Kännykät Saksan kouluissa

Viime aikoina on kovin paljon puhuttu siitä, kuinka kännykän käyttö oppitunnin aikana on lisääntynyt tarpeettomasti ja häiritsevästi. Sanotaan sen vaikuttavan oppimistulosten heikkenemiseen, mikä ei ole ainakaan minulle yllätys.

Tässä värisommitteluaiheisessa aikuiskoulutuksessa
ei ketään edes kiinnostanut räplätä kännykkää.

Tulin miettineeksi, eikö Suomessa opettajilla ole mitään valtaa sanoa tai kieltää edes häiritsevää toimintaa? Juuri tulleen tiedon mukaan tämä on kuitenkin harkinnassa, onneksi.

Opetin Saksan Münchenissä opistotasoisessa oppilaitoksessa graafisiksi suunnittelijoiksi valmistuvia nuoria vuosina 1993-2006. Kännykät alkoivat yleistyä sielläkin. Mutta koulussamme oli selvä sääntö: kännyköitä ei saa käyttää eikä pitää esillä tuntien aikana. Poikkeuksena olivat etukäteen sovitut tilanteet.

Koska tuosta ajasta on kulunut jo pitkä tovi, aloin tutkia miten nykyisin Saksassa asiaan suhtaudutaan. Ja kas, ihan samalla periaatteella siellä edelleenkin mennään. Tutkin sikäläisiä opettajille tarkoitettuja julkaisuja, joissa kännykän käytöstä ohjeistetaan. Saksassa ei ole yleistä maanlaajuista lakia, joka sinänsä kieltäisi kännykän käytön kouluissa, koska se puuttuisi ihmisen itseilmaisuun ja omaisuuden suojaan. Jokainen liittovaltio voi kuitenkin päättää asiasta itsenäisesti. Ainoastaan Baijeri on kieltänyt kännykän käytön kouluissa, poikkeuksena hätätapaukset ja opetukseen liittyvät tilanteet.

Muissa osavaltioissa koulut voivat tehdä omat sääntönsä. Mahdollista on esimerkiksi rajoittaa kännykän käyttöön oma alue. Jos tätä ohjeistusta rikkoo, on opettajalla oikeus ottaa puhelin pois koulupäivän ajaksi. 

Noissa julkaisuissa mainitaan myös, että kännykän luvaton käyttö tunnilla vaikeuttaa keskittymistä, mahdollistaa lunttauksen ja sitä käytetään myös kiusaamiseen ja valvomattomien kuvien ottamiseen ja levittämiseen. Positiivisena puolena eli luvallisena osana on tietenkin digitaitojen kehittyminen ja lähdeaineiston etsiminen.

On myös ehdotettu opettajien ja oppilaiden yhteisesti laadittavia sääntöjä. Voidaan sopia mm. missä kännyköitä säilytetään turvallisesti silloin kun niiden käyttö ei ole suotavaa, saako kuvia ottaa, miten toimitaan luokkaretkillä ja kuka valvoo sääntöjen noudattamista.

Kuvitin Laihian kansallispuvun

Mieluista puuhaa minulle on aina ollut kuvittaminen. Kaikki vaatetukseen liittyvä kuvitus on lähinnä omaa osaamistani, koska koulutukseni Saksan Münchenissä tähtäsi muotipiirtäjän ja -suunnittelijan ammattiin. Sittemmin teinkin helsinkiläisessä mainostoimistossa muotimainontaa ja myös kuvitin paljon mainosmateriaalia.

En ole koskaan ollut innostunut digitaalisesta kuvittamisesta. Jotenkin se steriili jälki ja kylmä viiva eivät puhuttele minua. Olen aina arvostanut myös niitä pieniä virheitä, joita ihmiskäsi aiheuttaa, ja jotka tekevät työstä sympaattisen. Haluan nähdä piirtäjän henkilökohtaista omaa käsialaa.

