Muotipiirustuskurssin suunnittelua

Olen jo useampana vuotena pitänyt muotipiirustuksen lyhytkursseja Lahdessa Wellamo-opistossa, joka on kansalaisopisto. Vuonna 2018 seuraava neljä iltaa kestävä kurssini alkaa 15.2. Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa.

Muotipiirustusta kuten mitä tahansa piirtämistä tai taiteellista toimintaa voi opetella ja kehittää koko elämänsä ajan, joten harkitsen aina uudelleen mitä sisällytän lyhyempään kurssikokonaisuuteen, jotta osanottajat saavat uutta oppia omia taitojaan kohentaakseen. Joku saattaa osallistua pelkästä mielenkiinnosta aiheeseen ja hänellekin pyrin tarjoamaan perustietoa ja sopivia harjoituksia.

Muotipiirustus sinänsä on monipuolista ja käsittää sekä vaatesuunnittelua että kuvitusta. Opiskelun alussa piirtäminen ja korjailu saattaa tuntua vaivalloiselta tai jopa pitkäveteiseltä, koska kokeneen piirtäjän muotipiirustus näyttää aina sujuvasti tehdyltä ja helpon oloiselta. Kun alkaa huomata oman edistymisen, se palkitsee valtavasti. Olen huomannut kursseillani kuinka osanottajat keskittyvät piirtäessään miltei hartauden omaisesti.

Vasen figuriini on suunnitelma kuvitusta varten, kun taas oikeanpuoleinen on perusfiguriinin päälle tehty kokeilu kangaskuvion toimivuudesta. (Piirustukset Kirsti Nahirnyj)

Pohjana muotipiirustuksessa on aina figuriinin piirtäminen ja sen mittasuhteet. 

Vaatteen suunnittelussa on aina parempi, jos muodot ja kuviot voi hahmotella ihmisen oloisen figuriinin päälle. Olen sitä mieltä, että jo perusfíguriinin avulla pystyy tekemään valtavasti muoti- ja vaatekokeiluja ja voi kehittää piirustustaitoaan.

Periaatteessa usein hahmotellaan vaateideoita näin, mutta esimerkiksi helman pituutta on vaikeaa arvioida. (Piirustus Kirsti Nahirnyj)

Teatteripuvustuksessa on tärkeää neuvotella erilaisista yksityiskohdista kuten valaistuksesta ja liikkumisesta näyttämöllä ohjaajan kanssa, joten täysin rajoituksetonta puvustuksen suunnittelu ei ole. Silti ideoimisen vaihe antaa vielä paljon vapauksia ja tekniikaltaan monia mahdollisuuksia jopa hullutteluun. Näitäkin idean etsimiskeinoja ja kokeiluja voimme käydä läpi kurssilla.

Kuvittajat opiskelevat paljon ihmisen anatomiaa, liikeratoja ja vaatetuksen yksityiskohtia, tai ainakin heidän pitäisi. Lisäksi puku- ja tyylihistorian tiedoista on valtavasti hyötyä.

"Pohjapiirros" ja lopullinen akvarellikuvitus (Kirsti Nahirnyj)

Näistä aineksista ja monesta muusta kokoan selkeän neljän illan kurssin runsain esimerkein höystettynä. Toivon, että jokainen osanottaja pääsee heti ensi kerralla mukaan alustukseen, jotta kurssin edistyessä voi tehdä juuri omaa osaamista kehittäviä harjoituksia.
Minä kyllä neuvon ja autan. Tervetuloa!

Kurssin ilmoittautumisnumero on 011104352.
Tässä vielä linkki 3.1.2018 alkavaa ilmoittautumista varten Wellamo-opiston sivuille: http://www.wellamo-opisto.fi/

Kortteja käsityönä

En ole vieläkään ihastunut sähköisiin joulutervehdyksiin.
Koska olen tehnyt vuosikausia uniikkeja kortteja eri tarkoituksiin, tulin katsoneeksi netin kuvagalleriasta minkälaisia muut korttitaiteilijat tekevät.

Hakusanalla itsetehdyt kortit tulikin esille valtava määrä kuvia, lähinnä valmiista materiaalista liimattuja tuotoksia. Suunnittelussakin on joskus turvauduttu valmiiden mallien kopioimiseen ajattelematta tekijänoikeuksia.

Henkilökohtaista kädenjälkeä kuten kynän ja siveltimen viivaa ei enää näy.

Suunnilleen sama tulos netin kuvagalleriassa on myös hakusanalla uniikkikortti.

Sivusin aihetta jo 27.11. kirjoittamassani "Joulumarkkinat" -nimisessä postauksessa.

Varmasti Suomessakin on minun lisäkseni suuri määrä taiteilijoita, jotka tekevät aitoja uniikkeja töitä myös korteiksi: Ideaa on luonnosteltu ja kehitelty, tekniikkaa on hiottu ja materiaali kuten liima ja kartonkilaatu on testattu ja hyväksi todettu puhumattakaan opiskelujen ja harjoituksen tuomaa tietoa vaikkapa sommittelusta. Lisäksi taiteilija on riippuvainen taiteen tuottamasta elannosta.

Moni harjaantumaton katsoja ei ehkä erota laadukkaan omaperäisen tai satunnaisen askartelutuotoksen arvon eroa. Olen sen itsekin jo huomannut useissa myyntitilanteissa melko kömmähtelevien palautteiden tai välinpitämättömien katseiden seurauksena.

Miksiköhän innokkaimmat töiden esittelijät ovat juuri harrastajia? Netti tietenkin mahdollistaa sen, että jokainen voi demokraattisesti esitellä taitojaan. Kuvia esitellään tasa-arvoisesti, mutta ilman kritiikkiä. En halua vähätellä joidenkin harrastajien lahjakkuutta. Heidänkin taitonsa hukkuvat netin kuvavirtaan.

Joulukorttejani vuodelta 2016

Vuoden 2017 korttejani

Arvostan oikeaa kädenjälkeä sekä paneutumista asioihin ja onneksi minulle on muodostunut uskollinen asiakaskunta joka ajattelee samoin. Huolella tehty ja käsin kirjoitettu kortti kun on arvokkaampi kuin siitä maksettu hinta.

Ilokseni minua haastateltiin aiheesta hiljattain myös Uusi Lahti -lehteen.

Tässä linkki Uusi Lahti -lehden numeroon (20.12.2017), jossa on artikkeli minusta kortteineni:
http://www.e-pages.dk/uusilahti/479/

Taidetta, kulttuuria ja hyvää käytöstä

Olen näissä kirjoituksissani aina sivunnut sitä, kuinka tärkeää ihmisen on kehittyä. Luulisi sen olevan ihan ihmisenä olemisen perusedellytys: Tarve kouluttaa itseään parempaan suuntaan.

Tätäkään en kirjoittaisi, jos minulla ei olisi halua kehittää myös kirjallista ilmaisuani.

Kotikaupunkiani Lahtea on yritetty saada vetovoimaisemmaksi. Ylimmäisenä ja selkeimpänä argumenttina on tainnut olla enemmän rahan tulo kaupunkiimme. Tottakai sitä tarvitaan. Mainosalalla työskennelleenä tiedän kuitenkin, etteivät mitkään ideat synny niin, että pääajatuksena on miten saada mahdollisimman monta erilaista asiakasta nopeasti ostamaan mahdollisimman paljon.

Me ihmiset olemme edelleen niin tunteiden ohjattavissa, että mielikuvat vievät ja tuovat meitä, usein tietämättämme. Esimerkiksi 1950-luvulla BMW-merkkiset autot olivat vaatimattomia kulkuvälineitä ja yritys konkurssin partaalla. Vasta 80-luvun juppien aikana mustat kiiltävät bemarit alkoivat tulla houkutteleviksi ja useille hintansa takia statussymboleiksi. Se ei tullut sattumalta. Yritys laittoi parhaat insinöörinsä, teknikkonsa ja suunnittelijansa luomaan jotain uutta, tulevaisuuden teknologiaa komeassa paketissa. Myös yrityksen päärakennus Münchenissä kohotti imagoa: auton tunnettu 4-sylinteri antoi muodon upealle arkkitehtuurille. Pelkkä teknologia ei olisi riittänyt sielläkään.

Lahti on ollut aikoinaan vireä kaupunki, jota siirtokarjalaiset ovat omalta osaltaan elävöittäneet.

Välillä olimme business-city ja jopa kulttuurikaupungiksikin sanottiin, kun Sibeliustalo saatiin aikaiseksi. Sittemmin taidepuolelta on tuhottu alan koulutusta ja suljettu gallerioita kannattamattomina. Taiteellisista ansioistaan ja Laulupuu-kuorostaan hienon maineen saanut "Tipala" eli Tiirismaan lukiokin aiotaan sulauttaa toiseen suurlukioon, sinne massaan Suomen suurimmaksi lukioksi. Ei brändeillä ole niin väliä.

Muistan kuinka ihailin taidekouluun käveleviä persoonallisesti pukeutuneita nuoria. Se antoi mielikuvan vapaamielisestä ympäristöstä, jossa on mahdollisuuksia. Nyt heitä ei enää näe.

Taidemuseon rakentamista on odoteltu ja valmisteltu ja äänestetty rakennetaanko ja minne. Teokset näivettyvät varastoissa. Paikallislehden yleisönosaston lukijakommenteissa jopa moititaan taidemuseon olevan tarpeeton.  Muka niiden harvojen museossa kävijöiden tulisi maksaa itse museorakennus. Nimettömänä on helppo todistaa tyhmyytensä.

Mistään en ole kuullut palautetta uuden olutravintolan avatessa, että pubeja olisi liikaa tai ne olisivat tarpeettomia, vaikka niitä on kaupungissamme runsaasti ennestään. Miten ihminen kehittyy henkisesti tai edes ruumiillisesti parempaan suuntaan juodessaan ilta illalta aivonsa pehmeiksi? Toisaalta, mukavaahan se olisi laiskotella ja olla kehittymättä ollenkaan. Voisi olla harmaata massaa ja jättäytyä hyönteistoukan tasolle ja olla ottamatta vastuuta mistään.

Taiteen on todettu niin lukuisissa tutkimuksissa tuottavan ihmiselle mielihyvää ja jopa ehkäisevän sairauksia tai vähentävän niiden oireita.

Ennakkoluulot vain pahentavat kynnystä lähteä katsomaan avoimin mielin esillä olevia teoksia. Siksi esimerkiksi kuvataidetta tulisi olla helposti lähestyttävänä joka puolella niin paljon, että se tulee luontevaksi osaksi jokaisen ihmisen elämää. Samalla katsoja alkaa tehdä havaintoja ja ajatella, miettiä sanoja miksi ja miten?

Enkä ollenkaan pane pahakseni, jos sellaisen kokemuksen jälkeen menisi vielä tuopin äärelle kaverin kanssa keskustelemaan aiheesta. Ehkä heitä tulisi jopa muilta paikkakunnilta ja kuppilatkin kukoistaisivat erilaisine palanpainikkeineen.

Monien kerrostalojen seinillä olisi hienoja maalauksia, kioskit olisivat pieniä taideteoksia, kouluissa panostettaisi luoviin aineisiin ja kädenjälkeen. Mahdollisuuksia on.

Lahdesta tulisi taidekaupunki, jossa ihmisten mieli avartuisi ja värit näkyisivät ja arkkitehtuuriin saataisi rohkeutta. Rakennuksistakin tulisi suosittuja valokuvauskohteita. Muualta maailmasta tultaisi ihmettelemään pohjoista luovaa paikkakuntaa, koska lentokentältäkin pääsee tänne hetkessä.

On tämä hieno paikka! Ai niin, se on sitten vasta joskus...ehkä.

Joulumarkkinoita

Osallistuin yhden päivän ajan käsityöläisten joulubasaariin Lahdessa. Olin aiemmin päättänyt, etten enää lähde seisomaan kalliille myyntipaikoille, joissa rahaa ansaitsee vain järjestäjä veloittamalla suhteettoman korkeita vuokria myyntipaikoista. En ole yksin näiden ajatusten kanssa. Sen verran olen kuullut muiden omia tuotteitaan tarjoavien puheista. En nyt tarkoita leivonnaisten ja metrilakujen myyjiä.

Tällä kertaa onnistuin kuitenkin jäämään jopa voiton puolelle. Silti joku jäi kaivamaan mieltä.

Kuinka paljon ihmisiä onkaan, jotka eivät erota ammattilaisen työtä harrastelijoiden tuotoksista. Jotkut kommentit tuntuvat kaiken hälinän jälkeen soivan korvissa jopa loukkaavina. "Mäkin teen ite kortteja, liimaan kanssa kuvia" kommenttina alusta loppuun kollaasi-maalaus-piirustus-tekniikalla tekemästäni työstä, jonka idea ja luonnos myös olivat omiani.

Ihmeellisen sattuman johdosta juuri 26.11. oli Etelä-Suomen Sanomien lukijakirjeissä mielenkiintoinen aihetta sivuava mielipidekirjoitus. Lahtelainen ohjaaja Linda Wallgren oli kirjoittanut poliitikkojen ymmärtämättömistä säästötoimenpiteistä viitaten mm. Riihimäen palkitun kaupunginteatterin rahoituksen leikkauksiin. Poliitikkojen mielestä kuulemma riittää, että siellä on toimiva nuorisoteatteri.
Suorastaan herkullinen Wallgrenin vertaus oli, kun hän mietti kumpi vaihtoehto sydänleikkausta suorittamaan olisi parempi, vapaasti lainattuna: Alaa työharjoitteluineen opiskellut ammattikirurgi vai innokas vapaaehtoistyötä tekevä lääketieteestä kiinnostunut harrastelija.

Vaikka taiteessa harrastelijan mokat eivät juurikaan aiheuta hengenvaaraa, on hyvä kouluttaa ihmisiä erottamaan ammattia tavalla tai toisella opiskelleen työnjälki ja opettaa heitä arvostamaan sitä. Pelkästäään jo hyvä käytöskin auttaa asiassa.

Sellaisia lahjakkuuksia tosin on, jotka ovat luovia ja osaavat ehkä piirtää tai käyttää värejä ja muotoja  mielekkäästi ilman erityistä koulutusta. Silti pelkät lahjat eivät riitä. Materiaalioppi ja taidehistorian tuntemus ovat esimerkkejä siitä, etteivät pelkkien lahjojen pohjalta pääse pitkälle.
Mitä iloa on hienosti maalatulla akvarellilla, jos se on tehty liian ohuelle laineilevalle paperille. Ja jos se on kehystetty aukkopahville, joka ei olekaan happovapaata tai aukko on leikattu huonolla veitsellä? Onko myöskään mielekästä kopioida jonkun toisen työtä edes osittain? Tekijänoikeudet ovat sillä toisella.
Juuri näihin amatöörit valitettavan usein syyllistyvät. Ja ymmärtämättömät kehuvat töitä ja ostavat, kun saa vielä niin halvallakin.

Ammattilaisen tekemä ei aina tarvitse olla niinsanottua älykkötaidetta eikä valtavan isokokoista. Joskus kukkanenkin hyvin tehtynä voi tuottaa katsojalle elämyksen.

