Turhat pois

Varoittelin siitä turhasta nysväämisestä, nutaamisesta, pipertämisestä, tuhertamisesta. Opettamisen intoa minulla riittää. Joskus käy kuitenkin niin, että itse syyllistyn juuri siihen, mistä muita varoitan.

Rupesin miettimään mikä vaatimattoman tauluni asetelmassa mättää. En saanut kunnon syvyyttä aikaiseksi, vaikka käytin värioppien neuvoja hyväkseni eli viileämpää ja vaaleampaa takana. Siitä alkoikin sitten turha nyherrys (sanoja kyseiseen puuhaan riittää!).

Kun poistin taustalta turhan mitäänsanomattoman omenan pois, koko dynamiikka muuttui.

Ei siis kannata juuttua jääräpäisesti alkuperäiseen, koska siitä epäröinnistä alkaa turha tuhertaminen. Ja jos joku on sanonut, että paras asetelmallinen ratkaisu on aina pariton luku, niin minä en ainakaan sillä periaatteella onnistu.

Akryylisato alkaa kypsyä

Olen jatkanut päärynäaiheisen asetelman tekoa siihen vaiheeseen, että aivot lukittuivat ja pelkään pahoin, että alan nyhertää liikaa yksityiskohtia. Ajoissa lopettaminen on nimittäin yhtä tärkeää kuin ajoissa aloittaminen.
Lisäksi tämä marraskuun pimeys aiheuttaa ongelmia, kun valaistusolosuhteet muuttuvat hetkessä hämärästä pimeämmäksi.

Olen lisännyt syvyyttä vaalentamalla taustan omenaa. Varjoihin lisäsin violettia, joka on vastavärinä päärynän keltasävyille ja antaa kuvaan hehkua.

Siveltimistä käytän pääasiassa leveitä, mutta esimerkiksi hedelmän kantoihin käytän ohuempia.

Muutaman harkitun siveltimenvedon lisään vielä, mutta ne paljastan ensi kerralla.

Syksyn satoa akryyleillä

Joulukorttien ja sähkölaitteiden kanssa sekoilun lomassa aloitin maalata uutta taulua akryyliväreillä. Hedelmät ja vihannekset kiinnostavat minua aiheina, koska ne innostavat käyttämään sivellintä elävästi.

Pidän siitä, että siveltimen vedot erottuvat kunnolla. Siksi ihailenkin Vincent van Goghin kädenjälkeä, samoin kuin monien impressionistien. Lisäksi rakastan heidän tapaansa käyttää värejä ja hyödyntää vastavärikontrasteja (joita myös samalla voi harmoniana käyttää).

Tässä tämänpäiväisen työni ensiaskeleet kuvina mallien kera:

Valmista ei vielä ole. Pyrin kuitenkin säilyttämään sen tuoreuden vaikutelman, joka näissä hedelmissäkin on.

On tämä elämä niin vaarallista

Ostin hiljattain pienen sähkölaitteen. En edes ajatellut, että sen käyttäjälle olisi tarpeellista lukea käyttöohje. Rupesin silti huvikseni tutustumaan mukana tulleeseen lehtiseen.

Olinkin hankkinut uhkaavan vaarallisen laitteen!

Ensimmäinen varoitus on "Lapsia uhkaava hengen- ja tapaturmavaara!" Huutomerkillä ja lihavoitettuna. Jopa pakkausmateriaali on piilotettava lapsilta, koska "se voi aiheuttaa tukehtumisvaaran".
Silti laitetta voidaan seuraavan tekstin mukaan antaa käytettäväksi 8 vuotta täyttäneille lapsille tai fyysisiltä tai henkisiltä kyvyiltään rajoittuneille henkilöille tai jopa sellaisille, joilla ei ole kokemusta laitteen käytöstä, JOS HE KÄYTTÄVÄT LAITETTA VALVONNAN ALAISINA tai he ovat tietoisia laitteen aiheuttamista vaaroista.

Vielä muistutetaan, etteivät lapset saa leikkiä tuotteella.

Seuraava varoitus on ymmärrettävä: Vältä sähköiskun aiheuttamaa hengenvaaraa.
Siksi laite onkin tarkistettava säännöllisesti ja aina ennen käyttöä. Vedellä sitä ei saa puhdistaa (Kuka käyttäisi vettä sähkölaitteen puhdistukseen?).

Seuraava varoitus: Vältä tulipalon- ja loukkaantumisvaaraa: VARO! PALOVAMMAN VAARA KUUMIEN PINTOJEN VUOKSI!
Tämän otsikon alla on lukuisia kohtia, mm. kielletään katsomasta suoraan valonlähteeseen. Ja taas varoitetaan pakkausmateriaalin jättämisestä ilman valvontaa. Todennäköisesti pakkaus alkaa elää omaa elämäänsä ja vaania viattomia ihmisiä koska "muovipussit, -kalvot ja moviset osat saattavat koitua vaaraksi lapsille".

