta ja perustietoa
Maalaan mielelläni akryyliväreillä, koska tekniikka on monipuolinen ja nopean kuivumisensa ansiosta se sopii työskentelytapaani. Korjauksetkin on helppo tehdä, koska edellinen kerros on kuiva minuttien sisällä ellei nopeamminkin. Laitanpa tähän tietoa tuosta tekniikasta.
Akryylivärin suuri etu siis on, että se vesiohenteisena
kuivuu nopeasti. Aloitin aikoinaan maalata paksummalle, vähintään 200 grammaiselle piirustuskartongille. Sitten hankin valkoisia kuitulevyjä, joihin on pingotettu kangas. Olen maalannut myös kortteja korttikartongille. Lukuisia tauluja olen maalannut pohjustetuille kankaille ja puulevyille oman mieltymykseni ja rahapussini mukaan.
Akryyliväreillä voi maalata antaen
värien kuultaa läpi, jolloin vaikutelma on osittain akvarellin tapainen. Useimmiten
kuitenkin akryylivärejä käyttävä haluaa tehdä öljyvärimäisiä paksumpia
kerroksia. Onhan moni siirtynyt minun laillani öljyväreistä akryyliin sen
nopean kuivumisen takia. - Tai kyllästyttyään öljyvärien ohenteiden hajuun.
Siveltimissä voi hyvin suosia
edullisempia keinokuitu- tai jopa sianharjassiveltimiä, sillä akryyliväri on
melko armoton pilaamaan harjaksia. Siveltimiä ei saa missään nimessä jättää minuutiksikaan
kuivumaan värin kanssa, sillä akryyli kuivuu hetkessä kiinni. Parhaat
siveltimeni olen laittanut erikseen ja akvarellia varten käyttämäni näädänkarvat
ovat melkein kassakaapissa.
Väreissä ei välttämättä ole suuria
eroja, paitsi pigmenttipitoisuudessa. Esimerkiksi Lidlillä on ollut tarjouksessa
perussettejä eli tuubilajitelma, ja se on ollut kokemukseni mukaan ihan laatutavaraa.
Niillä voi aloittaa tai hankkia lisämateriaaliksi.
Joskus kaupoissa on Winsor &
Newtonin perussarja eli värilajitelma tarjouksessa, ja se merkkihän on ihan
huippua, minullakin on niitä. Noihin ei tarvitsisi muuta kuin isomman pullon
valkoista lisäksi, koska sitä menee eniten. Mustaa et tarvitse välttämättä ollenkaan,
koska sen saa sekoitettua punaisesta, sinisestä ja keltaisesta.
Hyvä merkki on myös Louvre (Lefranc & Bourgeois). Merkkejä on kuitenkin lukuisia ja on hyvä muistaa, että ihan halvat tuntemattomat valmistajat säästävät pigmenttien määrässä, jolloin värejä ei saa halutessaan niin hehkuviksi.

Jos hankit yksitellen tuubeja tai pulloja, niin
suosittelen seuraavia:
1. Kadmiumpunainen, 2. Ultramariininsininen, 3. Kadmiumkeltainen (ehkä sitruunankeltainen myös), 4. Koboltinvihreä ja 5. Valkoinen, esim. Titanium white. Noilla pärjää pitkälle, koska ruskeankin saa sekoitettua noista puhumattakaan muista. Valkoisesta jättipullo on hyödyllinen.
Lisäksi on saatavilla kuivumisen hidasteita ja vernissoja kiillon lisäämiseksi tai vähentämiseksi.

Aloittaa voi
hyvin vaikka abstraktilla: Kartongille ensin värejä, sekoittaen sientä,
siveltimiä ym. Niistä voi leikellä palasia pinnoiksi, joista tulee kivoja efektejä ja
yllätyksiä. Tai maalata vaikka taivasta pilvineen. Kannattaa myös kokeilla märällä
ja kuivalla siveltimellä, paksulla ja ohennetulla värillä maalaamista, kaikkea samalle pohjalle. Pienet
kartonginjämät ovat käteviä kokeiluun.
Älä unohda maalausrättiä, sillä väriä tarttuu usein epähuomiossa sinne mistä se on vaikea poistaa kuivana kuten sormiin. Vesiastian tulee myös olla reilun kokoinen, jotta sinun ei tarvitse koko ajan muistaa vaihtaa vettä. Paletiksi käy vaikka isompi muovilevy, jos et raaski ostaa muovipalettia. Olen joskus käyttänyt isommista purkeista jääneitä muovikansiakin värien sekoittamiseen.
| Tällaisia vapaita absrakteja kokeiluja kartonginpalasille on mukava tehdä lämmittelynä. |
Älä unohda maalausrättiä, sillä väriä tarttuu usein epähuomiossa sinne mistä se on vaikea poistaa kuivana kuten sormiin. Vesiastian tulee myös olla reilun kokoinen, jotta sinun ei tarvitse koko ajan muistaa vaihtaa vettä. Paletiksi käy vaikka isompi muovilevy, jos et raaski ostaa muovipalettia. Olen joskus käyttänyt isommista purkeista jääneitä muovikansiakin värien sekoittamiseen.
Äläkä pelkää värileikkiä eli spontaanilta vaikuttavia lätkähdyksiä kuten tässä tuota roosan käyttöä. Semmoiset elähdyttävät ja tekevät tuoreen vaikutelman. Varsinkin vastavärien hienovarainen käyttö on hyväksi. Se saa sävyihin lisää hehkua.
Piakkoin näytän työvaiheet toisesta taulustani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)