Kuvitetun päiväkirjan pitoa

Pukujen kuvittamisesta, lähinnä kansallispukujen, on tullut pääasiallinen taiteellinen työni. Yleensä minulla on ollut muistiinpanoja ja lehtiöitä siellä sun täällä, mutta näitä kansallispukuja varten minulla on ihan oma lehtiö. Kirjoitan ja piirrän siihen nykyään päivämäärineen kaiken: Lainatut kirjat, näyttelyissä käymiset, tarvikeostokset, ideat, lähdemerkinnät ja tietenkin itse kuviin liittyvät muistiinpanoskitsit. Pukukuvia ei niin vain nopeasti lätkäistä paperille, vaan varsinkin kansallispuvuissa on niin paljon sääntöjä ja yksityiskohtia, joita ei pidä laiminlyödä.

 

Tällainen kuvitettu päiväkirja on hyvin antoisaa luettavaa ja katseltavaa myöhemminkin. Selailen usein vanhempia täyteen piirrettyjä ja kirjoitettuja lehtiöitäni ja suoraan sanoen ihailen sitä rentoa kädenjälkeä, millä ne olen tehnyt. Lopullinen kuvitus kun on usein niin kurinalaisesti tehty.
    

                                      

Yllä on yksi tutkielmasivuistani. Päähineitä ei voi pukea figuriinin ylle kuin potaksi keikkumaan, vaan niissäkin on seudusta ja puvusta riippuen valtavia eroja. Muistan, kun ensimmäisiä kuvituksiani suunnitellessa katselin valokuvista tykkimyssyjä, ja ihmettelin mitä ne oikein ovat. Sittemmin olen tutustunut niihinkin enemmän ja huomannut, että jopa näiden tykkimyssyjen muodot ja kirjailut poikkeavat toisistaan. Täytyy siis olla tarkkana!

Pukukankaiden raidoitukset aiheuttavat ihan kirjaimellisesti päänsärkyä. Niissä on usein niin monta eri sävyä ja raitojen leveydet vaihtelevat usein suuresti. Joskus on tehtävä kompromissi, jotta lopputuloksesta tulee edes oikeanlainen vaikutelma.

Liitin tähän vielä valmiin Hyrynsalmen kansallispuvun kuvitukseni, joka olen muistiinpanojeni perusteella tehnyt.

Kärsiikö käsiala iästä?

Muistan kun aikoinaan Münchenin koulussa opettaessani yksi opiskelijani kysyi mitä tapahtuu piirtäjän käsialalle iän myötä. Häntä huolestutti, että käsiala saattaisi muuttua huonompaan suuntaan. Olin vähän ihmeissäni. Ymmärrän kyllä, että parikymppisen perspektiivistä vanhemmat ihmiset saattavat olla vapisevia tai jäykkiä. Piirtämään opetteleva nuori kun haluaa tehdä mahdollisimman virheetöntä ja siloiteltua jälkeä.

Piirtämisen opetteluun kuuluvat tutkielmat, joissa oma käsiala ei niinkään ole etusijalla,
vaan muodon ja materiaalin tutkiminen. Piirros Kirsti Nahirnyj

Omasta vinkkelistäni katsoen korkeintaan näkökyvyn menettänyt voisi ajatella, että käsialaan on tullut ehkä radikaali muutos. Mutta onko se huonompi? Maailmassa on aina ollut sokeitakin taiteilijoita, joiden työt ovat erityisen kauniita tai muuten vain puhuttelevia. Esimerkiksi Monet teki viimeisinä vuosina lähes sokeutuneena upeita lummelampitöitä. Pitkä elämänkokemus ja taidon kehittyminen kaikilla alueilla korvaa jonkun aistin heikentymisen.

Minun vastaukseni Münchenin opiskelijalle oli, että käsiala ja ilmaisutaito kehittyvät jatkuvasti samalla kun ihminen kasvaa ja kypsyy. Huomaan sen omistakin vanhoista kouluaikani piirustuksista. Ensin jarruttavat yksityiskohtien hallitsemattomuus, itsekritiikki ja materiaalien käytön opettelu. Myöhemmin sitä jotenkin vapautuu, vaikka epävarmuuden hetkiä välillä tuleekin.

Piirrettäessä ihmistä käsiala kehittyy, koska keskittymisen lisäksi
käytetty aika on rajallisempi. Piirros Kirsti Nahirnyj

Vapinakaan ei ole haitaksi, sehän vain elävöittää. Sanon sitäkin kehitykseksi.

Tutkielmatko muka tarpeettomia?

Olen urani aikana monesti kuullut hymähtäviä huomautuksia siitä, ettei taiteilijan tai suunnittelijan tarvitse tehdä tutkielmia. Niitä jotkut pitävät vanhanaikaisina.

Mielenkiintoista on se, että nämä hymähtelijät ovat poikkeuksetta olleet niitä, jotka eivät muutenkaan juuri piirrä, tai ovat esimerkiksi mainostoimistossa tekstintekijänä eli copywriterinä, mutta kun kieli luistaa, niin samalla arvostellaan muutkin ammattialueet ja heidän tarpeensa. Kansalaisopistossa käyty asetelmamaalauskurssi riittää heidän mielestään asiantuntemukseen ja antaa vapauden haavoittaa.

Olen kuitenkin saanut omasta käsialastani kommentteja, että viivani on rento enkä tuherra yksityiskohtia. Jätän turhat pois ja silti katsoja näkee omilla silmillään kokonaisuuden.

Mutta tämän näennäisen helpon jäljen takana on opiskelu, johon sisältyi tutkielmia mittasuhteista, materiaalista ja muodoista sekä valon lankeamisesta erilaisiin pintoihin ja muotoihin mustavalkoisena ja väreissä.

Kun olet tutkinut ja sisäistänyt kaikessa rauhassa näkemäsi, pystyt myöhemmin tarpeen niin vaatiessa (jos sattuu olemaan hyvä päivä) vetämään vaikka vasemmalla takajalalla ihan kelvollisen piirustuksen.

Olisinkohan osannut ilman aiempaa tutkielmien tekoa piirtää nämä päärynät näin?

Ilman opiskelua ja tutkimista - ja tarkoitan tällä läpi koko elämän tapahtuvaa - ei mielestäni ole mahdollista tehdä helponnäköistä jälkeä. Jopa abstraktia taidetta tekevä ystävättäreni sai taidekriitikolta kehuja siitä kuinka hänen kädenjäljestään tunnistaa hyvän perusteellisen piirustustaidon opiskelun.

Usein balettitanssijaa käytetään esimerkkinä siitä, miten helpolta hänen tanssinsa saattaa vaikuttaa, vaikka takana on vuosien työ ja jokapäiväiset harjoitukset. Liittäisin tähän samaan piirtäjän, vaikka visuaalisissa ammateissa hiki päässä puhkuminen ei olekaan se paras tapa oppia.

Lyijykynät tutuiksi

Moni piirtämisestä kiinnostunut ei tule ajatelleeksi kuinka suuren eron eri vahvuiset lyijykynät aiheuttavat viivan jälkeen. Pelkkä henkilökohtainen käsiala ei siis riitä.

Lyijykyniä on kuitenkin eri kovuus- ja siksi myös tummuusasteita. Jokainen löytää vähitellen omaan käsialaan sopivan, mutta on hyvä tietää mitä eroja kynissä on, ettei tarvitse turhaan tuskailla.

Lyijykyniä on 8H (vaaleat kovat) -vahvuudesta jopa 8B:hen (pehmeät tummat) riippuen valmistajasta. Nuo F ja H sijoittuvat keskelle.

Staedtlerin kynistä löytyy monia vaihtoehtoja.

Pidän henkilökohtaisesti Staedtlerin Mars Lumograph -kynistä, jotka ovat laadultaan todella hyviä. Vaikka kilpailijan vihreät kynät ovat saavuttaneet mainonnan kautta suuremman suosion, Staedtler on vähintään yhtä varteenotettava vaihtoehto.

Myös paperin laatu vaikuttaa piirustuksen lopputulokseen. Liian sileää tai jopa kiiltävää paperia en suosittele koskaan lyijykynälle. H-alkuiset kynät eivät tartu niihin kunnolla, ja B-alkuisetkin tuppaavat karistamaan grafiittia eivätkä tartu. Mitä sileämpi paperi, sitä hankalampi sille on piirtää lyijy- tai värikynillä.

