Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Oikean sävyn sekoittaminen

Elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin oikean sävyisten värien sekoitustaito on tarpeellista.

Huomasin sen viimeksi tänään, kun sain korjattavakseni vanhoja seimifiguureja.


 Näissä olivat massa ja väri lohjenneet niin, että paikkasin ensin askartelumassalla lommoja ja täydensin lohjenneita korvia ja sorkkia.


 Itämaan tietäjän viitta oli kulunut yläosasta ja pää melkein irti.

Käytin näihin 20-luvun muovifiguureihin akryyväriä. Sekoittaessani koetin pysyä vaaleammassa skaalassa kuin lopullinen sävy, sillä akryylimaali tummui kuivuessaan. Vaikka minulla on kokemusta värien sekoittamisesta, välillä silmä väsyy, eikä heti ymmärrä pitääkö sekoittaa lisää sitruunankeltaista vai kuitenkin jotain punaiseen menevää.

Itämaan tietäjän partakin oli lohjennut, sain sen maalattua oikean ruskeaksi toisella yrittämällä.

"Valmiit" lampaat korvineen ja selkäkin ehjänä.

Tällainen filigraani työskentely värien kanssa oli suorastaan terapeuttista. Lopputulos ja kaikkea muuta jouluista on nähtävänä joulukuun aikana Lahden kaupungin pääkirjaston "Saksalainen joulu" -näyttelyssä, jota kokoan sinne Lahden suomalais-saksalaisen yhdistyksen pyynnöstä yhdistyksen 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti