Kylmän kesän värejä

Paikallislehtemme julkaisi jokavuotisen kesäliitteen. Joko tekijät harrastavat ironiaa Suomen kylmän kesän kustannuksella, tai sitten värisuunnitteluun ei taaskaan ole oikeasti panostettu.

Kirjoitin jo viime vuonna vastaavan julkaisun kylmästä kansikuvasta ja sama linja lehdellä jatkuu tänä vuonna:

Rajattu viime kesän kannesta

Tämänvuotisen kannen värejä. Yläosa on edellisvuoden kaltainen.

Tottakai valkoisella pohjalla näkyy hyvin monikin tekstiväri, mutta sommittelun pitää viestiä myös sitä, mitä ollaan sanomassa lukijalle. Vaikka suunnittelijat luonnostelisivat tammi-helmikuussa tulevan kesän lehteä, heidän tulisi muistaa, että julkaisuaikaan värimaailma on erilainen kuin alkuvuoden pakkasissa. Sitä ovat myös meidän lukijoidemme odotukset.

Puhumattakaan siitä, että kuvassa esiintyvälle vaaleatukkaiselle julkkikselle olisi voinut tarjota värikkäämpäää vaatetta, tai edes jotain kontrastia.

Kesän odotukseen liittyvät värit. Tiedostaen tai tiedostamatta. Voimakkaatkin. Suurin osa meistä haluaa taatusti iloa, lämpöä ja nautintoa pitkän talven jälkeen. Ei epämääräisiä pastelleja yhdistettynä valkoiseen ja mustaan, vaan oikeaa iloittelua.

Tässä vielä pieni kertaus värien merkityksestä, joista olen aiemminkin kirjoittanut blogissani:

Valkoinen: Kylmä. kliininen, puhdas
Musta: Suru, lika, filosofisuus, epäonni
Violetti: Välimuoto, maagisuus
Vihreä: Nuoruus, kevät, kasvu, tuoreus, rauhoittava
Pastellisävyt: Kyseisten värien haaleampi sanoma, varovaisuus

Punainen: Energia, lämpö, erotiikka, voima
Keltainen: Lämpö, ilo, äly
Oranssi: Lämpö, sadonkorjuu
Sininen: Luovuus. viileys (taivas, vesi), avaruus

Vaikka itse teksti ja sen sisältö ovat tärkeitä, värien käyttö sommittelussa kuitenkin tukee sanomaa tai vaimentaa sitä.

Mielipide täytyy ensin muodostaa

Varsinkin visuaalisissa yhteyksissä ihmisillä on tarve kommentoida mielipiteineen usein kipakastikin toisen ihmisen työn tuotoksia. Minäkin teen välillä niin näissä blogeissani. Tosin pohdin ja perustelen mielestäni tarkkaan ennenkuin julkaisen kritiikkini. Samalla koetan löytää positiivisiakin asioita.

Välinpitämättömyys ei ole hyve. Ihmisellä tuleekin olla mielipiteitä.
Silti ajattelemattomasti suolletut tai kirjoitetut lausahdukset voivat haavoittaa ja aiheuttaa pitkäksikin aikaa mielipahaa.

Jotkut ilkeät kommentit tulevat kateudesta. Olen joskus taidenäyttelyissä kuullut pahanilkisiä huudahduksia kuten "kamalaa sotkua" tai "hirveä", vaikka esillä olleet työt ovat olleet hienosti toteutettuja sekä tekniikaltaan että värimaailmaltaan, eikä ideakaan minun silmissäni ollut toisilta kopioitu.

Olin joskus teini-ikäisenä taiteesta innostuneena, mutta kokemattomana hanakka arvostelemaan varsinkin abstrakteja maalauksia. En ymmärtämättömyyttäni tullut ajatelleeksi, että maalauksen tekijä oli syventynyt työhönsä mahdollisesti viikkoja tai jopa kuukausia, kun minä taas loin mielipiteeni hetken mielijohteesta. Olin pinnallinen, koska en muuta vielä osannut.

Mielipide täytyy muodostaa. Se ei käy hetkessä. Asioita on hyvä tarkastella ja miettiä niiden hyviä ja huonoja puolia. Mielipide myös muuttuu ihmisen kypsyessä ja saadessa lisää elämänkokemusta.

Silti minun on nyt pakko sanoa jotain uudesta Helsinki-logosta. En heti ymmärtänyt, että juuri se uniformun taskunläppä menneiden vuosien typografialla varustettuna on uusi ja viestii modernin avoimen pääkaupunkimme henkeä. - Kaupungin, joka oli hiljattain maailman kulttuuripääkaupunki. Olen miettinyt jo useamman päivän, enkä vieläkään ymmärrä. Jätän siis sättimättä, koska ymmärrykseni ei riitä. Ehkä se logo onkin aprillipila ja minä otan sen liian vakavasti.

Arvot hukassa

Kaiken akryylimaalausten ja värisommittelujen seassa minua askarruttavat muutkin asiat, koska havainnointi on luovan ihmisen peruspiirteitä.

Mielessäni on ollut sana kulttuuri. Aivan yksiselitteinen tuon sanan sisältö ei tutkimuksieni mukaan ole. Kulttuuri-sana tulee latinan kielestä "cultura" ja tarkoitti alunperin viljelyä. Siitä se laajeni mielen ja hengen viljelyksi, hoidoksi ja kehittämiseksi. Kulttuuri on siis henkistä laatua eteenpäin vievää ja sivistävää.

Minua on häirinnyt monen välinpitämättömyys itsensä kehittämistä kohtaan.

Viime sunnuntaina oli Puolustusvoimien lippujuhla eli liputuspäivä. Sitä ei eräs kerrostalonaapurimme huomioinut, vaan ripusti pyykkinsä kuivumaan lipputangon vieressä oleville pyykkinaruille.
Siis: sunnuntai, Helluntaipäivä ja liputuspäivä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku tekee saman välinpitämättömän teon. En usko näiden henkilöiden protestoineen, vaan olleen täysin ajattelemattomia.

Suomen lippu on maan symboli, jolla nimenomaan juhlistetaan arvokkaita asioita. Siihen seuraan ei minkäänlainen pyykki kuulu.

Kun Helsinki valittiin maailman kulttuuripääkaupungiksi muutama vuosi sitten, samassa yhteydessä puhuttiin paljon siitä, ettei kulttuuri ole pelkästään kalliita pääsylippuja vaikeaselkoisiin teatteri- tai musiikkiesityksiin, vaan kulttuuri kuuluu kaikille.
Jotkut ymmärsivät kai asian niin, että kännätään puistossa ja juodaan tölkistä olutta ja kuunnellaan toisten örvellyksiä ja se on sitten kulttuuria kansalle. Pyykit pestään jos pestään, ja ripustetaan milloin itselle sopii ja minne omasta mielestä sopii.

Kulttuuri on sivistystä. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti pitää itseään sivistymättömänä?

Ihmisen arvokkaaseen elämiseen eli ihmisarvoiseen elämään kuuluu tiettyjen arvojen kunnioittaminen. Se ei ole kiinni tulotasosta. Toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioonottaminen ovat ominaisuuksia, joita voi kutsua kulttuuriksi. Koska se on sivistynyttä käytöstä. Sitä voi opetella myös lisää, koska koko elämä on uuden oppimista.

Lopuksi vielä yksi lukemani määritelmä: Kulttuuri on ihmisen henkisen kehityksen kokonaisuus.