Lisää junk journalia

Paperikuvia tilatessani minulle on kertynyt aika monta valokuvakuorta. Huomasin niidenkin olevan mainioita pohjia tai kansia junk journaleihin, koska ne ovat tukevaa materiaalia, ja sisällä on jopa tasku.

Tähän olen kiinnittänyt sisälle langalla muutaman sivun.
Kun sivuluku pysyy maltillisena, niin ei tule turhia paineita.

Tulostimen mustekasetteja ostettuani huomasin, että rasioista saa kivoja minikirjoja, joihin voi liittää joko sivut tai pieniä kortteja:

Ideoita tulee lisää kuin itsestään. Nyt korona-aikana virikkeet ovat vähissä, mutta jostain syystä tämäntyyppistä puuhaa tehdessä ajatukset tuulettuvat todella mukavasti.

Katselin muuten junk journal -asioita miettiessäni, mitä kaikkea tuo sana "junk" oikein tarkoittaa.

JUNK:
Romu, jäte, roska, roina, krääsä, kama, sälä, rompe. Suomen kieli on siis aika rikasta, kun noin monta sanaa löytyi vastaamaan yhtä!

JOURNAL:
Päivyri, lokikirja, sanomalehti, aikakauslehti, lehti. Ja vielä jossain ammattikäytössä akselintappi.

Kollaasia, kirjaa ja junk journalia

Olen edelleenkin erityisen innostunut junk journal -aiheesta. Suunnittelijana minusta on hienoa tehdä välillä jotain vapaata sommittelua, jossa ei tarvitse miettiä asiakkaan odotuksia. Sittemmin olen koonnut kirjoja ja vihkoja ihan pinoksi asti. Lahdessa Wellamo-opistossa pidin viime syksynä aiheesta lyhytkurssin. Nyt kerron joistakin projekteistani ja niiden edistymisestä.

Junk journaliin ei todellakaan tarvitse ostaa uutta materiaalia, joten se eroaa selvästi skräppäyksestä, jossa ostetaan hyvinkin paljon erilaisia askarteluliikkeiden valikoimissa olevia materiaaleja.

Junk journal on omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempi, koska materiaalien kirjo on rajaton. Jokainen näkkileipäpaketti tai teepussi on mahdollinen aarre riippuen siitä mitä osia siitä siitä leikkaa ja miten osia yhdistelee muihin. Kun vielä värimaailman pitää johdonmukaisena, kirjoista saa ihania esteettisiä katseluelämyksia vuosiksi eteenpäin.

Tässä on Lidlin jäätelöpakkauksesta leikkaamani osat, josta liimailen omiin junk journaleihini.
Pitkulaisia pahvinpaloja voi käyttää kirjanmerkkien pohjiksi.

Teepussilaatikko, teepussin narupää, vaniljasokeripussi, näkkileipäpaketti: Kaikki käy.

Aloita pienesti:
Ei kannata heti ruveta satasivuisen oopuksen tekoon. Pieni taitettu kortti tai kirjanmerkki on hyvä aloitus. Samalla hahmotat minkälaisia materiaaleja sinun kannattaa metsästää joko kirppareilta, kavereilta, omalta tai mummon vintiltä. Oma tyyli kehittyy hiljalleen, ja sitäkin voi muunnella sen mukaan mitä sinulla on käytössä tai minkä teeman valitset kirjallesi. Näiden kanssa voi ihan rauhassa myös vähän villiintyä.

Valitse teema:
Jotta kirjasta tai vihkosesta ei tule sillisalaatti, kannattaa miettiä aihe. Hyviä johtolankoja ovat reseptit, vuodenajat, muistojen kirja, värimaailmat ja vaikkapa mietelauseet.

Toista:
Yhtenäisyyden vuoksi jokaisella aukeamalla on hyvä toistua joku elementti, niinkuin hyvässä suunnittelussa ainakin. Voit käyttää esimerkiksi samaa väriä tai fonttia tai muuta elementtiä usemmalla sivulla.

Näillä sivuilla olen käyttänyt punaista numeroa viisi toistuvasti eri kokoisina.
Numerot leikkasin erään huonekaluliikkeen tarjouslehtisestä.

Tämä on yksi kokeiluni ohuessa vihkossa. Tutkin miten erilaisia materiaaleja saa yhdisteltyä.
Samalla vihkon sisällä jatkuu lintu- ja eläinteema jossakin määrin.
Tunnistatko muuten joukosta yllä mainitsemani jäätelöpakkauksen osia?

Junk journal elää kerroksellisuudesta. Sivu saattaa tulla melko täyteenkin, kuten yllä, mutta kuinka hauskaa onkaan katsella myöhemmin eri yksityiskohtia, ja miettiä, mistä kaikkialta näitä materiaaleja tulikaan haalittua!

Tätä junk journalia sivuaa myös art journal, jossa ei tekniikoiden eikä materiaalien suhteen ole muuta rajoitusta kuin se, että sen saa pysymään jotenkin koossa. Lupasin viime vuoden blogissani kertoa ompeleiden ja muiden käytöstä junk journalissa, mutta siirrän sitä myöhemmäksi, kunhan saan enemmän materiaalia kasaan.

Koska aiheesta lukeminen ei vielä ole kaiken opimisen kannalta paras menetelmä, toivon, että moni osallistuu myös kurssilleni.
Syksyn 2020 lyhytkurssillani Wellamo-opistossa Lahdessa käsittelemme ja kokoamme sekä junk journalia että art journalia.

Tässä on linkki viimevuotiseen kolmen kirjoituksen sarjaani aiheesta. Vähän siis kertaustakin, joka on tunnetusti opintojen äiti (uudempi linkki Wellamo-opiston vuoden 2020 kurssiini tulee myöhemmin):

https://lisavaria.blogspot.com/2019/06/junk-journal-koukuttavaa-sommittelua.html

Auta, Posti!

Jo pitkään olen ihmetellyt postimerkkien jokavuotista hinnannousua. Ahkerana kirjeiden kirjoittajana ja korttien lähettäjänä kymmenen sentin korotus vuosi vuodelta on todella harmittavaa. Se on yksipuolinen ylhäältä tullut määräys, josta ei voi edes neuvotella.

Ennen liimasin kuoreen jopa ylimääräisiä merkkejä ihan niiden kauniin ulkonäön takia. Enää en raaski. Vähissä ovat kyllä myös kauniit merkit.

Yrittäjänä en ole voinut nostaa hintoja. Aika herkästi asiakas sanoo, että joku toinen tekee saman halvemmalla.
Postin hinnankorotuksia ei voi perustella laadun kohentamisella. Postin kulkuhan on hidastunut huomattavasti. Seuraavaksi päiväksi ei mikään lähetys mene perille. Tai sitten on maksettava reipas plussamerkki normaalin postimerkin lisäksi.

Aiheetkin ovat kutistuneet menneiden vuosien herkullisista ja luovista askartelumerkeistä tavallisiin suorakaiteen muotoisiin jokaiselle sopiviin ei ketään loukkaaviin maisemakuviin. Tai sitten on tehty lato- ja ulkohuussisarjoja.
Poikkeuksia olivat kaunis kansallispukusarja ja kullalla somistettu joutsen muutama vuosi sitten. Merkeissä ei ole satsattu enää hologrammeihin, erikoisiin muotoihin tai lisäväripainatuksiin, kuten aiemmin ainakin 2000-luvulla.

Luovuuttaankin oli mahdollista käyttää aiemmin melko rajattomasti,
kun sai ilolla valita mitä erilaisimmista aiheista ja muodoista,
tai jopa askarrella merkin kokoon.

Nyt koronakriisin aikaan Posti olisi voinut tehdä jalon teon, ja mistä tahansa yrityksestä mallia ottaen tehdä kunnollisia tarjouksia ja houkutella ihmisiä korttien ja kirjeiden kirjoittamiseen eli myydä postimerkkejä alennuksella. Ehkä moni alkaisi samalla uuden harrastuksen. Jakajille jäisi muutakin jaettavaa kuin mainosten pudottelu luukuista. - Eikä Postin tarvitsisi vaikeroida, kun kirjeitä ei enää lähetetä.