Seuraa vielä ohjeistus laitteen käyttöön: "Asenna laite paikkaan, jossa se on lasten ulottumattomissa." Laite on myöskin pidettävä suojassa "epäpuhtauksilta, kosteudelta ja liialliselta lämmöltä".
Tarkkaavaisuutta korostetaan: "Älä missään tapauksessa asenna laitetta, jos et pysty keskittymään tai tunnet itsesi huonovointiseksi."

Huollon ja puhdistuksen ohjeissa lukee toistamiseen: 1. VAROITUS: SÄHKÖISKUN VAARA! 2. VARO! PALOVAMMAN VAARA KUUMIEN PINTOJEN VUOKSI! 3. Ja vielä uudelleen VAROITUS! SÄHKÖISKUN VAARA!

Kyseessä on led-yövalo. Siis semmoinen pieni lamppu, jonka voi laittaa pistorasiaan.

Ja sitten vielä keskustellaan saako isänpäivää viettää. Yksi lamppu voi olla paljon hurjempi juttu.

Pääsitkö lähikuvaan?

Katselin Yle TV2:sta "The late late show with James Corden" -ohjelmaa. Ihmettelin jälkeenpäin miksi siitä jäi niin rentouttava olo. Juontaja on kyllä mukavan leppoisa huumorimies ja vieraitaan hienosti kunnioittava, joka sinänsä lisää miellyttävää oloa.
Toisella kertaa ohjelmaa katsoessani tajusin vielä jotain muutakin: Ainuttakaan äärimmäistä lähikuvaa ei näytetä kenestäkään. Ihmiset ovat ihmisiä, joilla on muitakin ruumiinosia kuin pelkkä leuka, nenä ja otsa.

Huomioni kiinnittyi siitä syystä jutusteluun ja asioiden sisältöön ilman, että edes varsinaisesti enää pinnistin keskittyäkseni.

Minua on alkanut ärsyttää muisssa TV-ohjelmissa aina vain kasvavat lähikuvat haastateltavista tai laulavista ihmisistä.

Kuvaajalle tai ohjaajalle ei tunnu riittävän edes, että henkilö näkyy kuvaruudussa rintakuvan verran, vaan suurennokset rajauksineen ovat valtavia. Jokainen ihon virhe, finni, näppylä, ihokarva ja keltaiset poskihampaat näkyvät jättimäisinä ja vievät huomion varsinaisesta sanomasta ja vyöryvät ulos ruudusta.

Varmasti kukaan ei halua paljastaa ulkonäöstään ihan kaikkea. Silti nykyiset jättiruudut ja digiktekniikka suorastaan tyrkyttävät virheet katsojalle.

Jopa korvakorujen heiluminen kiinnittää enemmän huomiota kuin puhujan viesti.
En usko olevani ainoa visuaalisia asioita huomioiva, vaan varmasti heitä pitäisi löytyä myös TV-tuotannosta.

Varo luovuuden jarruttajia!

Suunnitellessani Wellamo-opistolle päiväkurssia ideoinnista pohdin luovuuteen liittyviä asioita ja luin tietenkin lisää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Edellisessä päivityksessäni jo yhdestä mainiosta kirjasta kerroinkin.

Kurssi oli viime lauantaina ja aika meni kuin siivillä. Keskustelua herättivät milloin näyttämäni kuvat, milloin mieleen juolahtaneet muistot ja kokemukset. Olenkin aina iloinen, jos opettaessani ryhmässä syntyy innostunutta mielipiteenvaihtoa. Näsäviisas häiriköinti tai besserwisserit ovat asia erikseen, mutta onneksi sellaisia olen harvoin kohdannut.

Luovuus ja samalla ideointi tarvitsevat rauhallista mieltä. Rauhaa ei synny, jos on riippuvainen toisten asettamista aikatauluista. Tarkoitan riippuavaisuudella sitä, että kaikki tekeminen on aikataulutettu sen mukaan, kuinka paljon haluaa olla muille mieliksi ja sovittaa oman elämänsä sen mukaan. Ei ole itsekästä haluta tehdä omien toiveiden mukaisia ratkaisuja omassa elämässä. (Itsekkyyden puolelle menee vasta, jos alkaa rajoittaa toisten elämää.)

Luovuuden esteenä ovat myös ihmiset, jotka kaikin tavoin jarruttavat ideoistaan innostunutta sanomalla yksioikoisesti "ei noin voi tehdä, ei se onnistu nykymaailmassa" tai "ei semmoinen käy, asiat toimivat todellisuudessa ihan eri lailla". Siis yksinkertaistettuna sana "ei" on heidän useimmiten käyttämänsä ilmaisu. Usein tällaisilla ihmisillä ei ole myöskään omia korvaavia ehdotuksia. Ainoastaan jarrut.
Jotkut suosittelevat jopa välttelemään negatiivisia ihmisiä. Totta on, että heidän seuransa on rasittavaa. Mutta luovan ihmisen on hyvä tuntea kaikentyyppisiä ihmisiä ja kohdata erilaisia luonteita. Heistä voi aina oppia jotain uutta. Sekin avartaa. Älä kuitenkaan uhraa heille liikaa energiaasi, vaan:

VARO ei-ihmisiä.

