Kuvitin Laihian kansallispuvun

Mieluista puuhaa minulle on aina ollut kuvittaminen. Kaikki vaatetukseen liittyvä kuvitus on lähinnä omaa osaamistani, koska koulutukseni Saksan Münchenissä tähtäsi muotipiirtäjän ja -suunnittelijan ammattiin. Sittemmin teinkin helsinkiläisessä mainostoimistossa muotimainontaa ja myös kuvitin paljon mainosmateriaalia.

En ole koskaan ollut innostunut digitaalisesta kuvittamisesta. Jotenkin se steriili jälki ja kylmä viiva eivät puhuttele minua. Olen aina arvostanut myös niitä pieniä virheitä, joita ihmiskäsi aiheuttaa, ja jotka tekevät työstä sympaattisen. Haluan nähdä piirtäjän henkilökohtaista omaa käsialaa.

Välillä näitä tuli opetettua Saksassa aika monta vuotta, mutta palattuani Suomeen innostuin kansallispukujemme kauneudesta ja niiden suuresta määrästä. Siinäpä sarkaa tehdä tuoreempia kuvituksia ja lisätä kuvavalikoimaa. 

Työ ei ole ihan niin yksinkertaista kuin kuvittelisi. Näissä puvuissa kun on niin paljon sääntöjä ja yksityiskohtia. Missä menee taiteellisen vapauden raja? Yksi tuoreimmista töistäni on tämä Laihian puku. Pidän mielekkäänä tehdä kuvitettua materiaalia varsinkin harvinaisemmista kansallispuvuista, jotta tieto näistä upeista asuista leviäisi eikä menisi vuosien kuluessa hukkaan.

Aloitan työn ensimmäiseksi tutkimalla yksittäisen puvun tietoja, löytämääni kuvamateriaalia kirjoista, lehdistä ja netistä. Minulla on useampi piirustuskirja tai -lehtiö, joihin olen kerännyt tietoa muistini tueksi.

Raidoitukset aiheuttavat välillä ihan päänsärkyä.
Tässä Laihian pukua varten tekemiäni muistiinpanoja.
Puku ei ole edes vaikein kuvitettava.

Seuraavaksi rakennan figuriinin ensin alastomana ja sitten puettuna kyseiseen pukuun. Asennon suunnittelen niin, että puvun tärkeimmät tyypilliset kohdat eivät jäisi peittoon. Samoin voin joskus peitellä kohtaa, josta ei ole tarpeeksi tietoa, kuten taskun kuviot tai liivin kiinnitys. Tietoni lisääntyessä voin sitten myöhemmin tehdä uuden kuvituksen, jossa nekin näkyvät.

Olen päätynyt hienojakoiseen melko sileään, mutta tukevaan akvarellikartonkiin, jotta yksityiskohtien piirtäminen ei mene puuroksi. Käytän akvarellivärejä sekä värikyniä. Joskus poikkeustapauksissa kokeilen myös ohuita tussikyniä viivoihin, tai rasvaliituja efekteihin.

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Tässä linkki yhteen, jossa on myös pari hyvää vinkkiä:

https://lisavaria.blogspot.com/2021/01/kansallispukuja-kuvittamassa.html

Kuvitetun päiväkirjan pitoa

Pukujen kuvittamisesta, lähinnä kansallispukujen, on tullut pääasiallinen taiteellinen työni. Yleensä minulla on ollut muistiinpanoja ja lehtiöitä siellä sun täällä, mutta näitä kansallispukuja varten minulla on ihan oma lehtiö. Kirjoitan ja piirrän siihen nykyään päivämäärineen kaiken: Lainatut kirjat, näyttelyissä käymiset, tarvikeostokset, ideat, lähdemerkinnät ja tietenkin itse kuviin liittyvät muistiinpanoskitsit. Pukukuvia ei niin vain nopeasti lätkäistä paperille, vaan varsinkin kansallispuvuissa on niin paljon sääntöjä ja yksityiskohtia, joita ei pidä laiminlyödä.

 

Tällainen kuvitettu päiväkirja on hyvin antoisaa luettavaa ja katseltavaa myöhemminkin. Selailen usein vanhempia täyteen piirrettyjä ja kirjoitettuja lehtiöitäni ja suoraan sanoen ihailen sitä rentoa kädenjälkeä, millä ne olen tehnyt. Lopullinen kuvitus kun on usein niin kurinalaisesti tehty.
    

