Värejä ja sattumankauppaa

Miettiessäni Lahden Wellamo-opiston syyskuisen värikurssin valmisteluja mieleeni juolahti, miten suuri osuus joidenkin tuotteiden värillä on niiden menestykseen.

Esimerkiksi otan tässä Fiskarsin sakset.

Saksien oranssit kahvat liittävät mielikuvamme vain ja ainoastaan Fiskarsin saksiin. Fiskarsin oranssilla on myös tuotesuoja Suomessa, USA:ssa ja Kanadassa.

Muotoilija Olof Bäckström halusi tehdä ergonomiset sakset muovikahvoilla. Kun niitä kehiteltiin, maailman sakset olivat kauttaaltaan samaa ainetta kuin terät. Elettiin 1960-lukua.

Suunnitelmissa oli tehdä kahvat mustiksi, punaisiksi tai vihreiksi. Koe-erää tehtäessä koneessa oli jäljellä oranssia muovia, joka myös käytettiin mallikappaleisiin. Oranssi voittikin sisäisessä äänestyksessä ja päätyi lopullisten miljoonien saksenkahvojen väriksi ja Fiskarsin saksien tavaramerkiksi. Sama väri on sittemmin toistunut yrityksen muissakin tuotteissa mustan rinnalla.

Jokainen markkinointiin perehtynyt tietää, että tuotteen ainutlaatuisuus ja tunnistettavuus ovat elintärkeitä, jotta kilpailussa pärjää. Saksiakin valmistetaan ympäri maailmaa.

Monia tuotevärejä mietitään, testataan ja vertaillaan suurien budjettien turvin. Aikoinaan Münchenin  lentokentän busseja ja paloautoja koemaalattiin erilaisilla sinisillä ja punaisilla, jotta oikea lopullinen sävy erottuu positiivisesti lentokenttäympäristössä.

Joskus auttaa sattuma. Täytyy vain olla avarakatseinen ja antaa välillä sillekin mahdollisuus.

Tässä vielä ilmoittautumislinkki kahden illan kurssilleni: Väri-ilta

Vielä Cheekistä

Räppäri Cheek lopetti eilen 25. elokuuta uransa hulppealla Valot sammuu -konsertilla. Koin TV:n ääressä konserttia katsoessani voimakkaita tunteita, haikeutta ja silmäkin kostui esityksen edetessä, vaikka en ole edes rap-musiikin asiantuntija, ihailija, enkä seuraaja.

Luonnollisesti tilannetta tehosti se, että lahtelaisena kuulin konsertin live-äänet ja ilotulitukset osittain myös kotiini asti, alkaen torstain harjoituksista.

Olin vaikuttunut suuren luokan show´sta, jossa äärimmäisellä upealla ammattitaidolla oli toteutettu sellainen näytös, joka tuntui menevän luihin ja ytimiin. Pelkällä show´lla ei tietenkään sellaista vaikutusta saa aikaiseksi. Yllätyin nimittäin myös monien tekstien syvällisyydestä. Niihin on moni voinut samaistua.

Jokainen saa olla Cheekistä ja hänen musiikistaan mitä mieltä tahansa, mutta ihmettelen sitä arvostelua, jota hänen täydellisyyden tavoittelunsa on aiheuttanut monissa julkisissa kirjoituksissa.

Jos ihminen on viihdyttäjä ja esiintyy muille, se on tehtävä täysillä, harjoitellen, työtä tehden ja yleisöä palvellen.

Yleisömäärästä päätellen Cheek on osannut hommansa erittäin hyvin. Myös minun mielestäni. Jäi hyvä mieli yhdestä ainoasta konsertista. Lahtikin sai hienoa mainosta. Samaan ei kukaan poliitikko tai virkamies ole pystynyt.

Lahden Rautatienkadun varrella oli fanien tervehdyksiä.
(Kuva:Kirsti Nahirnyj)

Muki 1000 euroa, kiitos!

