Terveisiä Lahden julistetriennalesta

Kävin Lahden taidelauantain merkeissä Lahden taidemuseossa julistetriennalessa.

Näyttely oli ennen joka toinen vuosi eli biennale, mutta on sittemmin muuttunut triennaaliksi. Joka kolmas vuosi riittää ainakin siinä mielessä, että katsoja saa hyvin mielikuvan graafisen suunnittelun ja julistetaiteen suuntauksista eri puolilta maailmaa. Eivät ne ehdi niin nopeasti muuttua.

Töiden lähettäjät ovat alansa parhaimmistoa ja käyttävät luovuutta työssään ja elämässään ilman, että heidän pitää sitä varsinaisesti muille korostaa. Työt puhuvat puolestaan.

Pelkkä luovuus ei tietenkään riitä, vaan ideoiden täytyy myös palvella niiden käyttötarkoitusta.
Vaikka olisi kuinka luova, ei riitä, että tekee sinistä lihaa ja punaista voita. Sen täytyy myös maistua.

Kauan graafista suunnittelua tehneenä ja hyvin kauan sitten perusopinnot suorittaneena minulle on jäänyt mieleen pari asiaa julisteista pysyvästi. Niiden katseluetäisyys on paljon suurempi kuin sanomalehden tai nyttemmin myös näyttöruudun. Siispä kuvan ja tekstin tulee näkyä muutaman metrin päähän ja parhaassa tapauksessa kauemmaksikin. Se tarkoittaa tekstityypin valinnan ja -koon lisäksi myös kontrastien käyttöä väreissä.

Tyhjän tilan hyväksikäyttäminen kaikessa mahdollisessa suunnittelussa on ollut aina tehokas sommittelun perusta. Se ohjaa katsetta oleelliseen. Huomasin tänään katsellessani noita julisteita, että tyhjää tilaa ei juurikaan enää jätetä, ei ainakaan siinä määrin kuin aiemmin. Poikkeuksena olivat jotkut ympäristö- ja yhteiskunnalliset julisteet. Niiden tekijät tietävät, että viesti menee paremmin perille, jos ei kerro kaikkea yhtä aikaa.

Mietin, kuvastaako tuo kakofonia mahdollisesti tätä aikaa. Kaikki on hyödynnettävä. Tilaajat eli maksajatkin ovat muuttuneet. "Koska maksan A ykkösestä, niin haluan, että koko tila myös käytetään." Ja se tarkoittaa kaiken mahdollisen ahtamista tai kuvan käyttöä koko alueen täyttämiseksi. Se kuvastaa myös epävarmuutta. Kerrotaan ihan varmuuden vuoksi kaikki samalla kertaa.

Julistetriennale on todella hieno ja laaja katsaus. Maailman parhaimpien suunnittelijoiden töistä huomaa jotain yleistä ja yhteistäkin. Sitäpaitsi julisteiden painotekniikan laatuun satsataan edelleen. On ilo nähdä hyvin tehtyä työtä.

Omat ideat

Olen kirjoittanut tähän Lisäväriä-blogiini aiemminkin eri yhteyksissä ideoinnista mm. 29.9.2014 otsikolla "Mistä niitä ideoita". Jatkan, koska tämä aihe on loputon, onneksi.

Olen tavannut ihmisiä, jotka väittävät, ettei heissä ole mitään luovuutta. Esteenä on kuitenkin  ihminen itse. Jos uskottelee, ettei ole luova, samalla jäykistyy ajattelemaan juuri niin. Jos taas ajattelee enemmän tai vähemmän poikkiteloin ja saa siihen tarvittaessa rohkaisua ja opastusta, luovuus lisääntyy ja ideoita alkaa helpommin virrata.

Luovaan ajatteluun tarvitaan rentoa otetta.
Ideat eivät synny väkisin puristaen.

Ideoimisen alue on suuri ja jokainen miettii omaan käyttötarkoitukseensa sopivia aiheita. Käsityöihminen pohtii usein materiaalivalintojen ohessa visuaalisia teemoja, mutta kaikessa taiteellisessa työssä on hyvä miettiä ja etsiä myös jotain aivan poikkeavaa.

Se virkistää.

Poikkeavaa on siis se, mihin ei olla totuttu. Yhdistelmiä kuten kala ja villa. Tai havu ja asfaltti.

Ole rohkea. Tee virheitä.

Yhtäkkiä kirjoitettuani tuon havu ja asfaltti -yhdistelmän, mieleeni tulivat hiljattain uusien rakennusten julkisivuihin ilmestyneet koristeelliset pinnat, joissa harmaalle levylle on painettu kasviaiheita. Miksei siis asfalttia varten voisi kehittää kuvioita? Miettiä miten se on teknisesti mahdollista ja kehittää pysyväksi. Onhan monissa kaupungeissa maalattu asfalttipintaan mm. räsymattoa tai taiteilijat tehneet sateen sittemmin huuhtomia pastellimaalauksia.

Tällä tavalla ideointi saattaa lähteä alkuun ja suunnittelijan tie jatkuu eikä tuloksena välttämättä olekaan asfaltti materiaalina, mutta paikkoina silti jalkakäytävät tai torit ja kaupunkikuva piristyy.