Hyvä paperi piirtämiseen on tukeva matta, mutta ei liian karkea. Luonnostelua varten ei paperin tarvitse olla niin tukevaa tai kallista kun taas tutkielmat tarvitsevat laadukkaan kartongin, joka kestää monia kerroksia varjostusta jo jopa korjailua.

Tässä olen käyttänyt karkeaa akvarellikartonkia ja luonnostellut erilaisilla kynillä. 6B:llä ei tarvinnut painaa juurikaan.

Jos miellyt hyvin pehmeisiin kyniin alkaen vahvuudesta 4B, niin säilytettävät piirustukset on hyvä suihkuttaa fiksatiivilla, ettei jälki ala paperia liikuteltaessa hiertyä. Sama vaara on jo piirtäessä, jolloin on hyvä pitää suttupaperiarkkia käden alla.

Jos haluaa ottaa retkelle mukaan yhden kynän ja lehtiön, niin suosittelen 2B:tä, joka on tarpeeksi pehmeä antaen tummahkoa jälkeä, mutta samalla tarpeeksi kova, ettei sitä tarvitse terottaa niin usein.

Ainoa pyyhekumi, jota käytän ja tarvitsen, on hiilikumi. Se on mitä monipuolisin ja helppokäyttöisin eikä jätä murusia pöydälle. Hiilikumeja on tarjolla useilta valmistajilta.

Hiilikumin voi muokata juuri haluamakseen ja kärjellä korjata myös pieniä yksityiskohtia.

Piirtää voi mainiosti myös liiduilla ja erilaisilla huopakynillä, tussiterällä, siveltimellä ja monella muulla. Siksipä kerron niistä lisää ensi kerralla!

Muotipiirustusta rennosti?

Laitoinpa otsikkoon tahallani kysymysmerkin. Onnistunut muotipiirustus, oli sitten kyseessä vaatesuunnittelijan luonnos tai vaikkapa kuvitus, on pitkän taustatyön tulos.
Muotipiirtäjä on tutustunut ihmisen anatomiaan, vaatteiden ja ompelutekniikan yksityiskohtiin, materiaaleihin, värioppiin, muodin ja tyylien historiaan, erilaisiin piirustustekniikoihin ja harjoitellut sekä soveltanut niitä parhaimmillaan päivittäin.

Rennoinkin piirustus, kuten tässä esimerkkini

on tehty pitemmän taustatyön tuloksena, vaikka lopputulos näyttääkin hetkessä sipaistulta.

Olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemminkin otsikolla "Käsivarapiirtäminen ja muotipiirustus". Kun piirtäjällä on varmuus siitä mitä hän tekee, ei kynää tai rasvaliitua (kuten kuvissa yllä) liikuttaessa tarvitse jarrutella ja korjailla, peitellä epävarmuutta suttailemalla samaa kohtaa useasti tai pahimmassa tapauksessa yrittämällä pyyhkiä virhettä pois, jolloin se korostuu entisestään.
Näidenkin esimerkkien taustalla on ollut huolellisesti mietitty ja piirretty figuriini, joita teen yhtä lailla asiallisempiakin piirustuksia ja kuvituksia varten, kuten tässä kansallispukukuvitukseen:

Kansallispukukuvitusta varten olen myös pukenut figuriinin eli piirtänyt asun lyijykynällä ennen varsinaista akvarellilla maalaamista. Tuollaisen kansallispuvun piirtäminen vaatii tietenkin ensin tutustumisen puvun "oikeellisuuteen" kaikkine yksityiskohtineen ja väreineen.

Tietotekniikka aina uudistuvine ohjelmineen on monen piirtäjän mieleen, ja varsinkin vaatesuunnittelussa korjaukset on siten helppo toteuttaa. Kuvitustyössä valmistuvia töitä voi hioa ja muokata kätevästi.

Olen silti sitä mieltä, että piirtämisen harjoittelu ja työstäminen kynällä ja paperilla, kynän, liidun tai muun piirustusvälineen luisto, painon vaihtelu, paperin ja kartongin kovuuden tunteminen piirtäessä saa aikaan mahtavan yksilöllisen ihmisen käden jättämän jäljen, joka on ainutlaatuista ja arvokasta.