Vaiston varassa

Vaikka kirjoitankin mielelläni, en kuulu niihin, jotka haluavat jatkuvasti puhua ja perustella sanoin kaikkea tekemäänsä.
Jotkut saavat aikaan pitkänkin tekstin siitä mitä mahdollisesti joku taiteilija on ajatellut työtä tehdessään.
Toki vaikkapa asetelmaa, värien käyttöä ja tekniikkaa voi kommentoida ja niistä voi oppia paljon. Sitähän teen usein näissä blogikirjoituksissani tarkoituksena auttaa muita asiasta kiinnostuneita.

Olen lukenut Francoise Gilot`n kirjoittamaa kirjaa Matisse ja Picasso, jossa nämä maineikkaat taiteilijat keskustelevat taiteesta niin monimutkaisin sanankääntein, että useaan otteeseen olen pudonnut kelkasta. Molemmat taiteilijat saivat aikaan niin mahtavan tuotannon ja ovat jääneet taidehistoriaan merkittävimpien henkilöiden joukkoon, joten en ala kyseenalaistaa heidän ajatuksiaan enkä teorioitaan. Onhan esimerkiksi Matissen ajatus siitä, että musta ei ole tyhjä aukko vaan elävä osa sommitelmaa ihan järkeenkäypää, jos vain osaa käyttää sitä mustaa oikein. Sitäpaitsi nuo keskustelut ovat olleet taiteilijoiden keskinäistä skarppausta ja jopa väittelyä eikä todistelua ulkopuolisille siitä, kuinka eteviä he ovat.

Mutta varsinainen sujuva tekeminen tekijälle itselleen ei ole teoriaa eikä jokaisen työvaiheen läpikäyntiä hampaat irvessä. Aloittelijasta se saattaa tuntua välillä siltä, koska muunmuassa työvaiheet, välineiden ja materiaalien käyttö sekä sommittelutaito on opeteltava, jotta ne jäävät tekijän alitajuntaan.

Katson mielelläni ranskalaista sarjaa "Mittatilaustyönä". Jaksot ovat varttitunnin mittaisia ja niissä aina joku käsityöläinen tai enemmänkin taidekäsityöläinen kertoo tavastaan työskennellä. Sarjassa on ollut keraamikkoja, kalligrafi, posliininmaalari, kirjansitoja ja vaikka mitä korkeaa ammattitaitoa ja taiteellista lahjakkuutta sekä herkkyyttä vaativia ammatteja.

Hiljattain näkemässäni jaksossa oli pariisilainen cembalonrakentaja Reinhard von Nagel. Hän kertoi, kuinka monia työvaiheita ei voi selittää sanoin, vaan tärkeintä on VAISTO. Tätä ennen tekijä on opetellut taitoja ja hionut niitä. Von Nagelin mukaan vaiston perusteella tekeminen on ammattitaitoa toisella tasolla. Cembalon kieliä virittäessään hän käyttää vaistojaan (hän mm. käytti sanoja kuten vaniljakastike, joka sanoo hänelle itselleen sen tarpeellisen yhdestä soinnista). Samoin cembalon koskettimien höylääjä viimeistelee lopullisen muodon ja paksuuden vaistonsa avulla.

Mikä helpotus!

Olen itse monesti ajatellut tekemistäni ja epäillyt olenko jopa huonompi ihminen, kun en osaa pukea jokaista työvaihetta tai taiteellista päämäärääni sanoiksi, kun joku kysyy perusteluja. Niitä selittelijöitä kun riittää. Eihän reseptistä puhuminen tee ateriasta ruokapöydässä maukkaampaa.

Moni palkittu suunnittelija sanoo työskentelynsä pohjana olevan intuition eli vaiston.
Muistan, kun olin seuraamassa amerikkalaisen graafisen suunnittelijan David Carsonin luentoa Münchenissä, ja hän aloitti esityksensä lätkäisemällä seinälle sanan

INTUITION

Vaikka tekisi kuinka teknisesti täydellistä ja puhdasta jälkeä, mutta jos se ei puhuttele ihmisiä, se on epäonnistunut. Vaiston avulla puhuttelet inhimillisellä tavalla. Esimerkiksi valokuvassa kuvantarkkuus saattaakin olla kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta tuo "virhe" korostaa itse ajatusta.

En vähättele ollenkaan teknisten taitojen opiskelemisen tärkeyttä, vaan korostan sitä, että ne ovat se apuväline, jolla nuo viestit välitetään.

Vaiston varassa ei voi toimia, jos ei tunne rakkautta tekemäänsä. Kun pitää siitä mitä tekee ja antaa  myös tunteiden ja tuntemusten olla mukana, on myös valmis viemään ja kehittämään taitojaan niin pitkälle, että itse tekemisen vaiheita ei tarvitse tietoisesti ajatella eikä selitellä kummallisilla termeillä.

Vaisto on tunne, jossa on jotain taianomaista - ja sitä kannattaa kunnioittaa.

Tutkielmatko muka tarpeettomia?

Olen urani aikana monesti kuullut hymähtäviä huomautuksia siitä, ettei taiteilijan tai suunnittelijan tarvitse tehdä tutkielmia. Niitä jotkut pitävät vanhanaikaisina.

Mielenkiintoista on se, että nämä hymähtelijät ovat poikkeuksetta olleet niitä, jotka eivät muutenkaan juuri piirrä, tai ovat esimerkiksi mainostoimistossa tekstintekijänä eli copywriterinä, mutta kun kieli luistaa, niin samalla arvostellaan muutkin ammattialueet ja heidän tarpeensa. Kansalaisopistossa käyty asetelmamaalauskurssi riittää heidän mielestään asiantuntemukseen ja antaa vapauden haavoittaa.

Olen kuitenkin saanut omasta käsialastani kommentteja, että viivani on rento enkä tuherra yksityiskohtia. Jätän turhat pois ja silti katsoja näkee omilla silmillään kokonaisuuden.

Mutta tämän näennäisen helpon jäljen takana on opiskelu, johon sisältyi tutkielmia mittasuhteista, materiaalista ja muodoista sekä valon lankeamisesta erilaisiin pintoihin ja muotoihin mustavalkoisena ja väreissä.

Kun olet tutkinut ja sisäistänyt kaikessa rauhassa näkemäsi, pystyt myöhemmin tarpeen niin vaatiessa (jos sattuu olemaan hyvä päivä) vetämään vaikka vasemmalla takajalalla ihan kelvollisen piirustuksen.

Olisinkohan osannut ilman aiempaa tutkielmien tekoa piirtää nämä päärynät näin?

Ilman opiskelua ja tutkimista - ja tarkoitan tällä läpi koko elämän tapahtuvaa - ei mielestäni ole mahdollista tehdä helponnäköistä jälkeä. Jopa abstraktia taidetta tekevä ystävättäreni sai taidekriitikolta kehuja siitä kuinka hänen kädenjäljestään tunnistaa hyvän perusteellisen piirustustaidon opiskelun.

Usein balettitanssijaa käytetään esimerkkinä siitä, miten helpolta hänen tanssinsa saattaa vaikuttaa, vaikka takana on vuosien työ ja jokapäiväiset harjoitukset. Liittäisin tähän samaan piirtäjän, vaikka visuaalisissa ammateissa hiki päässä puhkuminen ei olekaan se paras tapa oppia.

Katselen rauhassa

Kaiken tekemisen ohella on aina välillä keskityttävä sellaisinkiin asioihin, jotka eivät ole ilmiselvästi esillä. Luova ihminen etsii aina jotain mikä puhuttelee, oli se sitten tunnelmallaan, rauhallisuudellaan tai väreillään ja muodoillaan tai vaikka millä.

Etsin usein kävellessäni abstrakteja muotoja ja kuvaan niitä digikameralla. Kuvatessa tulen samalla rajanneeksi kohdetta. Tämän otoksen löysin juuri, kun lajittelin tiedostojani kansioihin.

Tämä erottui kaikenlaisten ottamieni maisemakuvien joukosta, koska en ensin muistanut tai ymmärtänyt mitä se esittää. Silti jokin siinä heti kiehtoi. Kuva on otettu juuri ennen jäiden lähtöä.

Muistan kuinka pääsykoetiimissämme Münchenin koulussa kollegani aina puhui siitä, tunnistaako hakijan töistä kuinka liikkuva (beweglich) hän on. Tuo liikkuva-sana oli minulle uusi, mutta jäi mieleen niin osuvana ilmaisuna.
Abstrakti aihe vapauttaa, koska katsoja joutuu ajattelemaan ja miettimään miksi juuri tämä kuva puhuttelee - vai puhutteleeko ollenkaan? Ajatusmaailmaa on tärkeää liikutella.

Oma puutteeni nuorempana oli asetelman tai somittelutaidon heikkous, koska kiinnitin huomioni eniten juuri piirustustaitoon. Sittemmin tutkiessani juuri abstrakteja aiheita ja tauluja opin lisää puhtaasta sommittelun dynamiikasta. Kontrastit, suunnat ja tyhjän tilan käyttö alkoivat tulla enemmän omiin töihini.

Ylläolevaa kuvaa katsellessa juuri noita asioita tulen taas pohtineeksi.
Käytit mitä tekniikkaa tahansa töissäsi, on aina mukavaa ja avartavaa miettiä myös näitä sommitteluun liittyviä asioita.

Siveltimelläkin voi piirtää

Olen jo kauan sitten innostunut piirtämään siveltimellä. Koska oma käsialani on painoltaan aika kevyttä, sivellin sopii minulle mainiosti.

Aiheet, joissa muodolla on merkitystä, soveltuvat hienosti piirtämiseen siveltimellä. (Piirros: Kirsti Nahirnyj)

Siveltimien kanssa voi harjoitella hyvin myös pelkistämistä, koska ne eivät ole kärjeltään niin teräviä, että samalla edes huvittaisi riipustella mitään pikkutarkkaa. Kun otat huomioon valon suunnan, pelkistäminen on tehokkainta.

Tässä elävänmallin piirustukseni, jossa olen käyttänyt sivellintä ja mustaa temperaväriä valon tullessa oikealta:

Kasvoja ei edes tarvita, vai mitä?

Siveltimiä on olemassa niin monenlaisia, että vaihtelua saa, vaikka pidättäytyisi yhdessä värissä. Useimmiten olen käyttänyt mustaa temperaväriä. Huomasin, ettei Suomesta saa niin vain temperavärejä tuubeissä, joten peiteväri guassi sopii ihan yhtä hyvin. Guassi on sukua akvarelliväreille, joten sitä voi myös ohentaa mielensä mukaan. Myös pullotusseilla saa kivaa piirrosjälkeä aikaan, tosin ne eivät ole peittäviä.

Tässä omia siveltimiäni: ylimpänä kiinalainen kalligrafiasivellin, sitten pari sianharjassivellintä, akryyliharjas- ja alimpana näädänkarvasivellin.

Kaikkein herkullisinta siveltimen kanssa työskennellessä on, jos vaihtelee värin paksuutta, kuultavuutta ja kuivuutta ja kokeilee eri vaihtoehtoja.

Kannattaa kokeilla mikä itsestä tuntuu parhaimmalta yhdistelmältä. Tässä oma pikainen kokeiluni.

Varoittaisin kuitenkin lopuksi siitä, että parhaimmatkaan siveltimet eivät kestä väärää materiaalia. Hienot näädänkarvapensselit on tarkoitettu akvarelliväreille tai korkeintaan tussille ja ne on pestävä heti käytön jälkeen. Joskus löytyy halpoja versioita ja niiden kanssa voi ottaa riskin kokeilumielessä, mutta akryylivärillä saa nekin pilalle. (Kyllä minä vielä akryyyliväreistäkin kirjoitan).

Viivoja on monenlaisia

Tällä kertaa kirjoitan sellaisesta perusasiasta on viiva ja sen laatu. Piirustuksessa, grafiikassa ja kaikessa taiteessa on hienoa, että käsialoja on erilaisia. Sitäpaitsi piirustuksen käyttötarkoituksella on merkityksensä: Haluatko tehdä taiteellisemman vapaan työn vai informatiivisen kuvituksen?

Piirustus: Kirsti Nahirnyj

Piirustus: Kirsti Nahirnyj

Viivan muotoon, laatuun ja vaikutelmaan yleensäkin vaikuttavat monet asiat, myös ihmisen luonne. Herkempi varovaisempi piirtäjä saa ihan toisenlaista viivaa aikaiseksi kuin tempperamenttinen, ulospäin suuntautuva äkkipikainen taiteilija.

Sama piirtäjä voi ihan samanlaisilla työvälineillä tuottaa täysin erilaista jälkeä myös työvälineen ja paperin eri yhdistelmillä.

Lyijykynä, josta kirjoitin aiemmin, on yksi piirtäjän perustyövälineistä. Siitäkin on variaatioita, kuten puhdas grafiittikynä ilman puusuojusta ja vedellä laveerattavat vaihtoehdot.

Pieni valikoima omista kynistäni tussikynistä erilaisiin grafiittikyniin ja liituihin. Keskellä piirustusterä ja ruokoterä.

Tässä olen käyttänyt vedellä laveerattavaa grafiittikynää.

On myös liitukyniä, joita saa eri sävyisinä. Joissakin on enemmän rasvaa mukana ja ne luistavat paremmin. Useimmiten näiden kynien jälki on kiinnitettävä fiksaussprayllä. Itse olen käyttänyt valkoista liitukynää joissakin tutkielmissa korostaakseni valon ja varjon eroja.

Tässä olen tehnyt ääriviivat rasvaisella liidulla.

Piirustusliituja on enemmän ja vähemmän rasvaisia ja ne soveltuvat nopeiden skitsien tekoon erinomaisesti. Poikkeuksena pastelliliidut, jotka ovat melko tuhruisia, jos niitä ei malta käsitellä oikein (tai siitä huolimatta). pastelliliitutyöt kannattaa aina fiksata.
                                                                           

Piirustusterällä voi saada aikaan hyvinkin tarkkaa jälkeä, joka toistuu painotöissäkin ihanteellisesti.

Piirustusterä antaa taas kovemman jäljen ja varjostukset tehdään viiva viivalta tai sitten laveeraamalla siveltimen avulla. Terän kanssa voi käyttää piirustustusseja, joita saa erivärisinä, tai peitevärejä ohennettuna. Musteen ja tussin eron on muuten siinä, että musteet on tarkoitettu enemmänkin kalligrafiaan ja ne eivät ole vedenpitäviä, kun taas nestemäiset tussit ovat vedenpitäviä kuivuttuaan. Olen muuten tykästynyt Rohrers Ausziehtusche -nimisiin tuotteisiin, varsinkin sepianväriseen tussiin.

Tässä olen käyttänyt piirustusterää ja laveerannut siveltimellä käyttäen sepianväristä tussia.

Käteviä ovat myös varsinkin matkoilla erilaiset huopa- ja tussikynät, joista suosikkini on Faber Castellin Pitt Artist Pen.

Hopeakynäkin minulla on. Tosin sen kanssa on erittäin vaivalloista saada mieleistäni jälkeä aikaan. Viiva jää vaaleaksi vaikka kuinka noudattaisin ohjeita. Rennommalle piirtäjälle se ei ole paras vaihtoehto. Kynä ei ole myöskään hinnaltaan edullinen, joten suosittelen miettimään tarkkaan sen hankintaa.

Ensi kerralla kirjoitan lisää piirtämisestä, paperilaadun merkityksestä ja siveltimen käytöstä piirustuksessa.

Lyijykynät tutuiksi

Moni piirtämisestä kiinnostunut ei tule ajatelleeksi kuinka suuren eron eri vahvuiset lyijykynät aiheuttavat viivan jälkeen. Pelkkä henkilökohtainen käsiala ei siis riitä.

Lyijykyniä on kuitenkin eri kovuus- ja siksi myös tummuusasteita. Jokainen löytää vähitellen omaan käsialaan sopivan, mutta on hyvä tietää mitä eroja kynissä on, ettei tarvitse turhaan tuskailla.