Olen pohtinut keräilystä innostuneiden mielenmaailmaa. Suurin osa meistä keräilee enemmän tai vähemmän. Ihan vahingossa moni tulee hankkineeksi oman mielenkiinnon kohteita ensin yhden kappaleen, sitten saman erivärisenä ja -kokoisena. Ikäänkuin vahingossa kokoelma laajenee.

Viime viikolla jonotettiin Muumimuki -nimistä massatuotetta sekä myymälöiden edessä että nettikaupassa. Jäin miettimään jonottivatko ihmiset 29,90 euron hintaista mukia siksi, että arvostavat Tove Janssonin piirustuksia vai siksi, että mukin arvo jostain käsittämättömästä syystä nousee mitä todennäköisimmin vähintään kymmenkertaiseksi lyhyessä ajassa sen rajoitetun saatavuuden takia.

Yleisestihän esineet, joita on valmistettu varta vasten keräilyä varten, eivät nouse arvossaan, vaan niille käy juuri päinvastoin. Toistaiseksi Muumimukeille ei ole tainnut käydä niin. Saattaa olla, että tilanne on kahdenkymmenen vuoden päästä ihan toinen. Maut ja muodit muuttuvat, eikä markkinavoimien ideoima tuote olekaan enää muodissa eikä haluttu esine.

Ikävää on se, että niin moni hyvää taidetta tekevä ei saa edes ainutlaatuisista originaaleistaan sellaisia summia, mitä noista painokuvalla varustetuista mukeista ollaan valmiita maksamaan jollekin muulle.

Tekihän Tove Janssonkin taidetta, jota ei hänen elinaikanaan käsittääkseni arvostettu niin korkealle kuin hänen satuhahmojaan. En silti vähättele muumifilosofiaa. Ihmettelen vain kritiikittömää muki-innostusta. Onkohan siinä mukana taidetta tekevän työnjäljen arvostusta?

Tähän loppuun tulee mieleeni vuosia sitten Saksassa mainostettu ja myyty hiukan erilainen keräilytuote: Michael Schumacherin Ferrarin pakokaasua purkissa. Kuinkakohan moni osti ja avasi purkin tarkistaakseen oliko siellä oikeasti sitä pakokaasua?

Puhtia värien käyttöön

Tänä syksynä pidän taas suosiota saaneen lyhytkurssin väreistä Wellamo-opistossa Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa.

Olen iloinen, että vähitellen niin pitkän värittömän kauden jälkeen värien suotuisaa vaikutusta ihmisten hyvinvointiin on alettu tiedostaa ja arvostaa enemmän.

Itselläni on ollut jo kauan motivaatiota puhua värien hyvää tekevästä vaikutuksesta ja olen huomannut kursseillani, että kiinnostus aiheeseen onkin ollut runsasta. Vain tieto siitä, miten käyttää ja yhdistellä värejä ja sävyjä, on ollut puutteellista ja aiheuttanut tietynlaista arkuutta tai epävarmuutta. Eihän peruskoulussakaan aiemmin syvennytty sen kumemmin värien sekoittamiseen ja värisävyjen runsaaseen maailmaan. Minä havahduin aiheeseen paremmin vasta opiskellessani Saksassa. Sittemmin työskennellessäni mainosalalla osasin käyttää tietoisesti värejä juuri niiden puhuttelevuuden takia.

Siksipä kerron kursseillani muunmuassa värien psykologisesta merkityksestä, hiukan myös väriopillisista asioista - puhumattakaan erilaisista käytännön harjoituksista. Itse tekemällä asiat sisäistyvät parhaiten.

Käytämme muunmuassa värilastuja ja kangastilkkuja vertailuun ja kokeiluun.

Jos kiinnostuit, niin ilmoittauduthan pikaisesti, sillä kurssi täyttyy usein nopeasti.
Kurssi on kahden illan mittainen 19. ja 26.09.2018 ja ilmoittautumiset voi tehdä vaikkapa 14.08. klo 10.30 alkaen tästä kurssinumerolinkistä:

011104350

Huom! Korjasin ylle oikean ilmoittautumisen alkamisajan, eli pitää olla tiistai 14.8.2018

Kuvia sanoilla

Tällä kertaa kirjoitan huomioitani taiteilijoiden sanallisista kuvauksista, kun he kertovat omista töistään.

