Muotia vai ei?

Teen kuvituksia ihan kokeeksi kansallispuvuista ja julkaisen niitä instagramissa. Mietin usein tunnisteita lisätessäni, ovatko kansallispukukuvitukseni muotipiirustuksia.

Tavallaan ne sitä ovat ainakin tekniikaltaan. Mutta kansallispuvuthan ovat juuri muodin vastakohta: Perinnettä, periytyvää ja pysyvää, muttei jatkuvasti vaihtuvaa, kuten muoti.

Tässä esimerkki työpöydältäni uusimmista "muotipiirustuksistani" mietintään:

Vasemmalla Tornionlaakson puku, oikealla Ähtärin. (Kuva ja kuvitukset: Kirsti Nahirnyj)

Kansallispukujen suosio on kasvanut taas viime vuosina niin paljon, että siitä on tulossa muoti-ilmiö. Itse asuthan eivät ole nykyajan käsityksen mukaisia muotipukuja, mutta niiden kantaminen on muodissa. Jo sana puvun kantaminen antaa tietynlaisen arvokkuuden asulle.

Toivottavasti tämä muoti on pysyvää, sillä kansallispuvut ovat mitä parhainta luonnonvarojen säilyttämistä.

Ystävällisyyttä ja joulupostia

Viime ajat ovat menneet joulukorttien ja pipareiden valmistamisessa erilaisten toimeksiantojen ohessa. Kun päässä on monta asiaa, ei kirjoittaminen suju niin hyvin kuin rauhallisempina hetkinä.

Tässä vaalean sarjan korttejani, vielä signeeraamatta.

Nyt on joulukortit tehty, kirjoitettu ja lähetetty. Tänä vuonna niitä lähti postiin 46 kappaletta. En tätä kirjoita kehuakseni, vaan siksi, että mielestäni on tärkeää muistaa ihmisiä ja tehdä se edes kerran vuodessa. Onhan se ystävällistä.

Kaikenlainen ihmisten huomioon ottaminen ja ystävällinen toiminta on pyörinyt myös päässäni viime aikoina. Joulun odotus kai herkistää.

Siksi pahoitin mieleni hiljattain ihan toisen ihmisen puolesta. Asioin ison marketin yhteydessä olevassa postissa, jossa oli nähtävästi elämäänsä tyytymätön nuorehko asiakaspalvelija. Hän tiuski vanhuksille, jotka eivät huomanneet ottaa vuoronumeroa automaatista, joka todellakin on aika huomaamaton ahtaassa postinurkkauksessa. Minä sain asiani toimitettua, mutta edes hymyä ei tältä asiakaspalvelijalta irronnut.

Paha mieli tuli, kun huomasin kuinka tämä henkilö tiuskaisi eräälle iäkkäälle rouvalle, joka ei nähnyt mihin punaiset postituskuoret laitetaan. "Siihen siniseen laatikkoon, ei tänne", kuului kalsea ääni tiskiltä. Sinisiä laatikoita oli siellä noin kaksikymmentä, joista vain yksi oli tarkoitettu joulupostille. Nöyrästi tämä iäkäs rouva viimeinkin huomasi toisen asiakkaan avulla oikean paikan, jonne sai laittaa todennäköisesti ihan hyvällä mielellä kirjoitetut joulutervehdyksensä.

On puhuttu paljon yksinäisistä ihmisistä, vasinkin vanhuksista. Ehkä tämänkin elämää nähneen vanhuksen päivän ainoa ihmiskontakti oli tuo postissa asiointi. Kaikki eivät enää näe tai kuule yhtä hyvin kuin nuorempana, eivätkä kehon ja pään liikkeet onnistu kuten ennen. Olkaamme kärsivällisiä heitä kohtaan, sillä useimmat meistä ovat joskus myöhemmin samassa asemassa, jos kunto sen suo.

Jos luonne ei taivu olemaan edes kohtelias asiakaspalvelussa, kannattanee anoa siirtoa varasto- tai arkistotöihin. Me olemme ihmisiä, ja elämän yksi tarkoitus on kohdella toisiamme hyvin ja tuottaa hyvää mieltä.