Kuvittajana työskentelemisestä

Olet lukijani varmaan huomannut edellisistä kirjoituksistani, että kuvitan mielelläni. Monet töistäni ovat ilman asiakkaan toimeksiantoa tehtyjä, sillä minulta pukkaa energiaa välillä enemmän kuin tilaajilla on mahdollisuuksia ostaa.

Näitä suureksi osaksi oma-aloitteisesti tekemiäni töitä ovat kansallispukukuvat. Olen vuosikymmeniä ihastellut monien maiden kansallispukuja. Itselleni tulin aikoinaan hankkineeksi Laatokan Karjalan asun, sillä juureni ovat siellä sekä isäni että äitini puolelta.

Koska olen opiskellut ja opettanut muotipiirustusta, olen jossain vaiheessa alkanut piirtää ja kuvittaa mieleisiäni suomalaisia kansallispukuja ihan puhtaasta mielenkiinnosta aiheeseen.

Tässä kuvittamani, edellä mainitsemani Laatokan Karjalan puku.

Olen huomannut, että nykyään moni kuvittaja ottaa työnsä pohjaksi valmiin valokuvan ja työstää sen digitaalisesti valmiiksi kuvitukseksi.
Itse en käytä valokuvia kuin tietolähteenä. Etsin taustatietoa kankaiden kuvioinnista, pukujen malleista ja materiaaleista eri kohteista. Hyvä pukukuvittaja tietää miten erilaatuiset kankaat laskeutuvat tai kiiltävät. En käytä edes figuriinien asentoja varten valokuvaa mallina.

Minulla on  muutamia luonnoslehtiöitä, joihin teen muistiinpanoskitsejä.

Piirrokset Kirsti Nahirnyj

Aika mukavan näköisiä nämä spontaanisti piirretyt ja kirjoitetut muistiinpanot ovat. Katselen ihaillen monien taiteilijoiden luonnoskirjoja. Usein valmis työ sitten vaikuttaakin jäykemmältä.

Työvaiheeni menee puvun tutkimisen jälkeen suunnilleen näin: Ensin piirrän lyijykynällä alastoman figuriinin, puen sen kuultopaperia käyttäen kulloinkin kyseessä olevaa asuun, jossa yksityiskohdat täsmäävät. Seuraavaksi siirrän tämän pohjapiirroksen valopöydällä lopulliselle kartongille lyijykynällä ja väritän sen akvarelliväreillä ja värikynillä. Vaiheita on siis monta, ja viime vaiheen mokat saattavat pilata koko työn. En siis ihmettele, jos moni ihastuu digitaalisen tekniikan helppouteen. Minä pidän silti tällaisen "aidon" käsialan tuotetta sympaattisempana.

Olen alkanut jännittää lopullista kuvitusta tehdessäni mitä Suomen kansallispukuekspertit näistä sanoisivat. Olen nimittäin huomannut, että kansallispuvuissa on valtavan paljon erilaisia sääntöjä. Samalla huomaan, ettei piirustusviiva olekaan niin rento kuin näissä vain itselle tehdyissä luonnoksissa.

Myös pukujen raidat ovat tarkalleen määriteltyjä,
samoin päähineen pukeminen ja monet muut yksityiskohdat.
(Kuvitukset Kirsti Nahirnyj)

Koska minulla on takanani myös vuosien mainostoimistokokemusta, muistelen aina miten asiakkaat ruotivat, ehdottivat korjauksia ja lyttäsivät myös sinänsä hienoja töitä, koska ne eivät sopineet vuodenaikaan, kohderyhmän tai muuhun, mitä heillä nyt olikaan mielessään.

Tämän "ongelman" kanssa painin ja piirrän ja kuvitan edelleen. Ehkä kuitenkin olisi parempi olla tekovaiheessa välittämättä liikaa kritiikistä ja vain niinsanotusti antaa palaa.

Jos haluat nähdä enemmän kuvituksiani, niin katsothan instagram -profiiliini @kirstilisavaria

Keuruun puvun kuvitusta

Ihastuin kansallispuvuista kirjoittavan Mari Varosen julkaisemaan kuvaan Keuruun vanhemmasta puvusta. Onhan asusta olemassa uusikin versio, mutta juuri tämä vanha viehätti minua ja halusin kuvittaa sen muotifiguriinia käyttäen.

Kerronpa tässä työn etenemisestä

Ensin tein muistiinpanoja puvun mallista ja yksityiskohdista väreineen, kuten tapanani on:

Sitten rakensin puvun luonteeseen sopivan figuriinin kuultopaperille piirtäen ja puin sen.

Valopöydällä siirsin piirroksen akvarellikartongille lyijykynällä kevyesti painaen ja pohjustin  akvarelliväreillä. Aloitan yleensä ihonväreillä ja hiuksilla. Valopöydän valoa en normaalisti enää tarvitse ensi pohjustuksen jälkeen.

Sitten lisäsin akvarelliväreillä värikerroksia vaaleasta tummaan ja lopuksi täydensin värikynillä piirrosta. Näissä kansallispuvuissa en harrasta turhaa kikkailua värien kanssa, vaan pyrin oikeanmalliseen lopputulokseen. Hiukan taiteellista vapautta kyllä käytän.

Valmis!

En käytä kuvituksissani digitekniikkaa paitsi lopputuloksen jakamisessa. Pidän aidon käsialan tuomasta rososta ja elävyydestä. Tässä lähikuvassa näkyy akvarellipaperin karkeus ja värikynän viivan jälki. En myöskään maalaa aina pintoja täysin umpeen, vaan päästän valopilkkuja mukaan.

Koko setti vielä rivissä:

Tästä linkistä Mari Varosen blogiin: https://kansallispuvussa.wordpress.com/

Akryylimaalauksesta, osa 2.

Lupasin edellisessä kirjoituksessani julkaista piakkoin lisää kuvia akryylimaalauksen työvaiheista.

Tässä on eräs hiljattain valmistuneista töistäni vaiheineen:

Huomaat varmaan, että epäröin sipulin lisäämistä asetelmaan. Perinteisestihän asetelmissa ei suosita parillisia lukuja. Minä pidän juuri sellaisista haasteista, joissa teen ikäänkuin perinteisiä töitä, mutta kuitenkin lisään niihin jotain, mikä rikkoo sovinnaisuutta.

Suunnitteletko nopeasti vai äkkiä?

Olen urani aikana kuullut lukemattomia kertoja seuraavan lauseen: "Äkkiähän sulta semmoinen syntyy".
Sinänsä se on kai kohteliaisuutena tarkoitettu, mutta silti jotenkin harmittava.

Moni ei tiedä mitä kaikkia työvaiheita ammattimaisesti tehtyihin teoksiin tai muuhun työn tulokseen kuuluu.

Tässä esimerkkinä uniikkikortti, joita olen viime vuosina tehnyt. Ensi silmäyksellä se on jollekin "vain" kukkakortti.

Maallikko voisi äkkiä sanoa huitaisevansa samanlaisen milloin tahansa. Tehkööt jos osaa! Tosin toisen suunnittelemaa mallia ei automaattisesti saakaan kopioida, se on aina hyvä muistaa.

Tätä sarjaa varten olen miettinyt aiheen, materiaalit, hankkinut sopivat kartongit ja liimat. Lopputuloshan ei saa aaltoilla eikä irrota pohjasta itsekseen eivätkä värit heti haalistua.

Sitten olen tehnyt struktuuria kartongille käyttäen sopiviksi katsomiani värejä tai siveltimiä. Sen jälkeen olen leikannut huolella erimuotoisia maljakoita ja ruukkuja tästä stuktuuriarkista.

Toisille arkeille olen maalannut kalligrafian tyyliin kasveja, erilaisia ja erivärisiä. Sitten olen liimannut niiden seuraksi sopivia maljakoita valikoimastani. Lisäksi olen työstänyt värikynillä sekä maljakoita että kasveja, terästäen jotain kuvioita parhaaksi katsomallani tavalla. Värikynät, joita käytän, olen vuosien saatossa todennut kaikin puolin sopiviksi käsialaani.

Nämä arkit olen leikannut korttipohjaa varten oikeaan kokoon ja liimannut ne siihen. Sitten vielä signeeraus. (Vuosienkaan jälkeen en osaa signeerata töitäni rutiininomaisesti, vaan mietin huolella sopivan paikan, kynän sävyn ja terän vahvuuden).

Tässä siis suurpiirteinen kuvaus työvaiheista. Enkä edes viitsi laskea käytettyjä tunteja, vaikka nopea olenkin. Korttihan se vain on.