Onneksi sentään hiljattain ilmestyi kaunis lintusarja. Nyt saisi Posti kunnon merkkimarkkinat aikaiseksi, kun myisi niitä ryminällä puoleen hintaan!

(Muuten: Kirjemaksu Saksasta Suomeen maksaa 1,10 euroa. postikortin lähetys 95 senttiä. Vastaavat Suomesta Saksaan 1,70 euroa/kpl).

Voi Elovena!

En malta minäkään olla puuttumatta Elovena -kaurahiutaleiden pakkausuudistukseen.
Olen jo aiemmin, vuonna 2018, kommentoinut kaurahiutalepaketin visuaalisen ilmeen muuttamista karumpaan suuntaan. Jos haluat tutustua siihen, pääset lukemaan tästä linkistä:

https://lisavaria.blogspot.com/2018/02/varisommittelua-kaytannossa.html

Mutta nyt tulikin tosi paha rysäys: Mitään varsinaiseen suomalaisuuteen tai nostalgiaan viittaavaa ei näy enää koko uudistuvassa ilmeessä!
Raision markkinointipäättäjät sanovat tehneensä kyselyn mm. Ruotsissa, Puolassa ja Venäjällä, ja päätyneet sen perusteella tylsän polkkatukkaisen toimistohenkilön esittämiseen kaurapuuron yhteydessä.

Kauan Keski-Euroopassa asuneena sekä mainonnan parissa työskennelleenä minun on ihan pakko sanoa nyt henkilökohtainen mielipiteeni asiaan. Jos jossain maassa "tiedetään" minkälaisia suomalaiset ovat, niin useimmiten meitä pidetään tylsinä, mutta luotettavina. Raisio onkin halunnut omien sanojensa mukaan korostaa tuota luotettavuutta. Onko aiemmalla kansanomaiseen asuun pukeutuneella naiskuvalla muka välitetty epäluotettavuutta? Liian kirjava asu? Liikaa ulkoilmaa kuvituksessa? Välittyikö kuvasta liikaa iloa ja energiaa, jota kauran syönti saattaa aiheuttaa?

Nostalginen visuaalinen ilme pakkauksissa ja mainonnassa välittää mielikuvaa siitä, että tuote on ollut suosittu ja pidetty vuosikymmenien ajan. Tätä ovat jotkut joskus käyttäneet jopa uudempien tuotteiden lanseeraamisessa markkinointikikkana.

Elintarvikepakkauksissa ei myöskään tarvitse olla välttämättä tuotteen kuvaa. Sehän on loogisesti tekstinä näkyvillä. Raisio taas haluaa korostaa tuotteen eli oksennuksen väristen kaurahiutaleiden osuutta visuaalisessa ilmeessä ja vähentää sen kustannuksella varsinaisen mielikuvaan vaikuttavan kuvituksen osuutta. Pitäisiköhän sokeripakkauksiin lisätä kiireellä sokerin kuva? Kasa hienoa sokeria, koska ostaja ei muuten ymmärrä mitä pussissa on?

Ymmärrän, että ruotsalaiset ovat kyselyssä ihastelleet uuden kuvituksen sinikeltaisia värejä, sillä ovathan ne heidän kansallisvärinsä. Saunan he jo ovat omineet. Suomi ei erotu muista omintakeisena millään markkinoilla, jos aina halutaan mielistellä ja pelätään, jos vaikka joku loukkaantuu. Puolalaiset kyselyyn osallistuneet mieltävät ehkä Suomen ja Ruotsin jopa yhdeksi ja samaksi maaksi. Luulenpa, että jokunen kyselyyn osallistunut on miettinytkin, että onpa kivat Ruotsin värit, vai ovatko ne Tanskan vai Norjan.

Ajatteleekohan Raisio vanhan amerikkalaisen markkinointiekspertin lailla: Ei huonoa julkisuutta olekaan. Pääasia, että tuotteesta puhutaan? No, tässä tapauksessa Suomen myynti ei välttämättä puhumalla lisäänny, mutta muissa maissa se kasvaisi ehkä kauniilla pakkauksilla.

Taloutta vai ihmisiä?

