Sivut

tiistai 10. marraskuuta 2015

Väriä sommitellen


Viime viikkoina olen pitänyt pari väripäivää Lahden Wellamo-opistossa. Näistä väripäivistä tai -pajoista jää aina hyvä mieli, kun huomaa kuinka antoisalta se tuntuu osanottajista. Mukana on ollut niin kutojia kuin taiteen- tai sisustuksen harrastajia tai ihan muuten vain väreistä kiinnostuneita osanottajia.

Moni harmittelee, että jopa ostoksilla tulee valittua turvallisia totuttuja värejä - tosin ei aina ole tarjollakaan aina sitä mitä haluaisi. Taiteen tekijäkin saattaa kaivata kurssilta lisätietoa esimerkiksi syvyysvaikutelman saamiseen tai erilaisten tunnelmien tuomiseen.

Varsinaista ennakkotietoa väreistä osallistujalla ei tarvitse olla, koska käymme läpi sekä värien psykologista merkitystä että kontrastien ja harmonioiden vaikutusta sommitteluun.

En ole myöskään koskaan ollut vaikeasti ymmärrettävien vierasperäisten sanojen ystävä, joten pyrin kyllä ilmaisemaan teoriatkin niin, että jokainen sisäistää niiden merkityksen. Jouduin aikanaan opiskelemaan nämä asiat saksankielellä ollessani alan oppilaitoksessa Münchenissä, ja minun piti opetella ne, vaikka lyhyen saksan lukeneena se oli vaikeaa. Jonkinlaisen ymmärtämisen menetelmän kai tulin kehittäneeksi. Ja siitä on ollut hyötyä myöhemmin muita opettaessani.



Ilahduttavan moninaisia vaihtoehtoja värisommitteluun osanottajat saivat aikaiseksi, kun teimme annetun aiheen tai omien mieltymysten mukaisia vapaita harjoituksia.

Opiskelijat ehdottivat itse teemoja. Tässä erilaisia "viha"-aiheeseen liittyneitä sommitelmia.
"Vihasta" voi saada aikaiseksi näinkin näyttävää.

Lopuksi jäljelle jääneet värilastut saattavat mennä iloisesti sekaisin, mutta ainakin päivä oli antoisa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti