Piirtämisen ilo

Katselin vanhoja piirustuslehtiöitäni ja samalla muistelin aikaani opettajana Münchenissä, matkoja, retkiä ja montaa muuta vuosien takaista hetkeä.

Piirustukset, jotka ovat lehtiöissä ja kirjoissa tallella, ovat kuin päiväkirjoja.

Näitä Münchenin Hofgartenin suihkulähteitä piirtäessäni mieleen painuivat myös se veden solina, lämpimät aurinkoiset kesäpäivät ja kauniit istutukset puistossa. Tuolla kävin läpi joskus oppilaiden kirjallisia töitä puiston penkillä istuen.

Sidoin koulumme kirjansitomossa myös omia piirustuskirjoja, ja kuvitin kannet.

Huomasin harmikseni, etten tule nykyään noin säännöllisesti piirtäneeksi, vaikka materiaalia minulla kyllä on tarpeeksi. Kun olin aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ympäröimä ja nuorten innokkaasti opiskelevien jopa ihailema, innostus tarttui molemmin puolin ja piirustuksia kertyi kuin itsestään ja käsiala kehittyi.

Opettaessani annoin myös työrauhaa sillä tavalla, että tein skitsejä ympärilläni olevista ihmisistä. Samalla opiskelijat luottivat minuun, koska näkivät minun olevan sanojeni takana. Saksassa palautettakin annettiin puolin ja toisin.

Nyt, kun opetan enää satunnaisesti, kaipaan sitä ilmapiiriä, joka tunneiltani jäi jopa vapaa-aikaan. Monena viikonloppuna läksin ulos puistoihin piirtämään kaikkea mikä tuntui hyvältä. Sateisena päivänä saatoin piirtää vaikkapa pöydälle kasaantuneita irtotavaroita.

Tutkielmien tekemisessä on myös se hyvä puoli, että mieli rauhoittuu ja keskittymiskyky paranee. Nopeat kännykkäkuvat eivät korvaa sitä. Joskus aloittaminen tuntuu hankalalta. Ei se aina suju. Silti olen pyrkinyt piirtämään vaikka pienelle suttupaperille jotain. En ole niin sankarillinen, että voisin väittää piirtäväni päivittäin, mutta kyllä ainakin haluaisin. 

Ilmapiiri ei aina ole otollinen, jotta piirtäminen sujuisi aina yhtä helpon tuntuisesti. Joskus se on jopa erittäin vaikeaa. Koska olen myös riippuvainen siitä mitä havaitsen ympärilläni, se vie keskittymiskykyä huonompaan suuntaan. Jos kaikki kaunis vanha on purettu pois, lehdet ja TV pauhaavat soteuudistuksista ja työttömyyskarensseista enemmän kuin taiteesta ja kulttuurista yleensä, niin ahdistus kyllä lisääntyy. Virkamiesmäisellä ajattelulla ja voiton maksimoinnilla sanellaan mikä on elämässä tärkeää.

Myös liiallinen digitaalisuuden ihannointi kismittää minua. Kopsataan Pinterestistä kaikki vaan, eikä siinä tarvita edes erityistä keskittymistä. Tällainen kokonaisten kuvien vieminen ja kopioiminen ideoita varten on kuitenkin pinnallista. Tietääkö kopioija miksi suunnittelija on valinnut juuri tietyt väriyhdistelmät? Miksi juuri sellainen tekniikka tai valaistus? Joku muu on alunperin pohtinut näitä asioita tarkkaan tietynlaista tarkoitusta varten. Sitä kannattaa miettiä.

Käsityön ja kaiken käsillä tekemisen ystävänä olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että aika piiloon mediat ovat jättäneet seuraavan tapahtuman: Lahdessa on ratkottu juuri sitkeää tietokoneviruksen aiheuttamaa ongelmaa, joka on aiheuttanut julkisten palveluiden jämähtämistä. Kirjastot sekä terveys- ja sosiaalipalvelut ovat olleet jumissa, koska koneet on pitänyt eristää ja nyt jonotetaan reseptejäkin kuin ennen vanhaan luukulla. Mitä jos tuollainen ongelma, jota muuten on pidetty aika lailla pimennossa muulta Suomelta, leviäisikin maailmanlaajuiseksi? Olemme jo liian riippuvaisia digitaalisista välineistä.

Jossain tieteellisissä tutkimuksissa on taas kerran todettu, että muistiinpanojen tekeminen piirtämällä tukee muistamista erittäin tehokkaasti. Muistiinpanopiirroksen ei tarvitse olla korkealaatuinen, ihan tikku-ukkotyyli riittää. Tämä onkin hyvä tapa tulla piirtäneeksi jopa päivittäin.

Vaikka minua pidettäisi vanhanaikaisena, pysyn kannassani: Piirustuksella on mittaamattoman suuri henkinen ja materiaalinen arvo. Enkä edes häpeä olla sitä mieltä. Semmoinen virus saisi levitä laajemmallekin.