Lyijykyniä on 8H (vaaleat kovat) -vahvuudesta jopa 8B:hen (pehmeät tummat) riippuen valmistajasta. Nuo F ja H sijoittuvat keskelle.

Staedtlerin kynistä löytyy monia vaihtoehtoja.

Pidän henkilökohtaisesti Staedtlerin Mars Lumograph -kynistä, jotka ovat laadultaan todella hyviä. Vaikka kilpailijan vihreät kynät ovat saavuttaneet mainonnan kautta suuremman suosion, Staedtler on vähintään yhtä varteenotettava vaihtoehto.

Myös paperin laatu vaikuttaa piirustuksen lopputulokseen. Liian sileää tai jopa kiiltävää paperia en suosittele koskaan lyijykynälle. H-alkuiset kynät eivät tartu niihin kunnolla, ja B-alkuisetkin tuppaavat karistamaan grafiittia eivätkä tartu. Mitä sileämpi paperi, sitä hankalampi sille on piirtää lyijy- tai värikynillä.

Hyvä paperi piirtämiseen on tukeva matta, mutta ei liian karkea. Luonnostelua varten ei paperin tarvitse olla niin tukevaa tai kallista kun taas tutkielmat tarvitsevat laadukkaan kartongin, joka kestää monia kerroksia varjostusta jo jopa korjailua.

Tässä olen käyttänyt karkeaa akvarellikartonkia ja luonnostellut erilaisilla kynillä. 6B:llä ei tarvinnut painaa juurikaan.

Jos miellyt hyvin pehmeisiin kyniin alkaen vahvuudesta 4B, niin säilytettävät piirustukset on hyvä suihkuttaa fiksatiivilla, ettei jälki ala paperia liikuteltaessa hiertyä. Sama vaara on jo piirtäessä, jolloin on hyvä pitää suttupaperiarkkia käden alla.

Jos haluaa ottaa retkelle mukaan yhden kynän ja lehtiön, niin suosittelen 2B:tä, joka on tarpeeksi pehmeä antaen tummahkoa jälkeä, mutta samalla tarpeeksi kova, ettei sitä tarvitse terottaa niin usein.

Ainoa pyyhekumi, jota käytän ja tarvitsen, on hiilikumi. Se on mitä monipuolisin ja helppokäyttöisin eikä jätä murusia pöydälle. Hiilikumeja on tarjolla useilta valmistajilta.

Hiilikumin voi muokata juuri haluamakseen ja kärjellä korjata myös pieniä yksityiskohtia.

Piirtää voi mainiosti myös liiduilla ja erilaisilla huopakynillä, tussiterällä, siveltimellä ja monella muulla. Siksipä kerron niistä lisää ensi kerralla!

Kasvot ja mittasuhteet

Annoin pari päivää sitten yksityisopetuksena ohjeita kasvojen piirtämiseen. Jotkut mitat ovat ihan standardeja, vaikka ihmisillä onkin omat erityispiirteensä.

Laitankin tähän nuo perusmitat kiinnostuneille:

Aloittelijalla on taipumusta piirtää silmät jonnekin otsalle, mutta siellä ne eivät ole.

Silmät sijaitsevat puolessa välissä koko pään korkeudesta. Pään korkeus on siis leuasta päälakeen asti mitattuna. Hiukset antavat kampauksesta riippuen vielä lisää korkeutta, joten yläosaa voi olla yhteensä jopa enemmän kuin puolet.

Kasvot voidaan jakaa myös kolmeen osaan: Leuasta nenänpäähän 1/3, nenänpäästä kulmakarvoihin 1/3 ja kulmakarvoista noin hiusrajaan 1/3 ja sitten päälaelle ja hiuksille vielä tilaa.

Korvien yläosa silmien korkeudella, alaosa nenänpään kohdalla. Korvanlehdet vielä lisäävät korkeutta eli vanhemmilla ihmisillä korvat ovat enemmänkin venyneet.

