Piirtämisen ilo

Katselin vanhoja piirustuslehtiöitäni ja samalla muistelin aikaani opettajana Münchenissä, matkoja, retkiä ja montaa muuta vuosien takaista hetkeä.

Piirustukset, jotka ovat lehtiöissä ja kirjoissa tallella, ovat kuin päiväkirjoja.

Näitä Münchenin Hofgartenin suihkulähteitä piirtäessäni mieleen painuivat myös se veden solina, lämpimät aurinkoiset kesäpäivät ja kauniit istutukset puistossa. Tuolla kävin läpi joskus oppilaiden kirjallisia töitä puiston penkillä istuen.

Sidoin koulumme kirjansitomossa myös omia piirustuskirjoja, ja kuvitin kannet.

Huomasin harmikseni, etten tule nykyään noin säännöllisesti piirtäneeksi, vaikka materiaalia minulla kyllä on tarpeeksi. Kun olin aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ympäröimä ja nuorten innokkaasti opiskelevien jopa ihailema, innostus tarttui molemmin puolin ja piirustuksia kertyi kuin itsestään ja käsiala kehittyi.

Opettaessani annoin myös työrauhaa sillä tavalla, että tein skitsejä ympärilläni olevista ihmisistä. Samalla opiskelijat luottivat minuun, koska näkivät minun olevan sanojeni takana. Saksassa palautettakin annettiin puolin ja toisin.

Nyt, kun opetan enää satunnaisesti, kaipaan sitä ilmapiiriä, joka tunneiltani jäi jopa vapaa-aikaan. Monena viikonloppuna läksin ulos puistoihin piirtämään kaikkea mikä tuntui hyvältä. Sateisena päivänä saatoin piirtää vaikkapa pöydälle kasaantuneita irtotavaroita.

Tutkielmien tekemisessä on myös se hyvä puoli, että mieli rauhoittuu ja keskittymiskyky paranee. Nopeat kännykkäkuvat eivät korvaa sitä. Joskus aloittaminen tuntuu hankalalta. Ei se aina suju. Silti olen pyrkinyt piirtämään vaikka pienelle suttupaperille jotain. En ole niin sankarillinen, että voisin väittää piirtäväni päivittäin, mutta kyllä ainakin haluaisin. 

Ilmapiiri ei aina ole otollinen, jotta piirtäminen sujuisi aina yhtä helpon tuntuisesti. Joskus se on jopa erittäin vaikeaa. Koska olen myös riippuvainen siitä mitä havaitsen ympärilläni, se vie keskittymiskykyä huonompaan suuntaan. Jos kaikki kaunis vanha on purettu pois, lehdet ja TV pauhaavat soteuudistuksista ja työttömyyskarensseista enemmän kuin taiteesta ja kulttuurista yleensä, niin ahdistus kyllä lisääntyy. Virkamiesmäisellä ajattelulla ja voiton maksimoinnilla sanellaan mikä on elämässä tärkeää.

Myös liiallinen digitaalisuuden ihannointi kismittää minua. Kopsataan Pinterestistä kaikki vaan, eikä siinä tarvita edes erityistä keskittymistä. Tällainen kokonaisten kuvien vieminen ja kopioiminen ideoita varten on kuitenkin pinnallista. Tietääkö kopioija miksi suunnittelija on valinnut juuri tietyt väriyhdistelmät? Miksi juuri sellainen tekniikka tai valaistus? Joku muu on alunperin pohtinut näitä asioita tarkkaan tietynlaista tarkoitusta varten. Sitä kannattaa miettiä.

Käsityön ja kaiken käsillä tekemisen ystävänä olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että aika piiloon mediat ovat jättäneet seuraavan tapahtuman: Lahdessa on ratkottu juuri sitkeää tietokoneviruksen aiheuttamaa ongelmaa, joka on aiheuttanut julkisten palveluiden jämähtämistä. Kirjastot sekä terveys- ja sosiaalipalvelut ovat olleet jumissa, koska koneet on pitänyt eristää ja nyt jonotetaan reseptejäkin kuin ennen vanhaan luukulla. Mitä jos tuollainen ongelma, jota muuten on pidetty aika lailla pimennossa muulta Suomelta, leviäisikin maailmanlaajuiseksi? Olemme jo liian riippuvaisia digitaalisista välineistä.

