Tutkielmia

Koko piirtäjäelämäni ajan olen tehnyt tutkielmia eri aiheista. Pidän niitä vielä vuosikymmenten kokemuksen jälkeen tärkeinä kaiken oppimisen kannalta. Sitäpaitsi niitä on peräti mukava tehdä.

Piirustus: Kirsti Nahirnyj

 
Olen silloin tällöin kohdannut vähätteleviä kommentteja tutkielmien piirtämisestä. Kaikkein ala-arvoisin oli mielestäni: "kaikenhan voi valokuvata". Jotkut eivät pidä tarkempien piirustusten tekemistä oikeana taiteena. Taide-sanan määrittelystä tietysti voisi väitellä. Kannattaneeko se? Saksankielessä Kunst eli taide ja taito tarkoittavat samaa. Hyvään lopputulokseen kun tarvitaan myös taitoa.

Kuka tahansa voi kehittää taitojaan: Taiteilijalle, taiteilijaksi aikovalle, kuvittajalle ja graafikolle ja mediasuunnittelijalle se on erityisen tärkeää. Miten muka voi tarvittaessa edes muokata valokuvaa, jos ei ymmärrä muodoista ja valaistuksen vaikutuksesta mitään? Tai rajata kuvia mielekkäästi, jos ei ole sommittelutaitoa?

Piirtäminen on myös ongelmanratkaisua.

Tutkielmia piirtäessä joutuu keskittymään, miettimään ratkaisuja työvälineiden valintaan ja niiden huoltamiseen, tarkkailemaan valon ja varjon käyttäytymistä eri olosuhteissa ja eri materiaaleissa. Samalla tulee keskityttyä mittasuhteisiin, perspektiiviin, asetteluun ja moneen muuhun asiaan, jotka vaativat paneutumista ja rauhoittumista.

Tämä nopeahko piirros on tehty niiden tietojen ja taitojen pohjalta, jotka olen oppinut
aiemmin tutkielmia tehdessäni, eli olen opiskellut muunmuassa ihmisen mittasuhteita
ja vaatetuksen materiaalien käyttäytymistä eri asennoissa.

Koko elämä on tutkimista ja opiskelua. Englanninkielinen study ja Saksan kielen Studie tarkkaan tehdyistä piirustuksista sen myös sanovat. Piirtäminen tuo kaiken lisäksi iloa elämään.

Piirustuksia, skitsejä groquita, kuvituksia, tutkielmia...

Palaan tässä lempiaiheeseeni eli piirtämiseen.

Olen kuullut usein joidenkin taiteenharrastajien tai satunnaisten piirtäjien paheksuvan jotain piirustustapaa. Joko tarkat yksityiskohtaiset piirrokset ovat heistä liian kilttejä ja vanhoillisia tai nopeat luonnosmaiset skitsit jonkun toisen mielestä osaamattoman töhertäjän tekeleitä, joissa ei ole edes mallin kanssa samaa näköä.

Kuitenkin piirustuslajeja on monenlaisia ja myös moneen tarkoitukseen.

Kaikki piirustukset ja kuvitukset: Kirsti Nahirnyj

Tarkat piirustukset eli tutkielmat olivat menneinä vuosisatoina se ainoa tapa tallentaa tietoa ja informoida ihmisiä esimerkiksi eläimen, kasvin, laivan tai tärkeän tapahtuman ulkonäöstä tai ilmeestä. Nykyaikana tutkielma on mitä paras pohja keskittyä ja opetella materiaalin, muodon, valon ja varjon käyttäytymistä. Sitäpaitsi digitaalisessa kuvan muokkauksessa hyvä piirtäjä on oikea aarre: Valokohdatkin osuvat juuri oikeaan kohtaan oikean muotoisina. Valohan lankeaa pörröiseen kuoppaan ihan eri lailla kuin kiiltävään ja kuperaan pintaan. Sekin on hyvä opetella tutkielmia tehden. Tarkka piirros on myös korvaamaton esittämään yksityiskohtia, joita ei valokuvaamalla pysty toistamaan hankalien teknisten olosuhteiden takia.

Nopeimmat liikeratapiirustukset elävästä mallista onnistuvat parhaiten nekin, jos on tutustunut ihmisen anatomiaan ja mittasuhteisiin ensin rauhassa. Nimitti noita nopeita piirustuksia sanoilla skitsi (saksankielestä Skizze) tai croquis (ranskalainen sana), niin huitoen ja taustatyötä tekemättä nekään eivät onnistu vakuuttavasti. - Eihän pikajuoksijakaan lähde vain suoraa tietä satasen sprintille, vaan sitä ovat edeltäneet lukuisat lämmittelyt, lihasharjoitukset, pidemmät juoksumatkat ja muut, joista en visualistina edes tiedä tarpeeksi.

Abstraktit piirustukset eivät ensi katsomalta esitä mitään, mutta niissä on ilmaisuvoimaa. Vaikutelma syntyy joko meditatiivisen hartaan piirtämisen tuloksena tai tietoisesti nopein vedoin. Monet näistä nopeista töistä ovat vaatineet ensin pitkää ajattelutyötä, vaikka varsinainen fyysinen suoritus saattaa kestää sekunteja.

Kuvittaminen on oma alueensa ja se on usein piirustuksen ja maalauksen sekoitus, lisänä voi olla myös kollaasia ja muita vapaita tekniikoita. Vaikka kuvittaisi digitaalisesti, käsivarapiirustuksen harjoittaminen on tärkeää taustatyötä sitäkin varten.
Kuvitukset ovat useimmiten toimeksiantoja, joissa asiakas esittää toiveensa. Hän sanelee kohderyhmän ja sen mitä kuvituksen tulee viestittää ja missä medioissa se ilmestyy. Tämä asettaa tietyt rajat. Asiakas on normaalitilanteessa jo etukäteen tutustunut kuvittajien kädenjälkeen ja valinnut sen perusteella kyseisen henkilön toteutusta varten.

Kaikkein parasta piirtämisessä on kuitenkin itse piirtäminen. Se vaatii keskittymistä ja rauhallista mieltä. Se on jokaiselle ihmiselle tärkeä olotila, joka antaa samalla runsaasti hyvää mieltä. Ja lopputulos saattaa ilahduttaa monia muitakin.

Piirtämisen ilo

Katselin vanhoja piirustuslehtiöitäni ja samalla muistelin aikaani opettajana Münchenissä, matkoja, retkiä ja montaa muuta vuosien takaista hetkeä.

Piirustukset, jotka ovat lehtiöissä ja kirjoissa tallella, ovat kuin päiväkirjoja.

Näitä Münchenin Hofgartenin suihkulähteitä piirtäessäni mieleen painuivat myös se veden solina, lämpimät aurinkoiset kesäpäivät ja kauniit istutukset puistossa. Tuolla kävin läpi joskus oppilaiden kirjallisia töitä puiston penkillä istuen.

Sidoin koulumme kirjansitomossa myös omia piirustuskirjoja, ja kuvitin kannet.

Huomasin harmikseni, etten tule nykyään noin säännöllisesti piirtäneeksi, vaikka materiaalia minulla kyllä on tarpeeksi. Kun olin aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ympäröimä ja nuorten innokkaasti opiskelevien jopa ihailema, innostus tarttui molemmin puolin ja piirustuksia kertyi kuin itsestään ja käsiala kehittyi.

Opettaessani annoin myös työrauhaa sillä tavalla, että tein skitsejä ympärilläni olevista ihmisistä. Samalla opiskelijat luottivat minuun, koska näkivät minun olevan sanojeni takana. Saksassa palautettakin annettiin puolin ja toisin.

Nyt, kun opetan enää satunnaisesti, kaipaan sitä ilmapiiriä, joka tunneiltani jäi jopa vapaa-aikaan. Monena viikonloppuna läksin ulos puistoihin piirtämään kaikkea mikä tuntui hyvältä. Sateisena päivänä saatoin piirtää vaikkapa pöydälle kasaantuneita irtotavaroita.

Tutkielmien tekemisessä on myös se hyvä puoli, että mieli rauhoittuu ja keskittymiskyky paranee. Nopeat kännykkäkuvat eivät korvaa sitä. Joskus aloittaminen tuntuu hankalalta. Ei se aina suju. Silti olen pyrkinyt piirtämään vaikka pienelle suttupaperille jotain. En ole niin sankarillinen, että voisin väittää piirtäväni päivittäin, mutta kyllä ainakin haluaisin. 

