Muotipiirustuskurssin suunnittelua

Olen jo useampana vuotena pitänyt muotipiirustuksen lyhytkursseja Lahdessa Wellamo-opistossa, joka on kansalaisopisto. Vuonna 2018 seuraava neljä iltaa kestävä kurssini alkaa 15.2. Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa.

Muotipiirustusta kuten mitä tahansa piirtämistä tai taiteellista toimintaa voi opetella ja kehittää koko elämänsä ajan, joten harkitsen aina uudelleen mitä sisällytän lyhyempään kurssikokonaisuuteen, jotta osanottajat saavat uutta oppia omia taitojaan kohentaakseen. Joku saattaa osallistua pelkästä mielenkiinnosta aiheeseen ja hänellekin pyrin tarjoamaan perustietoa ja sopivia harjoituksia.

Muotipiirustus sinänsä on monipuolista ja käsittää sekä vaatesuunnittelua että kuvitusta. Opiskelun alussa piirtäminen ja korjailu saattaa tuntua vaivalloiselta tai jopa pitkäveteiseltä, koska kokeneen piirtäjän muotipiirustus näyttää aina sujuvasti tehdyltä ja helpon oloiselta. Kun alkaa huomata oman edistymisen, se palkitsee valtavasti. Olen huomannut kursseillani kuinka osanottajat keskittyvät piirtäessään miltei hartauden omaisesti.

Vasen figuriini on suunnitelma kuvitusta varten, kun taas oikeanpuoleinen on perusfiguriinin päälle tehty kokeilu kangaskuvion toimivuudesta. (Piirustukset Kirsti Nahirnyj)

Pohjana muotipiirustuksessa on aina figuriinin piirtäminen ja sen mittasuhteet. 

Vaatteen suunnittelussa on aina parempi, jos muodot ja kuviot voi hahmotella ihmisen oloisen figuriinin päälle. Olen sitä mieltä, että jo perusfíguriinin avulla pystyy tekemään valtavasti muoti- ja vaatekokeiluja ja voi kehittää piirustustaitoaan.

Periaatteessa usein hahmotellaan vaateideoita näin, mutta esimerkiksi helman pituutta on vaikeaa arvioida. (Piirustus Kirsti Nahirnyj)

Teatteripuvustuksessa on tärkeää neuvotella erilaisista yksityiskohdista kuten valaistuksesta ja liikkumisesta näyttämöllä ohjaajan kanssa, joten täysin rajoituksetonta puvustuksen suunnittelu ei ole. Silti ideoimisen vaihe antaa vielä paljon vapauksia ja tekniikaltaan monia mahdollisuuksia jopa hullutteluun. Näitäkin idean etsimiskeinoja ja kokeiluja voimme käydä läpi kurssilla.

Kuvittajat opiskelevat paljon ihmisen anatomiaa, liikeratoja ja vaatetuksen yksityiskohtia, tai ainakin heidän pitäisi. Lisäksi puku- ja tyylihistorian tiedoista on valtavasti hyötyä.

"Pohjapiirros" ja lopullinen akvarellikuvitus (Kirsti Nahirnyj)

Näistä aineksista ja monesta muusta kokoan selkeän neljän illan kurssin runsain esimerkein höystettynä. Toivon, että jokainen osanottaja pääsee heti ensi kerralla mukaan alustukseen, jotta kurssin edistyessä voi tehdä juuri omaa osaamista kehittäviä harjoituksia.
Minä kyllä neuvon ja autan. Tervetuloa!

Kurssin ilmoittautumisnumero on 011104352.
Tässä vielä linkki 3.1.2018 alkavaa ilmoittautumista varten Wellamo-opiston sivuille: http://www.wellamo-opisto.fi/

Kortteja käsityönä

En ole vieläkään ihastunut sähköisiin joulutervehdyksiin.
Koska olen tehnyt vuosikausia uniikkeja kortteja eri tarkoituksiin, tulin katsoneeksi netin kuvagalleriasta minkälaisia muut korttitaiteilijat tekevät.

Hakusanalla itsetehdyt kortit tulikin esille valtava määrä kuvia, lähinnä valmiista materiaalista liimattuja tuotoksia. Suunnittelussakin on joskus turvauduttu valmiiden mallien kopioimiseen ajattelematta tekijänoikeuksia.

Henkilökohtaista kädenjälkeä kuten kynän ja siveltimen viivaa ei enää näy.

Suunnilleen sama tulos netin kuvagalleriassa on myös hakusanalla uniikkikortti.

Sivusin aihetta jo 27.11. kirjoittamassani "Joulumarkkinat" -nimisessä postauksessa.

Varmasti Suomessakin on minun lisäkseni suuri määrä taiteilijoita, jotka tekevät aitoja uniikkeja töitä myös korteiksi: Ideaa on luonnosteltu ja kehitelty, tekniikkaa on hiottu ja materiaali kuten liima ja kartonkilaatu on testattu ja hyväksi todettu puhumattakaan opiskelujen ja harjoituksen tuomaa tietoa vaikkapa sommittelusta. Lisäksi taiteilija on riippuvainen taiteen tuottamasta elannosta.

Moni harjaantumaton katsoja ei ehkä erota laadukkaan omaperäisen tai satunnaisen askartelutuotoksen arvon eroa. Olen sen itsekin jo huomannut useissa myyntitilanteissa melko kömmähtelevien palautteiden tai välinpitämättömien katseiden seurauksena.

Miksiköhän innokkaimmat töiden esittelijät ovat juuri harrastajia? Netti tietenkin mahdollistaa sen, että jokainen voi demokraattisesti esitellä taitojaan. Kuvia esitellään tasa-arvoisesti, mutta ilman kritiikkiä. En halua vähätellä joidenkin harrastajien lahjakkuutta. Heidänkin taitonsa hukkuvat netin kuvavirtaan.

Joulukorttejani vuodelta 2016

Vuoden 2017 korttejani

Arvostan oikeaa kädenjälkeä sekä paneutumista asioihin ja onneksi minulle on muodostunut uskollinen asiakaskunta joka ajattelee samoin. Huolella tehty ja käsin kirjoitettu kortti kun on arvokkaampi kuin siitä maksettu hinta.

Ilokseni minua haastateltiin aiheesta hiljattain myös Uusi Lahti -lehteen.

Tässä linkki Uusi Lahti -lehden numeroon (20.12.2017), jossa on artikkeli minusta kortteineni:
http://www.e-pages.dk/uusilahti/479/

Taidetta, kulttuuria ja hyvää käytöstä

Olen näissä kirjoituksissani aina sivunnut sitä, kuinka tärkeää ihmisen on kehittyä. Luulisi sen olevan ihan ihmisenä olemisen perusedellytys: Tarve kouluttaa itseään parempaan suuntaan.

Tätäkään en kirjoittaisi, jos minulla ei olisi halua kehittää myös kirjallista ilmaisuani.

Kotikaupunkiani Lahtea on yritetty saada vetovoimaisemmaksi. Ylimmäisenä ja selkeimpänä argumenttina on tainnut olla enemmän rahan tulo kaupunkiimme. Tottakai sitä tarvitaan. Mainosalalla työskennelleenä tiedän kuitenkin, etteivät mitkään ideat synny niin, että pääajatuksena on miten saada mahdollisimman monta erilaista asiakasta nopeasti ostamaan mahdollisimman paljon.

Me ihmiset olemme edelleen niin tunteiden ohjattavissa, että mielikuvat vievät ja tuovat meitä, usein tietämättämme. Esimerkiksi 1950-luvulla BMW-merkkiset autot olivat vaatimattomia kulkuvälineitä ja yritys konkurssin partaalla. Vasta 80-luvun juppien aikana mustat kiiltävät bemarit alkoivat tulla houkutteleviksi ja useille hintansa takia statussymboleiksi. Se ei tullut sattumalta. Yritys laittoi parhaat insinöörinsä, teknikkonsa ja suunnittelijansa luomaan jotain uutta, tulevaisuuden teknologiaa komeassa paketissa. Myös yrityksen päärakennus Münchenissä kohotti imagoa: auton tunnettu 4-sylinteri antoi muodon upealle arkkitehtuurille. Pelkkä teknologia ei olisi riittänyt sielläkään.

Lahti on ollut aikoinaan vireä kaupunki, jota siirtokarjalaiset ovat omalta osaltaan elävöittäneet.

Välillä olimme business-city ja jopa kulttuurikaupungiksikin sanottiin, kun Sibeliustalo saatiin aikaiseksi. Sittemmin taidepuolelta on tuhottu alan koulutusta ja suljettu gallerioita kannattamattomina. Taiteellisista ansioistaan ja Laulupuu-kuorostaan hienon maineen saanut "Tipala" eli Tiirismaan lukiokin aiotaan sulauttaa toiseen suurlukioon, sinne massaan Suomen suurimmaksi lukioksi. Ei brändeillä ole niin väliä.

Muistan kuinka ihailin taidekouluun käveleviä persoonallisesti pukeutuneita nuoria. Se antoi mielikuvan vapaamielisestä ympäristöstä, jossa on mahdollisuuksia. Nyt heitä ei enää näe.

Taidemuseon rakentamista on odoteltu ja valmisteltu ja äänestetty rakennetaanko ja minne. Teokset näivettyvät varastoissa. Paikallislehden yleisönosaston lukijakommenteissa jopa moititaan taidemuseon olevan tarpeeton.  Muka niiden harvojen museossa kävijöiden tulisi maksaa itse museorakennus. Nimettömänä on helppo todistaa tyhmyytensä.

Mistään en ole kuullut palautetta uuden olutravintolan avatessa, että pubeja olisi liikaa tai ne olisivat tarpeettomia, vaikka niitä on kaupungissamme runsaasti ennestään. Miten ihminen kehittyy henkisesti tai edes ruumiillisesti parempaan suuntaan juodessaan ilta illalta aivonsa pehmeiksi? Toisaalta, mukavaahan se olisi laiskotella ja olla kehittymättä ollenkaan. Voisi olla harmaata massaa ja jättäytyä hyönteistoukan tasolle ja olla ottamatta vastuuta mistään.

Taiteen on todettu niin lukuisissa tutkimuksissa tuottavan ihmiselle mielihyvää ja jopa ehkäisevän sairauksia tai vähentävän niiden oireita.

Ennakkoluulot vain pahentavat kynnystä lähteä katsomaan avoimin mielin esillä olevia teoksia. Siksi esimerkiksi kuvataidetta tulisi olla helposti lähestyttävänä joka puolella niin paljon, että se tulee luontevaksi osaksi jokaisen ihmisen elämää. Samalla katsoja alkaa tehdä havaintoja ja ajatella, miettiä sanoja miksi ja miten?

Enkä ollenkaan pane pahakseni, jos sellaisen kokemuksen jälkeen menisi vielä tuopin äärelle kaverin kanssa keskustelemaan aiheesta. Ehkä heitä tulisi jopa muilta paikkakunnilta ja kuppilatkin kukoistaisivat erilaisine palanpainikkeineen.

Monien kerrostalojen seinillä olisi hienoja maalauksia, kioskit olisivat pieniä taideteoksia, kouluissa panostettaisi luoviin aineisiin ja kädenjälkeen. Mahdollisuuksia on.

Lahdesta tulisi taidekaupunki, jossa ihmisten mieli avartuisi ja värit näkyisivät ja arkkitehtuuriin saataisi rohkeutta. Rakennuksistakin tulisi suosittuja valokuvauskohteita. Muualta maailmasta tultaisi ihmettelemään pohjoista luovaa paikkakuntaa, koska lentokentältäkin pääsee tänne hetkessä.

On tämä hieno paikka! Ai niin, se on sitten vasta joskus...ehkä.

Joulumarkkinoita

Osallistuin yhden päivän ajan käsityöläisten joulubasaariin Lahdessa. Olin aiemmin päättänyt, etten enää lähde seisomaan kalliille myyntipaikoille, joissa rahaa ansaitsee vain järjestäjä veloittamalla suhteettoman korkeita vuokria myyntipaikoista. En ole yksin näiden ajatusten kanssa. Sen verran olen kuullut muiden omia tuotteitaan tarjoavien puheista. En nyt tarkoita leivonnaisten ja metrilakujen myyjiä.

Tällä kertaa onnistuin kuitenkin jäämään jopa voiton puolelle. Silti joku jäi kaivamaan mieltä.

Kuinka paljon ihmisiä onkaan, jotka eivät erota ammattilaisen työtä harrastelijoiden tuotoksista. Jotkut kommentit tuntuvat kaiken hälinän jälkeen soivan korvissa jopa loukkaavina. "Mäkin teen ite kortteja, liimaan kanssa kuvia" kommenttina alusta loppuun kollaasi-maalaus-piirustus-tekniikalla tekemästäni työstä, jonka idea ja luonnos myös olivat omiani.

Ihmeellisen sattuman johdosta juuri 26.11. oli Etelä-Suomen Sanomien lukijakirjeissä mielenkiintoinen aihetta sivuava mielipidekirjoitus. Lahtelainen ohjaaja Linda Wallgren oli kirjoittanut poliitikkojen ymmärtämättömistä säästötoimenpiteistä viitaten mm. Riihimäen palkitun kaupunginteatterin rahoituksen leikkauksiin. Poliitikkojen mielestä kuulemma riittää, että siellä on toimiva nuorisoteatteri.
Suorastaan herkullinen Wallgrenin vertaus oli, kun hän mietti kumpi vaihtoehto sydänleikkausta suorittamaan olisi parempi, vapaasti lainattuna: Alaa työharjoitteluineen opiskellut ammattikirurgi vai innokas vapaaehtoistyötä tekevä lääketieteestä kiinnostunut harrastelija.

Vaikka taiteessa harrastelijan mokat eivät juurikaan aiheuta hengenvaaraa, on hyvä kouluttaa ihmisiä erottamaan ammattia tavalla tai toisella opiskelleen työnjälki ja opettaa heitä arvostamaan sitä. Pelkästäään jo hyvä käytöskin auttaa asiassa.

Sellaisia lahjakkuuksia tosin on, jotka ovat luovia ja osaavat ehkä piirtää tai käyttää värejä ja muotoja  mielekkäästi ilman erityistä koulutusta. Silti pelkät lahjat eivät riitä. Materiaalioppi ja taidehistorian tuntemus ovat esimerkkejä siitä, etteivät pelkkien lahjojen pohjalta pääse pitkälle.
Mitä iloa on hienosti maalatulla akvarellilla, jos se on tehty liian ohuelle laineilevalle paperille. Ja jos se on kehystetty aukkopahville, joka ei olekaan happovapaata tai aukko on leikattu huonolla veitsellä? Onko myöskään mielekästä kopioida jonkun toisen työtä edes osittain? Tekijänoikeudet ovat sillä toisella.
Juuri näihin amatöörit valitettavan usein syyllistyvät. Ja ymmärtämättömät kehuvat töitä ja ostavat, kun saa vielä niin halvallakin.

Ammattilaisen tekemä ei aina tarvitse olla niinsanottua älykkötaidetta eikä valtavan isokokoista. Joskus kukkanenkin hyvin tehtynä voi tuottaa katsojalle elämyksen.

Saattaa olla, että arvostuksen puute vaivaa vain tietyillä paikkakunnilla. Koska olen toiminut viime vuosina Lahden alueella, en voi verrata muihin.

Mielihyvää sain itse niistä osittain vaatimattomankin oloisista ihmisistä, jotka katsoivat suoraan silmiin ja sanoivat "onpa kauniita töitä ja niin monta työvaihettakin". Siinä tilanteessa en edes välitä ostaako kyseinen henkilö vai ei, koska sellainen aito arvostus jo lämmittää.

