Sivut

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tunteiden myllerrykselle

Luonnosvihkoja...


voi piirtäjällä olla useampia. Yksi, jota ei niinkään tule ajatelleeksi, on piirustuslehtiö tai luonnoskirja kaikenlaiselle myllerrykselle, jota ei välttämättä halua jakaa muiden kanssa eikä näyttää kellekään.

Tällainen myllerryskirja on hyvä olla vaikkapa niitä tilanteita varten, kun tekisi mieli piirtää, mutta päästä tuntuu tulevan pelkkää potaskaa tai ensi alkuun hulluilta tuntuvia asioita. Jonnekin semmoisen sekavankin  piirrosjäljen on päästävä. Miksipä ei siis semmoiseen hulluuslehtiöön. Se vapauttaa, ja kohta jo alkaa kynä luistaa.

Jälkeenpäin - oli se sitten sitten viikkojen, kuukausien tai vuosien päästä - on mielenkiintoista tutkiskella noita tunteenpurkauksia. Niidenkin pohjalta saattaa syntyä uusia ideoita, koska välimatkaa on tarpeeksi.



Lainasin hiljattain kirjastosta innostavan kirjan "Paikoillanne, valmiit, piirrä!", jossa monien hyvien vinkkien mukana suositellaan myös negatiivisten tunteiden ja suuttumuksenkin luonnosvihkoa. Kirjan tekijät, kuvittajat Sam Piyasena ja Beverly Philp antavat hienoja esimerkkejä piirtämiseen ihan kaikille, jotka vain aiheesta ovat kiinnostuneita. Kirja antaa iloa ja apua "kaikille kynänkäyttäjille", kuten he asian ilmaisevat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti