Omat ideat

Olen kirjoittanut tähän Lisäväriä-blogiini aiemminkin eri yhteyksissä ideoinnista mm. 29.9.2014 otsikolla "Mistä niitä ideoita". Jatkan, koska tämä aihe on loputon, onneksi.

Olen tavannut ihmisiä, jotka väittävät, ettei heissä ole mitään luovuutta. Esteenä on kuitenkin  ihminen itse. Jos uskottelee, ettei ole luova, samalla jäykistyy ajattelemaan juuri niin. Jos taas ajattelee enemmän tai vähemmän poikkiteloin ja saa siihen tarvittaessa rohkaisua ja opastusta, luovuus lisääntyy ja ideoita alkaa helpommin virrata.

Luovaan ajatteluun tarvitaan rentoa otetta.
Ideat eivät synny väkisin puristaen.

Ideoimisen alue on suuri ja jokainen miettii omaan käyttötarkoitukseensa sopivia aiheita. Käsityöihminen pohtii usein materiaalivalintojen ohessa visuaalisia teemoja, mutta kaikessa taiteellisessa työssä on hyvä miettiä ja etsiä myös jotain aivan poikkeavaa.

Se virkistää.

Poikkeavaa on siis se, mihin ei olla totuttu. Yhdistelmiä kuten kala ja villa. Tai havu ja asfaltti.

Ole rohkea. Tee virheitä.

Yhtäkkiä kirjoitettuani tuon havu ja asfaltti -yhdistelmän, mieleeni tulivat hiljattain uusien rakennusten julkisivuihin ilmestyneet koristeelliset pinnat, joissa harmaalle levylle on painettu kasviaiheita. Miksei siis asfalttia varten voisi kehittää kuvioita? Miettiä miten se on teknisesti mahdollista ja kehittää pysyväksi. Onhan monissa kaupungeissa maalattu asfalttipintaan mm. räsymattoa tai taiteilijat tehneet sateen sittemmin huuhtomia pastellimaalauksia.

Tällä tavalla ideointi saattaa lähteä alkuun ja suunnittelijan tie jatkuu eikä tuloksena välttämättä olekaan asfaltti materiaalina, mutta paikkoina silti jalkakäytävät tai torit ja kaupunkikuva piristyy.

Luovuusseminaareissa käytetään usein visuaalisena elementtinä jäävuorta ja sen huippua esittämään suunnittelun kehitystä valmiiksi työksi. Minulla on päässä aiheen visualisoimiseksi eräänlainen oksa  tai puu.

Rungossa tai varressa on niitä aineksia jos jonkinlaisia, hullujakin. Puu kasvaa ja siihen alkaa kehittyä hienompia oksia, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja tuottavat kukkia ja hedelmiä. Jotkut oksat kuivuvat pois, toisista tulee enemmän ja enemmän elinvoimaisia. Oksia voi myöhemmin vielä laittaa maljakkoon ja tehdä niistä vielä jatkossa oman yhdistelmän. Kehitys on parhaassa tapauksessa loputonta.

Ideointi on hauskaa ja sitä voi jokainen kehittää, sillä jokainen on luova.

Päässäni alkoi kypsyä päiväkurssi, jossa innostaisin osanottajia löytämään omia ideoita ja kehittämään luovuuttaan. Lauantaina 23.9.2017 pidän viisituntisen innostuspäivän, jossa käymme läpi monenlaisia ideointimahdollisuuksia ja keräämme materiaalia omaan inspiraatiovarastoon. Periaatteena on, että kuka tahansa voi oppia kurssilta omaa elämäänsä ja tekemistään varten uusia menetelmiä jännittämättä ja jarruttelematta.

Tässä vielä tietoja kurssistani: Wellamo-opisto Lahti, "Ideoinnista luonnosteluun" la 23.9.2017 klo 10-14.15, Kurssin ilmoittautumisnumero 011104350, hinta 10 euroa. Ilmoittautumiset netissä www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto tai opiston toimistoon p. (03) 814 4734 tai (03) 814 4755 tai Aikuiskoulutuskeskuksessa Kirkkokatu 16.

Suora linkki ilmoittautumiseen: Wellamo-opisto
 

Muotipiirustusta ihanteiden muuttuessa

Muotia piirtäessä ja kuvittaessa huomaa vuosien saatossa, että muotifiguriineissakin tapahtuu muodin trendien myötä muutoksia. Milloin ne ovat mittasuhteissa, milloin vartalon liikkeissä, jopa sormien asennoissa on erilaisia ihanteita. Puhumattakaan kampausten ja meikin osuudesta.

50- ja 60-luvuilla naisvartalo oli viehkeä ja sorja, eikä lihaksia näkynyt. Sormet aseteltiin somasti, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman pitkiltä.

(Ylläolevat kuvat kirjasta "Wie zeichne ich Mode", Ingrid Osterloh, vuodelta 1955) 

Lantiota korostettiin ja vyötärön tuli olla mahdollisimman kapea. Piirtämällähän vyötäröä saa kiristettyä mielivaltaisesti.

1970-luvulla vartalon ihanne muuttui urheilullisemmaksi ja poikamaisemmaksi, ja tyyli huipentui 80-luvun valtaviin hartioihin olkatoppauksineen.

Minäkin levitin hartiat silloin ihanteellisiin mittasuhteisiin kuvituksissani, kuten allaolevassa Vaatehuoneelle tekemässäni kuvassa.

Vaikka jokaisella piirtäjällä on oma tyylinsä ja käsialansa, nämä muodissa tapahtuvat muutokset on hyvä huomoida. Muutenhan kuvitukset vaikuttavat auttamattomasti vanhanaikaisilta.

Tällä hetkellä ei muotipiirustuksiakaan näe kovin usein, mikä sinänsä on vahinko. Piirustuksella on testien mukaan suurempi huomionarvo kuin valokuvalla - väheksymättä korkealaatuisia valokuvia.

Trendi mittasuhteissa on muuttunut edellisiin vuosikymmeniin, jolloin figuriiniin pää mahtui vartalon korkeuteen jopa 12 kertaa. Nyt mittasuhteet ovat luonnollisempia, joskin tyylittely on toivottavaa. Muutenhan valokuva olisi vaihtoehto.

Minulla on kaksi uudempaa kirjaa joissa käsitellään melko mittavasti ja ymmärrettävästi muotipiirustuksen perusteita ja figuriinin rakentamista, tosin näitä ei ole suomeksi saatavilla.

Toinen on Naoki Watanaben"Contemporary Fashion Illustration Techniques" Rockport Publishers (Kuvassa vasemmalla saksankielinen laitos), ja toinen on müncheniläisten kollegojeni laatima "MODE zeichen & entwerfen", Knaur-kustantamo (oikealla).

Ensimmäinen on laajempi ja siinä on paljon esimerkkejä ja vinkkejä myös kuvituksen opiskeluun eri tekniikoineen. Jälkimmäisessä taas keskitytään myös luovempaan ilmaisuun, kollaasiin ja erilaisiin kokeiluihin, myös ilman varsinaista piirtämistä. Käsittääkseni kirjaa ei saa toistaiseksi kuin saksankielisenä.

Kunnollinen oppikirja on korvaamaton, vaikka tiedot ja tyylit aikanaan muuttuvat. Hajanaisia ja täydentäviä oppeja voi sitten hakea ja löytää netistä, näyttelyistä, lehdistä ja vaikkapa sattumalta kaupungilla liikkuessa.

Ja onhan niitä oppilaitoksiakin vielä. Helmikuussa 2018 pidän taas Lahdessa Wellamo-opistossa muotipiirustuksen lyhytkurssin.

Suomesta

Suomi on ihmeellinen maa. Sitä ei tule aina miettineeksi, kun on tottunut täällä elämään.

Suomen brändäys ei liity varsinaisiin blogiaiheisiini. Brändiasiaa pohti muutama vuosi sitten viisaista koottu työryhmä, jonka tuloksetkin ovat julkistettu.

Minä käsittelen nyt sitä tietoa, joka pulpahteli asuessani vuosikausia Saksassa. Olin opettajana Münchenissä ja kuulin kansainvälisen oppilasvaihdon puitteissa Suomessa käyneiden opiskelijoideni kommentteja.

"Kallioita keskellä kaupunkia, mahtavaa", huudahti eräskin nuori mies, kun saapui Helsinkiin.

"Hyppyrimäet noin lähellä keskustaa, nuo kuuluisat mäet", ihasteli Lahdessa käynyt ryhmä. "Janne Ahonen on idolini!"

Kun näytin luokassa silloiselta MEK:iltä eli matkailunedistämiskekukselta lainaamaani videota, opiskelijat ihmettelivät, miksi siinä ei mainittu sanallakaan jääkiekkoa. "Suomihan on kuuluisa jääkiekkomaa", sanoi yksikin nuori mies. "Toivottavasti päästään jääkiekkomatsiin Suomessa".

Länsirannikon valtavat hiekkadyynit olivat monelle yllätys, semmoista eivät osanneet odottaa Suomessa olevan. Auringonlaskut ja niihin liittyneet valoilmiöt ja värit saivat monen haukkomaan henkeään, ei ainoastaan meren rannalla. Se rauha mikä vallitsi luonnossa tai rannalla liikkuessa oli monelle suuri nautinto eikä suinkaan itsestäänselvyys keskieurooppalaisiin miljoonakaupunkeihin tottuneilta.

Vaikka opiskelijat olivat Suomessa syksyllä tai keväällä, huoltoasemalla ollut nastarengaspino sai heidät aavistelemaan pohjoisen ajo-olosuhteita. Eivät olleet nähneet aiemmin moisia, ja niitä sitten valokuvasivatkin matkamuistoksi. Keski-Euroopassahan ei edes saa ajaa nastarenkailla.

Marketissa soiva hevimusiikki aiheutti hämminkiä, kun asiakaskunta koostui lähinnä "mummoista". Hevimusiikistaanhan Suomi on todella tunnettu, mutta eivät osanneet odottaa kuulevansa sitä salaattitarpeita etsiessään.

Erilaiset diginörtit ovat jo tulleet tunnetuiksi, mutta moni Suomessa ei tiedä, että suomalaiset valokuvaajat ovat maailmalla erittäin korkealle arvostettuja. Entisen oppilaitokseni opiskelijat Münchenistä käyvät edelleen Suomessa opiskelijavaihdossa osittain sen takia.

Suomalaisten hulvaton alkoholinkäyttö, siis myös nuorten, aiheutti ihmetystä. Samat ihmiset, jotka eivät arkipäivänä tervehtineet eivätkä vaihtaneet sanaakaan, joivat viikonlopun tultua reippaasti teräviä ja kääntyivät tunkeilevan tuttavalliseksi, yllättäen varsinkin naiset.

Kun itse ymmärtää pitkien sanojen merkityksen, ei tule ajateltua miten ihmeellinen sana ummikolle voi olla niinkin tärkeä sana kuin "yksityisasiakkaat" tai "pääsisäänkäynti" tai "kouluhammashoitola". On tämä kielemmekin niin erilaista!

Vaikka saunoja ja saunomista harrastetaan jonkin verran ympäri maailmaa, yksi asia on täysin suomalainen tapa: Joulusauna eli joulunvieton aloittaminen saunomisella. Lisäksi kynttilöiden vieminen haudalle juuri jouluaattona on meille ominaista.

Katselin kerran Saksan TV:stä tullutta vertailua aamiaisesta eri maissa. Kuinka ollakaan suomalaista aamiaista kaurapuuroineen sanottiin siinä kaikkein terveellisimmäksi ja halvimmaksi.

Kun marraskuun saisi vielä vaihdettua joksikin muuksi, niin tämä olisi mahtava paikka elää. Toisaalta tuntuisivatko ne muut asiat niin ihanilta, jos ei ensin olisi kärsitty loskasta ja pimeydestä?

Akvarellia

Kirjoitan tähän spontaanisti mieleeni tulleita ajatuksia, kun hiljattain aloin maalata akvarellivärein erästä kuvitusta.

Akvarelli on maalaustekniikoista jäljeltään kevein, muttei missään mielessä helpoin. Kaikki pieleen menneet siveltimenvedot tai värisävyt, jotka eivät näytäkään hyviltä, jäävät melko lailla näkyviin eikä niitä voi helposti tai jälkiä jättämättä korjata.

Akvarelliväreistä täytyy myös pitää erityisen hyvää huolta. Olen joskus huomannut, että jotkut sekoittavat sävyjä suoraan värinapeissa. Se tuhoaa alkuperäisen värin, joten se ei ole missään nimessä suositeltavaa.

Pullovärejäkin, on, mutta itse olen tottunut käyttämään juuri näitä värinappeja, joista on saatavana lukuisia sävyjä. Silti sekoitan vielä oma mieleni mukaisia.

Sävyt tulee sekoittaa erillisillä lautasilla tai akvarellivärien omalla peltirasian kannella. Muussa tapauksessa pigmentit syöpyvät toiseen väriin, eikä sitruunankeltainen olekaan enää raikkaan puhtoinen.

Myös vesiastian tulee olla mahdollisimman iso, jotta siveltimestä saa huuhdeltua kunnolla edellisen värin rippeet. Etikkakurkkujen purkit ovat minulle sopivan kokoisia.

Jokaisella tekniikalla on vahvuutensa. Akvarelli on ilmava, elävä ja kevyt. Sillä saa halutessaan aikaan raikasta jälkeä puhtain luonnollisin värein.

Muistathan, että akvarelli tarvitsee myös tarpeeksi vahvan paperin, tai ennemminkin kartongin. Kaikki vesivärilehtiön nimellä myytävät eivät sitä ole, vaan 250-300-grammaiset tukevat akvarellikartongit, jotka eivät ala heti kastuessaan aaltoilla.

Kylmän kesän värejä

Paikallislehtemme julkaisi jokavuotisen kesäliitteen. Joko tekijät harrastavat ironiaa Suomen kylmän kesän kustannuksella, tai sitten värisuunnitteluun ei taaskaan ole oikeasti panostettu.

Kirjoitin jo viime vuonna vastaavan julkaisun kylmästä kansikuvasta ja sama linja lehdellä jatkuu tänä vuonna:

Rajattu viime kesän kannesta

Tämänvuotisen kannen värejä. Yläosa on edellisvuoden kaltainen.

Tottakai valkoisella pohjalla näkyy hyvin monikin tekstiväri, mutta sommittelun pitää viestiä myös sitä, mitä ollaan sanomassa lukijalle. Vaikka suunnittelijat luonnostelisivat tammi-helmikuussa tulevan kesän lehteä, heidän tulisi muistaa, että julkaisuaikaan värimaailma on erilainen kuin alkuvuoden pakkasissa. Sitä ovat myös meidän lukijoidemme odotukset.

Puhumattakaan siitä, että kuvassa esiintyvälle vaaleatukkaiselle julkkikselle olisi voinut tarjota värikkäämpäää vaatetta, tai edes jotain kontrastia.

Kesän odotukseen liittyvät värit. Tiedostaen tai tiedostamatta. Voimakkaatkin. Suurin osa meistä haluaa taatusti iloa, lämpöä ja nautintoa pitkän talven jälkeen. Ei epämääräisiä pastelleja yhdistettynä valkoiseen ja mustaan, vaan oikeaa iloittelua.

Tässä vielä pieni kertaus värien merkityksestä, joista olen aiemminkin kirjoittanut blogissani:

Valkoinen: Kylmä. kliininen, puhdas
Musta: Suru, lika, filosofisuus, epäonni
Violetti: Välimuoto, maagisuus
Vihreä: Nuoruus, kevät, kasvu, tuoreus, rauhoittava
Pastellisävyt: Kyseisten värien haaleampi sanoma, varovaisuus

Punainen: Energia, lämpö, erotiikka, voima
Keltainen: Lämpö, ilo, äly
Oranssi: Lämpö, sadonkorjuu
Sininen: Luovuus. viileys (taivas, vesi), avaruus

Vaikka itse teksti ja sen sisältö ovat tärkeitä, värien käyttö sommittelussa kuitenkin tukee sanomaa tai vaimentaa sitä.

Mielipide täytyy ensin muodostaa

Varsinkin visuaalisissa yhteyksissä ihmisillä on tarve kommentoida mielipiteineen usein kipakastikin toisen ihmisen työn tuotoksia. Minäkin teen välillä niin näissä blogeissani. Tosin pohdin ja perustelen mielestäni tarkkaan ennenkuin julkaisen kritiikkini. Samalla koetan löytää positiivisiakin asioita.

Välinpitämättömyys ei ole hyve. Ihmisellä tuleekin olla mielipiteitä.
Silti ajattelemattomasti suolletut tai kirjoitetut lausahdukset voivat haavoittaa ja aiheuttaa pitkäksikin aikaa mielipahaa.

Jotkut ilkeät kommentit tulevat kateudesta. Olen joskus taidenäyttelyissä kuullut pahanilkisiä huudahduksia kuten "kamalaa sotkua" tai "hirveä", vaikka esillä olleet työt ovat olleet hienosti toteutettuja sekä tekniikaltaan että värimaailmaltaan, eikä ideakaan minun silmissäni ollut toisilta kopioitu.

Olin joskus teini-ikäisenä taiteesta innostuneena, mutta kokemattomana hanakka arvostelemaan varsinkin abstrakteja maalauksia. En ymmärtämättömyyttäni tullut ajatelleeksi, että maalauksen tekijä oli syventynyt työhönsä mahdollisesti viikkoja tai jopa kuukausia, kun minä taas loin mielipiteeni hetken mielijohteesta. Olin pinnallinen, koska en muuta vielä osannut.

Mielipide täytyy muodostaa. Se ei käy hetkessä. Asioita on hyvä tarkastella ja miettiä niiden hyviä ja huonoja puolia. Mielipide myös muuttuu ihmisen kypsyessä ja saadessa lisää elämänkokemusta.

Silti minun on nyt pakko sanoa jotain uudesta Helsinki-logosta. En heti ymmärtänyt, että juuri se uniformun taskunläppä menneiden vuosien typografialla varustettuna on uusi ja viestii modernin avoimen pääkaupunkimme henkeä. - Kaupungin, joka oli hiljattain maailman kulttuuripääkaupunki. Olen miettinyt jo useamman päivän, enkä vieläkään ymmärrä. Jätän siis sättimättä, koska ymmärrykseni ei riitä. Ehkä se logo onkin aprillipila ja minä otan sen liian vakavasti.

Arvot hukassa

Kaiken akryylimaalausten ja värisommittelujen seassa minua askarruttavat muutkin asiat, koska havainnointi on luovan ihmisen peruspiirteitä.

Mielessäni on ollut sana kulttuuri. Aivan yksiselitteinen tuon sanan sisältö ei tutkimuksieni mukaan ole. Kulttuuri-sana tulee latinan kielestä "cultura" ja tarkoitti alunperin viljelyä. Siitä se laajeni mielen ja hengen viljelyksi, hoidoksi ja kehittämiseksi. Kulttuuri on siis henkistä laatua eteenpäin vievää ja sivistävää.

Minua on häirinnyt monen välinpitämättömyys itsensä kehittämistä kohtaan.

Viime sunnuntaina oli Puolustusvoimien lippujuhla eli liputuspäivä. Sitä ei eräs kerrostalonaapurimme huomioinut, vaan ripusti pyykkinsä kuivumaan lipputangon vieressä oleville pyykkinaruille.
Siis: sunnuntai, Helluntaipäivä ja liputuspäivä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku tekee saman välinpitämättömän teon. En usko näiden henkilöiden protestoineen, vaan olleen täysin ajattelemattomia.

Suomen lippu on maan symboli, jolla nimenomaan juhlistetaan arvokkaita asioita. Siihen seuraan ei minkäänlainen pyykki kuulu.

Kun Helsinki valittiin maailman kulttuuripääkaupungiksi muutama vuosi sitten, samassa yhteydessä puhuttiin paljon siitä, ettei kulttuuri ole pelkästään kalliita pääsylippuja vaikeaselkoisiin teatteri- tai musiikkiesityksiin, vaan kulttuuri kuuluu kaikille.
Jotkut ymmärsivät kai asian niin, että kännätään puistossa ja juodaan tölkistä olutta ja kuunnellaan toisten örvellyksiä ja se on sitten kulttuuria kansalle. Pyykit pestään jos pestään, ja ripustetaan milloin itselle sopii ja minne omasta mielestä sopii.

Kulttuuri on sivistystä. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti pitää itseään sivistymättömänä?

Ihmisen arvokkaaseen elämiseen eli ihmisarvoiseen elämään kuuluu tiettyjen arvojen kunnioittaminen. Se ei ole kiinni tulotasosta. Toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioonottaminen ovat ominaisuuksia, joita voi kutsua kulttuuriksi. Koska se on sivistynyttä käytöstä. Sitä voi opetella myös lisää, koska koko elämä on uuden oppimista.

Lopuksi vielä yksi lukemani määritelmä: Kulttuuri on ihmisen henkisen kehityksen kokonaisuus.