Kerroin edellisessä kirjoituksessani siitä, kuinka alaluokilla opettajani osasi olla innostava. Saimme piirtää valtavat määrät ja kehittää alitajuisesti muoto- ja värisilmää sekä mielikuvitusta. Koin koulunkäynnin silloin pelkästään innostavana asiana. Ja se oli sentään 60-lukua.
Jouduin siirtymään sittemmin kolmannelle luokalle toiseen kouluun. Pelkkä vieraaseen ympäristöön totuttautuminen on lapselle iso asia.
Sitten tuli piirustustunti. Lempiaiheeni. Meidän piti piirtää oma koti. Käytössä olivat edelleen muistaakseni "sakurat". Innokkaana piirsin kotitaloamme, kuvassa sininen taivas ja piirsin myös auringon paistavan kauniin keltaisena. Olin positiivinen lapsi, ja mielestäni aurinko paistoi aina, tai vähintään toivoin sen paistavan.
Järkytyin, kun opettaja pysähtyi kohdalleni ja tokaisi: "Aurinko. Ei sinun iässäsi enää piirretä aurinkoa."
Olin 3-luokan alkaessa kahdeksanvuotias, koska olen syntynyt vasta joulukuussa. Opettajan sana oli silloin laki.
Liekö kommentteja tullut lisääkin, sillä sama opettaja pysyi meillä neljä vuotta ja opetti melkein kaikkia aineita paitsi käsitöitä ja uskontoa. Ainakin minun piirustukseni muuttuivat hailakammiksi, vaikkakin uskalsin joskus vielä tehdä annetun aiheen pohjalta melko luovia kuvia. Kyse ei tosin varmaan ollut uskalluksesta, vaan siitä miten ihan luonnollisesti koin annetun aiheen.
Muistan kun meidän piti piirtää opettajan lukeman sadun perusteella kuva linnasta. Sadussa oli uhkaava tunnelma, korppeineen ja hämähäkinverkkoineen. Kaikki piirsivät pulleita sympaattisia ruskeita samannäköisiä tornitaloja - katsoivat varmaan toisiltaan. Minun linnani oli ihan erinäköinen; karmiininpunatorninen ja kylmänharmaa korppeja ja hämähäkinseittejä unohtamatta. Koin sen sadun tunnelman niin elävänä.
Piirustukset laitettiin sitten vierekkäin seinälle, ja opettaja valikoi mielestään parhaat. Kaikki samannäköiset ruskeat tornit pääsivät hänen suosikeikseen. Joku luokasta uskalsi ehdottaa minun piirustustani. Siihen opettaja sanoi kylmän lyhyesti vain "Ei".
Jokainen päästelee joskus tahtomattaan sammakoita suustaan, mutta opettajalla on sentään pedagogin koulutus, jossa häntä valmistellaan rohkaisemaan, ja opastamaan lapsia löytämään omintakeisiakin ratkaisuja.
Ja jos joku haluaa piirtää aurinkoja vaikka koko elämänsä ajan, niin onko se väärin?
Onko se muka sallittua vain seitsenvuotiaaksi asti? Onko se "maan tapa", niinkuin liian usein kuulee liian useassa muussakin yhteydessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti