Katselin Yle TV2:sta "The late late show with James Corden"
-ohjelmaa. Ihmettelin jälkeenpäin miksi siitä jäi niin rentouttava
olo. Juontaja on kyllä mukavan leppoisa huumorimies ja vieraitaan
hienosti kunnioittava, joka sinänsä lisää miellyttävää oloa.
Toisella kertaa ohjelmaa katsoessani tajusin vielä jotain muutakin: Ainuttakaan äärimmäistä lähikuvaa
ei näytetä kenestäkään. Ihmiset ovat ihmisiä, joilla on muitakin
ruumiinosia kuin pelkkä leuka, nenä ja otsa.
Huomioni kiinnittyi siitä syystä jutusteluun ja asioiden sisältöön ilman, että edes varsinaisesti enää pinnistin keskittyäkseni.
Minua on alkanut ärsyttää muisssa TV-ohjelmissa aina vain kasvavat lähikuvat haastateltavista tai laulavista ihmisistä.
Kuvaajalle tai ohjaajalle ei tunnu riittävän edes, että henkilö näkyy kuvaruudussa rintakuvan verran, vaan suurennokset rajauksineen ovat valtavia. Jokainen ihon virhe, finni, näppylä, ihokarva ja keltaiset poskihampaat näkyvät jättimäisinä ja vievät huomion varsinaisesta sanomasta ja vyöryvät ulos ruudusta.
Varmasti kukaan ei halua paljastaa ulkonäöstään ihan kaikkea. Silti nykyiset jättiruudut ja digiktekniikka suorastaan tyrkyttävät virheet katsojalle.
Jopa korvakorujen heiluminen kiinnittää enemmän huomiota kuin puhujan viesti.
En usko olevani ainoa visuaalisia asioita huomioiva, vaan varmasti heitä pitäisi löytyä myös TV-tuotannosta.
