Räsymattoa

Käydessäni Lahden keskustassa Aleksanterinkadulla huomasin sinne ilmestyneen virkeän värisen räsymaton. Todella hieno idea virkistää melko harmaaksi käyneen keskustan katukuvaa! - Ja vielä suhteellisen pienin keinoin maalaamalla.

Harmikseni luin melko pian maton ilmestymisen jälkeen närkästyneitä yleisökirje- tai lehden tekstaripalstan kommentteja, joiden perusteella jotkut kovastikin pahoittavat mielensä moisesta iloittelusta.

Sen verran on hyvä olla leikkimieltä, että tämänlaiset positiiviset leikittelyt sallitaan ja niistä iloitaan. Ankeudesta nautitsijoille on ihan tarpeeksi heille sopivaa ympäristöä, missä yllätyksille ei jää sijaa. Älkäämme kieltäkö muilta sitä vähää hauskaa, mitä on saatu aikaan, vaan olkaamme ylpeitä kaupungista, joka sallii toteuttaa luovia kuvia, vaikkapa kadun pintaan.
Varsinaisia harmittelun aiheita kun on ihan todellisiakin, mutta ne kuuluvat sitten mm. terveys- tai sosiaalipolitiikan alueelle.

Kynällä pyöritellen

Viime aikoina aikuisille tarkoitettujen värityskirjojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Enpä yhtään ihmettele: Kaikenlainen käsillä tekeminen virkistää aivotoimintaa, auttaa keskittymään ja painamaan opittuja asioita paremmin mieleen. Tämä on niin sanotusti lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa osoitettu.

Kynänpyörittely on joidenkin mielestä ilkkuva sana. - Entäpä jos se onkin terveellistä ja virkistävää? Silti koulutustilaisuuksissa tai palavereissa osanottajat kaivavat heti alkuun tablettinsa tai läppärinsä esille, jos haluavat tehdä muistiinpanoja. Melkein kaikki.

Oman muistikirjani sivulta

Minulla on mukanani aina muistikirja ilman viivoitusta tai ruudutusta. Voin ympäröidä ja vahventaa tärkeitä sanoja, piirtää vaikka minkämuotoisia pallukoita, jos mieli tekee. Ajatukseni sekä kuulemani tuntuvat virtaavan vaivattomasti pehmeälle paperille. Onhan sekin todettu jo moneen kertaan, että pelkkä kuuntelu ei ole parasta oppimisen kannalta.
Kynäni on mieluiten lyijykynä tai ohut tussikynä. Enkä edes häpeä, vaikka joku pitäisi sitä vanhanaikaisena. Minä kun olen aina pystynyt näin painamaan mieleeni tärkeimmät asiat.  

Luontainen keskittyminen onnistuu myös noiden mainitsemieni ja yllättäen suosittujen värityskirjojen parissa. Lisäksi rentouttava värien kanssa puuhaaminen on mielenterveydelle virkistävää ja samalla rauhoittavaa. Ei haittaa, vaikket osaisi piirtää: Itse piirustus on jo valmiina, vain pinnat voi täyttää oman mielensä mukaan. Samalla värisilmä kehittyy. Voi kokeilla uusia yhdistelmiä tai värittää silkasta mielihyvästä oman mieliskaalan sävyillä.

Jos epäilet käsillä tekemisen monipuolista hyötyä, niin mieti, etkö muka ole saanut jopa tiskatessa tai silittäessä uusia ajatuksia - ikäänkuin itsestään!

Taustaväri harmaa

Ilahtuneena olen lukenut kansainvälisten messujen valikoimien lupaavan enemmän väriä esimerkiksi sisustukseen. Tottakai muualla on - Tanskaa lukuunottamatta - ollut koko ajan suosittua käyttää enemmän väriä kuin Suomessa, mutta nyt värejä aletaan juhlistaa oikein kunnolla harmaavoittoisen pitkän kauden jälkeen.

Mitäpä sitten tehdä, jos kotona on teräksen-, hiiren-, savun-, ja sadepilvenharmaata? Onneksi harmaa sentään on sekoitus kaikista väreistä, tai sitten mustasta ja valkoisesta. Niinpä se on hyvä pohja muille väreille.

Jos siis koti on ollut pelkkä tausta, niin nyt on aika alkaa hehkuttaa pääosaa.
Kuvaisikohan se myös tätä aikaa: Ihmiset alkavat viihtyä enemmän kotosalla ja perheen kanssa. Harmaa on niin passiivinen ja neutraali, ettei se innosta mihinkään. Stressaantunutta se rauhoittaa juuri tästä syystä. Kuvaruudulta lukiessa harmaa teksti valkoisella pohjalla kuten tässä helpottaa lukemista. Mutta jos haluaa pontta puuhaamaan jotain uutta, niin on aika tarkistaa kodin värimaailmaa.

