Oktoberfest Münchenissä

Tänään syyskuun 22. päivänä alkoi taas se oikea alkuperäinen Oktoberfest Münchenissä. Koska olen asunut noin ikuisuuden kyseisessä kaupungissa ja käynyt usein myös tässä kansanjuhlassa, ajattelin vähän kertoa sikäläisestä olutkulttuurista Oktoberfestin puitteissa.

Vaikka oktober tarkoittaa lokakuuta, juhla alkaa syyskuussa ja loppuu lokakuun alkupäivinä kestäen reilut kaksi viikkoa riippuen sitä, asettuuko sikäläinen pyhäpäivä vielä kolmannen viikon alkuun.

Monelle suomalaisellekin on tullut käsitys, että Oktoberfest olisi joku koko kaupunkia käsittävä juopottelujuhla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Oktoberfest tapahtuu keskustan lähellä olevalla valtavalla Theresienwiese -nimisellä aukiolla. Sinne rakennetaan valtavia, ainoastaan müncheniläisten panimoiden koristeellisia oluttelttoja, joihin mahtuu tuhansia ihmisiä.

"Teltta" sinänsä on harhaanjohtava nimitys, joka juontaa Oktoberfestin alkuun, vuoteen 1810, jolloin Baijerin kruununprinssi ja tuleva kuningas Ludwig ensimmäinen vihittiin prinsessa Theresen kanssa. Juhlallisuuksiin kuului 17.10. myös hevoslaukkakilpailut. Sen puitteissa kansalle tarjottiin myös olutta teltassa. Tapahtuma oli niin onnistunut, että sitä päätettiin jatkaa myös myöhempinä vuosina, jolloin sen muoto ja koko muuttui, mutta paikka pysyi samana. Tänä vuonna alueella on 16 isoa ja 22 pientä telttaa rakenteiden ollessa enemmänkin puusta ja muista jykevämmistä materiaaleista.

Olut on Baijerin kansallisjuoma, ja olutkulttuuri on siellä oikeaa kulttuuria, johon ei kuulu örveltämistä eikä tölkistä juomista, eikä sen nakkaamista luontoon. Olutta juodaan lasisista tai kivitavarasta valmistetuista tuopeista ja osittain ne ovat keräilyesineitäkin. Oktoberfestissä nämä lasikolpakot ovat litran vetoisia. Niitä ei muuten kannata varastaa matkamuistoksi, sillä rangaistukset kiinnijäädessä ovat melkoisia.

Baijerilainen tai müncheniläinen ei juo olutta humaltuakseen tarkoituksellisesti. Välillä sitten päivitellään, että hups, taidan olla hiprakassa, jos juoma kihahtaakin päähän. Oktoberfestissä näin saattaa tapahtua, sillä olut on arkijuomaa vahvempaa. Varsinkin turisteille tapahtuu näitä "vahinkoja". Heitä varten on alue, jossa ensiapuhoitajat huolehtivat näistä pitkin nurmikkoa ryömivistä tai lähes tiedottomana makaavista juhlavieraista.

Oluen makuun kiinnitetään huomiota. Jokaisella on müncheniläisistä panimoista suosikkinsa. Usein se on Augustiner, jota minäkin suosin. Silti kaikki müncheniläiset oluet maistuvat pehmeiltä ja täyteläisiltä. Vaahto on runsas ihan lagereissakin. Luku sinänsä on vehnäolut, jonka pitkänomaiseen lasiin kaataminen vaatii oman tekniikkansa, koska hätäillen lasi täyttyy pelkästä vaahdosta.

Mutta Oktoberfest ei ole pelkkää oluenjuontia. Se on kansanjuhla, joka on tarkitettu koko perheelle. Suurelle alueelle mahtuu tivoli valtavine maailmanpyörineen, karuselleineen ja muine laitteineen. Kummitusjuna, tarkka-ampujatelttoja, joissa voi voittaa rihkamapalkintoja, herkkukojuja, loimukalamyyntiä, erilaisia matkamuistoja ja postitoimistokin sieltä löytyy. Joistakin teltoista saa grillattua kanaa, kahvia, makkaraa ja jopa viiniä. Tässä en ole edes maininnut kaikkea, koska tarjonta on valtavaa.