Ilmapiiri ei aina ole otollinen, jotta piirtäminen sujuisi aina yhtä helpon tuntuisesti. Joskus se on jopa erittäin vaikeaa. Koska olen myös riippuvainen siitä mitä havaitsen ympärilläni, se vie keskittymiskykyä huonompaan suuntaan. Jos kaikki kaunis vanha on purettu pois, lehdet ja TV pauhaavat soteuudistuksista ja työttömyyskarensseista enemmän kuin taiteesta ja kulttuurista yleensä, niin ahdistus kyllä lisääntyy. Virkamiesmäisellä ajattelulla ja voiton maksimoinnilla sanellaan mikä on elämässä tärkeää.

Myös liiallinen digitaalisuuden ihannointi kismittää minua. Kopsataan Pinterestistä kaikki vaan, eikä siinä tarvita edes erityistä keskittymistä. Tällainen kokonaisten kuvien vieminen ja kopioiminen ideoita varten on kuitenkin pinnallista. Tietääkö kopioija miksi suunnittelija on valinnut juuri tietyt väriyhdistelmät? Miksi juuri sellainen tekniikka tai valaistus? Joku muu on alunperin pohtinut näitä asioita tarkkaan tietynlaista tarkoitusta varten. Sitä kannattaa miettiä.

Käsityön ja kaiken käsillä tekemisen ystävänä olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että aika piiloon mediat ovat jättäneet seuraavan tapahtuman: Lahdessa on ratkottu juuri sitkeää tietokoneviruksen aiheuttamaa ongelmaa, joka on aiheuttanut julkisten palveluiden jämähtämistä. Kirjastot sekä terveys- ja sosiaalipalvelut ovat olleet jumissa, koska koneet on pitänyt eristää ja nyt jonotetaan reseptejäkin kuin ennen vanhaan luukulla. Mitä jos tuollainen ongelma, jota muuten on pidetty aika lailla pimennossa muulta Suomelta, leviäisikin maailmanlaajuiseksi? Olemme jo liian riippuvaisia digitaalisista välineistä.

Jossain tieteellisissä tutkimuksissa on taas kerran todettu, että muistiinpanojen tekeminen piirtämällä tukee muistamista erittäin tehokkaasti. Muistiinpanopiirroksen ei tarvitse olla korkealaatuinen, ihan tikku-ukkotyyli riittää. Tämä onkin hyvä tapa tulla piirtäneeksi jopa päivittäin.

Vaikka minua pidettäisi vanhanaikaisena, pysyn kannassani: Piirustuksella on mittaamattoman suuri henkinen ja materiaalinen arvo. Enkä edes häpeä olla sitä mieltä. Semmoinen virus saisi levitä laajemmallekin.

Tussi ja muste

Piirustusvälineitä on tietenkin monia. Edistyessään sitä kaipaa vaihtelua, eikä lisätieto materiaaleista haittaa ollenkaan.

Tiesitkö esimerkiksi, että nestemäisellä musteella ja tussilla on oleellinen ero? 

Tussi on vedenkestävää kuivuttuaan, muste taas ei. Ja kun haluaa tehdä monia värikerroksia, niin auttaahan se, jos alla oleva väri ei ala liueta ja sotkea uutta kerrosta maalatessa. Olen värittänyt tussipiirustuksia joskus akvarelliväreillä, ja se onnistuu hyvin piirustusta vaurioimatta, koska tussi on kuivuttuaan vedenpitävää.

Muste taas on ihanteellista kalligrafiassa ja jos pitää muutenkin värin soljuvammasta käyttäytymisestä. Se vaatii vain hiukan enemmän kärsivällisyyttä tuon kuivumiskäyttäytymisen takia.

Musteen kanssa voi toisaalta leikkiä eli jos haluaa pehmeämpää jälkeä, niin silloinhan voi hyvin maalata tai piirtää kuivan tai ei ihan kuivan kerroksen päälle, ja odottaa, että väri hiukan leviää ja vaikutelma ei ole niin terävän oloinen. Joskus jälki on mukavan sattumanvarainenkin. Laveeraamalla saa musteen kanssa myös hienoa jälkeä. Musteet eivät muuten aina ole yhtä valonkestäviä kuin tussit.

Tässä olen käyttänyt Rohrers Ausziehtusche eli sepian väristä tussia ja sinisessä Winsor & Newtonin sinistä mustetta. Tussi kuivui nopeasti ja voin tehdä laveeraamani kuvion päälle nopeasti myös viivapiirroksen, musteella piirtäessä odottelin laveerauksen täydellistä kuivumista.

Koska nuo kaikki valmisteet ovat ulkomaisia, niin saksalaisissa pulloissa, joissa on tussia, lukee "Tusche" ja mustetta sisältävissä "Tinte". Englantilaisissa eroa ei välttämättä heti tunnista, mutta "Drawing ink" tai "Indian ink" ovat tusseja, ja pelkkä "Ink" mustetta.

Olen ihastunut sepianväriseen tussiin, joka antaa vaikutelman patinoituneesta piirustusjäljestä.

Ja paperista:
Tussiterää ja nestemäistä väriä käyttäessä on hyvä muistaa, ettei paperi saa olla liian ohutta, vaan mieluummin kunnollista piirustuskartonkia, jonka vahvuus on noin 200g/m2 tai vaikka enemmänkin. Liian ohut paperi alkaa aaltoilla ja pahimmassa tapauksessa jopa puhkeaa.

Noista nesteistä muistin tueksi voisi ajatella, että mustekala suoltaa vedessä mustetta, joten muste pysyy vesiliukoisena.

Piirretään joka päivä jotain!

Piirrä joka päivä jotain

Olin vuosia sitten kuuluisan arkkitehdin Le Corbusierin piirustuksista kootussa näyttelyssä. Se oli yksi antoisimmista kokemuksistani mitä piirtämiseen tulee.

Le Corbusier on sanonut, että ihmisen pitäisi piirtää joka päivä jotain.Tässä vapaa suomennokseni hänen ajatuksestaan:

"Taiteilijalle piirtäminen on ainoa mahdollisuus, jonka avulla hän voi rajattomasti pohtia makuasioita sekä kauneuden ja tunteen ilmaisua. Piirustus on väline, jonka avulla hän voi työstää sitä mitä hän haluaa tutkia, ymmärtää ja lopuksi soveltaa ja ilmaista."
 
Hänen piirustuksiaan oli näyttelyssä eri kokoisina erilaisille pohjille ja paperinpalasille tehtynä vähän eri tyyleilläkin, ja kynäkin saattoi olla joku satunnainen. Maallikko olisi saattanut ihmetellä joistakin mitä raaputuksia tänne on tuotu esille.

Heti näyttelystä kotiin palattuani aloin itsekin piirtää kuin vimmatusti kaikkea mitä mieleeni juolahti.

Jos en ihan päivittäin ole pystynyt tuota hyvää ajatusta toteuttamaan vuosien kuluessa, niin ainakin se on vähentänyt jarruttamistani.

Piirustuksen ei tarvitse olla täydellinen tutkielma, jota joku ulkopuolinen tulee arvioimaan. Se voi olla mitä tahansa meditatiivista viivojen vedoista ja pyörittelyistä isoihin maisemiin ja muotokuviin tai karikatyyreihin tai ostoslistaan tehty nopea skitsi muistin tueksi. Piirtäjä itse päättää mihin aikansa ja taitonsa käyttää.

Tässä esimerkissä on sivu halvasta lehtiöstäni, johon yhtenä iltana riipustelin käsiin sattuneella lyijykynällä satunnaisia viivoja ja varjostin välejä miten hyvältä tuntui. Lehtiö on muutenkin jo lähes täynnä kaikkea mahdollista luonnostelua ja ajatuksia sekä muistiinpanoja.

"Piirrä joka päivä jotain" on hyvä motto. Juuri tuo sana jotain antaa mahdollisuuksia, muttei jarruta mitään. Siinä vain kehitän itseäni.

Siveltimelläkin voi piirtää

Olen jo kauan sitten innostunut piirtämään siveltimellä. Koska oma käsialani on painoltaan aika kevyttä, sivellin sopii minulle mainiosti.

Aiheet, joissa muodolla on merkitystä, soveltuvat hienosti piirtämiseen siveltimellä. (Piirros: Kirsti Nahirnyj)

Siveltimien kanssa voi harjoitella hyvin myös pelkistämistä, koska ne eivät ole kärjeltään niin teräviä, että samalla edes huvittaisi riipustella mitään pikkutarkkaa. Kun otat huomioon valon suunnan, pelkistäminen on tehokkainta.

Tässä elävänmallin piirustukseni, jossa olen käyttänyt sivellintä ja mustaa temperaväriä valon tullessa oikealta:

Kasvoja ei edes tarvita, vai mitä?

Siveltimiä on olemassa niin monenlaisia, että vaihtelua saa, vaikka pidättäytyisi yhdessä värissä. Useimmiten olen käyttänyt mustaa temperaväriä. Huomasin, ettei Suomesta saa niin vain temperavärejä tuubeissä, joten peiteväri guassi sopii ihan yhtä hyvin. Guassi on sukua akvarelliväreille, joten sitä voi myös ohentaa mielensä mukaan. Myös pullotusseilla saa kivaa piirrosjälkeä aikaan, tosin ne eivät ole peittäviä.

Tässä omia siveltimiäni: ylimpänä kiinalainen kalligrafiasivellin, sitten pari sianharjassivellintä, akryyliharjas- ja alimpana näädänkarvasivellin.

Kaikkein herkullisinta siveltimen kanssa työskennellessä on, jos vaihtelee värin paksuutta, kuultavuutta ja kuivuutta ja kokeilee eri vaihtoehtoja.

Kannattaa kokeilla mikä itsestä tuntuu parhaimmalta yhdistelmältä. Tässä oma pikainen kokeiluni.

Varoittaisin kuitenkin lopuksi siitä, että parhaimmatkaan siveltimet eivät kestä väärää materiaalia. Hienot näädänkarvapensselit on tarkoitettu akvarelliväreille tai korkeintaan tussille ja ne on pestävä heti käytön jälkeen. Joskus löytyy halpoja versioita ja niiden kanssa voi ottaa riskin kokeilumielessä, mutta akryylivärillä saa nekin pilalle. (Kyllä minä vielä akryyyliväreistäkin kirjoitan).

Viivoja on monenlaisia

Tällä kertaa kirjoitan sellaisesta perusasiasta on viiva ja sen laatu. Piirustuksessa, grafiikassa ja kaikessa taiteessa on hienoa, että käsialoja on erilaisia. Sitäpaitsi piirustuksen käyttötarkoituksella on merkityksensä: Haluatko tehdä taiteellisemman vapaan työn vai informatiivisen kuvituksen?

Piirustus: Kirsti Nahirnyj

Piirustus: Kirsti Nahirnyj

Viivan muotoon, laatuun ja vaikutelmaan yleensäkin vaikuttavat monet asiat, myös ihmisen luonne. Herkempi varovaisempi piirtäjä saa ihan toisenlaista viivaa aikaiseksi kuin tempperamenttinen, ulospäin suuntautuva äkkipikainen taiteilija.

Sama piirtäjä voi ihan samanlaisilla työvälineillä tuottaa täysin erilaista jälkeä myös työvälineen ja paperin eri yhdistelmillä.

Lyijykynä, josta kirjoitin aiemmin, on yksi piirtäjän perustyövälineistä. Siitäkin on variaatioita, kuten puhdas grafiittikynä ilman puusuojusta ja vedellä laveerattavat vaihtoehdot.

Pieni valikoima omista kynistäni tussikynistä erilaisiin grafiittikyniin ja liituihin. Keskellä piirustusterä ja ruokoterä.

Tässä olen käyttänyt vedellä laveerattavaa grafiittikynää.

On myös liitukyniä, joita saa eri sävyisinä. Joissakin on enemmän rasvaa mukana ja ne luistavat paremmin. Useimmiten näiden kynien jälki on kiinnitettävä fiksaussprayllä. Itse olen käyttänyt valkoista liitukynää joissakin tutkielmissa korostaakseni valon ja varjon eroja.

Tässä olen tehnyt ääriviivat rasvaisella liidulla.

Piirustusliituja on enemmän ja vähemmän rasvaisia ja ne soveltuvat nopeiden skitsien tekoon erinomaisesti. Poikkeuksena pastelliliidut, jotka ovat melko tuhruisia, jos niitä ei malta käsitellä oikein (tai siitä huolimatta). pastelliliitutyöt kannattaa aina fiksata.
                                                                           

Piirustusterällä voi saada aikaan hyvinkin tarkkaa jälkeä, joka toistuu painotöissäkin ihanteellisesti.

Piirustusterä antaa taas kovemman jäljen ja varjostukset tehdään viiva viivalta tai sitten laveeraamalla siveltimen avulla. Terän kanssa voi käyttää piirustustusseja, joita saa erivärisinä, tai peitevärejä ohennettuna. Musteen ja tussin eron on muuten siinä, että musteet on tarkoitettu enemmänkin kalligrafiaan ja ne eivät ole vedenpitäviä, kun taas nestemäiset tussit ovat vedenpitäviä kuivuttuaan. Olen muuten tykästynyt Rohrers Ausziehtusche -nimisiin tuotteisiin, varsinkin sepianväriseen tussiin.

Tässä olen käyttänyt piirustusterää ja laveerannut siveltimellä käyttäen sepianväristä tussia.

Käteviä ovat myös varsinkin matkoilla erilaiset huopa- ja tussikynät, joista suosikkini on Faber Castellin Pitt Artist Pen.

Hopeakynäkin minulla on. Tosin sen kanssa on erittäin vaivalloista saada mieleistäni jälkeä aikaan. Viiva jää vaaleaksi vaikka kuinka noudattaisin ohjeita. Rennommalle piirtäjälle se ei ole paras vaihtoehto. Kynä ei ole myöskään hinnaltaan edullinen, joten suosittelen miettimään tarkkaan sen hankintaa.

Ensi kerralla kirjoitan lisää piirtämisestä, paperilaadun merkityksestä ja siveltimen käytöstä piirustuksessa.

Kasvot ja mittasuhteet

Annoin pari päivää sitten yksityisopetuksena ohjeita kasvojen piirtämiseen. Jotkut mitat ovat ihan standardeja, vaikka ihmisillä onkin omat erityispiirteensä.

Laitankin tähän nuo perusmitat kiinnostuneille:

Aloittelijalla on taipumusta piirtää silmät jonnekin otsalle, mutta siellä ne eivät ole.

Silmät sijaitsevat puolessa välissä koko pään korkeudesta. Pään korkeus on siis leuasta päälakeen asti mitattuna. Hiukset antavat kampauksesta riippuen vielä lisää korkeutta, joten yläosaa voi olla yhteensä jopa enemmän kuin puolet.

Kasvot voidaan jakaa myös kolmeen osaan: Leuasta nenänpäähän 1/3, nenänpäästä kulmakarvoihin 1/3 ja kulmakarvoista noin hiusrajaan 1/3 ja sitten päälaelle ja hiuksille vielä tilaa.

Korvien yläosa silmien korkeudella, alaosa nenänpään kohdalla. Korvanlehdet vielä lisäävät korkeutta eli vanhemmilla ihmisillä korvat ovat enemmänkin venyneet.

Aloita piirustus aina mieluummin vaaleasti hahmottamalla ensin ellypsi eli soikio ja lisää sitten kevyesti apuviivoja eli pysty- ja vaakaviivat. Vähitellen yksityiskohtia ja kynän painoa voi lisätä ja täydentää varjostuksin.

Itse käytän mielelläni 3B vahvuista lyijykynää, koska silloin saan kynän painoa vaihdellen mukavasti vaihtelua tummuusasteisiin. Mitä enemmän piirrät yksityiskohtia, sitä parempi on, jos myös teroitat kynää piirustuksen edistyessä.

Silmiä piirtäessä kannattaa muistaa, etteivät ne ole mantelinmuotoiset.

Tärkeää on, että tarkkailet rauhassa malliasi ja katsot hänen erityispiirteitään. Yksilöllisyyttähän tulee nenän muodosta, huulien paksuudesta ja muodosta, kampauksesta, kulmakarvojen kaarista ynnä muista mitä löydät, kun keskityt. Mallin persoonallisuuden ja sinun käsialasi ansiosta lopputulos on yksilöllinen.

Rentouta ranteet

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin mainosviivaksi kutsumani varman piirustuskäsialan vaikutusta vapaamman taiteellisen työn toteuttamiseen. Tuo mainosviivahan auttaa katsojaa ymmärtämään selkeästi piirroksen idean ja viestin eli ei häiritse sillä tyylillään itse sanomaa.

