Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkielma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkielma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Tutkielmia

Koko piirtäjäelämäni ajan olen tehnyt tutkielmia eri aiheista. Pidän niitä vielä vuosikymmenten kokemuksen jälkeen tärkeinä kaiken oppimisen kannalta. Sitäpaitsi niitä on peräti mukava tehdä.

Piirustus: Kirsti Nahirnyj
 
Olen silloin tällöin kohdannut vähätteleviä kommentteja tutkielmien piirtämisestä. Kaikkein ala-arvoisin oli mielestäni: "kaikenhan voi valokuvata". Jotkut eivät pidä tarkempien piirustusten tekemistä oikeana taiteena. Taide-sanan määrittelystä tietysti voisi väitellä. Kannattaneeko se? Saksankielessä Kunst eli taide ja taito tarkoittavat samaa. Hyvään lopputulokseen kun tarvitaan myös taitoa.

Kuka tahansa voi kehittää taitojaan: Taiteilijalle, taiteilijaksi aikovalle, kuvittajalle ja graafikolle ja mediasuunnittelijalle se on erityisen tärkeää. Miten muka voi tarvittaessa edes muokata valokuvaa, jos ei ymmärrä muodoista ja valaistuksen vaikutuksesta mitään? Tai rajata kuvia mielekkäästi, jos ei ole sommittelutaitoa?

Piirtäminen on myös ongelmanratkaisua.

Tutkielmia piirtäessä joutuu keskittymään, miettimään ratkaisuja työvälineiden valintaan ja niiden huoltamiseen, tarkkailemaan valon ja varjon käyttäytymistä eri olosuhteissa ja eri materiaaleissa. Samalla tulee keskityttyä mittasuhteisiin, perspektiiviin, asetteluun ja moneen muuhun asiaan, jotka vaativat paneutumista ja rauhoittumista.


Tämä nopeahko piirros on tehty niiden tietojen ja taitojen pohjalta, jotka olen oppinut
aiemmin tutkielmia tehdessäni, eli olen opiskellut muunmuassa ihmisen mittasuhteita
ja vaatetuksen materiaalien käyttäytymistä eri asennoissa.

Koko elämä on tutkimista ja opiskelua. Englanninkielinen study ja Saksan kielen Studie tarkkaan tehdyistä piirustuksista sen myös sanovat. Piirtäminen tuo kaiken lisäksi iloa elämään.


tiistai 29. toukokuuta 2018

Piirustuksia, skitsejä groquita, kuvituksia, tutkielmia...

Palaan tässä lempiaiheeseeni eli piirtämiseen.

Olen kuullut usein joidenkin taiteenharrastajien tai satunnaisten piirtäjien paheksuvan jotain piirustustapaa. Joko tarkat yksityiskohtaiset piirrokset ovat heistä liian kilttejä ja vanhoillisia tai nopeat luonnosmaiset skitsit jonkun toisen mielestä osaamattoman töhertäjän tekeleitä, joissa ei ole edes mallin kanssa samaa näköä.

Kuitenkin piirustuslajeja on monenlaisia ja myös moneen tarkoitukseen.







Kaikki piirustukset ja kuvitukset: Kirsti Nahirnyj
Tarkat piirustukset eli tutkielmat olivat menneinä vuosisatoina se ainoa tapa tallentaa tietoa ja informoida ihmisiä esimerkiksi eläimen, kasvin, laivan tai tärkeän tapahtuman ulkonäöstä tai ilmeestä. Nykyaikana tutkielma on mitä paras pohja keskittyä ja opetella materiaalin, muodon, valon ja varjon käyttäytymistä. Sitäpaitsi digitaalisessa kuvan muokkauksessa hyvä piirtäjä on oikea aarre: Valokohdatkin osuvat juuri oikeaan kohtaan oikean muotoisina. Valohan lankeaa pörröiseen kuoppaan ihan eri lailla kuin kiiltävään ja kuperaan pintaan. Sekin on hyvä opetella tutkielmia tehden. Tarkka piirros on myös korvaamaton esittämään yksityiskohtia, joita ei valokuvaamalla pysty toistamaan hankalien teknisten olosuhteiden takia.

Nopeimmat liikeratapiirustukset elävästä mallista onnistuvat parhaiten nekin, jos on tutustunut ihmisen anatomiaan ja mittasuhteisiin ensin rauhassa. Nimitti noita nopeita piirustuksia sanoilla skitsi (saksankielestä Skizze) tai croquis (ranskalainen sana), niin huitoen ja taustatyötä tekemättä nekään eivät onnistu vakuuttavasti. - Eihän pikajuoksijakaan lähde vain suoraa tietä satasen sprintille, vaan sitä ovat edeltäneet lukuisat lämmittelyt, lihasharjoitukset, pidemmät juoksumatkat ja muut, joista en visualistina edes tiedä tarpeeksi.

Abstraktit piirustukset eivät ensi katsomalta esitä mitään, mutta niissä on ilmaisuvoimaa. Vaikutelma syntyy joko meditatiivisen hartaan piirtämisen tuloksena tai tietoisesti nopein vedoin. Monet näistä nopeista töistä ovat vaatineet ensin pitkää ajattelutyötä, vaikka varsinainen fyysinen suoritus saattaa kestää sekunteja.

Kuvittaminen on oma alueensa ja se on usein piirustuksen ja maalauksen sekoitus, lisänä voi olla myös kollaasia ja muita vapaita tekniikoita. Vaikka kuvittaisi digitaalisesti, käsivarapiirustuksen harjoittaminen on tärkeää taustatyötä sitäkin varten.
Kuvitukset ovat useimmiten toimeksiantoja, joissa asiakas esittää toiveensa. Hän sanelee kohderyhmän ja sen mitä kuvituksen tulee viestittää ja missä medioissa se ilmestyy. Tämä asettaa tietyt rajat. Asiakas on normaalitilanteessa jo etukäteen tutustunut kuvittajien kädenjälkeen ja valinnut sen perusteella kyseisen henkilön toteutusta varten.

Kaikkein parasta piirtämisessä on kuitenkin itse piirtäminen. Se vaatii keskittymistä ja rauhallista mieltä. Se on jokaiselle ihmiselle tärkeä olotila, joka antaa samalla runsaasti hyvää mieltä. Ja lopputulos saattaa ilahduttaa monia muitakin.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Tutkielmatko muka tarpeettomia?

Olen urani aikana monesti kuullut hymähtäviä huomautuksia siitä, ettei taiteilijan tai suunnittelijan tarvitse tehdä tutkielmia. Niitä jotkut pitävät vanhanaikaisina.

Mielenkiintoista on se, että nämä hymähtelijät ovat poikkeuksetta olleet niitä, jotka eivät muutenkaan juuri piirrä, tai ovat esimerkiksi mainostoimistossa tekstintekijänä eli copywriterinä, mutta kun kieli luistaa, niin samalla arvostellaan muutkin ammattialueet ja heidän tarpeensa. Kansalaisopistossa käyty asetelmamaalauskurssi riittää heidän mielestään asiantuntemukseen ja antaa vapauden haavoittaa.

Olen kuitenkin saanut omasta käsialastani kommentteja, että viivani on rento enkä tuherra yksityiskohtia. Jätän turhat pois ja silti katsoja näkee omilla silmillään kokonaisuuden.

Mutta tämän näennäisen helpon jäljen takana on opiskelu, johon sisältyi tutkielmia mittasuhteista, materiaalista ja muodoista sekä valon lankeamisesta erilaisiin pintoihin ja muotoihin mustavalkoisena ja väreissä.

Kun olet tutkinut ja sisäistänyt kaikessa rauhassa näkemäsi, pystyt myöhemmin tarpeen niin vaatiessa (jos sattuu olemaan hyvä päivä) vetämään vaikka vasemmalla takajalalla ihan kelvollisen piirustuksen.

Olisinkohan osannut ilman aiempaa tutkielmien tekoa piirtää nämä päärynät näin?

Ilman opiskelua ja tutkimista - ja tarkoitan tällä läpi koko elämän tapahtuvaa - ei mielestäni ole mahdollista tehdä helponnäköistä jälkeä. Jopa abstraktia taidetta tekevä ystävättäreni sai taidekriitikolta kehuja siitä kuinka hänen kädenjäljestään tunnistaa hyvän perusteellisen piirustustaidon opiskelun.

Usein balettitanssijaa käytetään esimerkkinä siitä, miten helpolta hänen tanssinsa saattaa vaikuttaa, vaikka takana on vuosien työ ja jokapäiväiset harjoitukset. Liittäisin tähän samaan piirtäjän, vaikka visuaalisissa ammateissa hiki päässä puhkuminen ei olekaan se paras tapa oppia.