Itse kävin joskus fiilistelemässä lyhyemmän työpäivän päätyttyä vain kävelemällä alueen läpi, haistelemalla tuoksuja ja katselemalla dirndeleihin ja nahkahousuihin pukeutuneita vierailijoita. Jos paikalle sattuu iltaisin tai viikonlopppuna, tungos on käsittämätön, eikä paikkaa teltassa välttämättä saa, paitsi jos on tehnyt etukäteisvarauksen.

Yksi hyvin tärkeä osa Oktoberfestiä ovat nuo kansan- ja kansallispuvut. Juhlan ensimmäisenä viikonloppuna panimoiden johtajat saapuvat hienona saattueena läpi kaupungin hevosvaunuissa ja ovat puolisoineen pukeutuneina baijerilaisiin asuihin. Seuraavana päivänä pitkä, noin kaksituntinen kulkue valtaa kaupungin, kun Baijerin ministeripresidentti ja ylipormestari hevosvaljakoissa sekä erilaiset perinneseurat ja puhallinorkesterit matkaavat jalkaisin kulkueena Theresienwieselle hienoihin kansallispukuihin pukeutuneena. Keskustassa asuneena en koskaan jättänyt väliin tämän kulkueen katsomista. Jotenkin se meni luihin ja ytimiin ja hulppea tunne jäi koko päiväksi.

Alla olevat kuvat Oktoberfest-kulkueista olen itse ottanut 2000-luvun puolella Münchenissä asuessani.

Puhallinsoittoa avauskulkueessa Maximilianstrassella.

Perinneseuran vaunu.

Olutvaljakkoja koristeineen näkyy juhlan aikana katukuvassa usein.

Baijerin silloinen ministeripresidentti Edmund Stoiber vaimoineen.

Suosikkini, ylipormestari Christian Ude vaimoineen 2000-luvulla.

Vaikka itse Oktoberfest tapahtuu yhdellä alueella, tunnelma on havaittavissa lähes koko kaupungissa. Tottakai turisteja saapuu ympäri maailmaa ja näyteikkunat ja liikkeet on somistettu baijerilaisittain.

Meteli ja tungos jäävät kuitenkin itse juhla-alueelle.
Suomalainen ystäväni sanoi muuten vuosia sitten, ensimmäistä kertaa Oktoberfestissä ollessaan: "Rokkifestivaalit on pyhäkoulua tämän rinnalla".

Tässä vielä linkki aikatauluineen Münchenin kaupungin viralliselle sivulle, jossa on upeita kuvia Oktoberfestistä:
22.9.-7.10.2018

Siveltimistä

Olen aina ollut vakuuttunut, että taidetarvikkeissa laadukas on myös kalliimpaa tai toisinpäin kalliit välineet ovat laadukkaampia kuin halvat.
Usein se päteekin. Esimerkiksi kunnollisia pigmenttejä sisältävät värit ovat kalliimpia, poikkeuksena jotkut venäläiset värinapit. Kiilakehykset tiukasta puusta maksavat enemmät eivätkä väänny.

Teen paljon kuvituksia akvarelliväreillä. Pidän myös hyvää huolta työvälineistäni. Olen huomannut, että hienot näädänkarvasiveltimet alkavat kuitenkin hapsottaa vuosien päästä. Tarkkaa jälkeä vaativat yksityiskohdat esimerkiksi kansallispukukuvituksissani onnistu. Edes märkä sivellin ei muotoudu teräväkärkiseksi kuten uutena.

Sen sijaan täysin nimetön ja merkitön jostain saamani tai ostamani halpasarjan sivellin pitää muotonsa ja kärkensä, vaikka olen tehnyt sillä kymmeniä suuritöisiä kuvia. Vain maali siveltimen varresta on alkanut rapistua.

Jos ihan tarkka olen, niin nuo kalliimmat siveltimet imevät ja luovuttavat ehkä hiukan enemmän nestettä, mutta kuvituksissani kaipaan juuri terävää sivellintä, koska en tee isoja laveerauksia.

Vasemmalla muutaman tunnetun valmistajan näädänkarvasiveltimiä. Oikealla halpasiveltimet.

Yksityiskohtia ei voi tuputella paksulla siveltimen päällä. (Kuvitukset: Kirsti Nahirnyj)

En edes tiedä mistä materiaalista nuo nykyiset suosikkini on tehty. Olisikohan seassa akryyliä tai nailonia? Joka tapauksessa ne toimivat ihanteellisesti. Joskus minunkin on myönnettävä, ettei aina tarvitse olla niin jääräpäinen ja tottua vanhaan opittuun, vaan kokeilla muita vaihtoehtoja.

Värejä ja sattumankauppaa

Miettiessäni Lahden Wellamo-opiston syyskuisen värikurssin valmisteluja mieleeni juolahti, miten suuri osuus joidenkin tuotteiden värillä on niiden menestykseen.

Esimerkiksi otan tässä Fiskarsin sakset.

Saksien oranssit kahvat liittävät mielikuvamme vain ja ainoastaan Fiskarsin saksiin. Fiskarsin oranssilla on myös tuotesuoja Suomessa, USA:ssa ja Kanadassa.

Muotoilija Olof Bäckström halusi tehdä ergonomiset sakset muovikahvoilla. Kun niitä kehiteltiin, maailman sakset olivat kauttaaltaan samaa ainetta kuin terät. Elettiin 1960-lukua.

Suunnitelmissa oli tehdä kahvat mustiksi, punaisiksi tai vihreiksi. Koe-erää tehtäessä koneessa oli jäljellä oranssia muovia, joka myös käytettiin mallikappaleisiin. Oranssi voittikin sisäisessä äänestyksessä ja päätyi lopullisten miljoonien saksenkahvojen väriksi ja Fiskarsin saksien tavaramerkiksi. Sama väri on sittemmin toistunut yrityksen muissakin tuotteissa mustan rinnalla.

Jokainen markkinointiin perehtynyt tietää, että tuotteen ainutlaatuisuus ja tunnistettavuus ovat elintärkeitä, jotta kilpailussa pärjää. Saksiakin valmistetaan ympäri maailmaa.

Monia tuotevärejä mietitään, testataan ja vertaillaan suurien budjettien turvin. Aikoinaan Münchenin  lentokentän busseja ja paloautoja koemaalattiin erilaisilla sinisillä ja punaisilla, jotta oikea lopullinen sävy erottuu positiivisesti lentokenttäympäristössä.

Joskus auttaa sattuma. Täytyy vain olla avarakatseinen ja antaa välillä sillekin mahdollisuus.

Tässä vielä ilmoittautumislinkki kahden illan kurssilleni: Väri-ilta

Vielä Cheekistä

Räppäri Cheek lopetti eilen 25. elokuuta uransa hulppealla Valot sammuu -konsertilla. Koin TV:n ääressä konserttia katsoessani voimakkaita tunteita, haikeutta ja silmäkin kostui esityksen edetessä, vaikka en ole edes rap-musiikin asiantuntija, ihailija, enkä seuraaja.

Luonnollisesti tilannetta tehosti se, että lahtelaisena kuulin konsertin live-äänet ja ilotulitukset osittain myös kotiini asti, alkaen torstain harjoituksista.

Olin vaikuttunut suuren luokan show´sta, jossa äärimmäisellä upealla ammattitaidolla oli toteutettu sellainen näytös, joka tuntui menevän luihin ja ytimiin. Pelkällä show´lla ei tietenkään sellaista vaikutusta saa aikaiseksi. Yllätyin nimittäin myös monien tekstien syvällisyydestä. Niihin on moni voinut samaistua.

Jokainen saa olla Cheekistä ja hänen musiikistaan mitä mieltä tahansa, mutta ihmettelen sitä arvostelua, jota hänen täydellisyyden tavoittelunsa on aiheuttanut monissa julkisissa kirjoituksissa.

Jos ihminen on viihdyttäjä ja esiintyy muille, se on tehtävä täysillä, harjoitellen, työtä tehden ja yleisöä palvellen.

