Käsivaralla piirtämisestä

Houkutusta oli minullakin mennä mukaan sähköisen piirtämisen lumoihin, kun kuvittamisen piirissä yleistyivät digitaaliset mahdollisuudet kuten kuvien muokkaaminen ja ohjelmien kehitys .

Onneksi ei ollut rahaa ohjelmiin ja kursseihin.

Nyt kun aikaa on kulunut ja digitaaliset kuvitukset yleistyneet, huomaan, että ei se ole ollutkaan minun kohdallani pahaksi, jos pystyn ainoastaan skannaamaan piirtämäni työt tai korkeintaan poistamaan roskan tai muun pikkuvirheen kuvasta.

Tarkastellessani muiden kuvittajien töitä olen nimittäin huomannut, että liikaa sähköisesti työstetty tai peräti kokonaan digitaalisesti toteutettu kuvitus on steriili ja eloton. Joihinkin mainostarkoituksiin ne ovat paikallaan ja valmistunevat myös nopeasti, koska korjaukset ja muutokset ovat tehtävissä vaivattomasti ja aikaa säästäen. Jos kuvituksessa on ideaa ja tapahtumaa, käsialaan ei niinkään tule kiinnitettyä huomiota. Muotipiirustuksissa sen sijaan jälki on alkanut jo kyllästyttää sen monotoonisuuden takia.

Pidän paperin sruktuurin aiheuttamasta rososta, aidon kynän viivan epäsäännöllisyydestä, vapinasta, pienistä viehättävistä virheistä, jotka eivät loppuen lopuksi ole muuta kuin sympaattisia käsialan tuomia elävöittäviä palasia.

Kuvitus Kirsti Nahirnyj

Tässä yksityiskohdassa näkyy selvemmin ylläolevan kuvituksen käsialaa:

Tai myös näissä hiljattain tekemissäni kansallispukukuvituksissa, niiden yksityiskohdissa:

Kaikilla ei ole onneksi sama käsiala. Juuri siitä syntyy käsivarapiirustuksen viehätys. Jokaisella piirtäjällä on omat geeninsä, elämänkokemuksensa, ja tempperamenttinsa, joiden ansiosta ei ole yhtenäiskäsialaa vaan mitä erilaisimpia vaihtoehtoja erilaisiin kuviin ja tarkoituksiin.