Akvarelli on maalaustekniikoista jäljeltään kevein, muttei missään mielessä helpoin. Kaikki pieleen menneet siveltimenvedot tai värisävyt, jotka eivät näytäkään hyviltä, jäävät melko lailla näkyviin eikä niitä voi helposti tai jälkiä jättämättä korjata.
Akvarelliväreistä täytyy myös pitää erityisen hyvää huolta. Olen joskus huomannut, että jotkut sekoittavat sävyjä suoraan värinapeissa. Se tuhoaa alkuperäisen värin, joten se ei ole missään nimessä suositeltavaa.
Pullovärejäkin, on, mutta itse olen tottunut käyttämään juuri näitä värinappeja, joista on saatavana lukuisia sävyjä. Silti sekoitan vielä oma mieleni mukaisia.
Sävyt tulee sekoittaa erillisillä lautasilla tai akvarellivärien omalla peltirasian kannella. Muussa tapauksessa pigmentit syöpyvät toiseen väriin, eikä sitruunankeltainen olekaan enää raikkaan puhtoinen.
Myös vesiastian tulee olla mahdollisimman iso, jotta siveltimestä saa huuhdeltua kunnolla edellisen värin rippeet. Etikkakurkkujen purkit ovat minulle sopivan kokoisia.
Jokaisella tekniikalla on vahvuutensa. Akvarelli on ilmava, elävä ja kevyt. Sillä saa halutessaan aikaan raikasta jälkeä puhtain luonnollisin värein.
Muistathan, että akvarelli tarvitsee myös tarpeeksi vahvan paperin, tai ennemminkin kartongin. Kaikki vesivärilehtiön nimellä myytävät eivät sitä ole, vaan 250-300-grammaiset tukevat akvarellikartongit, jotka eivät ala heti kastuessaan aaltoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti