Aurinkoa

Kerroin edellisessä kirjoituksessani siitä, kuinka alaluokilla opettajani osasi olla innostava. Saimme piirtää valtavat määrät ja kehittää alitajuisesti muoto- ja värisilmää sekä mielikuvitusta. Koin koulunkäynnin silloin pelkästään innostavana asiana. Ja se oli sentään 60-lukua.

Jouduin siirtymään sittemmin kolmannelle luokalle toiseen kouluun. Pelkkä vieraaseen ympäristöön totuttautuminen on lapselle iso asia.

Sitten tuli piirustustunti. Lempiaiheeni. Meidän piti piirtää oma koti. Käytössä olivat edelleen muistaakseni "sakurat". Innokkaana piirsin kotitaloamme, kuvassa sininen taivas ja piirsin myös auringon paistavan kauniin keltaisena. Olin positiivinen lapsi, ja mielestäni aurinko paistoi aina, tai vähintään toivoin sen paistavan.

Järkytyin, kun opettaja pysähtyi kohdalleni ja tokaisi: "Aurinko. Ei sinun iässäsi enää piirretä aurinkoa."

Olin 3-luokan alkaessa kahdeksanvuotias, koska olen syntynyt vasta joulukuussa. Opettajan sana oli silloin laki.

Liekö kommentteja tullut lisääkin, sillä sama opettaja pysyi meillä neljä vuotta ja opetti melkein kaikkia aineita paitsi käsitöitä ja uskontoa. Ainakin minun piirustukseni muuttuivat hailakammiksi, vaikkakin uskalsin joskus vielä tehdä annetun aiheen pohjalta melko luovia kuvia. Kyse ei tosin varmaan ollut uskalluksesta, vaan siitä miten ihan luonnollisesti koin annetun aiheen.

Muistan kun meidän piti piirtää opettajan lukeman sadun perusteella kuva linnasta. Sadussa oli uhkaava tunnelma, korppeineen ja hämähäkinverkkoineen. Kaikki piirsivät pulleita sympaattisia ruskeita samannäköisiä tornitaloja - katsoivat varmaan toisiltaan. Minun linnani oli ihan erinäköinen; karmiininpunatorninen ja kylmänharmaa korppeja ja hämähäkinseittejä unohtamatta. Koin sen sadun tunnelman niin elävänä.

Piirustukset laitettiin sitten vierekkäin seinälle, ja opettaja valikoi mielestään parhaat. Kaikki samannäköiset ruskeat tornit pääsivät hänen suosikeikseen. Joku luokasta uskalsi ehdottaa minun piirustustani. Siihen opettaja sanoi kylmän lyhyesti vain "Ei".

Jokainen päästelee joskus tahtomattaan sammakoita suustaan, mutta opettajalla on sentään pedagogin koulutus, jossa häntä valmistellaan rohkaisemaan, ja opastamaan lapsia löytämään omintakeisiakin ratkaisuja.

Ja jos joku haluaa piirtää aurinkoja vaikka koko elämänsä ajan, niin onko se väärin?  
Onko se muka sallittua vain seitsenvuotiaaksi asti? Onko se "maan tapa", niinkuin liian usein kuulee liian useassa muussakin yhteydessä?

Ekaluokkalaisena

Estotonta värinkäyttöä ja piirtämisen iloa

huomasin harrastaneeni ainakin kansakoulun ensimmäisillä luokilla. Löysin nimittäin hiljattain vanhoja koulupiirustuksiani ja hämmästelin, kuinka hienosti ja rohkeasti olen käyttänyt värejä niissä.
Kiitos kuuluu tietenkin ihanan innostavalle opettajallemme Anna-Liisa Korhoselle, joka rohkaisi värien käyttöön ja antoi meidän piirtää sydämemme kyllyydestä, oli tunnin aihe maantieto, kansalaistaito tai uskonto.

Tunteiden myllerrykselle

Luonnosvihkoja...

voi piirtäjällä olla useampia. Yksi, jota ei niinkään tule ajatelleeksi, on piirustuslehtiö tai luonnoskirja kaikenlaiselle myllerrykselle, jota ei välttämättä halua jakaa muiden kanssa eikä näyttää kellekään.

Tällainen myllerryskirja on hyvä olla vaikkapa niitä tilanteita varten, kun tekisi mieli piirtää, mutta päästä tuntuu tulevan pelkkää potaskaa tai ensi alkuun hulluilta tuntuvia asioita. Jonnekin semmoisen sekavankin  piirrosjäljen on päästävä. Miksipä ei siis semmoiseen hulluuslehtiöön. Se vapauttaa, ja kohta jo alkaa kynä luistaa.

Jälkeenpäin - oli se sitten sitten viikkojen, kuukausien tai vuosien päästä - on mielenkiintoista tutkiskella noita tunteenpurkauksia. Niidenkin pohjalta saattaa syntyä uusia ideoita, koska välimatkaa on tarpeeksi.

Lainasin hiljattain kirjastosta innostavan kirjan "Paikoillanne, valmiit, piirrä!", jossa monien hyvien vinkkien mukana suositellaan myös negatiivisten tunteiden ja suuttumuksenkin luonnosvihkoa. Kirjan tekijät, kuvittajat Sam Piyasena ja Beverly Philp antavat hienoja esimerkkejä piirtämiseen ihan kaikille, jotka vain aiheesta ovat kiinnostuneita. Kirja antaa iloa ja apua "kaikille kynänkäyttäjille", kuten he asian ilmaisevat.