Hanki pääosan esittäjä:
Taidelainaamosta voisi hankkia edullisesti vähäksi aikaa rohkeankin suurikokoisen työn. Jonkun kunnon väri-iloittelun. Huomaamattaan alkaa kaivata lisää väriä muuallekin, koska alitajunta sanoo, että väri tekee hyvää. Sinne muualle voi hankkia taulusta poimittuja sävyjä, tai kaivaa kaapista maljakkoa ja tekstiiliä, jotka laitettiin sinne ennen harmaakautta.

Tämä lähikuva paletistani olkoon esimerkkinä sille, kuinka värejä voi poimia vaikkapa taulun sävyistä:
Tästä löytyy useita melkein piilosta: Vaaleaa ja tummaa sinistä. vihreää, oranssia, okrankeltaista ja montaa muuta.

Vaihtoehtoisesti isokokoinen kehystetty juliste auttaa alkuun. Tai vintillä kauan säilynyt matto. - Hiljalleen syntyy halu ja toivottavasti mahdollisuus verhoiluttaa huonekaluja tai maalauttaa esimerkiksi eteiskäytävä voimakkaamman väriseksi.

Joskus pelkällä järjestelemisellä asunnon värimaailma muuttuu. Sijoittele esimerkiksi siniset ja oranssiin sekä ruskeaan vivahtavat esineesi yhdeksi ryhmäksi. Siinä syntyy vastavärikontrasti ja sen sovellusta. Eri sävyisiä vihreitä tekstiilejä, ja sekaan pieni läikkä punakkaa, tai lilaa. Enkä tässä tarkoita, että kaikki seinät ja lattiat on ahdettava täyteen. Tyhjää tilaa tarvitaan rauhoittamaan. Siis harmaalle, beigelle tai valkoiselle jää osansa vieläkin. Muttei kaiken tarvitse olla pelkkää tyhjyyttä.

Elinvoimaa ympäristöstä

Katselin TV:stä ohjelmaa tanskalaisarkkitehtien kodeista. Siinä professori Carsten Thau sanoi jotain mieleenpysyvää ja elintärkeää:
   
"Kurja ympäristö vie meiltä elinvoimaa".

Lause kertoo niin paljon, ettei sitä tarvitse pahemmin enää analysoida eikä perustella.
Ei kun kohentamaan!

Kamerasta ideapankkiin

Tuttu tunne varmaan jokaiselle suunnittelevalle on tilanne, jolloin joku lukko asettuu aivoihin, eikä tekemisestä tule mitään.
Olen jo aiemmin tässä blogissani kertonut ideoiden kokoamisesta muisti- ja luonnoskirjoihin ja pienten esineiden ja tilkkujen ja muiden palasten keräilystä.
Kamerakuvat muistin apuna ovat nekin monelle apu ideoinnissa. Kuvien räpsiminen sinänsä ei ole vaikeaa. Taito on sen sijaan keskittyä, katsoa ja nähdä mikä ympäristössä on tallentamisen arvoista.

Usein vasta matkoilla ihminen saa etäisyyttä ja näkee mikä sillä hetkellä tuntuu erilaiselta.

Silti ei lähistölläkään kannata ihan sokkona kulkea. Kuvan esimerkki on ihan kotikulmiltani pilvisenä syyspäivänä. Tämä voisi olla seinävaate, matto tai maalaus (tai kukaties mitä, kun jatkan ideointia). Saattaisin laittaa hiukan hehkuvammat sävyt lopulliseen työhön ja hioisin väripintojen suhdetta toisiinsa. Kuva toimii vain suunnittelun apuna.

Kuvia kannattaa tarkastella myös kiepsauttamalla niitä nurin tai kyljelleen.

 

Tämä keltainen hehkuu komeasti harmaassa taustassa.

 Voin myös ideoita hakiessani repäistä lehdestä kuvan, jonka aihe ei niinkään ole kiinnostava, mutta sen värit vaikkapa osassa kuvaa ovat sattumoisin onnistuneet puhuttelemaan.


Yksi hyvä suunnittelun apu on käyttää otsikkoa, jonka ympärille ideaa ja värimaailmaa alkaa rakentaa. Heittelen tässä sanoja: Rusettiluistelu, kirjapaino, ahven, kesäretki. Sanan tai otsikon alle kertyy mielikuvia muodoista, äänistä, väreistä, ajankuvasta. Sanasta kesäretki minulle tulee mieleen mustikankeruuretket lapsuuden metsässä eväsleipien syömisineen. Jollekin muulle samasta sanasta tulee muita muistoja.
Otsikon alle voi kerätä leikkeleitä ja muuta tilpehööriä, muistiinpanoja, skitsejä...

Matkalla jonnekin

Otsikko on suuren suomalaisen kosmetiikkayhtiön kynsilakan sävyn nimi. Uskallan tässä lainata  tekstisuunnittelijan luomusta, hyvässä mielessä. "Matkalla jonnekin" on huomattavasti houkuttelevampi kuvaus vaaleanpunaiselle kuin pelkkä numerosarja tai light pink -nimitys. Pinkkiin vivahtava huulipunani on "Pieni lupaus" tai ruskehtavampi "Onnellinen odotus". Harvemmin käyttämäni "Olen säteilevä" on melko reipas punainen. Harmaalle luomivärillekin on keksitty hieno nimi: "Puron solinaa".