                                      

Yllä on yksi tutkielmasivuistani. Päähineitä ei voi pukea figuriinin ylle kuin potaksi keikkumaan, vaan niissäkin on seudusta ja puvusta riippuen valtavia eroja. Muistan, kun ensimmäisiä kuvituksiani suunnitellessa katselin valokuvista tykkimyssyjä, ja ihmettelin mitä ne oikein ovat. Sittemmin olen tutustunut niihinkin enemmän ja huomannut, että jopa näiden tykkimyssyjen muodot ja kirjailut poikkeavat toisistaan. Täytyy siis olla tarkkana!

Pukukankaiden raidoitukset aiheuttavat ihan kirjaimellisesti päänsärkyä. Niissä on usein niin monta eri sävyä ja raitojen leveydet vaihtelevat usein suuresti. Joskus on tehtävä kompromissi, jotta lopputuloksesta tulee edes oikeanlainen vaikutelma.

Liitin tähän vielä valmiin Hyrynsalmen kansallispuvun kuvitukseni, joka olen muistiinpanojeni perusteella tehnyt.

Luonnoksia ja muistiinpanoja

Selailin hiljattain valtavaa määrää kansallispukukuvituksia varten tekemiäni luonnoksia ja muistiinpanoja. Pukukuvia varten kun on etsittävä tietoa useammista lähteistä. En ole heittänyt tekemiäni sivuja pois, koska huomasin niiden olevan aika viehättävän näköisiä kaikessa rentoudessaan. Niissä kun en ole yrittänyt olla parhaimmillani, vaan ne on tehty ihan itseä varten esimerkiksi muistini tukemiseksi.

Ja silti näytän nyt sinulle, lukijani, niistä joitakin:

Näiden pohjalta olen sitten jatkanut puvun pukemista tekemieni figuriinien päälle. Instagramissa esittelen kuvituksiani nimellä @kirstilisavaria. Ja tottakai niitä myös myyn kiinnostuneille.

Kansallispukuja kuvittamassa

Luovan työn tekijällä on luontainen halu tehdä jotain konkreettista alaan liityvää, vaikka varsinaisia tilauksia ei juurikaan ole jonossa.

Pimeänä vuodenaikana olen säästänyt silmiäni, mutta siitä huolimatta joku sisäinen pakko on saanut minut tekemään kuvituksia.

Laitankin tähän esille viime aikojen tekemisiäni. Kansallispukujen kuvittamiseen menee enemmän aikaa kuin aavistaisikaan. Niissähän on niin paljon yksityiskohtia ja paikkakuntakohtaisia eroja. Lisäksi on sääntöjä esimerkiksi kampauksen, kenkien ja rekvisiitan kuten laukkujen ja korujen suhteen.

Siinäpä on sitten kamppailua mitä puolustelen taiteellisella vapaudella ja mikä taas on suoranainen virhe. En haluaisi tehdä noista mitään pönötyskuvia, koska asut on suunniteltu elävien ihmisten ylle. Näissä kuvissa eivät näy myöskään figuriinit, jotka ovat alastomia muotifiguriinin mittasuhteisiin ja tyyliin tekemiäni "ihmisiä", jotka puen sitten haluamiini asuihin.

Koijärven puku

Keravan puku

Muistiinpanot ja luonnos Keravan pukuun

Muistiinpanoja ja luonnos Kärkölän pukuun

Kärkölän puku valmiina

Valmiit kuvitukset teen akvarellivärein ja täydennän värikynin. Tärkeää on laadukas sivellin, jolla voi tehdä pieniäkin yksityiskohtia. Huonompilaatuisen siveltimen kärki ei sovellu esimerkiksi kapeiden raitojen vetämiseen. Monesti heikkolaatuisissa siveltimissä kärkeä ei juurikaan ole tai se katoaa ensimmäisten maalauskertojen jälkeen. 

Opiskeluaikoinani opettajat kehottivat ostamaan näädänkarvasiveltimiä akvarellivärien kanssa työskentelyyn. Vuosien saatossa olen huomannut, että keinokuituiset säilyttävät muotonsa paremmin. Tottakai kaikkia työvälineitä pitää myös hoitaa ja muistaa puhdistaa ne hyvin.

Kuvittajana työskentelemisestä

Olet lukijani varmaan huomannut edellisistä kirjoituksistani, että kuvitan mielelläni. Monet töistäni ovat ilman asiakkaan toimeksiantoa tehtyjä, sillä minulta pukkaa energiaa välillä enemmän kuin tilaajilla on mahdollisuuksia ostaa.

Näitä suureksi osaksi oma-aloitteisesti tekemiäni töitä ovat kansallispukukuvat. Olen vuosikymmeniä ihastellut monien maiden kansallispukuja. Itselleni tulin aikoinaan hankkineeksi Laatokan Karjalan asun, sillä juureni ovat siellä sekä isäni että äitini puolelta.

Koska olen opiskellut ja opettanut muotipiirustusta, olen jossain vaiheessa alkanut piirtää ja kuvittaa mieleisiäni suomalaisia kansallispukuja ihan puhtaasta mielenkiinnosta aiheeseen.

Tässä kuvittamani, edellä mainitsemani Laatokan Karjalan puku.

Olen huomannut, että nykyään moni kuvittaja ottaa työnsä pohjaksi valmiin valokuvan ja työstää sen digitaalisesti valmiiksi kuvitukseksi.
Itse en käytä valokuvia kuin tietolähteenä. Etsin taustatietoa kankaiden kuvioinnista, pukujen malleista ja materiaaleista eri kohteista. Hyvä pukukuvittaja tietää miten erilaatuiset kankaat laskeutuvat tai kiiltävät. En käytä edes figuriinien asentoja varten valokuvaa mallina.

Minulla on  muutamia luonnoslehtiöitä, joihin teen muistiinpanoskitsejä.

Piirrokset Kirsti Nahirnyj

Aika mukavan näköisiä nämä spontaanisti piirretyt ja kirjoitetut muistiinpanot ovat. Katselen ihaillen monien taiteilijoiden luonnoskirjoja. Usein valmis työ sitten vaikuttaakin jäykemmältä.

Työvaiheeni menee puvun tutkimisen jälkeen suunnilleen näin: Ensin piirrän lyijykynällä alastoman figuriinin, puen sen kuultopaperia käyttäen kulloinkin kyseessä olevaa asuun, jossa yksityiskohdat täsmäävät. Seuraavaksi siirrän tämän pohjapiirroksen valopöydällä lopulliselle kartongille lyijykynällä ja väritän sen akvarelliväreillä ja värikynillä. Vaiheita on siis monta, ja viime vaiheen mokat saattavat pilata koko työn. En siis ihmettele, jos moni ihastuu digitaalisen tekniikan helppouteen. Minä pidän silti tällaisen "aidon" käsialan tuotetta sympaattisempana.

Olen alkanut jännittää lopullista kuvitusta tehdessäni mitä Suomen kansallispukuekspertit näistä sanoisivat. Olen nimittäin huomannut, että kansallispuvuissa on valtavan paljon erilaisia sääntöjä. Samalla huomaan, ettei piirustusviiva olekaan niin rento kuin näissä vain itselle tehdyissä luonnoksissa.

Myös pukujen raidat ovat tarkalleen määriteltyjä,
samoin päähineen pukeminen ja monet muut yksityiskohdat.
(Kuvitukset Kirsti Nahirnyj)

Koska minulla on takanani myös vuosien mainostoimistokokemusta, muistelen aina miten asiakkaat ruotivat, ehdottivat korjauksia ja lyttäsivät myös sinänsä hienoja töitä, koska ne eivät sopineet vuodenaikaan, kohderyhmän tai muuhun, mitä heillä nyt olikaan mielessään.

Tämän "ongelman" kanssa painin ja piirrän ja kuvitan edelleen. Ehkä kuitenkin olisi parempi olla tekovaiheessa välittämättä liikaa kritiikistä ja vain niinsanotusti antaa palaa.

Jos haluat nähdä enemmän kuvituksiani, niin katsothan instagram -profiiliini @kirstilisavaria

Kansallispukuja vai pönöttäjiä

Viime päivinä lehdissä, radiossa ja sosiaalisessa mediassa kansallispuvut ovat olleet ilahduttavasti esillä. Aiheena on tällä hetkellä "Saavatko kansallispuvut olla seksikkäitä?".

Ihmettelin miksi asiaa edes kysytään. Hämmästyin, koska yllätyksekseni on paljon ihmisiä, joiden mielestä kansallispuku on jotain niin "pyhää ja puhdasta, että siihen ei saa liittää sellaista (likaista?) asiaa kuin seksikkyys". Tuo sanoo jo paljon asenteesta, joka joillakin on ihan periaatteessa vähän kaikkea kohtaan.

Mitäköhän tällä Munsalan pukuun
pukeutuneella naisella onkaan mielessä?
(Kuvitus: Kirsti Nahirnyj)

Ihailen kansallispukuja. Silti joskus ihan ahdistaa, kuinka tarkkoja sääntöjä niiden pukeutumiseen ja käyttöön liittyy, vaikka ne on tarkoitettu jokaisen halukkaan suomalaisen käyttöön riippumatta asemasta, koulutuksesta tai varallisuudesta. (Tosin kansallispukujen hinnat uutena ovat tuhansissa euroissa. Moni harkitseekin vuokraamista tai käytetyn puvun ostamista.)

Miksi sellaisesta asiasta, joka liittyy ihmiselämään, historiaan ja pukeutumiseen, tehdään niin sääntöihin sidottu pönötys, että se vie monelta ilon koko asiasta?

On ihan eri asia, jos jotkut valitut ihmiset pukeutuvat historiallisiin seremonioihin ja harvinaisiin juhlallisiin tilanteisiin oikealla perinteisellä tavalla tarkassa järjestyksessä. Se kuuluu sen tilaisuuden luonteeseen.

Ymmärrän kyllä vastustusta, jos vaikkapa Vatikaanin vartijat alkaisivat yhtäkkiä keksiä 500 vuotta sitten kehiteltyjen asujensa tilalle ihan erilaisia housuja tai peräti farkkuja niiden värikkäiden raidallisten pussihousujen sijaan ja jättää vaikkapa kypärän pois, koska se hiostaa helteellä. Näitä tarkkaan valittuja vartiosotilaita kun tullaan varta vasten katsomaan seremonioiden ja asujen takia. Ovathan he myös aikamoinen silmänilo.
 
Kansallispuvut on kehitetty ja määritelty muinaisten oikeiden ihmisten yllään pitämien asujen perusteella. Eivät nämä ihmiset taatusti olleet jäykkiä, pelkästään asiallisia pökkelöitä ilman minkäänlaista huumorintajua tai inhimillistä piirrettä. Olisivatko he edes lisääntyneet sellaisella elämäntavalla?

Kansallispukujen kauneus ei varmastikaan kärsi, jos välillä julkaistaan kuvia, joissa on viehkeä hyvällä maulla toteutettu eroottinen vivahde. Juuri siitä koko keskustelu kansallispukujen seksikkyydestä ja sen sallimisesta lähti kai liikkeelle.

Muotia vai ei?

Teen kuvituksia ihan kokeeksi kansallispuvuista ja julkaisen niitä instagramissa. Mietin usein tunnisteita lisätessäni, ovatko kansallispukukuvitukseni muotipiirustuksia.

Tavallaan ne sitä ovat ainakin tekniikaltaan. Mutta kansallispuvuthan ovat juuri muodin vastakohta: Perinnettä, periytyvää ja pysyvää, muttei jatkuvasti vaihtuvaa, kuten muoti.

Tässä esimerkki työpöydältäni uusimmista "muotipiirustuksistani" mietintään:

Vasemmalla Tornionlaakson puku, oikealla Ähtärin. (Kuva ja kuvitukset: Kirsti Nahirnyj)

Kansallispukujen suosio on kasvanut taas viime vuosina niin paljon, että siitä on tulossa muoti-ilmiö. Itse asuthan eivät ole nykyajan käsityksen mukaisia muotipukuja, mutta niiden kantaminen on muodissa. Jo sana puvun kantaminen antaa tietynlaisen arvokkuuden asulle.

Toivottavasti tämä muoti on pysyvää, sillä kansallispuvut ovat mitä parhainta luonnonvarojen säilyttämistä.

Kansallispuvuista

Edellisessä kirjoituksessani pohdin jälleen kansallispukujen kuvittamista. Siinä oli aiheena tietyn puvun tai pukukokonaisuuden esittäminen. Oikeaoppisten kansallispukujen kokonaisuudethan ovat tarkkaan määritellyt koruja ja sukkia myöten.