Aloita piirustus aina mieluummin vaaleasti hahmottamalla ensin ellypsi eli soikio ja lisää sitten kevyesti apuviivoja eli pysty- ja vaakaviivat. Vähitellen yksityiskohtia ja kynän painoa voi lisätä ja täydentää varjostuksin.

Itse käytän mielelläni 3B vahvuista lyijykynää, koska silloin saan kynän painoa vaihdellen mukavasti vaihtelua tummuusasteisiin. Mitä enemmän piirrät yksityiskohtia, sitä parempi on, jos myös teroitat kynää piirustuksen edistyessä.

Silmiä piirtäessä kannattaa muistaa, etteivät ne ole mantelinmuotoiset.

Tärkeää on, että tarkkailet rauhassa malliasi ja katsot hänen erityispiirteitään. Yksilöllisyyttähän tulee nenän muodosta, huulien paksuudesta ja muodosta, kampauksesta, kulmakarvojen kaarista ynnä muista mitä löydät, kun keskityt. Mallin persoonallisuuden ja sinun käsialasi ansiosta lopputulos on yksilöllinen.

Värisilmän kehittämisestä

Kuulen niin usein lauseen "Minulla kun ei ole tuota värisilmää". Nyt kerron tässä ihan julkisesti, että itselläkin tulee joskus epävarmuus siitä, osaanko ollenkaan yhdistellä värejä.

Minullakin on nimittäin päiviä, jolloin värien näkeminen ei sujukaan yhtä helposti kuin siihen olen tottunut.
Mikään yhdistelmä ei tunnut sopivan, eikä maailman tuhansista sävyistä löydy sitä oikeaa.

Värisilmää voi harjoittaa

Jos värien ja yhdistelmien kanssa joutuu kamppailemaan ehdotan alkuun seuraavanlaisia harjoitelmia.

Nämä yksityiskohdat valokuvasin omasta kokeellisesta akryylimaalauksestani.

Ota esille joko valmiita väripintoja kuten kangasta tai taulu tai aikakauslehden värikäs sivu. Jos maalaat, niin voit tehdä värikkään abstraktin pinnan vaikka kartongille käyttäen erilaisia siveltimiä, sientä ym. saadaksesi struktuuria.

Kuvaa digikameralla tai kännykällä lähikuvia pinnoista. Valitse samalla sellaisia kohtia, jotka puhuttelevat sinua väreiltään ja sommittelultaan.
(Vaihtoehtoisesti voit leikellä suorakaiteen muotoisia osia kuvista.)

Kun olet ladannut kuvat koneelle, voit tarkastella ja vertailla niitä ruudulla. Mahdollisesti joku kuva näyttääkin paremmalta käännettynä toisinpäin.

Kyljellään vaikutelma on taas toinen:

Tarkastele rauhassa

Tutki kuviasi ja mieti minkä vaikutuksen ne sinuun tekevät ja miksi. Mieti mitä värejä näet, häiritseekö tai miellyttääkö sinua joku sävy erityisesti. Mikä on eri väripintojen osuus ja suhde kuvassa?

Jos olet tutustunut värikontrasteihin ja -harmonioihin, voit hiljalleen alkaa analysoida mitä tunnistat kuvassa. Ylläolevassa on vasemmalla lähiväriharmoniaa vihreästä keltaiseen, lilasta siniseen ja koko kuvan alueella melkein komplementtikontrastia sininen-keltainen (sininen-oranssi olisi täydellinen), samoin kuin vihreä-violetti. Kylmä-lämmin-kontrasti on selvästi havaittavissa, koska sininen on kylmä ja keltainen lämmin.

Kaikkea muutakin teoriaa kuvasta tunnistaisi, mutta en halua väsyttää lukijaani heti alkuun, sillä kaiken luovan työn ja värien käytön tulisi olla myös hauskaa ja muuttua vaivattomaksi.

Muunmuassa näitä käsittelen myös värikursseillani. Usein jo päivän aikana monelle avautuu aivan uusi maailma.

Värejä ja niiden yhdistelemistä voi harjoittaa myös sekoittamalla sävyjä, mutta siitä kirjoitan toisella kertaa.