Niin sanotussa todellisuudessa asiat ovat usein karuja ja päivät hektisiä, koska ihmiset vain porskuttavat kyseenalaistamatta mitään ja tekevät kaiken aina uudelleen saman kaavan mukaan. He eivät uskalla ajatella toisin. Siitä saattaisi tulla moitteita, tai voisi tehdä vaikka jotain väärin. Moni elää harhaluulossa, että asioiden pitää olla tietyllä tavalla. Kyllä se palkka silläkin periaatteella juoksee ainakin jonkun aikaa. Eri asia on, miten sellainen yritys tai työympäristö pärjää pidemmällä aikavälillä. Paikallaan pysymällä tai kopioimalla muiden ideoita?

Mitäköhän näillä voisi olla yhteistä? Ideat tulevat usein yllättäen ja odottamatta.

Jokainen meistä tuntee tilanteen, jossa jonkun esittämä uusi idea tuntuu ihan pöhköltä. Kaikki uudenlaiset ennenkuulumattomat asiat tuntuvat siltä. On jopa olemassa närkästynyt sanonta monissa eri kielissä: "Tämähän on ennenkuulumatonta!". Kritiikki kuuluu asiaan. Mutta tapaa, jolla se esitetään, on hyvä miettiä. Toisen tyrmääminen ja loukkaaminen - toisen ihmisarvon jopa kyseenalaistaminen ei ole tahdikasta.

Tahdikkuus on hieno luonteenpiirre ja ihmisten kanssakäymisessä ehdoton edellytys. Toista ihmistä tulee kunnioittaa. Onneksi kouluissakin aletaan panostaa enemmän vuorovaikutukseen.

Uudet ideat ovat usein hiomattomia, mutta tarkoitus onkin miettiä ja keskustella miten niitä voi kehittää, mitä voi jättää pois esimerkiksi materiaalivalinnoissa. On myös keskusteltava mahdottomuuksista. Kyllä orava tai hevonen voivat olla violetteja.

Saikohan hammaslangan keksijä alunperin idean nähdessään lankarullan?

Luovuus on laaja alue, eikä sitä voi edes yksiselitteisesti kuvailla. Joka tapauksessa sitä voi soveltaa kaikkiin elämän eri alueisiin: Oman elämän suunnitteluun ihan arjessa, työympäristön ja työtapojen kehittämiseen, paikkakunnan liikenteen sujuvuuden suunnitteluun tai sitten siihen, mihin luovuus ja ideointi yleensä yhdistetään: Kaikenlaiseen taiteelliseen toimintaan.

Pääasia on, että uusi toteutettu ja hiottu idea rikastuttaa elämäämme.

Uutta ideaa ja luovuutta

Suunnitellessani päiväkurssia Lahteen Wellamo-opistoon ideoinnista ja suunnittelusta olen lukenut jälleen alan kirjallisuutta tutustuakseni muiden aiheeseen perehtyneiden ajatuksiin.

Kaikkein vaikuttunein olen teoksesta "Luovan ajattelun käsikirja,  Kuinka ideat syntyvät", jonka ovat laatineet Jussi T. Koski ja Saku Tuominen sekä Ilkka Kärkkäinen. Kauan luovaa työtä tehneenä moni kirjan ajatuksista ei ole minulle uutta, mutta on silti hyvä saada vahvistusta omille mietteille.

Valitettavasti tällä hetkellä kirjaa ei taida saada kuin antikvariaatista tai kirjastosta. Uusi painos tulisi varmasti tarpeeseen.

Kirja käsittelee luovuutta eri puolilta, rohkaisee, ravistaa ja tuuppailee sopivasti eteenpäin. Kuvamateriaali on valittu sen kummemmin selittelemättä, ja aiheet on hienosti oivallettu.

Olen lukenut aiemmin myös Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin pokkarin "Ravistettava, omskakas", joka todella avarsi, tuuletti, raikasti ja rohkaisi.

Luovuudessahan on kyse siitä, että ajattelee rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sekä yhdistelee olemassaolevaa uudella tavalla.

Tässä valmistelemiani sanoja käsityön ja taiteen aiheiselle ideointikurssille.

Jos olet saanut ideoidessasi arvostelua siitä, että puhut hölmöjä, tai vain katselet tyhjyyteen, tällaiset luovuudesta kertovat teokset lohduttavat kummasti: Ei käytöksesi olekaan vajaamielistä, vaan ahtaus on sen toisen ihmisen päässä.

Luova ihminen ajattelee, haaveilee ja käyttää sellaiseen myös runsaasti aikaa. Itse toteutus saattaakin sitten tulla todella ripeästi. Kuten hiljattain 103-vuotiaana kuollut saksalainen taidemaalari ja professori K. O. Götz sanoi:
                                 
"Ajattele kauan, tee nopeasti."