Taiteen arvostusta voi lisätä myös sillä, että se on enemmän läsnä ihmisten elämässä luonnollisena osana. Harmillisesti kotikaupungissani monet galleriat ovat joutuneet laman kourissa sulkemaan, taidemuseosta ja sen olemassaolosta kiistellään ja TV:stäkään ei kovin paljoa taideaiheista ohjelmaa tule. Siinäpä aihetta seuraavaan kirjoitukseeni.

Turhat pois

Varoittelin siitä turhasta nysväämisestä, nutaamisesta, pipertämisestä, tuhertamisesta. Opettamisen intoa minulla riittää. Joskus käy kuitenkin niin, että itse syyllistyn juuri siihen, mistä muita varoitan.

Rupesin miettimään mikä vaatimattoman tauluni asetelmassa mättää. En saanut kunnon syvyyttä aikaiseksi, vaikka käytin värioppien neuvoja hyväkseni eli viileämpää ja vaaleampaa takana. Siitä alkoikin sitten turha nyherrys (sanoja kyseiseen puuhaan riittää!).

Kun poistin taustalta turhan mitäänsanomattoman omenan pois, koko dynamiikka muuttui.

Ei siis kannata juuttua jääräpäisesti alkuperäiseen, koska siitä epäröinnistä alkaa turha tuhertaminen. Ja jos joku on sanonut, että paras asetelmallinen ratkaisu on aina pariton luku, niin minä en ainakaan sillä periaatteella onnistu.

Akryylisato alkaa kypsyä

Olen jatkanut päärynäaiheisen asetelman tekoa siihen vaiheeseen, että aivot lukittuivat ja pelkään pahoin, että alan nyhertää liikaa yksityiskohtia. Ajoissa lopettaminen on nimittäin yhtä tärkeää kuin ajoissa aloittaminen.
Lisäksi tämä marraskuun pimeys aiheuttaa ongelmia, kun valaistusolosuhteet muuttuvat hetkessä hämärästä pimeämmäksi.

Olen lisännyt syvyyttä vaalentamalla taustan omenaa. Varjoihin lisäsin violettia, joka on vastavärinä päärynän keltasävyille ja antaa kuvaan hehkua.

Siveltimistä käytän pääasiassa leveitä, mutta esimerkiksi hedelmän kantoihin käytän ohuempia.

Muutaman harkitun siveltimenvedon lisään vielä, mutta ne paljastan ensi kerralla.

Syksyn satoa akryyleillä

Joulukorttien ja sähkölaitteiden kanssa sekoilun lomassa aloitin maalata uutta taulua akryyliväreillä. Hedelmät ja vihannekset kiinnostavat minua aiheina, koska ne innostavat käyttämään sivellintä elävästi.

Pidän siitä, että siveltimen vedot erottuvat kunnolla. Siksi ihailenkin Vincent van Goghin kädenjälkeä, samoin kuin monien impressionistien. Lisäksi rakastan heidän tapaansa käyttää värejä ja hyödyntää vastavärikontrasteja (joita myös samalla voi harmoniana käyttää).

Tässä tämänpäiväisen työni ensiaskeleet kuvina mallien kera:

Valmista ei vielä ole. Pyrin kuitenkin säilyttämään sen tuoreuden vaikutelman, joka näissä hedelmissäkin on.

On tämä elämä niin vaarallista

Ostin hiljattain pienen sähkölaitteen. En edes ajatellut, että sen käyttäjälle olisi tarpeellista lukea käyttöohje. Rupesin silti huvikseni tutustumaan mukana tulleeseen lehtiseen.

Olinkin hankkinut uhkaavan vaarallisen laitteen!

Ensimmäinen varoitus on "Lapsia uhkaava hengen- ja tapaturmavaara!" Huutomerkillä ja lihavoitettuna. Jopa pakkausmateriaali on piilotettava lapsilta, koska "se voi aiheuttaa tukehtumisvaaran".
Silti laitetta voidaan seuraavan tekstin mukaan antaa käytettäväksi 8 vuotta täyttäneille lapsille tai fyysisiltä tai henkisiltä kyvyiltään rajoittuneille henkilöille tai jopa sellaisille, joilla ei ole kokemusta laitteen käytöstä, JOS HE KÄYTTÄVÄT LAITETTA VALVONNAN ALAISINA tai he ovat tietoisia laitteen aiheuttamista vaaroista.

Vielä muistutetaan, etteivät lapset saa leikkiä tuotteella.

Seuraava varoitus on ymmärrettävä: Vältä sähköiskun aiheuttamaa hengenvaaraa.
Siksi laite onkin tarkistettava säännöllisesti ja aina ennen käyttöä. Vedellä sitä ei saa puhdistaa (Kuka käyttäisi vettä sähkölaitteen puhdistukseen?).

Seuraava varoitus: Vältä tulipalon- ja loukkaantumisvaaraa: VARO! PALOVAMMAN VAARA KUUMIEN PINTOJEN VUOKSI!
Tämän otsikon alla on lukuisia kohtia, mm. kielletään katsomasta suoraan valonlähteeseen. Ja taas varoitetaan pakkausmateriaalin jättämisestä ilman valvontaa. Todennäköisesti pakkaus alkaa elää omaa elämäänsä ja vaania viattomia ihmisiä koska "muovipussit, -kalvot ja moviset osat saattavat koitua vaaraksi lapsille".

Seuraa vielä ohjeistus laitteen käyttöön: "Asenna laite paikkaan, jossa se on lasten ulottumattomissa." Laite on myöskin pidettävä suojassa "epäpuhtauksilta, kosteudelta ja liialliselta lämmöltä".
Tarkkaavaisuutta korostetaan: "Älä missään tapauksessa asenna laitetta, jos et pysty keskittymään tai tunnet itsesi huonovointiseksi."

Huollon ja puhdistuksen ohjeissa lukee toistamiseen: 1. VAROITUS: SÄHKÖISKUN VAARA! 2. VARO! PALOVAMMAN VAARA KUUMIEN PINTOJEN VUOKSI! 3. Ja vielä uudelleen VAROITUS! SÄHKÖISKUN VAARA!

Kyseessä on led-yövalo. Siis semmoinen pieni lamppu, jonka voi laittaa pistorasiaan.

Ja sitten vielä keskustellaan saako isänpäivää viettää. Yksi lamppu voi olla paljon hurjempi juttu.

Pääsitkö lähikuvaan?

Katselin Yle TV2:sta "The late late show with James Corden" -ohjelmaa. Ihmettelin jälkeenpäin miksi siitä jäi niin rentouttava olo. Juontaja on kyllä mukavan leppoisa huumorimies ja vieraitaan hienosti kunnioittava, joka sinänsä lisää miellyttävää oloa.
Toisella kertaa ohjelmaa katsoessani tajusin vielä jotain muutakin: Ainuttakaan äärimmäistä lähikuvaa ei näytetä kenestäkään. Ihmiset ovat ihmisiä, joilla on muitakin ruumiinosia kuin pelkkä leuka, nenä ja otsa.

Huomioni kiinnittyi siitä syystä jutusteluun ja asioiden sisältöön ilman, että edes varsinaisesti enää pinnistin keskittyäkseni.

Minua on alkanut ärsyttää muisssa TV-ohjelmissa aina vain kasvavat lähikuvat haastateltavista tai laulavista ihmisistä.

Kuvaajalle tai ohjaajalle ei tunnu riittävän edes, että henkilö näkyy kuvaruudussa rintakuvan verran, vaan suurennokset rajauksineen ovat valtavia. Jokainen ihon virhe, finni, näppylä, ihokarva ja keltaiset poskihampaat näkyvät jättimäisinä ja vievät huomion varsinaisesta sanomasta ja vyöryvät ulos ruudusta.

Varmasti kukaan ei halua paljastaa ulkonäöstään ihan kaikkea. Silti nykyiset jättiruudut ja digiktekniikka suorastaan tyrkyttävät virheet katsojalle.

Jopa korvakorujen heiluminen kiinnittää enemmän huomiota kuin puhujan viesti.
En usko olevani ainoa visuaalisia asioita huomioiva, vaan varmasti heitä pitäisi löytyä myös TV-tuotannosta.

Varo luovuuden jarruttajia!

Suunnitellessani Wellamo-opistolle päiväkurssia ideoinnista pohdin luovuuteen liittyviä asioita ja luin tietenkin lisää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Edellisessä päivityksessäni jo yhdestä mainiosta kirjasta kerroinkin.

Kurssi oli viime lauantaina ja aika meni kuin siivillä. Keskustelua herättivät milloin näyttämäni kuvat, milloin mieleen juolahtaneet muistot ja kokemukset. Olenkin aina iloinen, jos opettaessani ryhmässä syntyy innostunutta mielipiteenvaihtoa. Näsäviisas häiriköinti tai besserwisserit ovat asia erikseen, mutta onneksi sellaisia olen harvoin kohdannut.

Luovuus ja samalla ideointi tarvitsevat rauhallista mieltä. Rauhaa ei synny, jos on riippuvainen toisten asettamista aikatauluista. Tarkoitan riippuavaisuudella sitä, että kaikki tekeminen on aikataulutettu sen mukaan, kuinka paljon haluaa olla muille mieliksi ja sovittaa oman elämänsä sen mukaan. Ei ole itsekästä haluta tehdä omien toiveiden mukaisia ratkaisuja omassa elämässä. (Itsekkyyden puolelle menee vasta, jos alkaa rajoittaa toisten elämää.)

Luovuuden esteenä ovat myös ihmiset, jotka kaikin tavoin jarruttavat ideoistaan innostunutta sanomalla yksioikoisesti "ei noin voi tehdä, ei se onnistu nykymaailmassa" tai "ei semmoinen käy, asiat toimivat todellisuudessa ihan eri lailla". Siis yksinkertaistettuna sana "ei" on heidän useimmiten käyttämänsä ilmaisu. Usein tällaisilla ihmisillä ei ole myöskään omia korvaavia ehdotuksia. Ainoastaan jarrut.
Jotkut suosittelevat jopa välttelemään negatiivisia ihmisiä. Totta on, että heidän seuransa on rasittavaa. Mutta luovan ihmisen on hyvä tuntea kaikentyyppisiä ihmisiä ja kohdata erilaisia luonteita. Heistä voi aina oppia jotain uutta. Sekin avartaa. Älä kuitenkaan uhraa heille liikaa energiaasi, vaan:

VARO ei-ihmisiä.

Niin sanotussa todellisuudessa asiat ovat usein karuja ja päivät hektisiä, koska ihmiset vain porskuttavat kyseenalaistamatta mitään ja tekevät kaiken aina uudelleen saman kaavan mukaan. He eivät uskalla ajatella toisin. Siitä saattaisi tulla moitteita, tai voisi tehdä vaikka jotain väärin. Moni elää harhaluulossa, että asioiden pitää olla tietyllä tavalla. Kyllä se palkka silläkin periaatteella juoksee ainakin jonkun aikaa. Eri asia on, miten sellainen yritys tai työympäristö pärjää pidemmällä aikavälillä. Paikallaan pysymällä tai kopioimalla muiden ideoita?

Mitäköhän näillä voisi olla yhteistä? Ideat tulevat usein yllättäen ja odottamatta.

Jokainen meistä tuntee tilanteen, jossa jonkun esittämä uusi idea tuntuu ihan pöhköltä. Kaikki uudenlaiset ennenkuulumattomat asiat tuntuvat siltä. On jopa olemassa närkästynyt sanonta monissa eri kielissä: "Tämähän on ennenkuulumatonta!". Kritiikki kuuluu asiaan. Mutta tapaa, jolla se esitetään, on hyvä miettiä. Toisen tyrmääminen ja loukkaaminen - toisen ihmisarvon jopa kyseenalaistaminen ei ole tahdikasta.

Tahdikkuus on hieno luonteenpiirre ja ihmisten kanssakäymisessä ehdoton edellytys. Toista ihmistä tulee kunnioittaa. Onneksi kouluissakin aletaan panostaa enemmän vuorovaikutukseen.

Uudet ideat ovat usein hiomattomia, mutta tarkoitus onkin miettiä ja keskustella miten niitä voi kehittää, mitä voi jättää pois esimerkiksi materiaalivalinnoissa. On myös keskusteltava mahdottomuuksista. Kyllä orava tai hevonen voivat olla violetteja.

Saikohan hammaslangan keksijä alunperin idean nähdessään lankarullan?

Luovuus on laaja alue, eikä sitä voi edes yksiselitteisesti kuvailla. Joka tapauksessa sitä voi soveltaa kaikkiin elämän eri alueisiin: Oman elämän suunnitteluun ihan arjessa, työympäristön ja työtapojen kehittämiseen, paikkakunnan liikenteen sujuvuuden suunnitteluun tai sitten siihen, mihin luovuus ja ideointi yleensä yhdistetään: Kaikenlaiseen taiteelliseen toimintaan.

Pääasia on, että uusi toteutettu ja hiottu idea rikastuttaa elämäämme.

Uutta ideaa ja luovuutta

Suunnitellessani päiväkurssia Lahteen Wellamo-opistoon ideoinnista ja suunnittelusta olen lukenut jälleen alan kirjallisuutta tutustuakseni muiden aiheeseen perehtyneiden ajatuksiin.

Kaikkein vaikuttunein olen teoksesta "Luovan ajattelun käsikirja,  Kuinka ideat syntyvät", jonka ovat laatineet Jussi T. Koski ja Saku Tuominen sekä Ilkka Kärkkäinen. Kauan luovaa työtä tehneenä moni kirjan ajatuksista ei ole minulle uutta, mutta on silti hyvä saada vahvistusta omille mietteille.

Valitettavasti tällä hetkellä kirjaa ei taida saada kuin antikvariaatista tai kirjastosta. Uusi painos tulisi varmasti tarpeeseen.

Kirja käsittelee luovuutta eri puolilta, rohkaisee, ravistaa ja tuuppailee sopivasti eteenpäin. Kuvamateriaali on valittu sen kummemmin selittelemättä, ja aiheet on hienosti oivallettu.

Olen lukenut aiemmin myös Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin pokkarin "Ravistettava, omskakas", joka todella avarsi, tuuletti, raikasti ja rohkaisi.

Luovuudessahan on kyse siitä, että ajattelee rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sekä yhdistelee olemassaolevaa uudella tavalla.

Tässä valmistelemiani sanoja käsityön ja taiteen aiheiselle ideointikurssille.

Jos olet saanut ideoidessasi arvostelua siitä, että puhut hölmöjä, tai vain katselet tyhjyyteen, tällaiset luovuudesta kertovat teokset lohduttavat kummasti: Ei käytöksesi olekaan vajaamielistä, vaan ahtaus on sen toisen ihmisen päässä.

Luova ihminen ajattelee, haaveilee ja käyttää sellaiseen myös runsaasti aikaa. Itse toteutus saattaakin sitten tulla todella ripeästi. Kuten hiljattain 103-vuotiaana kuollut saksalainen taidemaalari ja professori K. O. Götz sanoi:
                                 
"Ajattele kauan, tee nopeasti."

Terveisiä Lahden julistetriennalesta

Kävin Lahden taidelauantain merkeissä Lahden taidemuseossa julistetriennalessa.

Näyttely oli ennen joka toinen vuosi eli biennale, mutta on sittemmin muuttunut triennaaliksi. Joka kolmas vuosi riittää ainakin siinä mielessä, että katsoja saa hyvin mielikuvan graafisen suunnittelun ja julistetaiteen suuntauksista eri puolilta maailmaa. Eivät ne ehdi niin nopeasti muuttua.

Töiden lähettäjät ovat alansa parhaimmistoa ja käyttävät luovuutta työssään ja elämässään ilman, että heidän pitää sitä varsinaisesti muille korostaa. Työt puhuvat puolestaan.

Pelkkä luovuus ei tietenkään riitä, vaan ideoiden täytyy myös palvella niiden käyttötarkoitusta.
Vaikka olisi kuinka luova, ei riitä, että tekee sinistä lihaa ja punaista voita. Sen täytyy myös maistua.

Kauan graafista suunnittelua tehneenä ja hyvin kauan sitten perusopinnot suorittaneena minulle on jäänyt mieleen pari asiaa julisteista pysyvästi. Niiden katseluetäisyys on paljon suurempi kuin sanomalehden tai nyttemmin myös näyttöruudun. Siispä kuvan ja tekstin tulee näkyä muutaman metrin päähän ja parhaassa tapauksessa kauemmaksikin. Se tarkoittaa tekstityypin valinnan ja -koon lisäksi myös kontrastien käyttöä väreissä.

Tyhjän tilan hyväksikäyttäminen kaikessa mahdollisessa suunnittelussa on ollut aina tehokas sommittelun perusta. Se ohjaa katsetta oleelliseen. Huomasin tänään katsellessani noita julisteita, että tyhjää tilaa ei juurikaan enää jätetä, ei ainakaan siinä määrin kuin aiemmin. Poikkeuksena olivat jotkut ympäristö- ja yhteiskunnalliset julisteet. Niiden tekijät tietävät, että viesti menee paremmin perille, jos ei kerro kaikkea yhtä aikaa.

Mietin, kuvastaako tuo kakofonia mahdollisesti tätä aikaa. Kaikki on hyödynnettävä. Tilaajat eli maksajatkin ovat muuttuneet. "Koska maksan A ykkösestä, niin haluan, että koko tila myös käytetään." Ja se tarkoittaa kaiken mahdollisen ahtamista tai kuvan käyttöä koko alueen täyttämiseksi. Se kuvastaa myös epävarmuutta. Kerrotaan ihan varmuuden vuoksi kaikki samalla kertaa.

Julistetriennale on todella hieno ja laaja katsaus. Maailman parhaimpien suunnittelijoiden töistä huomaa jotain yleistä ja yhteistäkin. Sitäpaitsi julisteiden painotekniikan laatuun satsataan edelleen. On ilo nähdä hyvin tehtyä työtä.

Omat ideat

Olen kirjoittanut tähän Lisäväriä-blogiini aiemminkin eri yhteyksissä ideoinnista mm. 29.9.2014 otsikolla "Mistä niitä ideoita". Jatkan, koska tämä aihe on loputon, onneksi.

Olen tavannut ihmisiä, jotka väittävät, ettei heissä ole mitään luovuutta. Esteenä on kuitenkin  ihminen itse. Jos uskottelee, ettei ole luova, samalla jäykistyy ajattelemaan juuri niin. Jos taas ajattelee enemmän tai vähemmän poikkiteloin ja saa siihen tarvittaessa rohkaisua ja opastusta, luovuus lisääntyy ja ideoita alkaa helpommin virrata.

Luovaan ajatteluun tarvitaan rentoa otetta.
Ideat eivät synny väkisin puristaen.

Ideoimisen alue on suuri ja jokainen miettii omaan käyttötarkoitukseensa sopivia aiheita. Käsityöihminen pohtii usein materiaalivalintojen ohessa visuaalisia teemoja, mutta kaikessa taiteellisessa työssä on hyvä miettiä ja etsiä myös jotain aivan poikkeavaa.

Se virkistää.

Poikkeavaa on siis se, mihin ei olla totuttu. Yhdistelmiä kuten kala ja villa. Tai havu ja asfaltti.

Ole rohkea. Tee virheitä.

Yhtäkkiä kirjoitettuani tuon havu ja asfaltti -yhdistelmän, mieleeni tulivat hiljattain uusien rakennusten julkisivuihin ilmestyneet koristeelliset pinnat, joissa harmaalle levylle on painettu kasviaiheita. Miksei siis asfalttia varten voisi kehittää kuvioita? Miettiä miten se on teknisesti mahdollista ja kehittää pysyväksi. Onhan monissa kaupungeissa maalattu asfalttipintaan mm. räsymattoa tai taiteilijat tehneet sateen sittemmin huuhtomia pastellimaalauksia.

Tällä tavalla ideointi saattaa lähteä alkuun ja suunnittelijan tie jatkuu eikä tuloksena välttämättä olekaan asfaltti materiaalina, mutta paikkoina silti jalkakäytävät tai torit ja kaupunkikuva piristyy.

Luovuusseminaareissa käytetään usein visuaalisena elementtinä jäävuorta ja sen huippua esittämään suunnittelun kehitystä valmiiksi työksi. Minulla on päässä aiheen visualisoimiseksi eräänlainen oksa  tai puu.

Rungossa tai varressa on niitä aineksia jos jonkinlaisia, hullujakin. Puu kasvaa ja siihen alkaa kehittyä hienompia oksia, joista jotkut ovat käyttökelpoisia ja tuottavat kukkia ja hedelmiä. Jotkut oksat kuivuvat pois, toisista tulee enemmän ja enemmän elinvoimaisia. Oksia voi myöhemmin vielä laittaa maljakkoon ja tehdä niistä vielä jatkossa oman yhdistelmän. Kehitys on parhaassa tapauksessa loputonta.

Ideointi on hauskaa ja sitä voi jokainen kehittää, sillä jokainen on luova.

Päässäni alkoi kypsyä päiväkurssi, jossa innostaisin osanottajia löytämään omia ideoita ja kehittämään luovuuttaan. Lauantaina 23.9.2017 pidän viisituntisen innostuspäivän, jossa käymme läpi monenlaisia ideointimahdollisuuksia ja keräämme materiaalia omaan inspiraatiovarastoon. Periaatteena on, että kuka tahansa voi oppia kurssilta omaa elämäänsä ja tekemistään varten uusia menetelmiä jännittämättä ja jarruttelematta.

Tässä vielä tietoja kurssistani: Wellamo-opisto Lahti, "Ideoinnista luonnosteluun" la 23.9.2017 klo 10-14.15, Kurssin ilmoittautumisnumero 011104350, hinta 10 euroa. Ilmoittautumiset netissä www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto tai opiston toimistoon p. (03) 814 4734 tai (03) 814 4755 tai Aikuiskoulutuskeskuksessa Kirkkokatu 16.

Suora linkki ilmoittautumiseen: Wellamo-opisto
 

Muotipiirustusta ihanteiden muuttuessa

Muotia piirtäessä ja kuvittaessa huomaa vuosien saatossa, että muotifiguriineissakin tapahtuu muodin trendien myötä muutoksia. Milloin ne ovat mittasuhteissa, milloin vartalon liikkeissä, jopa sormien asennoissa on erilaisia ihanteita. Puhumattakaan kampausten ja meikin osuudesta.

50- ja 60-luvuilla naisvartalo oli viehkeä ja sorja, eikä lihaksia näkynyt. Sormet aseteltiin somasti, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman pitkiltä.

(Ylläolevat kuvat kirjasta "Wie zeichne ich Mode", Ingrid Osterloh, vuodelta 1955) 

Lantiota korostettiin ja vyötärön tuli olla mahdollisimman kapea. Piirtämällähän vyötäröä saa kiristettyä mielivaltaisesti.

1970-luvulla vartalon ihanne muuttui urheilullisemmaksi ja poikamaisemmaksi, ja tyyli huipentui 80-luvun valtaviin hartioihin olkatoppauksineen.

Minäkin levitin hartiat silloin ihanteellisiin mittasuhteisiin kuvituksissani, kuten allaolevassa Vaatehuoneelle tekemässäni kuvassa.

Vaikka jokaisella piirtäjällä on oma tyylinsä ja käsialansa, nämä muodissa tapahtuvat muutokset on hyvä huomoida. Muutenhan kuvitukset vaikuttavat auttamattomasti vanhanaikaisilta.

Tällä hetkellä ei muotipiirustuksiakaan näe kovin usein, mikä sinänsä on vahinko. Piirustuksella on testien mukaan suurempi huomionarvo kuin valokuvalla - väheksymättä korkealaatuisia valokuvia.

Trendi mittasuhteissa on muuttunut edellisiin vuosikymmeniin, jolloin figuriiniin pää mahtui vartalon korkeuteen jopa 12 kertaa. Nyt mittasuhteet ovat luonnollisempia, joskin tyylittely on toivottavaa. Muutenhan valokuva olisi vaihtoehto.

Minulla on kaksi uudempaa kirjaa joissa käsitellään melko mittavasti ja ymmärrettävästi muotipiirustuksen perusteita ja figuriinin rakentamista, tosin näitä ei ole suomeksi saatavilla.

Toinen on Naoki Watanaben"Contemporary Fashion Illustration Techniques" Rockport Publishers (Kuvassa vasemmalla saksankielinen laitos), ja toinen on müncheniläisten kollegojeni laatima "MODE zeichen & entwerfen", Knaur-kustantamo (oikealla).

Ensimmäinen on laajempi ja siinä on paljon esimerkkejä ja vinkkejä myös kuvituksen opiskeluun eri tekniikoineen. Jälkimmäisessä taas keskitytään myös luovempaan ilmaisuun, kollaasiin ja erilaisiin kokeiluihin, myös ilman varsinaista piirtämistä. Käsittääkseni kirjaa ei saa toistaiseksi kuin saksankielisenä.

Kunnollinen oppikirja on korvaamaton, vaikka tiedot ja tyylit aikanaan muuttuvat. Hajanaisia ja täydentäviä oppeja voi sitten hakea ja löytää netistä, näyttelyistä, lehdistä ja vaikkapa sattumalta kaupungilla liikkuessa.

Ja onhan niitä oppilaitoksiakin vielä. Helmikuussa 2018 pidän taas Lahdessa Wellamo-opistossa muotipiirustuksen lyhytkurssin.

Suomesta

Suomi on ihmeellinen maa. Sitä ei tule aina miettineeksi, kun on tottunut täällä elämään.

Suomen brändäys ei liity varsinaisiin blogiaiheisiini. Brändiasiaa pohti muutama vuosi sitten viisaista koottu työryhmä, jonka tuloksetkin ovat julkistettu.

Minä käsittelen nyt sitä tietoa, joka pulpahteli asuessani vuosikausia Saksassa. Olin opettajana Münchenissä ja kuulin kansainvälisen oppilasvaihdon puitteissa Suomessa käyneiden opiskelijoideni kommentteja.

"Kallioita keskellä kaupunkia, mahtavaa", huudahti eräskin nuori mies, kun saapui Helsinkiin.

"Hyppyrimäet noin lähellä keskustaa, nuo kuuluisat mäet", ihasteli Lahdessa käynyt ryhmä. "Janne Ahonen on idolini!"

Kun näytin luokassa silloiselta MEK:iltä eli matkailunedistämiskekukselta lainaamaani videota, opiskelijat ihmettelivät, miksi siinä ei mainittu sanallakaan jääkiekkoa. "Suomihan on kuuluisa jääkiekkomaa", sanoi yksikin nuori mies. "Toivottavasti päästään jääkiekkomatsiin Suomessa".

Länsirannikon valtavat hiekkadyynit olivat monelle yllätys, semmoista eivät osanneet odottaa Suomessa olevan. Auringonlaskut ja niihin liittyneet valoilmiöt ja värit saivat monen haukkomaan henkeään, ei ainoastaan meren rannalla. Se rauha mikä vallitsi luonnossa tai rannalla liikkuessa oli monelle suuri nautinto eikä suinkaan itsestäänselvyys keskieurooppalaisiin miljoonakaupunkeihin tottuneilta.

Vaikka opiskelijat olivat Suomessa syksyllä tai keväällä, huoltoasemalla ollut nastarengaspino sai heidät aavistelemaan pohjoisen ajo-olosuhteita. Eivät olleet nähneet aiemmin moisia, ja niitä sitten valokuvasivatkin matkamuistoksi. Keski-Euroopassahan ei edes saa ajaa nastarenkailla.

Marketissa soiva hevimusiikki aiheutti hämminkiä, kun asiakaskunta koostui lähinnä "mummoista". Hevimusiikistaanhan Suomi on todella tunnettu, mutta eivät osanneet odottaa kuulevansa sitä salaattitarpeita etsiessään.

Erilaiset diginörtit ovat jo tulleet tunnetuiksi, mutta moni Suomessa ei tiedä, että suomalaiset valokuvaajat ovat maailmalla erittäin korkealle arvostettuja. Entisen oppilaitokseni opiskelijat Münchenistä käyvät edelleen Suomessa opiskelijavaihdossa osittain sen takia.

Suomalaisten hulvaton alkoholinkäyttö, siis myös nuorten, aiheutti ihmetystä. Samat ihmiset, jotka eivät arkipäivänä tervehtineet eivätkä vaihtaneet sanaakaan, joivat viikonlopun tultua reippaasti teräviä ja kääntyivät tunkeilevan tuttavalliseksi, yllättäen varsinkin naiset.

Kun itse ymmärtää pitkien sanojen merkityksen, ei tule ajateltua miten ihmeellinen sana ummikolle voi olla niinkin tärkeä sana kuin "yksityisasiakkaat" tai "pääsisäänkäynti" tai "kouluhammashoitola". On tämä kielemmekin niin erilaista!

Vaikka saunoja ja saunomista harrastetaan jonkin verran ympäri maailmaa, yksi asia on täysin suomalainen tapa: Joulusauna eli joulunvieton aloittaminen saunomisella. Lisäksi kynttilöiden vieminen haudalle juuri jouluaattona on meille ominaista.

Katselin kerran Saksan TV:stä tullutta vertailua aamiaisesta eri maissa. Kuinka ollakaan suomalaista aamiaista kaurapuuroineen sanottiin siinä kaikkein terveellisimmäksi ja halvimmaksi.

Kun marraskuun saisi vielä vaihdettua joksikin muuksi, niin tämä olisi mahtava paikka elää. Toisaalta tuntuisivatko ne muut asiat niin ihanilta, jos ei ensin olisi kärsitty loskasta ja pimeydestä?

Akvarellia

Kirjoitan tähän spontaanisti mieleeni tulleita ajatuksia, kun hiljattain aloin maalata akvarellivärein erästä kuvitusta.

Akvarelli on maalaustekniikoista jäljeltään kevein, muttei missään mielessä helpoin. Kaikki pieleen menneet siveltimenvedot tai värisävyt, jotka eivät näytäkään hyviltä, jäävät melko lailla näkyviin eikä niitä voi helposti tai jälkiä jättämättä korjata.

Akvarelliväreistä täytyy myös pitää erityisen hyvää huolta. Olen joskus huomannut, että jotkut sekoittavat sävyjä suoraan värinapeissa. Se tuhoaa alkuperäisen värin, joten se ei ole missään nimessä suositeltavaa.

Pullovärejäkin, on, mutta itse olen tottunut käyttämään juuri näitä värinappeja, joista on saatavana lukuisia sävyjä. Silti sekoitan vielä oma mieleni mukaisia.

Sävyt tulee sekoittaa erillisillä lautasilla tai akvarellivärien omalla peltirasian kannella. Muussa tapauksessa pigmentit syöpyvät toiseen väriin, eikä sitruunankeltainen olekaan enää raikkaan puhtoinen.

Myös vesiastian tulee olla mahdollisimman iso, jotta siveltimestä saa huuhdeltua kunnolla edellisen värin rippeet. Etikkakurkkujen purkit ovat minulle sopivan kokoisia.

Jokaisella tekniikalla on vahvuutensa. Akvarelli on ilmava, elävä ja kevyt. Sillä saa halutessaan aikaan raikasta jälkeä puhtain luonnollisin värein.

Muistathan, että akvarelli tarvitsee myös tarpeeksi vahvan paperin, tai ennemminkin kartongin. Kaikki vesivärilehtiön nimellä myytävät eivät sitä ole, vaan 250-300-grammaiset tukevat akvarellikartongit, jotka eivät ala heti kastuessaan aaltoilla.