Pitkästä aikaa julkaisen ajatuksiani, joita olen muutaman kerran jo muokannutkin. Kun joku asia alkaa harmittaa, niin kannattaa miettiä ja lukea kirjoittamansa uudelleen, jotta sisältö ei jää pelkäksi vuodatukseksi. En ole myöskään talousasiantuntija, mutta kun asia mieltäni askarruttaa, niin kirjoitanpahan miksi.

Olen nimittäin ihmetellyt, miten Suomi elää ainakin tavallisen ihmisen näkökulmasta edelleen lamassa sitten vuoden 2009 tai jotain sinnepäin. Miten se on mahdollista? Ruotsissa asuva kaverini kertoo, että siellä talous porskuttaa ja kokeneita 60 vuotta täyttäneitäkin kosiskellaan työpaikkoihin lähes päivittäin. Ainakin tavallisella ruotsalaisella on sellainen näkemys, että ihmisillä menee suhteellisen hyvin ja hauskaakin voi pitää. Onhan siellä ongelmiakin, mutta ne eivät tunnu jyräävän kaikkea alleen.

Mikähän salaisuus se on, ettei Ruotsin taloudellista tilannetta mainosteta täällä? Puhuttiin aikanaan vaikeista hallitusneuvotteluista kyllä, tai asuntokuplan uhasta. Käsittääkseni naapurissa tilanne aurinkoisempi kuin meillä.

Minun päässäni valtio tai yhteiskunta on semmoinen, että siinä on osa-alueita ihmisten tarpeiden ja kykyjen mukaan. Ja kaikki nämä ovat yhtä tarpeellisia. Tein listaa ja jaottelin karkeasti eri alueita, joihin kuuluu muunmuassa:

1. Terveydenhuollon ammattilaisia, jotka hoitavat, ennaltaehkäisevät ja jopa parantavat 
2. Kouluttajia ja pedagogeja, jotka opettavat - myös etiikkaa ja moraalia
3. Tutkijoita ja kehittäjiä
4. Rakentajia, ruoan tuottajia ja tuotteiden valmistajia, korjaajia ja entisöijiä
5. Taiteilijoita ja käsityöntekijöitä, jotka vastaavat estetiikasta sekä visuaalisen että kuullun alueella eli myös näyttelijät, arkkitehdit, muusikot ja säveltäjät sekä kirjailijat antaen henkistä ravintoa
6. Lapsia ja nuoria, joita kasvatetaan ja joilla on luontainen kyky ja halu oppia uutta
7. Vanhuksia ja eläkkeellä olevia ihmisiä, jotka jakavat elämänkokemustaan ja antavat meidän huomata, ettei kaikki mitä luulemme uusiksi innovaatioiksi, ole uutta
8. Kuljettajia
9. Talousasiantuntijoita ja sijoittajia

Minusta tuntuu siltä, että ryhmät yhdestä kahdeksaan olisivat nykyisin vähemmän merkityksellisiä ja pelkästään ryhmän yhdeksän alaisia. Tämä raharyhmä haluaa hallita muita alueita ja luulee voivansa päättää kaikesta. He katsovat, että heillä on valta myös pitää itsellään niin paljon kuin he haluavat - hinnalla millä tahansa (koska sen hinnan maksaa joku muu).

Se on lyhytnäköistä toimintaa. Historiakin on sen todistanut. Ihan niinkuin elämällä ei olisi merkitystä. Maapallolla olemisesta on tullut jotain suorittamista ja laskelmointia.

Vähitellen alkaa tuntua siltä, että Suomi on ainoastaan byrokraattien alle jäänyt maa-alue, jossa ihmisten oikealle elämälle ei jää tilaa. Kun raha on lähes ainoa puheenaihe, se porautuu ihmisten mieliin ja kaikki muu tärkeä painuu taka-alalle.

Ei ihme, jos ahdistus lisääntyy. Sitten tarvitaan taas lisää rahaa mielenterveyskuntoutukseen, vaikka todistetusti ihminen tarvitsisi sekä ruokaa että sirkushuveja pärjätäkseen.

Kursseistani Wellamo-opistossa

Tänäkin syksynä pidän kaksi lyhytkurssia Lahdessa Wellamo-opistossa. Ilmoittautuminen alkaa 13.8.2019.

Väreillä on merkitystä

Väripäivä on yksipäiväinen kurssi lauantaina 14.9. klo 9.30-14.30. Teoriaosuuden lisäksi teemme käytännön harjoituksia värilastuin ja lopuksi keskitymme jokaisen oman värimaailman sommitteluun. Voit siis miettiä vaikka tulevaa sisustus- tai käsityöprojektia tai taiteellista värimaailmaa, johon haluat keskittyä suunnittelemaan mieleisesi värimaailman. Tai muuten vain tehdä hyvää mieltä tuottavia värisommitteluja. Kurssin olen laatinut selkeäksi tietopaketiksi ilman turhia vierassanoja ja monimutkaista teoriaa. Väripäivä on myös hyvä pohjustus Junk Journal -kurssilleni.

Tässä linkki sähköiseen ilmoittautumiseen: https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104301

 Junk journal - kollaasikirja uusiomateriaaleista

Jopa laturini pahvipakkauksesta (oikealla) voi koota kannet kollaasikirjaan.
Uskomattoman monia normaalisti roskiin meneviä materiaaleja voi hyödyntää.

Erilaisista materiaaleista sommitellaan värimaailma. Yhdistelemällä saa erilaisiin tarkoituksiin
resepti-, päivä-, matka- tai muita katselukirjoja. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Nyt ei kannata enää heittää pois mitään! Junk journal -harrastuksessa voit hyödyntää kaiken pikkusälän ja samalla pääset harjoittamaan väri- ja sommittelutaitojasi. Edellisissä blogipostauksissani olen kirjoittanut omista kokeiluistani tämän koukuttavan aiheen parissa.

Junk Journal -kurssi kestää kolme keskiviikkoiltaa (klo 17.15-20.30) ja alkaa 2.10.

Tässä linkki sähköiseen ilmoittautumiseen: https://opistopalvelut.fi/wellamo-opisto/search.php?l=fi&search=011104311

Paperisessa versiossa kurssini on mainittu sivulla 25.

Kollaasin koukussa (junk journal, osa 3)

Innostun aina vain enemmän junk journal -aiheesta. Se on parhaimmillaan taidetta, joka ei maksa tekijälleen käytännössä juuri mitään.

Luovuuttaan voi kehittää sijoittamatta liimapuikkoa enempää rahaa, ellei ole harjoittanut harmittavasti konmaritusta ja heittänyt kaiken tähän harrastukseen sopivan hukkaan. Tässä tarvitaan juuri niitä materiaaleja, joita tulisi laitettua roskiin. Jopa pienet silput lahjapaperin reunasta ovat varsinaisia aarteita, kuten jo edellisissä kirjoituksissani kuvasin.

Yllä olevalla sivulla on palanen venäläisen suklaakonvehdin käärestä, siksak-saksilla leikatut lehtileikele ja akryylimaalaukseni reunapala, lastenkirjan kuvitusta alareunassa sekä kullanväristä pitsiä. Kutsu -teksti on jämä vanhasta tarra-arkista.

Tekstausharjoitusteni irtosanat aion myös käyttää joihinkin sopiviin kohtiin. Nuo värilliset palaset ovat vanhan biologian kirjan pieneliöitä, joita piirtelin läpi ja väritin kevyesti vesivärillä. Itsetehdyt elementit ovat omiaan elävöittämään mitä tahansa sommitelmaa.

Luulin jo heittäneeni 80-luvun Letraset -kirjainarkit pois. Melkein kiljahdin ilosta, kun löysin ne hiljattain eräästä kansiosta vanhojen piirustusteni vierestä.

Tässä vielä yksi aukeama, jossa olen käyttänyt kirjainleimasimia sekä vanhoja ja uusia lehtileikkeleitä:

Elokuussa alkaa ilmoittautuminen Wellamo-opiston kurssilleni "Junk journal - kollaasikirja uusiomateriaaleista". Ilmoittautumislinkki löytyy edellisestä kirjoituksestani.