Varo luovuuden jarruttajia!

Suunnitellessani Wellamo-opistolle päiväkurssia ideoinnista pohdin luovuuteen liittyviä asioita ja luin tietenkin lisää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Edellisessä päivityksessäni jo yhdestä mainiosta kirjasta kerroinkin.

Kurssi oli viime lauantaina ja aika meni kuin siivillä. Keskustelua herättivät milloin näyttämäni kuvat, milloin mieleen juolahtaneet muistot ja kokemukset. Olenkin aina iloinen, jos opettaessani ryhmässä syntyy innostunutta mielipiteenvaihtoa. Näsäviisas häiriköinti tai besserwisserit ovat asia erikseen, mutta onneksi sellaisia olen harvoin kohdannut.

Luovuus ja samalla ideointi tarvitsevat rauhallista mieltä. Rauhaa ei synny, jos on riippuvainen toisten asettamista aikatauluista. Tarkoitan riippuavaisuudella sitä, että kaikki tekeminen on aikataulutettu sen mukaan, kuinka paljon haluaa olla muille mieliksi ja sovittaa oman elämänsä sen mukaan. Ei ole itsekästä haluta tehdä omien toiveiden mukaisia ratkaisuja omassa elämässä. (Itsekkyyden puolelle menee vasta, jos alkaa rajoittaa toisten elämää.)

Luovuuden esteenä ovat myös ihmiset, jotka kaikin tavoin jarruttavat ideoistaan innostunutta sanomalla yksioikoisesti "ei noin voi tehdä, ei se onnistu nykymaailmassa" tai "ei semmoinen käy, asiat toimivat todellisuudessa ihan eri lailla". Siis yksinkertaistettuna sana "ei" on heidän useimmiten käyttämänsä ilmaisu. Usein tällaisilla ihmisillä ei ole myöskään omia korvaavia ehdotuksia. Ainoastaan jarrut.
Jotkut suosittelevat jopa välttelemään negatiivisia ihmisiä. Totta on, että heidän seuransa on rasittavaa. Mutta luovan ihmisen on hyvä tuntea kaikentyyppisiä ihmisiä ja kohdata erilaisia luonteita. Heistä voi aina oppia jotain uutta. Sekin avartaa. Älä kuitenkaan uhraa heille liikaa energiaasi, vaan:

VARO ei-ihmisiä.

Niin sanotussa todellisuudessa asiat ovat usein karuja ja päivät hektisiä, koska ihmiset vain porskuttavat kyseenalaistamatta mitään ja tekevät kaiken aina uudelleen saman kaavan mukaan. He eivät uskalla ajatella toisin. Siitä saattaisi tulla moitteita, tai voisi tehdä vaikka jotain väärin. Moni elää harhaluulossa, että asioiden pitää olla tietyllä tavalla. Kyllä se palkka silläkin periaatteella juoksee ainakin jonkun aikaa. Eri asia on, miten sellainen yritys tai työympäristö pärjää pidemmällä aikavälillä. Paikallaan pysymällä tai kopioimalla muiden ideoita?

Mitäköhän näillä voisi olla yhteistä? Ideat tulevat usein yllättäen ja odottamatta.

Jokainen meistä tuntee tilanteen, jossa jonkun esittämä uusi idea tuntuu ihan pöhköltä. Kaikki uudenlaiset ennenkuulumattomat asiat tuntuvat siltä. On jopa olemassa närkästynyt sanonta monissa eri kielissä: "Tämähän on ennenkuulumatonta!". Kritiikki kuuluu asiaan. Mutta tapaa, jolla se esitetään, on hyvä miettiä. Toisen tyrmääminen ja loukkaaminen - toisen ihmisarvon jopa kyseenalaistaminen ei ole tahdikasta.

Tahdikkuus on hieno luonteenpiirre ja ihmisten kanssakäymisessä ehdoton edellytys. Toista ihmistä tulee kunnioittaa. Onneksi kouluissakin aletaan panostaa enemmän vuorovaikutukseen.

Uudet ideat ovat usein hiomattomia, mutta tarkoitus onkin miettiä ja keskustella miten niitä voi kehittää, mitä voi jättää pois esimerkiksi materiaalivalinnoissa. On myös keskusteltava mahdottomuuksista. Kyllä orava tai hevonen voivat olla violetteja.

Saikohan hammaslangan keksijä alunperin idean nähdessään lankarullan?

Luovuus on laaja alue, eikä sitä voi edes yksiselitteisesti kuvailla. Joka tapauksessa sitä voi soveltaa kaikkiin elämän eri alueisiin: Oman elämän suunnitteluun ihan arjessa, työympäristön ja työtapojen kehittämiseen, paikkakunnan liikenteen sujuvuuden suunnitteluun tai sitten siihen, mihin luovuus ja ideointi yleensä yhdistetään: Kaikenlaiseen taiteelliseen toimintaan.

Pääasia on, että uusi toteutettu ja hiottu idea rikastuttaa elämäämme.

Uutta ideaa ja luovuutta

Suunnitellessani päiväkurssia Lahteen Wellamo-opistoon ideoinnista ja suunnittelusta olen lukenut jälleen alan kirjallisuutta tutustuakseni muiden aiheeseen perehtyneiden ajatuksiin.

Kaikkein vaikuttunein olen teoksesta "Luovan ajattelun käsikirja,  Kuinka ideat syntyvät", jonka ovat laatineet Jussi T. Koski ja Saku Tuominen sekä Ilkka Kärkkäinen. Kauan luovaa työtä tehneenä moni kirjan ajatuksista ei ole minulle uutta, mutta on silti hyvä saada vahvistusta omille mietteille.

Valitettavasti tällä hetkellä kirjaa ei taida saada kuin antikvariaatista tai kirjastosta. Uusi painos tulisi varmasti tarpeeseen.

Kirja käsittelee luovuutta eri puolilta, rohkaisee, ravistaa ja tuuppailee sopivasti eteenpäin. Kuvamateriaali on valittu sen kummemmin selittelemättä, ja aiheet on hienosti oivallettu.

Olen lukenut aiemmin myös Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin pokkarin "Ravistettava, omskakas", joka todella avarsi, tuuletti, raikasti ja rohkaisi.

Luovuudessahan on kyse siitä, että ajattelee rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sekä yhdistelee olemassaolevaa uudella tavalla.

Tässä valmistelemiani sanoja käsityön ja taiteen aiheiselle ideointikurssille.

Jos olet saanut ideoidessasi arvostelua siitä, että puhut hölmöjä, tai vain katselet tyhjyyteen, tällaiset luovuudesta kertovat teokset lohduttavat kummasti: Ei käytöksesi olekaan vajaamielistä, vaan ahtaus on sen toisen ihmisen päässä.

Luova ihminen ajattelee, haaveilee ja käyttää sellaiseen myös runsaasti aikaa. Itse toteutus saattaakin sitten tulla todella ripeästi. Kuten hiljattain 103-vuotiaana kuollut saksalainen taidemaalari ja professori K. O. Götz sanoi:
                                 
"Ajattele kauan, tee nopeasti."

Terveisiä Lahden julistetriennalesta

Kävin Lahden taidelauantain merkeissä Lahden taidemuseossa julistetriennalessa.

Näyttely oli ennen joka toinen vuosi eli biennale, mutta on sittemmin muuttunut triennaaliksi. Joka kolmas vuosi riittää ainakin siinä mielessä, että katsoja saa hyvin mielikuvan graafisen suunnittelun ja julistetaiteen suuntauksista eri puolilta maailmaa. Eivät ne ehdi niin nopeasti muuttua.

Töiden lähettäjät ovat alansa parhaimmistoa ja käyttävät luovuutta työssään ja elämässään ilman, että heidän pitää sitä varsinaisesti muille korostaa. Työt puhuvat puolestaan.

Pelkkä luovuus ei tietenkään riitä, vaan ideoiden täytyy myös palvella niiden käyttötarkoitusta.
Vaikka olisi kuinka luova, ei riitä, että tekee sinistä lihaa ja punaista voita. Sen täytyy myös maistua.