Jossain tieteellisissä tutkimuksissa on taas kerran todettu, että muistiinpanojen tekeminen piirtämällä tukee muistamista erittäin tehokkaasti. Muistiinpanopiirroksen ei tarvitse olla korkealaatuinen, ihan tikku-ukkotyyli riittää. Tämä onkin hyvä tapa tulla piirtäneeksi jopa päivittäin.

Vaikka minua pidettäisi vanhanaikaisena, pysyn kannassani: Piirustuksella on mittaamattoman suuri henkinen ja materiaalinen arvo. Enkä edes häpeä olla sitä mieltä. Semmoinen virus saisi levitä laajemmallekin.

Akryylimaalaus: Viimeinkin valmis?

Edellisessä kirjoituksessani olin itsekriittinen pohtiessani olisiko pieni akryyliväreillä maalaamani taulu valmis.

On hyvä jättää työ välillä lepäämään ja katsella sitä tuorein silmin. Välillä aiemmin virheinä pitämäni kohdat vaikuttavatkin elävöittävän mukavasti eivätkä olekaan virheitä. Toisaalta saatan huomata, että joku läikkä tai juuri se puuttuva osa vie plastisuudesta eli muodosta jotain pois.

Tässä on kuitenkin tämänhetkinen tulos, eilisten harkintojen  ja täydennysten jälkeen:

Kirsti Nahirnyj, 2018,vielä signeeraamaton.

Uutta akryyliväreillä

Teen aina välillä näitä pienimuotoisia akryylimaalauksia ranteen rentoutusharjoituksina.

Päätin laittaa nähtäväksi juuri valmistuneen tauluni työvaiheet. Niistä saattaa olla apua akryyliväreillä maalausta opettelevalle. Ja onhan jokaisesta kuvataiteesta ja kuvituksesta kiinnostuneesta mielenkiintoista nähdä toisen tekemiä työvaiheita.

Väripaletista vielä: Koska en pelkää värien sekoittelemista, valitsin aika niukan valikoiman: Käytin kadmiuminkeltaista, koboltinvihreää, koboltinsinistä, sinooperia (punainen) ja valkoista. Kaikki taulun sävyt on siis sekoitettu näistä.

Aloitin keveästä hahmottelusta, lisäsin taustaa ja sitten enemmän värejä ja yksityiskohtia. Olen maalannut tätä kolmena päivänä. On hyvä antaa katseen nähdä välillä jotain muuta varsinkin näinä harvinaisina aurinkoisina helmikuun päivinä.

Vielä mietin, onko työ nyt valmis vai ei. Vasemman sipulin plastisuus ei ehkä tule vielä esille hauamallani tavalla. Pieni epäröinti on hyväksi vain.

Taidetta ja terveyttä

Luin tänään Etelä-Suomen Sanomista hyvää tarkoittavan pitkän artikkelin, jossa oli haastateltu terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkimusprofessoria Timo Partosta. Reilut sata riviä käsitteli sitä, kuinka vanhusten mielenterveyspalveluihin olisi lisättävä resursseja, koska yksinäisyys ja epätoivo ajavat vanhuksia itsemurhiin. LIsäksi mukana on osio, jossa kuvaillaan mitkä ovat itsetuhoisuuden merkkejä.

Ratkaisuna vanhusten itsemurhien vähenemiseen Partonen esittää ennaltaehkäisynä erilaisiin mielenterveyspalveluihin panostamisen lisäksi enemmän opastusta digitaalisten välineiden käyttöön. Suurin osa artikkelista on käytetty näihin mielestäni erittäin virkamiesmäisiin "ratkaisuhin".

Minulle tästä jää seuraavanlainen mielikuva:
Annetaan vanhusten vain jäädä yksikseen hautomaan ajatuksiaan, kun joku on käynyt ensin opettamassa pankkipalvelut tietokoneella.
Sitten  panostetaan mielenterveyspalveluihin eli käytännössä pumpataan epätoivoinen ikäihminen täyteen lääkkeitä, jotta lääkefirmat takovat lisää rahaa ja vanhuksen eläkkeestä jää vielä vähemmän käteen.