Kylmän kesän värejä

Paikallislehtemme julkaisi jokavuotisen kesäliitteen. Joko tekijät harrastavat ironiaa Suomen kylmän kesän kustannuksella, tai sitten värisuunnitteluun ei taaskaan ole oikeasti panostettu.

Kirjoitin jo viime vuonna vastaavan julkaisun kylmästä kansikuvasta ja sama linja lehdellä jatkuu tänä vuonna:

Rajattu viime kesän kannesta

Tämänvuotisen kannen värejä. Yläosa on edellisvuoden kaltainen.

Tottakai valkoisella pohjalla näkyy hyvin monikin tekstiväri, mutta sommittelun pitää viestiä myös sitä, mitä ollaan sanomassa lukijalle. Vaikka suunnittelijat luonnostelisivat tammi-helmikuussa tulevan kesän lehteä, heidän tulisi muistaa, että julkaisuaikaan värimaailma on erilainen kuin alkuvuoden pakkasissa. Sitä ovat myös meidän lukijoidemme odotukset.

Puhumattakaan siitä, että kuvassa esiintyvälle vaaleatukkaiselle julkkikselle olisi voinut tarjota värikkäämpäää vaatetta, tai edes jotain kontrastia.

Kesän odotukseen liittyvät värit. Tiedostaen tai tiedostamatta. Voimakkaatkin. Suurin osa meistä haluaa taatusti iloa, lämpöä ja nautintoa pitkän talven jälkeen. Ei epämääräisiä pastelleja yhdistettynä valkoiseen ja mustaan, vaan oikeaa iloittelua.

Tässä vielä pieni kertaus värien merkityksestä, joista olen aiemminkin kirjoittanut blogissani:

Valkoinen: Kylmä. kliininen, puhdas
Musta: Suru, lika, filosofisuus, epäonni
Violetti: Välimuoto, maagisuus
Vihreä: Nuoruus, kevät, kasvu, tuoreus, rauhoittava
Pastellisävyt: Kyseisten värien haaleampi sanoma, varovaisuus

Punainen: Energia, lämpö, erotiikka, voima
Keltainen: Lämpö, ilo, äly
Oranssi: Lämpö, sadonkorjuu
Sininen: Luovuus. viileys (taivas, vesi), avaruus

Vaikka itse teksti ja sen sisältö ovat tärkeitä, värien käyttö sommittelussa kuitenkin tukee sanomaa tai vaimentaa sitä.

Mielipide täytyy ensin muodostaa

Varsinkin visuaalisissa yhteyksissä ihmisillä on tarve kommentoida mielipiteineen usein kipakastikin toisen ihmisen työn tuotoksia. Minäkin teen välillä niin näissä blogeissani. Tosin pohdin ja perustelen mielestäni tarkkaan ennenkuin julkaisen kritiikkini. Samalla koetan löytää positiivisiakin asioita.

Välinpitämättömyys ei ole hyve. Ihmisellä tuleekin olla mielipiteitä.
Silti ajattelemattomasti suolletut tai kirjoitetut lausahdukset voivat haavoittaa ja aiheuttaa pitkäksikin aikaa mielipahaa.

Jotkut ilkeät kommentit tulevat kateudesta. Olen joskus taidenäyttelyissä kuullut pahanilkisiä huudahduksia kuten "kamalaa sotkua" tai "hirveä", vaikka esillä olleet työt ovat olleet hienosti toteutettuja sekä tekniikaltaan että värimaailmaltaan, eikä ideakaan minun silmissäni ollut toisilta kopioitu.

Olin joskus teini-ikäisenä taiteesta innostuneena, mutta kokemattomana hanakka arvostelemaan varsinkin abstrakteja maalauksia. En ymmärtämättömyyttäni tullut ajatelleeksi, että maalauksen tekijä oli syventynyt työhönsä mahdollisesti viikkoja tai jopa kuukausia, kun minä taas loin mielipiteeni hetken mielijohteesta. Olin pinnallinen, koska en muuta vielä osannut.

Mielipide täytyy muodostaa. Se ei käy hetkessä. Asioita on hyvä tarkastella ja miettiä niiden hyviä ja huonoja puolia. Mielipide myös muuttuu ihmisen kypsyessä ja saadessa lisää elämänkokemusta.

Silti minun on nyt pakko sanoa jotain uudesta Helsinki-logosta. En heti ymmärtänyt, että juuri se uniformun taskunläppä menneiden vuosien typografialla varustettuna on uusi ja viestii modernin avoimen pääkaupunkimme henkeä. - Kaupungin, joka oli hiljattain maailman kulttuuripääkaupunki. Olen miettinyt jo useamman päivän, enkä vieläkään ymmärrä. Jätän siis sättimättä, koska ymmärrykseni ei riitä. Ehkä se logo onkin aprillipila ja minä otan sen liian vakavasti.

Arvot hukassa

Kaiken akryylimaalausten ja värisommittelujen seassa minua askarruttavat muutkin asiat, koska havainnointi on luovan ihmisen peruspiirteitä.

Mielessäni on ollut sana kulttuuri. Aivan yksiselitteinen tuon sanan sisältö ei tutkimuksieni mukaan ole. Kulttuuri-sana tulee latinan kielestä "cultura" ja tarkoitti alunperin viljelyä. Siitä se laajeni mielen ja hengen viljelyksi, hoidoksi ja kehittämiseksi. Kulttuuri on siis henkistä laatua eteenpäin vievää ja sivistävää.

Minua on häirinnyt monen välinpitämättömyys itsensä kehittämistä kohtaan.

Viime sunnuntaina oli Puolustusvoimien lippujuhla eli liputuspäivä. Sitä ei eräs kerrostalonaapurimme huomioinut, vaan ripusti pyykkinsä kuivumaan lipputangon vieressä oleville pyykkinaruille.
Siis: sunnuntai, Helluntaipäivä ja liputuspäivä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku tekee saman välinpitämättömän teon. En usko näiden henkilöiden protestoineen, vaan olleen täysin ajattelemattomia.

Suomen lippu on maan symboli, jolla nimenomaan juhlistetaan arvokkaita asioita. Siihen seuraan ei minkäänlainen pyykki kuulu.

Kun Helsinki valittiin maailman kulttuuripääkaupungiksi muutama vuosi sitten, samassa yhteydessä puhuttiin paljon siitä, ettei kulttuuri ole pelkästään kalliita pääsylippuja vaikeaselkoisiin teatteri- tai musiikkiesityksiin, vaan kulttuuri kuuluu kaikille.
Jotkut ymmärsivät kai asian niin, että kännätään puistossa ja juodaan tölkistä olutta ja kuunnellaan toisten örvellyksiä ja se on sitten kulttuuria kansalle. Pyykit pestään jos pestään, ja ripustetaan milloin itselle sopii ja minne omasta mielestä sopii.

Kulttuuri on sivistystä. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti pitää itseään sivistymättömänä?

Ihmisen arvokkaaseen elämiseen eli ihmisarvoiseen elämään kuuluu tiettyjen arvojen kunnioittaminen. Se ei ole kiinni tulotasosta. Toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioonottaminen ovat ominaisuuksia, joita voi kutsua kulttuuriksi. Koska se on sivistynyttä käytöstä. Sitä voi opetella myös lisää, koska koko elämä on uuden oppimista.

Lopuksi vielä yksi lukemani määritelmä: Kulttuuri on ihmisen henkisen kehityksen kokonaisuus.

Akryylimaalauksesta, osa 3.

Mieleeni on juolahtanut vielä pari asiaa, joita akryylivärien käyttäjän on hyvä muistaa.

Vesiohenteiset nestemäiset värit tai maalit eivät kestä pakkasta.

Tein aikoinaan huomaamattomuuttani virheen, joka kostautui nolosti puolen vuoden päästä. Olin laittanut kesällä akryyliväripulloja omakotitalon vinttiin, joka siis oli sellainen rintamamiestalon ullakko ilman lämpöpattereita. Siellä kun tuli muutenkin varastoitua kaikenlaista. Puolisen vuotta myöhemmin aloin kaivata maalipullojani. Sieltähän ne löysin samasta paikasta, mutta jäätyneinä! Eivät ne edes sulana olleet enää käyttökelpoisia, vaan niiden koostumus oli muuttunut täysin. Siinä meni ison rahan edestä maalaustarpeita hukkaan.