Kauan graafista suunnittelua tehneenä ja hyvin kauan sitten perusopinnot suorittaneena minulle on jäänyt mieleen pari asiaa julisteista pysyvästi. Niiden katseluetäisyys on paljon suurempi kuin sanomalehden tai nyttemmin myös näyttöruudun. Siispä kuvan ja tekstin tulee näkyä muutaman metrin päähän ja parhaassa tapauksessa kauemmaksikin. Se tarkoittaa tekstityypin valinnan ja -koon lisäksi myös kontrastien käyttöä väreissä.

Tyhjän tilan hyväksikäyttäminen kaikessa mahdollisessa suunnittelussa on ollut aina tehokas sommittelun perusta. Se ohjaa katsetta oleelliseen. Huomasin tänään katsellessani noita julisteita, että tyhjää tilaa ei juurikaan enää jätetä, ei ainakaan siinä määrin kuin aiemmin. Poikkeuksena olivat jotkut ympäristö- ja yhteiskunnalliset julisteet. Niiden tekijät tietävät, että viesti menee paremmin perille, jos ei kerro kaikkea yhtä aikaa.

Mietin, kuvastaako tuo kakofonia mahdollisesti tätä aikaa. Kaikki on hyödynnettävä. Tilaajat eli maksajatkin ovat muuttuneet. "Koska maksan A ykkösestä, niin haluan, että koko tila myös käytetään." Ja se tarkoittaa kaiken mahdollisen ahtamista tai kuvan käyttöä koko alueen täyttämiseksi. Se kuvastaa myös epävarmuutta. Kerrotaan ihan varmuuden vuoksi kaikki samalla kertaa.

Julistetriennale on todella hieno ja laaja katsaus. Maailman parhaimpien suunnittelijoiden töistä huomaa jotain yleistä ja yhteistäkin. Sitäpaitsi julisteiden painotekniikan laatuun satsataan edelleen. On ilo nähdä hyvin tehtyä työtä.

Omat ideat

Olen kirjoittanut tähän Lisäväriä-blogiini aiemminkin eri yhteyksissä ideoinnista mm. 29.9.2014 otsikolla "Mistä niitä ideoita". Jatkan, koska tämä aihe on loputon, onneksi.

Olen tavannut ihmisiä, jotka väittävät, ettei heissä ole mitään luovuutta. Esteenä on kuitenkin  ihminen itse. Jos uskottelee, ettei ole luova, samalla jäykistyy ajattelemaan juuri niin. Jos taas ajattelee enemmän tai vähemmän poikkiteloin ja saa siihen tarvittaessa rohkaisua ja opastusta, luovuus lisääntyy ja ideoita alkaa helpommin virrata.

Luovaan ajatteluun tarvitaan rentoa otetta.
Ideat eivät synny väkisin puristaen.

Ideoimisen alue on suuri ja jokainen miettii omaan käyttötarkoitukseensa sopivia aiheita. Käsityöihminen pohtii usein materiaalivalintojen ohessa visuaalisia teemoja, mutta kaikessa taiteellisessa työssä on hyvä miettiä ja etsiä myös jotain aivan poikkeavaa.

Se virkistää.

Poikkeavaa on siis se, mihin ei olla totuttu. Yhdistelmiä kuten kala ja villa. Tai havu ja asfaltti.

Ole rohkea. Tee virheitä.

Yhtäkkiä kirjoitettuani tuon havu ja asfaltti -yhdistelmän, mieleeni tulivat hiljattain uusien rakennusten julkisivuihin ilmestyneet koristeelliset pinnat, joissa harmaalle levylle on painettu kasviaiheita. Miksei siis asfalttia varten voisi kehittää kuvioita? Miettiä miten se on teknisesti mahdollista ja kehittää pysyväksi. Onhan monissa kaupungeissa maalattu asfalttipintaan mm. räsymattoa tai taiteilijat tehneet sateen sittemmin huuhtomia pastellimaalauksia.