Saattaa olla, että arvostuksen puute vaivaa vain tietyillä paikkakunnilla. Koska olen toiminut viime vuosina Lahden alueella, en voi verrata muihin.

Mielihyvää sain itse niistä osittain vaatimattomankin oloisista ihmisistä, jotka katsoivat suoraan silmiin ja sanoivat "onpa kauniita töitä ja niin monta työvaihettakin". Siinä tilanteessa en edes välitä ostaako kyseinen henkilö vai ei, koska sellainen aito arvostus jo lämmittää.

Taiteen arvostusta voi lisätä myös sillä, että se on enemmän läsnä ihmisten elämässä luonnollisena osana. Harmillisesti kotikaupungissani monet galleriat ovat joutuneet laman kourissa sulkemaan, taidemuseosta ja sen olemassaolosta kiistellään ja TV:stäkään ei kovin paljoa taideaiheista ohjelmaa tule. Siinäpä aihetta seuraavaan kirjoitukseeni.

Turhat pois

Varoittelin siitä turhasta nysväämisestä, nutaamisesta, pipertämisestä, tuhertamisesta. Opettamisen intoa minulla riittää. Joskus käy kuitenkin niin, että itse syyllistyn juuri siihen, mistä muita varoitan.

Rupesin miettimään mikä vaatimattoman tauluni asetelmassa mättää. En saanut kunnon syvyyttä aikaiseksi, vaikka käytin värioppien neuvoja hyväkseni eli viileämpää ja vaaleampaa takana. Siitä alkoikin sitten turha nyherrys (sanoja kyseiseen puuhaan riittää!).

Kun poistin taustalta turhan mitäänsanomattoman omenan pois, koko dynamiikka muuttui.

Ei siis kannata juuttua jääräpäisesti alkuperäiseen, koska siitä epäröinnistä alkaa turha tuhertaminen. Ja jos joku on sanonut, että paras asetelmallinen ratkaisu on aina pariton luku, niin minä en ainakaan sillä periaatteella onnistu.

Akryylisato alkaa kypsyä

Olen jatkanut päärynäaiheisen asetelman tekoa siihen vaiheeseen, että aivot lukittuivat ja pelkään pahoin, että alan nyhertää liikaa yksityiskohtia. Ajoissa lopettaminen on nimittäin yhtä tärkeää kuin ajoissa aloittaminen.
Lisäksi tämä marraskuun pimeys aiheuttaa ongelmia, kun valaistusolosuhteet muuttuvat hetkessä hämärästä pimeämmäksi.

Olen lisännyt syvyyttä vaalentamalla taustan omenaa. Varjoihin lisäsin violettia, joka on vastavärinä päärynän keltasävyille ja antaa kuvaan hehkua.

Siveltimistä käytän pääasiassa leveitä, mutta esimerkiksi hedelmän kantoihin käytän ohuempia.

Muutaman harkitun siveltimenvedon lisään vielä, mutta ne paljastan ensi kerralla.

Syksyn satoa akryyleillä

Joulukorttien ja sähkölaitteiden kanssa sekoilun lomassa aloitin maalata uutta taulua akryyliväreillä. Hedelmät ja vihannekset kiinnostavat minua aiheina, koska ne innostavat käyttämään sivellintä elävästi.

Pidän siitä, että siveltimen vedot erottuvat kunnolla. Siksi ihailenkin Vincent van Goghin kädenjälkeä, samoin kuin monien impressionistien. Lisäksi rakastan heidän tapaansa käyttää värejä ja hyödyntää vastavärikontrasteja (joita myös samalla voi harmoniana käyttää).

Tässä tämänpäiväisen työni ensiaskeleet kuvina mallien kera:

Valmista ei vielä ole. Pyrin kuitenkin säilyttämään sen tuoreuden vaikutelman, joka näissä hedelmissäkin on.