Ihailen tuota luovuutta ja jatkuvuutta, jota näissä - kehtaan sanoa arjen tuotteissa - on käytetty jo pitkään. Värit rohkaisevat, lupaavat, kannustavat, lämmittävät, viilentävät, rauhoittavat eli herättävät tunteita ja vaikuttavat mielialaamme kaikessa ympärillämme olevassa.

Kyseiseltä kosmetiikkayritykseltä en ole saanut enkä pyytänyt sponsorointia.

Käsialaa ja persoonallisuutta

Ihan kauhuissani luin uutisia siitä, kuinka Suomessa aiotaan lopettaa kaunokirjoituksen opettaminen peruskoulussa. Halutaanko sillä helpottaa kirjoittamista, vai nopeuttaa merkkien kirjaamista? Siis helpotus ja nopeus?

Hitaudesta voi olla myös hyötyä.

Kaunokirjoitus opetellaan hitaasti kirjain kirjaimelta, keskittymällä. Juuri hitauden ansiosta kirjaimiin ja niiden muotoihin tulee alitajuisesti syvennyttyä. Keskittymiskyky paranee, muotojen merkityksen ja niiden hiomisen tärkeys kasvaa, hienomotoriikka kehittyy. Jokaisella yksilöllä käsialaan tulee lisäksi ominaispiirteitä, jotka kuvastavat ihmisen luonnetta ja antavat omalta osaltaan juuri sitä kirjoa elämään, jota täällä pitää ollakin. Ihminen pystyy ilmentämään käsialallaan omaa persoonallisuuttaan.

Jollekin saattaa silti kehittyä tarve kirjoittaa niin sanotuin tikkukirjaimin. Mutta edes jonkin verran estetiikan ymmärrystä on saavutettu kaunokirjoitustunneilla.

Grafologiaankin vuosikausia tutustuneena voin sanoa, että pelkästään painokirjaimen näköistä tekstiä tuottava on muunmuassa kylmä, tunteeton epäsosiaalinen yksilö. Halutaanko Suomeen tuottaa uusi sukupolvi, joka ei osaa kommunikoida muuten kuin tuijottamalla ja näpyttelemällä kovalle ruudulle lyhyitä viestejä tai piirustamalla vastenhakoisesti tikkukirjaimin?
Toki kirjoitan tätä blogiakin läppärillä, mutta se ei ole ainoa tapani ilmaista ajatuksiani.

Luulin ensin, että kaunokirjoituksen opettelu on koettu koettu hankalaksi. Mutta kyse olikin siitä, että sen opettaminen on koettu työlääksi! Ymmärrän, jos opettajat kokevat tietotekniikan kanssa painiessaan olevansa ylikuormitettuja, mutta ei nyt sentään kaunokirjoituksen kustannuksella! Tuohon täytynee syventyä enemmänkin, sillä jos kyse on opettamisen ongelmasta, se aiheuttaa valtavan ketjureaktion tulevaisuudessa.

Tekstauksen historiassa oli aika, jolloin munkit luostareissa tekstasivat käsin, kaikki samanlaisilla ohjeistetuilla kirjainmerkeillä (uncialis, tekstuuri, fraktuura) paksuja teoksia.

Vaikka opukset olivat melko koristeellisia, käsiala ei kehittynyt, koska yksilöllisiä vapauksia noiden merkkien muunteluun ei juurikaan ollut. Eikä kukaan ollut kysellyt munkin henkilökohtaisista ajatuksista, koska hän oli ainoastaan välittäjä, eräänlainen painokone. Sittemmin tuli Englannin kautta kirjoitus, joka mahdollisti  koukeroiden, kaltevuuden, kynän painon, ala- ja yläpituuksien ja muiden yksilöllisten ominaisuuksien kehittymisen. Samalla kynän ja siihen sopivan paperin valinta antoi oman säväyksensä.

Olemmeko palaamassa kaiken digitaalisen kehityksen myötä henkisesti keskiajalle?
Keski-Euroopassa on leviämässä "Schreibkultur" eli kirjoituskulttuuri. Sen harrastajat valitsevat harkiten mieleisensä täytekynän musteineen ja sopivan sävytetyn laadukkaan kirjoituspaperin. Aika noloa olisikin tuhlata noita välineitä tikkukirjainten rustaamiseen. Vaikka arkena ei ehtisi kirjoittaa muuta kuin ostoslistan, ainakin mahdollisuus kauniin käsialan opettelemiseen ja harjoittamiseen pitäisi kuulua ihmisen perusoikeuksiin.

Mieleeni tulee ajatus tulevaisuudesta, jolloin valtionpäämies kirjoittaa arvokkaaseen vieraskirjaan tervehdyksensä allekirjoituksineen kömpelöin kirjainpalkein. Grafologi sanoisi, että kyseessä on sosiaalisesti sopeutumaton henkilö, jonka estetiikan taju on olematon. Mutta hänestä on tullut valtionpäämies, koska valitsijatkaan eivät ymmärrä noista ominaisuuksista mitään.