Kuvia sanoilla

Tällä kertaa kirjoitan huomioitani taiteilijoiden sanallisista kuvauksista, kun he kertovat omista töistään.

Olen itse graafinen suunnittelija, ja olen työni puolesta joutunut perustelemaan töitäni ostavalle asiakkaalle tyyliin "Yrityksen logo on tässä tapauksessa pienempi, koska sen tunnettuus on tutkimusten perusteella jo niin merkittävä, että se kiinnittää katsojan huomion 50 prosenttia  paremmin kuin kilpailijan logo. Lisäksi (esim. keltainen) taustaväri korostaa sitä". Siis aika loogista.

Kun luen monien kuvaamataiteilijoiden kuvauksia omasta taiteellisesta tuotannostaan ja ajatuksista töiden takana, kaikki koukerot eivät avaudu minulle. Kieltäydyin jopa kerran eräästä käännöstyöstä, jossa taiteilija kuvasi tuotantoaan niin monimutkaisin sanankääntein, etten edes ymmärtänyt itse ajatusta sanojen takana.

Töitään on toki hyvä voida perustella tarvittaessa.

Koska minulla ei ole taiteilijan koulutusta, vaan olen kaupallisesti suuntautunut visualisti, en tiedä koulutetaanko Suomessa kuvaamataiteilijoita ilmaisemaan itseään juuri tiettyyn tapaan. Minkäänlainen pragmaattisuus ei kuulune siihen ilmaisuun.

Nimenomaan kuvallisen ilmaisun takiahan monesta tulee kuvaamataiteilija.

Muistan, kun ihailemani ja suuresti arvostettu, palkittu taidemaalari Marjatta Tapiola ihmetteli myös jossain haastattelussa, miksi taiteilijan pitäisi pystyä perustelemaan töitään sanallisesti. Hänestä on tullut taidemaalari juuri siksi, että hän kertoo asioita visuaalisesti (vapaasti muistin mukaan lainattu). Jos ihminen haluaa kuvailla asioita sanoilla, niin hän voi ruveta kirjailijaksi.

Ylläolevasta sydämestä joku pystyisi avaamaan sanallisen arkkunsa ja luomaan vaikka kuinka pitkiä filosofisia ajatelmia.
Suuri osa katsojista näkee sinisen sydämen. Taidepedagogi tai -kriitikko avaisi töitä kiinnittämällä huomion kylmän sinisen värin merkityksestä yhteydessä verta pumppaavaan sydämeen.

Esimerkkikuvan tekijä olen minä. Olen tehnyt sen värisommittelukurssia varten kuvaamaan sitä vaikutelmaa mikä syntyy, jos kylmää sinistä väriä käytetään normaalisti verenpunaisen lämpimän sydämen esittämiseen. Postihan julkaisi taannoin ystävänpäivän merkkejä tällä sinisin sydämin somistettuina ja olin siitä ihmeissäni.

Jos taas tämä olisi taideteos näyttelyssä ja teoksen tekijä olisi joku muu, hän saattaisi saada näistäkin aikaiseksi vuolaan sanavirran alkaen antiikin Roomasta ja sydämen merkityksestä kautta vuosisatojen ja miksi tämä elin kuvataan eniten juuri tämänmuotoisena eikä aidon näköisenä muotoineen ja suonineen, ja miksi juuri taiteilijan henkilökohtaisin aihe on sydän, ja miksi sen häntä koskettaa, muttei koskaan punaisena. Jos tämä sisältö kerrotaan ymmärrettävästi, kuulijan yleissivistyskin laajenee.

Valitettavasti monen taiteilijan kertomukset ovat vaikeaselkoista solmua vierasperäisin sanoin höystettynä. Olisikohan silloin parempi keskittyä kuvalliseen ilmaisuun?

Käsivaralla piirtämisestä

Houkutusta oli minullakin mennä mukaan sähköisen piirtämisen lumoihin, kun kuvittamisen piirissä yleistyivät digitaaliset mahdollisuudet kuten kuvien muokkaaminen ja ohjelmien kehitys .