Yleisömäärästä päätellen Cheek on osannut hommansa erittäin hyvin. Myös minun mielestäni. Jäi hyvä mieli yhdestä ainoasta konsertista. Lahtikin sai hienoa mainosta. Samaan ei kukaan poliitikko tai virkamies ole pystynyt.

Lahden Rautatienkadun varrella oli fanien tervehdyksiä.
(Kuva:Kirsti Nahirnyj)

Muki 1000 euroa, kiitos!

Olen pohtinut keräilystä innostuneiden mielenmaailmaa. Suurin osa meistä keräilee enemmän tai vähemmän. Ihan vahingossa moni tulee hankkineeksi oman mielenkiinnon kohteita ensin yhden kappaleen, sitten saman erivärisenä ja -kokoisena. Ikäänkuin vahingossa kokoelma laajenee.

Viime viikolla jonotettiin Muumimuki -nimistä massatuotetta sekä myymälöiden edessä että nettikaupassa. Jäin miettimään jonottivatko ihmiset 29,90 euron hintaista mukia siksi, että arvostavat Tove Janssonin piirustuksia vai siksi, että mukin arvo jostain käsittämättömästä syystä nousee mitä todennäköisimmin vähintään kymmenkertaiseksi lyhyessä ajassa sen rajoitetun saatavuuden takia.

Yleisestihän esineet, joita on valmistettu varta vasten keräilyä varten, eivät nouse arvossaan, vaan niille käy juuri päinvastoin. Toistaiseksi Muumimukeille ei ole tainnut käydä niin. Saattaa olla, että tilanne on kahdenkymmenen vuoden päästä ihan toinen. Maut ja muodit muuttuvat, eikä markkinavoimien ideoima tuote olekaan enää muodissa eikä haluttu esine.

Ikävää on se, että niin moni hyvää taidetta tekevä ei saa edes ainutlaatuisista originaaleistaan sellaisia summia, mitä noista painokuvalla varustetuista mukeista ollaan valmiita maksamaan jollekin muulle.

Tekihän Tove Janssonkin taidetta, jota ei hänen elinaikanaan käsittääkseni arvostettu niin korkealle kuin hänen satuhahmojaan. En silti vähättele muumifilosofiaa. Ihmettelen vain kritiikittömää muki-innostusta. Onkohan siinä mukana taidetta tekevän työnjäljen arvostusta?

Tähän loppuun tulee mieleeni vuosia sitten Saksassa mainostettu ja myyty hiukan erilainen keräilytuote: Michael Schumacherin Ferrarin pakokaasua purkissa. Kuinkakohan moni osti ja avasi purkin tarkistaakseen oliko siellä oikeasti sitä pakokaasua?

Puhtia värien käyttöön

Tänä syksynä pidän taas suosiota saaneen lyhytkurssin väreistä Wellamo-opistossa Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa.

Olen iloinen, että vähitellen niin pitkän värittömän kauden jälkeen värien suotuisaa vaikutusta ihmisten hyvinvointiin on alettu tiedostaa ja arvostaa enemmän.

Itselläni on ollut jo kauan motivaatiota puhua värien hyvää tekevästä vaikutuksesta ja olen huomannut kursseillani, että kiinnostus aiheeseen onkin ollut runsasta. Vain tieto siitä, miten käyttää ja yhdistellä värejä ja sävyjä, on ollut puutteellista ja aiheuttanut tietynlaista arkuutta tai epävarmuutta. Eihän peruskoulussakaan aiemmin syvennytty sen kumemmin värien sekoittamiseen ja värisävyjen runsaaseen maailmaan. Minä havahduin aiheeseen paremmin vasta opiskellessani Saksassa. Sittemmin työskennellessäni mainosalalla osasin käyttää tietoisesti värejä juuri niiden puhuttelevuuden takia.

Siksipä kerron kursseillani muunmuassa värien psykologisesta merkityksestä, hiukan myös väriopillisista asioista - puhumattakaan erilaisista käytännön harjoituksista. Itse tekemällä asiat sisäistyvät parhaiten.

Käytämme muunmuassa värilastuja ja kangastilkkuja vertailuun ja kokeiluun.

Jos kiinnostuit, niin ilmoittauduthan pikaisesti, sillä kurssi täyttyy usein nopeasti.
Kurssi on kahden illan mittainen 19. ja 26.09.2018 ja ilmoittautumiset voi tehdä vaikkapa 14.08. klo 10.30 alkaen tästä kurssinumerolinkistä:

011104350

Huom! Korjasin ylle oikean ilmoittautumisen alkamisajan, eli pitää olla tiistai 14.8.2018

Kuvia sanoilla

Tällä kertaa kirjoitan huomioitani taiteilijoiden sanallisista kuvauksista, kun he kertovat omista töistään.

Olen itse graafinen suunnittelija, ja olen työni puolesta joutunut perustelemaan töitäni ostavalle asiakkaalle tyyliin "Yrityksen logo on tässä tapauksessa pienempi, koska sen tunnettuus on tutkimusten perusteella jo niin merkittävä, että se kiinnittää katsojan huomion 50 prosenttia  paremmin kuin kilpailijan logo. Lisäksi (esim. keltainen) taustaväri korostaa sitä". Siis aika loogista.

Kun luen monien kuvaamataiteilijoiden kuvauksia omasta taiteellisesta tuotannostaan ja ajatuksista töiden takana, kaikki koukerot eivät avaudu minulle. Kieltäydyin jopa kerran eräästä käännöstyöstä, jossa taiteilija kuvasi tuotantoaan niin monimutkaisin sanankääntein, etten edes ymmärtänyt itse ajatusta sanojen takana.

Töitään on toki hyvä voida perustella tarvittaessa.

Koska minulla ei ole taiteilijan koulutusta, vaan olen kaupallisesti suuntautunut visualisti, en tiedä koulutetaanko Suomessa kuvaamataiteilijoita ilmaisemaan itseään juuri tiettyyn tapaan. Minkäänlainen pragmaattisuus ei kuulune siihen ilmaisuun.

Nimenomaan kuvallisen ilmaisun takiahan monesta tulee kuvaamataiteilija.

Muistan, kun ihailemani ja suuresti arvostettu, palkittu taidemaalari Marjatta Tapiola ihmetteli myös jossain haastattelussa, miksi taiteilijan pitäisi pystyä perustelemaan töitään sanallisesti. Hänestä on tullut taidemaalari juuri siksi, että hän kertoo asioita visuaalisesti (vapaasti muistin mukaan lainattu). Jos ihminen haluaa kuvailla asioita sanoilla, niin hän voi ruveta kirjailijaksi.

Ylläolevasta sydämestä joku pystyisi avaamaan sanallisen arkkunsa ja luomaan vaikka kuinka pitkiä filosofisia ajatelmia.
Suuri osa katsojista näkee sinisen sydämen. Taidepedagogi tai -kriitikko avaisi töitä kiinnittämällä huomion kylmän sinisen värin merkityksestä yhteydessä verta pumppaavaan sydämeen.

Esimerkkikuvan tekijä olen minä. Olen tehnyt sen värisommittelukurssia varten kuvaamaan sitä vaikutelmaa mikä syntyy, jos kylmää sinistä väriä käytetään normaalisti verenpunaisen lämpimän sydämen esittämiseen. Postihan julkaisi taannoin ystävänpäivän merkkejä tällä sinisin sydämin somistettuina ja olin siitä ihmeissäni.

Jos taas tämä olisi taideteos näyttelyssä ja teoksen tekijä olisi joku muu, hän saattaisi saada näistäkin aikaiseksi vuolaan sanavirran alkaen antiikin Roomasta ja sydämen merkityksestä kautta vuosisatojen ja miksi tämä elin kuvataan eniten juuri tämänmuotoisena eikä aidon näköisenä muotoineen ja suonineen, ja miksi juuri taiteilijan henkilökohtaisin aihe on sydän, ja miksi sen häntä koskettaa, muttei koskaan punaisena. Jos tämä sisältö kerrotaan ymmärrettävästi, kuulijan yleissivistyskin laajenee.

Valitettavasti monen taiteilijan kertomukset ovat vaikeaselkoista solmua vierasperäisin sanoin höystettynä. Olisikohan silloin parempi keskittyä kuvalliseen ilmaisuun?