Olen aiemmin kirjoittanut myös kansallispukuharrastajien vapaammasta puvun osien käytöstä. Asuthan kuluvat vuosien mittaan. Olisi sääli, jos hienot liivien tai puseroiden kirjonnat jäisivät kaappiin piiloon eikä niitä käytettäisi vain sen takia, että ei olisi "oikeaoppista" yhdistää esimerkiksi pitkiin housuihin upeaa liiviä tai poolopuseroon värikästä hametta.

Mietin lisäideoita kuvittamiseeni kansallispukujen osien käyttömahdollisuuksista. Kuvitushan on joskus vain asiaan lisäpontta tuova elävöittävä elementti. Eikä missään nimessä turha sellainen.

Sulkavan liivi ja pusero yhdistettyinä leggingstyyppisiin housuihin.
Tämä vaatii mielestäni käyttäjältään sopusuhtaista vartaloa. Oikeaoppisessa puvussa on vielä
valkoinen esiliina, punamusta tasku, punavoittoinen raidallinen hame ja valkoinen tanu-päähine.
(Kuvitus Kirsti Nahirnyj)

Olen tutkaillut, miten jossain muualla suhtaudutaan näihin kansallispuku- ja kansanpukuasioihin. Esimerkiksi Saksan ja Itävallan "Tracht"-sana tarkoittaa kunkin alueen virallista kansallispukua, joka on valmistettu hienoista materiaaleista kuten silkistä ja koristettu taidokkain kirjailuin. Oikea ulkonäkö on on määritelty nappien väriä ja materiaalia myöten. Puvut ovat käsityöperinteen taidonnäytteitä ja todella arvokkaita. Niitä käytetään perinneseurojen juhlatilaisuuksissa, hääpukuna tai muussa todella juhlallisessa tilaisuudessa.
Tracht'in lisäksi ovat käytössä  muodinmukaisesti sovelletut kansanpuvut, Dirndl'it, joita käytetään esimerkiksi Oktoberfestissä käydessä, perhejuhlissa, työasuna esimerkiksi tarjoilijoilla ja monessa muussa arkisessakin tilanteessa. Materiaalin laatu ja värit vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan.
 
Onneksi meilläkin Suomessa on alkanut levitä enemmän tällaista vapaamuotoisempaa pukuharrastusta. Kansallispukumme ovat yleisilmeeltään vaatimattomampia ja materiaalit usein villaa, puuvillaa ja pellavaa. Siksi niiden osien yhdistely muiden siistien perusvaatteiden kanssa on helppoa. On silti tärkeää, että pukua ja puvun osia käytetään hyvällä maulla ja kunnioituksella.

Yksi tabu kaikessa vapaudessakin on: Eri alueiden kansallispukujen osia ei sovi yhdistää toisiinsa.

Kuvitukset ja taiteellinen vapaus

Kun olen kuvittanut suomalaisia kansallispukuja, olen törmännyt erilaisiin keskusteluihin yksityiskohtien oikeellisuudesta. Jyväskylässä toimii Kansallispukukeskus, josta voi tiedustella puvuista ja säännöistä. Alan harrastajat empivät, onko soveliasta pukea mustat avokkaat karjalaisen puvun kanssa tai saako jonkun tietyn puvun kanssa käyttää valkoisia vai punaisia sukkia. Monenlaisia kysymyksiä ilmenee myös sosiaalisen median keskustelupalstoilla ja kansallispukuryhmissä.

Opiskeluuni kuului aikoinaan Münchenissä piirustusaineiden ohella myös ompelutekniikkaa, kaavoitusta ja pukuhistoriaa, joten sinänsä yksityiskohtien ymmärtäminen ja niiden piirtäminen ei tuota minulle vaikeuksia.

Tässä kuvittamani Kirkkonummen ja Euran puvut.

Kuvittaessani pyrin kuitenkin edes jonkinlaiseen taiteelliseen vapauteen. Valokuvat ovat heitä varten, jotka etsivät tarkempaa tietoa pukujen ulkonäöstä ja tarvitsevat yksityiskohtia myös ompeluohjeeksi. Varsinkin hameiden raidoitukset ovat monessa kansallispuvussa niin monimutkaisia, että niiden orjallinen noudattaminen kuvittaessa pysäyttäisi kokonaan tekemisen ilon. Sillä useinhan kuvituksen pääasiallinen tarkoitus on elävöittäminen.