Väkisinkin sellainen rutinoitunut viiva kehittyy, jos tekee kauan nopealla aikataululla toteutettavia kuvituksia -  ja hyvä niin.
Itsellänikin sellaisia piirustuksia on laatikoissa ja lehtiöissä. Eivätkä ne huonoja ole.

Jossain vaiheessa me paljon kaupallisiin tarkoituksiin tehneet haluamme kuitenkin tehdä vapaampia töitä. Lopetettuani aikoinaan työt mainostoimiston AD:nä ja siirryttyäni opettamaan halu tehdä vapaampia taiteellisia töitä kasvoi.
Ensimmäiseksi valitsin uudelleen työvälineet. En suinkaan ruvennut heti alkuun pilaamaan isoja kankaita öljyvärein (tosin en myöhemminkään ole siirtynyt haiseviin öljyihin). Kuvittelin automaattisesti pilaavani kankaan, koska en ole "oikea" taiteilija, vaan kaupallisen tien kulkenut.

Hankin erilaisia liitukyniä ja vesiliukoisia kyniä ja liituja.

Tässä käytin vesiliukoista liitua ja lyijykynää.

Tein pieniä piirustuksia. Mallina minulla oli kaikki mahdollinen mitä edessäni näin. Välillä torilta ostetut vihannekset, joskus pyykkinarulla roikkuva pyykki. Enää ei tarvinnut miettiä eikä kontrolloida miltä työn jälki mahtaa painettuna vaikuttaa. Ihan vain piirsin ja kokeilin ja suttasin. - Enkä takuulla ajatellut kenelle niitä tein, muuta kuin itselle.

Mieleeni juolahti myös tutun taiteilijan, nyt jo edesmenneen Helmertin lause, joka oli johtoajatuksena monella muullakin, mm. Kandinskylla: "Kaikkein tärkein on asetelma, ei tekninen käsiala". Eli kun asettelu toimii, ei varsinaisella käsialalla ja sen toteutuksella ole niin olennaista osuutta teoksen kokonaisvaikutelmaan.

Värien käyttöä aloin treenata erilaisia struktuureja tekemällä. Käytin akryylivärejä, tukevaa kartonkia ja erilaisia siveltimiä ja sientä. Näin ei viivan käyttö eikä piirustustekniikan hallinta ollut esteenä.

Osasta kokeiluja tein myöhemmin kortteja.

Abstraktin työn tekeminen sinänsä ei ole niin helppoa kuin miltä se maallikosta kuulostaa. Mutta vapaiden väripintojen tekeminen vapauttaa ja rentouttaa.

Samalla tulee harjoitettua värisilmää.

Lisäksi suosittelen kokeilemaan vasemmalla (tai vasenkätiselle oikealla) kädellä piirtämistä, vapisemaan kunnolla vaikka väkisin ja käyttämään materiaaleista epätavallisimpia.

Silti ja kaikesta huolimatta joskus rauhassa tehty tutkielma hyvillä kynillä laadukkaalle paperille herkällä viivalla ja kärsivällä katsomisella on tämän kaiken ohella yksi nautinnollisimpia piirtämisen lajeja.

Aurinkoa

Kerroin edellisessä kirjoituksessani siitä, kuinka alaluokilla opettajani osasi olla innostava. Saimme piirtää valtavat määrät ja kehittää alitajuisesti muoto- ja värisilmää sekä mielikuvitusta. Koin koulunkäynnin silloin pelkästään innostavana asiana. Ja se oli sentään 60-lukua.

Jouduin siirtymään sittemmin kolmannelle luokalle toiseen kouluun. Pelkkä vieraaseen ympäristöön totuttautuminen on lapselle iso asia.

Sitten tuli piirustustunti. Lempiaiheeni. Meidän piti piirtää oma koti. Käytössä olivat edelleen muistaakseni "sakurat". Innokkaana piirsin kotitaloamme, kuvassa sininen taivas ja piirsin myös auringon paistavan kauniin keltaisena. Olin positiivinen lapsi, ja mielestäni aurinko paistoi aina, tai vähintään toivoin sen paistavan.

Järkytyin, kun opettaja pysähtyi kohdalleni ja tokaisi: "Aurinko. Ei sinun iässäsi enää piirretä aurinkoa."