Luovuusseminaareissa käytetään usein visuaalisena elementtinä jäävuorta ja sen huippua esittämään suunnittelun kehitystä valmiiksi työksi. Minulla on päässä aiheen visualisoimiseksi eräänlainen oksa  tai puu.

Rungossa tai varressa on niitä aineksia jos jonkinlaisia, hullujakin. Puu kasvaa ja siihen alkaa kehittyä hienompia oksia, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja tuottavat kukkia ja hedelmiä. Jotkut oksat kuivuvat pois, toisista tulee enemmän ja enemmän elinvoimaisia. Oksia voi myöhemmin vielä laittaa maljakkoon ja tehdä niistä vielä jatkossa oman yhdistelmän. Kehitys on parhaassa tapauksessa loputonta.

Ideointi on hauskaa ja sitä voi jokainen kehittää, sillä jokainen on luova.

Päässäni alkoi kypsyä päiväkurssi, jossa innostaisin osanottajia löytämään omia ideoita ja kehittämään luovuuttaan. Lauantaina 23.9.2017 pidän viisituntisen innostuspäivän, jossa käymme läpi monenlaisia ideointimahdollisuuksia ja keräämme materiaalia omaan inspiraatiovarastoon. Periaatteena on, että kuka tahansa voi oppia kurssilta omaa elämäänsä ja tekemistään varten uusia menetelmiä jännittämättä ja jarruttelematta.

Tässä vielä tietoja kurssistani: Wellamo-opisto Lahti, "Ideoinnista luonnosteluun" la 23.9.2017 klo 10-14.15, Kurssin ilmoittautumisnumero 011104350, hinta 10 euroa. Ilmoittautumiset netissä www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto tai opiston toimistoon p. (03) 814 4734 tai (03) 814 4755 tai Aikuiskoulutuskeskuksessa Kirkkokatu 16.

Suora linkki ilmoittautumiseen: Wellamo-opisto
 

Muotipiirustusta ihanteiden muuttuessa

Muotia piirtäessä ja kuvittaessa huomaa vuosien saatossa, että muotifiguriineissakin tapahtuu muodin trendien myötä muutoksia. Milloin ne ovat mittasuhteissa, milloin vartalon liikkeissä, jopa sormien asennoissa on erilaisia ihanteita. Puhumattakaan kampausten ja meikin osuudesta.

50- ja 60-luvuilla naisvartalo oli viehkeä ja sorja, eikä lihaksia näkynyt. Sormet aseteltiin somasti, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman pitkiltä.

(Ylläolevat kuvat kirjasta "Wie zeichne ich Mode", Ingrid Osterloh, vuodelta 1955) 

Lantiota korostettiin ja vyötärön tuli olla mahdollisimman kapea. Piirtämällähän vyötäröä saa kiristettyä mielivaltaisesti.

1970-luvulla vartalon ihanne muuttui urheilullisemmaksi ja poikamaisemmaksi, ja tyyli huipentui 80-luvun valtaviin hartioihin olkatoppauksineen.

Minäkin levitin hartiat silloin ihanteellisiin mittasuhteisiin kuvituksissani, kuten allaolevassa Vaatehuoneelle tekemässäni kuvassa.

Vaikka jokaisella piirtäjällä on oma tyylinsä ja käsialansa, nämä muodissa tapahtuvat muutokset on hyvä huomoida. Muutenhan kuvitukset vaikuttavat auttamattomasti vanhanaikaisilta.

Tällä hetkellä ei muotipiirustuksiakaan näe kovin usein, mikä sinänsä on vahinko. Piirustuksella on testien mukaan suurempi huomionarvo kuin valokuvalla - väheksymättä korkealaatuisia valokuvia.

Trendi mittasuhteissa on muuttunut edellisiin vuosikymmeniin, jolloin figuriiniin pää mahtui vartalon korkeuteen jopa 12 kertaa. Nyt mittasuhteet ovat luonnollisempia, joskin tyylittely on toivottavaa. Muutenhan valokuva olisi vaihtoehto.

Minulla on kaksi uudempaa kirjaa joissa käsitellään melko mittavasti ja ymmärrettävästi muotipiirustuksen perusteita ja figuriinin rakentamista, tosin näitä ei ole suomeksi saatavilla.

Toinen on Naoki Watanaben"Contemporary Fashion Illustration Techniques" Rockport Publishers (Kuvassa vasemmalla saksankielinen laitos), ja toinen on müncheniläisten kollegojeni laatima "MODE zeichen & entwerfen", Knaur-kustantamo (oikealla).

Ensimmäinen on laajempi ja siinä on paljon esimerkkejä ja vinkkejä myös kuvituksen opiskeluun eri tekniikoineen. Jälkimmäisessä taas keskitytään myös luovempaan ilmaisuun, kollaasiin ja erilaisiin kokeiluihin, myös ilman varsinaista piirtämistä. Käsittääkseni kirjaa ei saa toistaiseksi kuin saksankielisenä.

Kunnollinen oppikirja on korvaamaton, vaikka tiedot ja tyylit aikanaan muuttuvat. Hajanaisia ja täydentäviä oppeja voi sitten hakea ja löytää netistä, näyttelyistä, lehdistä ja vaikkapa sattumalta kaupungilla liikkuessa.

Ja onhan niitä oppilaitoksiakin vielä. Helmikuussa 2018 pidän taas Lahdessa Wellamo-opistossa muotipiirustuksen lyhytkurssin.