Olen näitä toistaiseksi tehnyt oma-aloitteisesti kiinnostuksesta kansallispukuja kohtaan eli ilman toimeksiantajaa.

Mouhijärven puvun essun ja hameen raidoitusta kuvituksestani.

Kansallispukuasiantuntijat ovat tarkkoja myös siitä, minkälaisia kenkiä, huiveja tai päähineitä pukujen kanssa käytetään. Nauhat esimerkiksi ovat useimmissa puvuissa vain naimattomien neitojen päähine.

Tarkistettu Saarijärven puku, tai näkemykseni siitä.
Tarkistus julkistettiin lokakuussa 2018 Jyväskylässä ja siihen kuuluu useampi versio.
(Kuvitus Kirsti Nahirnyj)

Tarkistamaton Saarijärven puku. (Kuvitus Kirsti Nahirnyj)

Ylläolevissa Saarijärven puvun kuvissa olen pyrkinyt lähinnä oikeanlaiseen yleisvaikutelmaan. Hulluksihan siinä tulisi, jos alkaisi laskea raitojen määrää samalla kun huomioi kankaan liikettä ja laskoksia.

Tutkimatta en silti työtäni aloita. Selailen alan kirjallisuutta, etsin netistä tietoa, luen erilaisia julkaisuja, jotka koskevat kansallispukuja. Olen joskus myös kysynyt Kansallispukukeskuksen mielipidettä. Teen muistiinpanoja ja kokoan ne luonnoksiksi kuten tästä allaolevasta kuvasta osittain näkyy:

Haluan jakaa sitä intoa ja mielenkiintoa, mikä itselläni on näihin pukuihin ja elävöittää osaltani samalla suomalaisen kansallispuvun ilmettä näin vapaasti piirretyin kuvin.

Keuruun puvun kuvitusta

Ihastuin kansallispuvuista kirjoittavan Mari Varosen julkaisemaan kuvaan Keuruun vanhemmasta puvusta. Onhan asusta olemassa uusikin versio, mutta juuri tämä vanha viehätti minua ja halusin kuvittaa sen muotifiguriinia käyttäen.

Kerronpa tässä työn etenemisestä

Ensin tein muistiinpanoja puvun mallista ja yksityiskohdista väreineen, kuten tapanani on:

Sitten rakensin puvun luonteeseen sopivan figuriinin kuultopaperille piirtäen ja puin sen.

Valopöydällä siirsin piirroksen akvarellikartongille lyijykynällä kevyesti painaen ja pohjustin  akvarelliväreillä. Aloitan yleensä ihonväreillä ja hiuksilla. Valopöydän valoa en normaalisti enää tarvitse ensi pohjustuksen jälkeen.

Sitten lisäsin akvarelliväreillä värikerroksia vaaleasta tummaan ja lopuksi täydensin värikynillä piirrosta. Näissä kansallispuvuissa en harrasta turhaa kikkailua värien kanssa, vaan pyrin oikeanmalliseen lopputulokseen. Hiukan taiteellista vapautta kyllä käytän.

Valmis!

En käytä kuvituksissani digitekniikkaa paitsi lopputuloksen jakamisessa. Pidän aidon käsialan tuomasta rososta ja elävyydestä. Tässä lähikuvassa näkyy akvarellipaperin karkeus ja värikynän viivan jälki. En myöskään maalaa aina pintoja täysin umpeen, vaan päästän valopilkkuja mukaan.

Koko setti vielä rivissä:

Tästä linkistä Mari Varosen blogiin: https://kansallispuvussa.wordpress.com/

Kuvituksia ja kansallispukuja

Olen aina ollut kiinnostunut kansallispuvuista ja alkanut kuvittaakin niitä.

Ei siitä ole kovin kauaa, kun puvun pitäminen julkisuudessa oli tarkkaan määritelty. Samoin helman pituus ja kenkämalli.

Kun olen tutkinut aihetta enemmän, olen huomannut, että tiukkapipoisuus kansallispukuja kohtaan on alkanut lieventyä.

Pukujen osia käytetään nykyisin myös erillisinä ja niitä yhdistellään farkkujen tai juhlamekkojen kanssa. Se on hieno tapa käyttää kalliista laadukkaista materiaaleista valmistettuja asuja uudella tuoreella tavalla. Mielestäni se ei halvenna ollenkaan itse kansallispukua, vaan vähentää koinsyömää mielikuvaa.

Kuvitus: Kirsti Nahirnyj

Sitäpaitsi ihmisen mitat muuttuvat. Kaikki puvun osat eivät mahdukaan vuosien jälkeen päälle. Eivätkä ne ennakolta säästetyt saumavaratkaan ehkä riitä. Tai osa asusta on ajan saatossa kärsinyt ja mennyt käyttökelvottomaksi. Miksi siis säilyttää kaapissa asukokonaisuutta, jota ei voi pukea sellaisenaan päälle? Kirpputorille vieminen saattaa myös olla iso kynnys aikoinaan niin kalliisti maksetusta arvokkaasta vaatteesta, johon liittyy myös muistoja.

On hienoa, kun voin perinteisten pukujen ohella kuvittaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ja käyttää mielikuvitustani.

Tässä vielä tuorein projektini eiliseltä:

Kurikan puvun hameessa on ns. flammikuvio, jota maalatessa piti olla keskittynyt ja miettiä työvaiheet tarkasti.

Tässä lopullinen kuvitukseni eli Kurikan puvusta vain hame. Muut osat perusvaatteita.

Tässä versiossa näkyvät paremmin lenkkarityyppiset kengät.
Säästelin värimaailmaa, jotta hame pääsisi oikeuksiinsa.

Tästä iloittelusta ei voi kukaan loukkaantua, sillä kansallispuvut ovat alunperinkin juhliin, iloon ja tansseihin tehtyjä suomalaisia asuja, ja mallit ovat esimerkiksi hautalöytöjen perusteella koottuja.

Muotipiirustusta rennosti?

Laitoinpa otsikkoon tahallani kysymysmerkin. Onnistunut muotipiirustus, oli sitten kyseessä vaatesuunnittelijan luonnos tai vaikkapa kuvitus, on pitkän taustatyön tulos.
Muotipiirtäjä on tutustunut ihmisen anatomiaan, vaatteiden ja ompelutekniikan yksityiskohtiin, materiaaleihin, värioppiin, muodin ja tyylien historiaan, erilaisiin piirustustekniikoihin ja harjoitellut sekä soveltanut niitä parhaimmillaan päivittäin.

Rennoinkin piirustus, kuten tässä esimerkkini

on tehty pitemmän taustatyön tuloksena, vaikka lopputulos näyttääkin hetkessä sipaistulta.

Olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemminkin otsikolla "Käsivarapiirtäminen ja muotipiirustus". Kun piirtäjällä on varmuus siitä mitä hän tekee, ei kynää tai rasvaliitua (kuten kuvissa yllä) liikuttaessa tarvitse jarrutella ja korjailla, peitellä epävarmuutta suttailemalla samaa kohtaa useasti tai pahimmassa tapauksessa yrittämällä pyyhkiä virhettä pois, jolloin se korostuu entisestään.
Näidenkin esimerkkien taustalla on ollut huolellisesti mietitty ja piirretty figuriini, joita teen yhtä lailla asiallisempiakin piirustuksia ja kuvituksia varten, kuten tässä kansallispukukuvitukseen:

Kansallispukukuvitusta varten olen myös pukenut figuriinin eli piirtänyt asun lyijykynällä ennen varsinaista akvarellilla maalaamista. Tuollaisen kansallispuvun piirtäminen vaatii tietenkin ensin tutustumisen puvun "oikeellisuuteen" kaikkine yksityiskohtineen ja väreineen.

Tietotekniikka aina uudistuvine ohjelmineen on monen piirtäjän mieleen, ja varsinkin vaatesuunnittelussa korjaukset on siten helppo toteuttaa. Kuvitustyössä valmistuvia töitä voi hioa ja muokata kätevästi.

Olen silti sitä mieltä, että piirtämisen harjoittelu ja työstäminen kynällä ja paperilla, kynän, liidun tai muun piirustusvälineen luisto, painon vaihtelu, paperin ja kartongin kovuuden tunteminen piirtäessä saa aikaan mahtavan yksilöllisen ihmisen käden jättämän jäljen, joka on ainutlaatuista ja arvokasta.