Olin 3-luokan alkaessa kahdeksanvuotias, koska olen syntynyt vasta joulukuussa. Opettajan sana oli silloin laki.

Liekö kommentteja tullut lisääkin, sillä sama opettaja pysyi meillä neljä vuotta ja opetti melkein kaikkia aineita paitsi käsitöitä ja uskontoa. Ainakin minun piirustukseni muuttuivat hailakammiksi, vaikkakin uskalsin joskus vielä tehdä annetun aiheen pohjalta melko luovia kuvia. Kyse ei tosin varmaan ollut uskalluksesta, vaan siitä miten ihan luonnollisesti koin annetun aiheen.

Muistan kun meidän piti piirtää opettajan lukeman sadun perusteella kuva linnasta. Sadussa oli uhkaava tunnelma, korppeineen ja hämähäkinverkkoineen. Kaikki piirsivät pulleita sympaattisia ruskeita samannäköisiä tornitaloja - katsoivat varmaan toisiltaan. Minun linnani oli ihan erinäköinen; karmiininpunatorninen ja kylmänharmaa korppeja ja hämähäkinseittejä unohtamatta. Koin sen sadun tunnelman niin elävänä.

Piirustukset laitettiin sitten vierekkäin seinälle, ja opettaja valikoi mielestään parhaat. Kaikki samannäköiset ruskeat tornit pääsivät hänen suosikeikseen. Joku luokasta uskalsi ehdottaa minun piirustustani. Siihen opettaja sanoi kylmän lyhyesti vain "Ei".

Jokainen päästelee joskus tahtomattaan sammakoita suustaan, mutta opettajalla on sentään pedagogin koulutus, jossa häntä valmistellaan rohkaisemaan, ja opastamaan lapsia löytämään omintakeisiakin ratkaisuja.

Ja jos joku haluaa piirtää aurinkoja vaikka koko elämänsä ajan, niin onko se väärin?  
Onko se muka sallittua vain seitsenvuotiaaksi asti? Onko se "maan tapa", niinkuin liian usein kuulee liian useassa muussakin yhteydessä?

Piirtämään

...vaikka käärepaperiin!

Muistan kuinka pienenä lapsena kärkyin ruokaostoksista makkarapaketin käärepaperia. Halusin piirtää, ja lapsudessani makkarasiivut oli kääritty moninkertaiseen valkoiseen paperiin. Siitäpä sain oivaa materiaalia, enkä edes kyseenalaistanut olisiko se laadukasta vai ei.

Myöhemmin siirryin piirustuskirjojen ohella erikokoisiin paperin- ja pahvinpalasiin, joita kertyi painotalojen tai kirjansitomoiden roskiksista. Myös markettien askartelukorttipakkaukset ovat oivia piirustuspohjia.

Tässä vuosien varrella kertyneitä pikkupiirustuksia pahvinpalasille eri tekniikoilla.

Kun ei tarvitse murehtia materiaalikuluja, tulee piirrettyä huomattavasti rennommin.

Oppilaillenikin olen usein vakuuttanut, että paperiahan se vain on, ei mahdollisia virheitä tarvitse pelätä. Silti tiedän, että edelleenkin vuosien jälkeen itseänikin vaivaa yllättävän usein tyhjän arkin kammo!

Nuo ylläolevat puiston linnut olen piirtänyt rasvaliidulla mukanani olleelle pikkukartongille, joita pidän mukanani "varmuuden vuoksi". Päätin säilyttää piirustuksen myöhempää tutkiskelua varten. Itsekritiikki kun on välillä niin hurjaa ja tuoreeltaan roskiin menisi tämäkin, sillä tuijottaisin vain taustalla olevia kömmähdyksiä.
Tein näitä kyllä useammallekin palaselle, joista osa on sittemmin päässyt kehyksiin ja muihin koteihin.

Piirrän joskus ihan tarkoituksella kellastuvalle ei niin happovapaalle materiaalille, jotta piirustukseen tulee kaunis patina ihan itsestään. Tämä koskee vapaita omia piirustusharjoituksia. Tietenkin varsinaiset ammattimaiset kuvitukset ja muut originaalit tulee aina tehdä kunnolliselle tukevalle piirustuskartongille.