Palettivinkkejä:

Aikojen kuluessa olen oppinut muutenkin taloudellisemman tavan käyttää maalaukseen tarvittavia välineitä. Esimerkiksi palettien kanssa voi olla hyvinkin kekseliäs. Koska akryyliväri kuivuu nopeasti, myös paletille saattaa piankin jäädä kovia kokkareita, joita on hankala poistaa ja hyvä paletti ei ole kauaa käyttökelpoinen. Useimmista muovipaleteista ei akryyliväri lähde irti, vaikka kuinka yrittäisi.
Käytin joitakin vuosia työmatkoilla eväänä proteiinijauheita, jotka olivat isoissa muovipurkeissa. Niiden leveät muovikannet säästin, koska ne olivat oivallisia paletteja. Yhtä lailla joidenkin margariinirasioiden kannet voi käyttää samaan tarkoitukseen.

Tässä minun palettejani.

Siveltimien suojaamiseen:

Minkä tahansa maalaustekniikan siveltimiä voi säilyttää niinestä tehdyissä lautasen alusissa tai aasialaistarvikkeiden kaupasta saatavissa sushin käärimiseen tarkoitetuissa pikkumatoissa. Näin harjakset säilyttävät muotonsa, vaikka olisit lähdössä matkalle maalaustarvikkeinesi. Voit myös pujottaa mattoihin kuminauhaa siveltimien pysymiseksi pakallaan.

Älä väheksy

Lidlin valikoimia. Juuri siellä oli tarjouksena Marabu-merkin laadukkaat akryylivärit. Vaikka merkki ei ole Suomessa tunnettu, se on laadukas ammattitason tuotteita tekevä yritys. Minäkin ostin satsin täydennykseksi.

Akryylimaalauksesta, osa 2.

Lupasin edellisessä kirjoituksessani julkaista piakkoin lisää kuvia akryylimaalauksen työvaiheista.

Tässä on eräs hiljattain valmistuneista töistäni vaiheineen:

Huomaat varmaan, että epäröin sipulin lisäämistä asetelmaan. Perinteisestihän asetelmissa ei suosita parillisia lukuja. Minä pidän juuri sellaisista haasteista, joissa teen ikäänkuin perinteisiä töitä, mutta kuitenkin lisään niihin jotain, mikä rikkoo sovinnaisuutta.

Akryylimaalausta ja perustietoa

Maalaan mielelläni akryyliväreillä, koska tekniikka on monipuolinen ja nopean kuivumisensa ansiosta se sopii työskentelytapaani. Korjauksetkin on helppo tehdä, koska edellinen kerros on kuiva minuttien sisällä ellei nopeamminkin. Laitanpa tähän tietoa tuosta tekniikasta. 

Akryylivärin suuri etu siis on, että se vesiohenteisena kuivuu nopeasti. Aloitin aikoinaan maalata paksummalle, vähintään 200 grammaiselle piirustuskartongille. Sitten hankin valkoisia kuitulevyjä, joihin on pingotettu kangas. Olen maalannut myös kortteja  korttikartongille. Lukuisia tauluja olen maalannut pohjustetuille kankaille ja puulevyille oman mieltymykseni ja rahapussini mukaan.

Akryyliväreillä voi maalata antaen värien kuultaa läpi, jolloin vaikutelma on osittain akvarellin tapainen. Useimmiten kuitenkin akryylivärejä käyttävä haluaa tehdä öljyvärimäisiä paksumpia kerroksia. Onhan moni siirtynyt minun laillani öljyväreistä akryyliin sen nopean kuivumisen takia. - Tai kyllästyttyään öljyvärien ohenteiden hajuun.

Siveltimissä voi hyvin suosia edullisempia keinokuitu- tai jopa sianharjassiveltimiä, sillä akryyliväri on melko armoton pilaamaan harjaksia. Siveltimiä ei saa missään nimessä jättää minuutiksikaan kuivumaan värin kanssa, sillä akryyli kuivuu hetkessä kiinni. Parhaat siveltimeni olen laittanut erikseen ja akvarellia varten käyttämäni näädänkarvat ovat melkein kassakaapissa.

 

Tässä on sivellinvalikoimaani. Näistä kaikki soveltuvat akryylimaalauksen eri vaiheisiin.

Väreissä ei välttämättä ole suuria eroja, paitsi pigmenttipitoisuudessa. Esimerkiksi Lidlillä on ollut tarjouksessa perussettejä eli tuubilajitelma, ja se on ollut kokemukseni mukaan ihan laatutavaraa. Niillä voi aloittaa tai hankkia lisämateriaaliksi.

Joskus kaupoissa on Winsor & Newtonin perussarja eli värilajitelma tarjouksessa, ja se merkkihän on ihan huippua, minullakin on niitä. Noihin ei tarvitsisi muuta kuin isomman pullon valkoista lisäksi, koska sitä menee eniten. Mustaa et tarvitse välttämättä ollenkaan, koska sen saa sekoitettua punaisesta, sinisestä ja keltaisesta.

Hyvä merkki on myös Louvre (Lefranc & Bourgeois). Merkkejä on kuitenkin lukuisia ja on hyvä muistaa, että ihan halvat tuntemattomat valmistajat säästävät pigmenttien määrässä, jolloin värejä ei saa halutessaan niin hehkuviksi.

Jos hankit yksitellen tuubeja tai pulloja, niin suosittelen seuraavia:
1. Kadmiumpunainen, 2. Ultramariininsininen, 3. Kadmiumkeltainen (ehkä sitruunankeltainen myös), 4. Koboltinvihreä ja 5. Valkoinen, esim. Titanium white. Noilla pärjää pitkälle, koska ruskeankin saa sekoitettua noista puhumattakaan muista. Valkoisesta jättipullo on hyödyllinen.

Lisäksi on saatavilla kuivumisen hidasteita ja vernissoja kiillon lisäämiseksi tai vähentämiseksi.

Aloittaa voi hyvin vaikka abstraktilla: Kartongille ensin värejä, sekoittaen sientä, siveltimiä ym. Niistä voi leikellä palasia pinnoiksi, joista tulee kivoja efektejä ja yllätyksiä. Tai maalata vaikka taivasta pilvineen. Kannattaa myös kokeilla märällä ja kuivalla siveltimellä, paksulla ja ohennetulla värillä maalaamista, kaikkea samalle pohjalle. Pienet kartonginjämät ovat käteviä kokeiluun. 

Tällaisia vapaita absrakteja kokeiluja kartonginpalasille on mukava tehdä lämmittelynä.

Älä unohda maalausrättiä, sillä väriä tarttuu usein epähuomiossa sinne mistä se on vaikea poistaa kuivana kuten sormiin. Vesiastian tulee myös olla reilun kokoinen, jotta sinun ei tarvitse koko ajan muistaa vaihtaa vettä. Paletiksi käy vaikka isompi muovilevy, jos et raaski ostaa muovipalettia. Olen joskus käyttänyt isommista purkeista jääneitä muovikansiakin värien sekoittamiseen.

Olen tullut kuvanneeksi joidenkin akryylillä maalaamieni taulujen työvaiheita mallin asettelusta valmiiseen tauluun. Tässä ensimmäinen esimerkki. Taulu on maalattu kiilakehyksele pingotetulle pohjustetulle kankaalle, enkä noudata tiukkapipoisesti mallin ulkonäköä:

Äläkä pelkää värileikkiä eli spontaanilta vaikuttavia lätkähdyksiä kuten tässä tuota roosan käyttöä. Semmoiset elähdyttävät ja tekevät tuoreen vaikutelman. Varsinkin vastavärien hienovarainen käyttö on hyväksi. Se saa sävyihin lisää hehkua.

Piakkoin näytän työvaiheet toisesta taulustani.