Olen itse graafinen suunnittelija, ja olen työni puolesta joutunut perustelemaan töitäni ostavalle asiakkaalle tyyliin "Yrityksen logo on tässä tapauksessa pienempi, koska sen tunnettuus on tutkimusten perusteella jo niin merkittävä, että se kiinnittää katsojan huomion 50 prosenttia  paremmin kuin kilpailijan logo. Lisäksi (esim. keltainen) taustaväri korostaa sitä". Siis aika loogista.

Kun luen monien kuvaamataiteilijoiden kuvauksia omasta taiteellisesta tuotannostaan ja ajatuksista töiden takana, kaikki koukerot eivät avaudu minulle. Kieltäydyin jopa kerran eräästä käännöstyöstä, jossa taiteilija kuvasi tuotantoaan niin monimutkaisin sanankääntein, etten edes ymmärtänyt itse ajatusta sanojen takana.

Töitään on toki hyvä voida perustella tarvittaessa.

Koska minulla ei ole taiteilijan koulutusta, vaan olen kaupallisesti suuntautunut visualisti, en tiedä koulutetaanko Suomessa kuvaamataiteilijoita ilmaisemaan itseään juuri tiettyyn tapaan. Minkäänlainen pragmaattisuus ei kuulune siihen ilmaisuun.

Nimenomaan kuvallisen ilmaisun takiahan monesta tulee kuvaamataiteilija.

Muistan, kun ihailemani ja suuresti arvostettu, palkittu taidemaalari Marjatta Tapiola ihmetteli myös jossain haastattelussa, miksi taiteilijan pitäisi pystyä perustelemaan töitään sanallisesti. Hänestä on tullut taidemaalari juuri siksi, että hän kertoo asioita visuaalisesti (vapaasti muistin mukaan lainattu). Jos ihminen haluaa kuvailla asioita sanoilla, niin hän voi ruveta kirjailijaksi.

Ylläolevasta sydämestä joku pystyisi avaamaan sanallisen arkkunsa ja luomaan vaikka kuinka pitkiä filosofisia ajatelmia.
Suuri osa katsojista näkee sinisen sydämen. Taidepedagogi tai -kriitikko avaisi töitä kiinnittämällä huomion kylmän sinisen värin merkityksestä yhteydessä verta pumppaavaan sydämeen.

Esimerkkikuvan tekijä olen minä. Olen tehnyt sen värisommittelukurssia varten kuvaamaan sitä vaikutelmaa mikä syntyy, jos kylmää sinistä väriä käytetään normaalisti verenpunaisen lämpimän sydämen esittämiseen. Postihan julkaisi taannoin ystävänpäivän merkkejä tällä sinisin sydämin somistettuina ja olin siitä ihmeissäni.

Jos taas tämä olisi taideteos näyttelyssä ja teoksen tekijä olisi joku muu, hän saattaisi saada näistäkin aikaiseksi vuolaan sanavirran alkaen antiikin Roomasta ja sydämen merkityksestä kautta vuosisatojen ja miksi tämä elin kuvataan eniten juuri tämänmuotoisena eikä aidon näköisenä muotoineen ja suonineen, ja miksi juuri taiteilijan henkilökohtaisin aihe on sydän, ja miksi sen häntä koskettaa, muttei koskaan punaisena. Jos tämä sisältö kerrotaan ymmärrettävästi, kuulijan yleissivistyskin laajenee.

Valitettavasti monen taiteilijan kertomukset ovat vaikeaselkoista solmua vierasperäisin sanoin höystettynä. Olisikohan silloin parempi keskittyä kuvalliseen ilmaisuun?

Käsivaralla piirtämisestä

Houkutusta oli minullakin mennä mukaan sähköisen piirtämisen lumoihin, kun kuvittamisen piirissä yleistyivät digitaaliset mahdollisuudet kuten kuvien muokkaaminen ja ohjelmien kehitys .

Onneksi ei ollut rahaa ohjelmiin ja kursseihin.

Nyt kun aikaa on kulunut ja digitaaliset kuvitukset yleistyneet, huomaan, että ei se ole ollutkaan minun kohdallani pahaksi, jos pystyn ainoastaan skannaamaan piirtämäni työt tai korkeintaan poistamaan roskan tai muun pikkuvirheen kuvasta.

Tarkastellessani muiden kuvittajien töitä olen nimittäin huomannut, että liikaa sähköisesti työstetty tai peräti kokonaan digitaalisesti toteutettu kuvitus on steriili ja eloton. Joihinkin mainostarkoituksiin ne ovat paikallaan ja valmistunevat myös nopeasti, koska korjaukset ja muutokset ovat tehtävissä vaivattomasti ja aikaa säästäen. Jos kuvituksessa on ideaa ja tapahtumaa, käsialaan ei niinkään tule kiinnitettyä huomiota. Muotipiirustuksissa sen sijaan jälki on alkanut jo kyllästyttää sen monotoonisuuden takia.

Pidän paperin sruktuurin aiheuttamasta rososta, aidon kynän viivan epäsäännöllisyydestä, vapinasta, pienistä viehättävistä virheistä, jotka eivät loppuen lopuksi ole muuta kuin sympaattisia käsialan tuomia elävöittäviä palasia.

Kuvitus Kirsti Nahirnyj

Tässä yksityiskohdassa näkyy selvemmin ylläolevan kuvituksen käsialaa:

Tai myös näissä hiljattain tekemissäni kansallispukukuvituksissa, niiden yksityiskohdissa:

Kaikilla ei ole onneksi sama käsiala. Juuri siitä syntyy käsivarapiirustuksen viehätys. Jokaisella piirtäjällä on omat geeninsä, elämänkokemuksensa, ja tempperamenttinsa, joiden ansiosta ei ole yhtenäiskäsialaa vaan mitä erilaisimpia vaihtoehtoja erilaisiin kuviin ja tarkoituksiin.

Keuruun puvun kuvitusta

Ihastuin kansallispuvuista kirjoittavan Mari Varosen julkaisemaan kuvaan Keuruun vanhemmasta puvusta. Onhan asusta olemassa uusikin versio, mutta juuri tämä vanha viehätti minua ja halusin kuvittaa sen muotifiguriinia käyttäen.

Kerronpa tässä työn etenemisestä

Ensin tein muistiinpanoja puvun mallista ja yksityiskohdista väreineen, kuten tapanani on:

Sitten rakensin puvun luonteeseen sopivan figuriinin kuultopaperille piirtäen ja puin sen.

Valopöydällä siirsin piirroksen akvarellikartongille lyijykynällä kevyesti painaen ja pohjustin  akvarelliväreillä. Aloitan yleensä ihonväreillä ja hiuksilla. Valopöydän valoa en normaalisti enää tarvitse ensi pohjustuksen jälkeen.

Sitten lisäsin akvarelliväreillä värikerroksia vaaleasta tummaan ja lopuksi täydensin värikynillä piirrosta. Näissä kansallispuvuissa en harrasta turhaa kikkailua värien kanssa, vaan pyrin oikeanmalliseen lopputulokseen. Hiukan taiteellista vapautta kyllä käytän.

Valmis!

En käytä kuvituksissani digitekniikkaa paitsi lopputuloksen jakamisessa. Pidän aidon käsialan tuomasta rososta ja elävyydestä. Tässä lähikuvassa näkyy akvarellipaperin karkeus ja värikynän viivan jälki. En myöskään maalaa aina pintoja täysin umpeen, vaan päästän valopilkkuja mukaan.

Koko setti vielä rivissä:

Tästä linkistä Mari Varosen blogiin: https://kansallispuvussa.wordpress.com/