Pieni lohtu artikkelin lopussa muutamalla rivillä on, kun muistutetaan kulttuurisen ilmapiirin tärkeyttä, jotta se tukisi itsetuntoa ja elämänuskoa, sekä ystävien ja läheisten suurta merkitystä siinä asiassa.

Miksei vieläkään puhuta taiteen tervehdyttävästä merkityksestä, vaikka siitä on maailmanlaajuisesti niin monia tutkimuksia, jotka todistavat sen? Taiteelliseen toimintaan osallistuvat pysyvät terveempinä ja tarvitsevat vähemmän lääkkeitä. Juuri tällaisia palveluja ihmisille pitäisi tuottaa. Samalla työllistäisimme monia usein taloudellisessa epävarmuudessa eläviä eri alan taiteilijoita ja hekin saisivat kokea olevansa merkityksellisiä.

Miksei myöskään puututa ihmisten välinpitämättömyyteen? Kyllä naapureita tulee tervehtiä. Samalla voi kysyä, mitä kuuluu. Lapsiakin tulee opettaa tervehtimään, eikä kääntämään katsetta pois, kun kohtaa naapurin rappukäytävässä. Postikorttejakin voi lähettää, vaikka se kuulostaisi kuinka vanhanaikaiselta. Elossa on vielä ikäpolvia, jotka arvostavat sellaista. Ihminen ei ole kone. Ihmisenä olemiseen kuuluu myös toisista välittäminen.

Musiikkia, kuvataidetta, teatteria, kahvitusta, ulkoilua, juttuseuraa, puhelinsoitto.

Alennusta?

Kun olen myynyt uniikkikorttejani, olen saanut usein innostavaa palautetta asiakkailtani, jotka todella arvostavat tekemääni työtä. Kiitoksesta jää aina hyvä mieli ja sehän on inhimillistä ja antaa energiaa.

Joskus olen kuitenkin törmännyt satunnaisilta katselijoilta seuraavanlaisiin kommentteihin: "Montako pitää ostaa, että saa paljousalennusta?"

Suostuisivatkohan nämä henkilöt omassa työssään palkanalennukseen? Päättelen lukuisista lakoista ja mielenosoituksista ja palkkaneuvotteluista, joista vuosi vuodelta uutisoidaan, etteivät suostuisi.

En myöskään myy halpatuontitavaraa Aasian maista, vaan oman työni tuloksia pienellä korvauksella.

Pääsiäiskortti, yksi niistä ennen signeerausta.

Joulun 2017 yksi versio

Korttini eivät ole painotuotteita, vaan aitoja uniikkeja, joissa jokaisessa on minun henkilökohtainen kädenjälkeni alusta loppuun lukuunottamatta kartonginvalmistajaa.

Taiteilijan työssä tuntipalkka saattaa olla yksi euro puhumattakaan monesti tehtävästä ilmaistyöstä.
Valitettavasti on sellaisia ihmisiä, jotka elävät periaatteella "minun on saatava kaikki, mutta en halua maksaa siitä korvausta".

En yhtään ihmettele, että taiteilijajärjestöt ovat alkaneet kampailla taiteilijan työn korvauksen puolesta. Useinhan teetetään työtä palkatta sillä houkuttimella, että tunnettuus kasvaa ja kyllä ne työt sitten menevät myöhemmin kaupaksikin.

Taiteelliset ihmiset eivät ole laskelmoivia. Muutenhan olisimme valinneet jo ihan toisen ammatin eikä herkkää luonteenlaatua edellyttävää. Pitäisiköhän taiteilijoille saada joku erityinen suojeluluokitus kuten liito-oravalle?

Kyllä taide auttaa

Aika lyhytnäköistä on olla panostamatta taiteeseen sillä perusteella, ettei se tuota rahallista hyötyä alueelle.