Välillä näitä tuli opetettua Saksassa aika monta vuotta, mutta palattuani Suomeen innostuin kansallispukujemme kauneudesta ja niiden suuresta määrästä. Siinäpä sarkaa tehdä tuoreempia kuvituksia ja lisätä kuvavalikoimaa. 

Työ ei ole ihan niin yksinkertaista kuin kuvittelisi. Näissä puvuissa kun on niin paljon sääntöjä ja yksityiskohtia. Missä menee taiteellisen vapauden raja? Yksi tuoreimmista töistäni on tämä Laihian puku. Pidän mielekkäänä tehdä kuvitettua materiaalia varsinkin harvinaisemmista kansallispuvuista, jotta tieto näistä upeista asuista leviäisi eikä menisi vuosien kuluessa hukkaan.

Aloitan työn ensimmäiseksi tutkimalla yksittäisen puvun tietoja, löytämääni kuvamateriaalia kirjoista, lehdistä ja netistä. Minulla on useampi piirustuskirja tai -lehtiö, joihin olen kerännyt tietoa muistini tueksi.

Raidoitukset aiheuttavat välillä ihan päänsärkyä.
Tässä Laihian pukua varten tekemiäni muistiinpanoja.
Puku ei ole edes vaikein kuvitettava.

Seuraavaksi rakennan figuriinin ensin alastomana ja sitten puettuna kyseiseen pukuun. Asennon suunnittelen niin, että puvun tärkeimmät tyypilliset kohdat eivät jäisi peittoon. Samoin voin joskus peitellä kohtaa, josta ei ole tarpeeksi tietoa, kuten taskun kuviot tai liivin kiinnitys. Tietoni lisääntyessä voin sitten myöhemmin tehdä uuden kuvituksen, jossa nekin näkyvät.

Olen päätynyt hienojakoiseen melko sileään, mutta tukevaan akvarellikartonkiin, jotta yksityiskohtien piirtäminen ei mene puuroksi. Käytän akvarellivärejä sekä värikyniä. Joskus poikkeustapauksissa kokeilen myös ohuita tussikyniä viivoihin, tai rasvaliituja efekteihin.

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Tässä linkki yhteen, jossa on myös pari hyvää vinkkiä:

https://lisavaria.blogspot.com/2021/01/kansallispukuja-kuvittamassa.html

Välillä taas junk journalia

Olen keskittynyt viime aikoina niin moneen asiaan, että blogin päivittäminen on meinannut unohtua. Kuvittamisen lisäksi olen tehnyt välillä aivojen virkistystyötä eli täydentänyt junk journalien eli kollaasikirjojeni sivuja. 

Tässä on muutama kuva viimeisimmistä aikaansaannoksistani:

Yllä olevat ovat kaikki saman kirjan sisältöä. Materiaaleina olen käyttänyt näkkileipäpaketin ja lasten tietokirjan kuvitusta, lahjapaperia, vanhan aikakauslehden kuvia ja tekstiä, nuotteja sekä postiluukusta pudonneen mainoslehtisen vehreyttä. Onpa mukana yksi enkelikiiltokuvakin. 

Sivuja olen teipannut maalarinteipillä yhteen, ja annan sen myös osittain näkyä. Tässä on pohjana vanha runokirja, jonka sivuista olen irrottanut suurimman osan pois ja korvannut muilla papereilla.

On tämä niin rentouttavaa puuhaa, kunhan saa ensin levitettyä materiaalit työpöydälle. Näitä kollaaseja tehdessä kun ei tarvitse ajatella mitä asiakas mahdollisesti näistä ajattelee, vaan voi irrotella ja miettiä ihan mikä omasta mielestä sopii ja tehdä ihan surrealistisia yhdistelmiä. - Eikä minkään tarvitse olla millilleen suorassa. Saa myös repiä palasia ja taitella ja rypistellä.

Koetan ottaa pian lisää kuvia julkaistavaksi, koska tässä ei todellakaan ole kaikki.