Tällä tavalla ideointi saattaa lähteä alkuun ja suunnittelijan tie jatkuu eikä tuloksena välttämättä olekaan asfaltti materiaalina, mutta paikkoina silti jalkakäytävät tai torit ja kaupunkikuva piristyy.

Luovuusseminaareissa käytetään usein visuaalisena elementtinä jäävuorta ja sen huippua esittämään suunnittelun kehitystä valmiiksi työksi. Minulla on päässä aiheen visualisoimiseksi eräänlainen oksa  tai puu.

Rungossa tai varressa on niitä aineksia jos jonkinlaisia, hullujakin. Puu kasvaa ja siihen alkaa kehittyä hienompia oksia, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja tuottavat kukkia ja hedelmiä. Jotkut oksat kuivuvat pois, toisista tulee enemmän ja enemmän elinvoimaisia. Oksia voi myöhemmin vielä laittaa maljakkoon ja tehdä niistä vielä jatkossa oman yhdistelmän. Kehitys on parhaassa tapauksessa loputonta.

Ideointi on hauskaa ja sitä voi jokainen kehittää, sillä jokainen on luova.

Päässäni alkoi kypsyä päiväkurssi, jossa innostaisin osanottajia löytämään omia ideoita ja kehittämään luovuuttaan. Lauantaina 23.9.2017 pidän viisituntisen innostuspäivän, jossa käymme läpi monenlaisia ideointimahdollisuuksia ja keräämme materiaalia omaan inspiraatiovarastoon. Periaatteena on, että kuka tahansa voi oppia kurssilta omaa elämäänsä ja tekemistään varten uusia menetelmiä jännittämättä ja jarruttelematta.

Tässä vielä tietoja kurssistani: Wellamo-opisto Lahti, "Ideoinnista luonnosteluun" la 23.9.2017 klo 10-14.15, Kurssin ilmoittautumisnumero 011104350, hinta 10 euroa. Ilmoittautumiset netissä www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto tai opiston toimistoon p. (03) 814 4734 tai (03) 814 4755 tai Aikuiskoulutuskeskuksessa Kirkkokatu 16.

Suora linkki ilmoittautumiseen: Wellamo-opisto
 

Muotipiirustusta ihanteiden muuttuessa

Muotia piirtäessä ja kuvittaessa huomaa vuosien saatossa, että muotifiguriineissakin tapahtuu muodin trendien myötä muutoksia. Milloin ne ovat mittasuhteissa, milloin vartalon liikkeissä, jopa sormien asennoissa on erilaisia ihanteita. Puhumattakaan kampausten ja meikin osuudesta.

50- ja 60-luvuilla naisvartalo oli viehkeä ja sorja, eikä lihaksia näkynyt. Sormet aseteltiin somasti, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman pitkiltä.

(Ylläolevat kuvat kirjasta "Wie zeichne ich Mode", Ingrid Osterloh, vuodelta 1955) 

Lantiota korostettiin ja vyötärön tuli olla mahdollisimman kapea. Piirtämällähän vyötäröä saa kiristettyä mielivaltaisesti.

1970-luvulla vartalon ihanne muuttui urheilullisemmaksi ja poikamaisemmaksi, ja tyyli huipentui 80-luvun valtaviin hartioihin olkatoppauksineen.

Minäkin levitin hartiat silloin ihanteellisiin mittasuhteisiin kuvituksissani, kuten allaolevassa Vaatehuoneelle tekemässäni kuvassa.

Vaikka jokaisella piirtäjällä on oma tyylinsä ja käsialansa, nämä muodissa tapahtuvat muutokset on hyvä huomoida. Muutenhan kuvitukset vaikuttavat auttamattomasti vanhanaikaisilta.

Tällä hetkellä ei muotipiirustuksiakaan näe kovin usein, mikä sinänsä on vahinko. Piirustuksella on testien mukaan suurempi huomionarvo kuin valokuvalla - väheksymättä korkealaatuisia valokuvia.

Trendi mittasuhteissa on muuttunut edellisiin vuosikymmeniin, jolloin figuriiniin pää mahtui vartalon korkeuteen jopa 12 kertaa. Nyt mittasuhteet ovat luonnollisempia, joskin tyylittely on toivottavaa. Muutenhan valokuva olisi vaihtoehto.

Minulla on kaksi uudempaa kirjaa joissa käsitellään melko mittavasti ja ymmärrettävästi muotipiirustuksen perusteita ja figuriinin rakentamista, tosin näitä ei ole suomeksi saatavilla.

Toinen on Naoki Watanaben"Contemporary Fashion Illustration Techniques" Rockport Publishers (Kuvassa vasemmalla saksankielinen laitos), ja toinen on müncheniläisten kollegojeni laatima "MODE zeichen & entwerfen", Knaur-kustantamo (oikealla).

Ensimmäinen on laajempi ja siinä on paljon esimerkkejä ja vinkkejä myös kuvituksen opiskeluun eri tekniikoineen. Jälkimmäisessä taas keskitytään myös luovempaan ilmaisuun, kollaasiin ja erilaisiin kokeiluihin, myös ilman varsinaista piirtämistä. Käsittääkseni kirjaa ei saa toistaiseksi kuin saksankielisenä.

Kunnollinen oppikirja on korvaamaton, vaikka tiedot ja tyylit aikanaan muuttuvat. Hajanaisia ja täydentäviä oppeja voi sitten hakea ja löytää netistä, näyttelyistä, lehdistä ja vaikkapa sattumalta kaupungilla liikkuessa.

Ja onhan niitä oppilaitoksiakin vielä. Helmikuussa 2018 pidän taas Lahdessa Wellamo-opistossa muotipiirustuksen lyhytkurssin.

Suomesta

Suomi on ihmeellinen maa. Sitä ei tule aina miettineeksi, kun on tottunut täällä elämään.

Suomen brändäys ei liity varsinaisiin blogiaiheisiini. Brändiasiaa pohti muutama vuosi sitten viisaista koottu työryhmä, jonka tuloksetkin ovat julkistettu.

Minä käsittelen nyt sitä tietoa, joka pulpahteli asuessani vuosikausia Saksassa. Olin opettajana Münchenissä ja kuulin kansainvälisen oppilasvaihdon puitteissa Suomessa käyneiden opiskelijoideni kommentteja.

"Kallioita keskellä kaupunkia, mahtavaa", huudahti eräskin nuori mies, kun saapui Helsinkiin.

"Hyppyrimäet noin lähellä keskustaa, nuo kuuluisat mäet", ihasteli Lahdessa käynyt ryhmä. "Janne Ahonen on idolini!"

Kun näytin luokassa silloiselta MEK:iltä eli matkailunedistämiskekukselta lainaamaani videota, opiskelijat ihmettelivät, miksi siinä ei mainittu sanallakaan jääkiekkoa. "Suomihan on kuuluisa jääkiekkomaa", sanoi yksikin nuori mies. "Toivottavasti päästään jääkiekkomatsiin Suomessa".

Länsirannikon valtavat hiekkadyynit olivat monelle yllätys, semmoista eivät osanneet odottaa Suomessa olevan. Auringonlaskut ja niihin liittyneet valoilmiöt ja värit saivat monen haukkomaan henkeään, ei ainoastaan meren rannalla. Se rauha mikä vallitsi luonnossa tai rannalla liikkuessa oli monelle suuri nautinto eikä suinkaan itsestäänselvyys keskieurooppalaisiin miljoonakaupunkeihin tottuneilta.

Vaikka opiskelijat olivat Suomessa syksyllä tai keväällä, huoltoasemalla ollut nastarengaspino sai heidät aavistelemaan pohjoisen ajo-olosuhteita. Eivät olleet nähneet aiemmin moisia, ja niitä sitten valokuvasivatkin matkamuistoksi. Keski-Euroopassahan ei edes saa ajaa nastarenkailla.

Marketissa soiva hevimusiikki aiheutti hämminkiä, kun asiakaskunta koostui lähinnä "mummoista". Hevimusiikistaanhan Suomi on todella tunnettu, mutta eivät osanneet odottaa kuulevansa sitä salaattitarpeita etsiessään.

Erilaiset diginörtit ovat jo tulleet tunnetuiksi, mutta moni Suomessa ei tiedä, että suomalaiset valokuvaajat ovat maailmalla erittäin korkealle arvostettuja. Entisen oppilaitokseni opiskelijat Münchenistä käyvät edelleen Suomessa opiskelijavaihdossa osittain sen takia.

Suomalaisten hulvaton alkoholinkäyttö, siis myös nuorten, aiheutti ihmetystä. Samat ihmiset, jotka eivät arkipäivänä tervehtineet eivätkä vaihtaneet sanaakaan, joivat viikonlopun tultua reippaasti teräviä ja kääntyivät tunkeilevan tuttavalliseksi, yllättäen varsinkin naiset.

Kun itse ymmärtää pitkien sanojen merkityksen, ei tule ajateltua miten ihmeellinen sana ummikolle voi olla niinkin tärkeä sana kuin "yksityisasiakkaat" tai "pääsisäänkäynti" tai "kouluhammashoitola". On tämä kielemmekin niin erilaista!

Vaikka saunoja ja saunomista harrastetaan jonkin verran ympäri maailmaa, yksi asia on täysin suomalainen tapa: Joulusauna eli joulunvieton aloittaminen saunomisella. Lisäksi kynttilöiden vieminen haudalle juuri jouluaattona on meille ominaista.

Katselin kerran Saksan TV:stä tullutta vertailua aamiaisesta eri maissa. Kuinka ollakaan suomalaista aamiaista kaurapuuroineen sanottiin siinä kaikkein terveellisimmäksi ja halvimmaksi.

Kun marraskuun saisi vielä vaihdettua joksikin muuksi, niin tämä olisi mahtava paikka elää. Toisaalta tuntuisivatko ne muut asiat niin ihanilta, jos ei ensin olisi kärsitty loskasta ja pimeydestä?

Akvarellia

Kirjoitan tähän spontaanisti mieleeni tulleita ajatuksia, kun hiljattain aloin maalata akvarellivärein erästä kuvitusta.

Akvarelli on maalaustekniikoista jäljeltään kevein, muttei missään mielessä helpoin. Kaikki pieleen menneet siveltimenvedot tai värisävyt, jotka eivät näytäkään hyviltä, jäävät melko lailla näkyviin eikä niitä voi helposti tai jälkiä jättämättä korjata.

Akvarelliväreistä täytyy myös pitää erityisen hyvää huolta. Olen joskus huomannut, että jotkut sekoittavat sävyjä suoraan värinapeissa. Se tuhoaa alkuperäisen värin, joten se ei ole missään nimessä suositeltavaa.

Pullovärejäkin, on, mutta itse olen tottunut käyttämään juuri näitä värinappeja, joista on saatavana lukuisia sävyjä. Silti sekoitan vielä oma mieleni mukaisia.

Sävyt tulee sekoittaa erillisillä lautasilla tai akvarellivärien omalla peltirasian kannella. Muussa tapauksessa pigmentit syöpyvät toiseen väriin, eikä sitruunankeltainen olekaan enää raikkaan puhtoinen.

Myös vesiastian tulee olla mahdollisimman iso, jotta siveltimestä saa huuhdeltua kunnolla edellisen värin rippeet. Etikkakurkkujen purkit ovat minulle sopivan kokoisia.

Jokaisella tekniikalla on vahvuutensa. Akvarelli on ilmava, elävä ja kevyt. Sillä saa halutessaan aikaan raikasta jälkeä puhtain luonnollisin värein.

Muistathan, että akvarelli tarvitsee myös tarpeeksi vahvan paperin, tai ennemminkin kartongin. Kaikki vesivärilehtiön nimellä myytävät eivät sitä ole, vaan 250-300-grammaiset tukevat akvarellikartongit, jotka eivät ala heti kastuessaan aaltoilla.