Ongelmajätettä?

On hienoa, että ihmiset tekevät käsillään taidetta ja käsitöitä ja pääsevät toteuttamaan itseään ja luovuuttaan. Elämän tarkoitukseenhan kuuluu oppia uutta, kehittää itseään ja jakaa oppimaansa muiden iloksi ja hyödyksi.

Monella harrastajalla on into päästä näyttämään tekemisiään suuremmalle yleisölle. Harrastajien joukossa on paljon lahjakkaita tekijöitä, jotka suhtautuvat harrastukseensa juuri sillä periaatteella, että haluavat kehittää itseään ja taitojaan.Useimmiten tähän ominaisuuteen liittyy itsekritiikki, joka auttaa karsimaan ja heittämään epäonnistuneita tekeleitä pois.

Tunnetutkin kuvataiteilijat kertovat heittävänsä kasapäin epäonnistuneita töitä roskiin, tai laittavansa ne edes sivuun myöhempää tarkastelua varten. Moni piirtäjä sanoo säästävänsä jopa 20:sta piirustuksesta kaksi tai kolme kappaletta, joita pitää onnistuneena.

Sitten on toinen, valitettavasti suuri ryhmä, jotka tuntuvat laittavansa esille näyttelyihin kaiken mitä vuosien varrella ovat saaneet aikaiseksi. Tähän kuuluvat myös lukuisat käsitöiden tekijät, jotka erilaisissa myyjäisissä tai jopa messuilla tarjoavat töitään sen kummemmin karsimatta.

Joillakin käsityömessuilla minulle on tullut pahoinvoiva tunne, kun ympärilläni vyöryy estetiikasta ja hyvästä mausta kaukana olevia tekeleitä, joissa on yhdistetty materiaaleja, jotka jopa roskiksessa ovat loppuen lopuksi vain ongelmajätettä. - Vai mitä sanot väriltään ja kuvioiltaan täysin yhteensopimattomien kerniliinojen ompelemisesta sukkahyllyköksi? Tuottaako sen ulkonäkö kenellekään iloa ja mielihyvää? Ei pelkkä käytännöllisyys siihen aina riitä.

Villasukkaa kutoessakin voisi ajatella yhdistävänsä harmonisia värejä, vaikka sukat kutoisikin ylijäämälangoista. Tai jos värisilmä ei vielä riitä yhdistelemiseen, niin harmaa sukka on kyllä yllättävän kysyttyä. Pitsiliina ei pääse oikeuksiinsa kirkkaanpunaisena tai oranssina kuin poikkeustilanteissa, ja niihin tarvitaan jo erittäin harjaantunutta sisustussilmää. Pitsihän on jotain herkkää. - Miksi siis pilata sitä räikeällä värillä? Niitä löytyy sitten kierrätyskeskusten euron laarista.

Yhtään kirjoitusta tähän blogiinkaan en julkaise välittömästi tekstin kirjoitettuani. Mietin aiheen, onko jotain lisättävää, vai muotoilinko jonkin asian epäselvästi tai liian provosoivasti, korostaisinko jotain lisää, ja tottakai oikoluen tekstini (ja toivon, ettei mitään jää huomaamatta).

Värien ja materiaalien yhdistelykykyä voi harjoitella ja kehittää

En halua pilata keneltäkään tekemisen iloa: Se harjoittaa taitoa. Samalla värien ja materiaalien yhdistelykykyä voi harjoitella ja kehittää.

Kyse on vain karsimisesta, maun ja taidon kehittämisestä. Ja sehän on jatkuvaa.
Ne parhaimmat työt voi sitten laittaa esille muidenkin iloksi.

Oma tieni

Taiteilijaystäväni pahkaili aikoinaan opiskelujensa loppupuolella, että oma tie taiteilijana on jotenkin hukassa. Että se "mun juttuni" ei oikein löydy.

Sama tilanne on monella luovaa työtä tekevällä joskus. Esimerkiksi kun haluaa muuttaa tekemisensä suuntaa ja ympäristöstä tulee liikaakin virikkeitä ja mielipiteitä, joista ei oikein välittäisikään.

Ajatuksiensa selkeyttämiseksi on hyvä silloin tällöin miettiä mikä puhuttelee omaa itseä. Muutenhan sitä menisi pelkkien trendien mukaan, matkisi sitä minkä muut jo ovat ikäänkuin keksineet. Sitä tekevät enemmänkin satunnaiset harrastelijat.

Tutustun myös ulkomaisiin monipuolisiin lehtiin, joista ranskalaiset ovat suosikkejani.

Oman tien löytämiseen auttaa jo se, että alkaa koota esimerkiksi muistivihkoon asioita, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen itselle tai joihin haluaa tutustua lähemmin. Muistiinpanoja kootessa ja lukiessa tulee ajateltua samalla, miksi juuri nämä elokuvat, kirjat, musiikkikappaleet, kulttuurit ym. ovat niin merkittäviä. Enemmän tai vähemmän selkeä punainen lanka alkaa tulla esille.

Omassa vaikuttavimpien elokuvien listassani ovat muun muassa "Berliinin taivaan alla", "Sunnuntai maalla" ja "Hiljaiset sillat". Jollakin muulla samassa listassa saattaa olla "Sin City", joka kuvastaa täysin toisenlaista maailmaa.

Aina on hyvä olla avoin ja tutustua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sitä teenkin, mutta totean kuitenkin omimmakseni aina tientynlaisen herkkyyden ja jopa niin sanotun yliluonnollisuuden.

Ajan ja iän myötä myös lista täydentyy ja saattaa saada muita painopisteitä. Taiteilijaystävänikin on löytänyt sittemmin sen oman juttunsa ja elättää itsensä maalaamalla.