Onneksi ei ollut rahaa ohjelmiin ja kursseihin.

Nyt kun aikaa on kulunut ja digitaaliset kuvitukset yleistyneet, huomaan, että ei se ole ollutkaan minun kohdallani pahaksi, jos pystyn ainoastaan skannaamaan piirtämäni työt tai korkeintaan poistamaan roskan tai muun pikkuvirheen kuvasta.

Tarkastellessani muiden kuvittajien töitä olen nimittäin huomannut, että liikaa sähköisesti työstetty tai peräti kokonaan digitaalisesti toteutettu kuvitus on steriili ja eloton. Joihinkin mainostarkoituksiin ne ovat paikallaan ja valmistunevat myös nopeasti, koska korjaukset ja muutokset ovat tehtävissä vaivattomasti ja aikaa säästäen. Jos kuvituksessa on ideaa ja tapahtumaa, käsialaan ei niinkään tule kiinnitettyä huomiota. Muotipiirustuksissa sen sijaan jälki on alkanut jo kyllästyttää sen monotoonisuuden takia.

Pidän paperin sruktuurin aiheuttamasta rososta, aidon kynän viivan epäsäännöllisyydestä, vapinasta, pienistä viehättävistä virheistä, jotka eivät loppuen lopuksi ole muuta kuin sympaattisia käsialan tuomia elävöittäviä palasia.

Kuvitus Kirsti Nahirnyj

Tässä yksityiskohdassa näkyy selvemmin ylläolevan kuvituksen käsialaa:

Tai myös näissä hiljattain tekemissäni kansallispukukuvituksissa, niiden yksityiskohdissa:

Kaikilla ei ole onneksi sama käsiala. Juuri siitä syntyy käsivarapiirustuksen viehätys. Jokaisella piirtäjällä on omat geeninsä, elämänkokemuksensa, ja tempperamenttinsa, joiden ansiosta ei ole yhtenäiskäsialaa vaan mitä erilaisimpia vaihtoehtoja erilaisiin kuviin ja tarkoituksiin.

Keuruun puvun kuvitusta

Ihastuin kansallispuvuista kirjoittavan Mari Varosen julkaisemaan kuvaan Keuruun vanhemmasta puvusta. Onhan asusta olemassa uusikin versio, mutta juuri tämä vanha viehätti minua ja halusin kuvittaa sen muotifiguriinia käyttäen.

Kerronpa tässä työn etenemisestä

Ensin tein muistiinpanoja puvun mallista ja yksityiskohdista väreineen, kuten tapanani on:

Sitten rakensin puvun luonteeseen sopivan figuriinin kuultopaperille piirtäen ja puin sen.

Valopöydällä siirsin piirroksen akvarellikartongille lyijykynällä kevyesti painaen ja pohjustin  akvarelliväreillä. Aloitan yleensä ihonväreillä ja hiuksilla. Valopöydän valoa en normaalisti enää tarvitse ensi pohjustuksen jälkeen.

Sitten lisäsin akvarelliväreillä värikerroksia vaaleasta tummaan ja lopuksi täydensin värikynillä piirrosta. Näissä kansallispuvuissa en harrasta turhaa kikkailua värien kanssa, vaan pyrin oikeanmalliseen lopputulokseen. Hiukan taiteellista vapautta kyllä käytän.

Valmis!

En käytä kuvituksissani digitekniikkaa paitsi lopputuloksen jakamisessa. Pidän aidon käsialan tuomasta rososta ja elävyydestä. Tässä lähikuvassa näkyy akvarellipaperin karkeus ja värikynän viivan jälki. En myöskään maalaa aina pintoja täysin umpeen, vaan päästän valopilkkuja mukaan.

Koko setti vielä rivissä:

Tästä linkistä Mari Varosen blogiin: https://kansallispuvussa.wordpress.com/