Olen näissä kirjoituksissani ottanut kantaa kotikaupunkini Lahden tilanteeseen, mutta laajemmin ja varmaan vakuuttavammin asiasta osaavat puhua erilaiset tutkijat, joilla on ihan oikeaa todistusaineistoa pohjana.

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan on vahvaa näyttöä taiteen ja taiteellisen toiminnan merkityksestä oppimiseen ja sitä kautta elämässä menestymiseen.

Luovuuden tutkimus on osoittanut tieteen alojen Nobel-palkinnonsaajien olleen aktiivisempia taiteen harrastajia kuin muut tieteentekijät ja ihmiset keskimäärin.

Tästä Sitran artikkelista voit lukea taiteen vaikutuksesta lisää.

Värisommittelua käytännössä

Olemme mieheni kanssa kaurapuuron ystäviä, ja noita isompia Elovenapusseja onkin tullut ostettua vuosien kuluessa lukuisia. Pussi on myös kaunis koriste keittiössä. Emme ole laittaneet sitä siitä syystä koskaan kaappiin piiloon.

Hämmästyin, kun uusimmat kaurahiutalepussit olivatkin erilaisia. Mielestäni eivät parempia.

Vasemmalla on uusi pakkaus, oikealla vanha.

Tuotteiden ostopäätöksiä tehdään useimmiten tunteella ja mielikuvien avulla.

Luullakseni kaikki tietävät miltä kaurahiutaleet näyttävät. Tuote on olut niin kauan markkinoilla että tuo oksennuksen värinen havaintokuva ei ole tarpeellinen. Vai pitäisikö sinappituubissakin olla kuva pursotetusta sinapista?

Kaunis viljapelto, joka korostaa vanhemmassa pussissa sinisen raikkautta eli hyödyntää vastavärikontrastia ja-harmoniaa, on jätetty kokonaan pois. Ja sinisen sävy on muutettu kylmemmäksi ja kovemmaksi. Taivaan heleää sinistä ilmavuuttakaan ei uudessa suunnitelmassa ole enää käytetty.

Mielikuva suomalaisista puhtaista viljavainioista on poissa.

Jopa typografia oli aiemmassa versiossa sympaattisempi, koska elintarvikkeiden yhteydessä ei tarvita viileän teknisiä fontteja muualla kuin pienissä tuoteselostuksissa, jolloin musta teksti valkoisella pohjalla on hyvä ratkaisu. Pienen asiatekstinhän on oltava luettavaa.

Nyt tuli moitteita. Mutta kun rahaa käytetään suunnitteluun, niin pitäisihän tuloksen olla entistä parempi. Eikö niin?

Piirtelin siveltimellä

Olen ihastunut siveltimellä piirtämiseen. Käsialani tai aivoni eivät välttämättä ole koskaan soveltuneet ihan pikkutarkkaan sipertämiseen. Ihailen kyllä niitä, jotka osaavat myös sen taidon ja tunnollisena opiskelijana opettelin aikanaan itsekin sitä ihan menestyksellä.

Siveltimellä on mahdollisuus saada kepeää sujuvaa jälkeä aikaiseksi. Tosin kaikki tällainen helpon näköinen piirtäminen vaatii taustatyötä. Ihanteellisessa tilanteessa on tehtävä pohjalle peruspiirros yksityiskohtineen. Sen asetan valopöydälle ja päälle sitten lopullisen paperin tai kartongin, jolle piirrän työn valmiiksi. Ensimmäinen versio ei silti aina onnistu, ainakaan minun mielestäni. Itsekritiikki on ihan terveellistä kaikessa taiteellisessa työssä, kunhan se ei mene liialliseksi.

Yllä vasemmalla on pohjapiirros, joka on tehty alastoman valmistamani figuriinin päälle. Oikealla akryylivärillä ja siveltimellä maalaamani figuriini.

Tässä on yksityiskohta ylläolevasta kuvasta. Sivellinpiirros kestää suurentamista ja viivan elävyys tulee esille ja kuva toimii erinomaisesti mustavalkoisena. Käytinkin tätä mainostaessani muotipiirustuskurssiani Lahden Wellamo-opistossa.