Sivut

torstai 7. kesäkuuta 2018

The Great Gatsby - Kultahattu

Nyt tulee kirjoitettua elokuvasta, vaikken olekaan alan arvostelija. Ihastuin nimittäin uudempaan juuri TV:ssä näytettyyn vuoden 2013 Batz Luhrmannin ohjaamaan versioon The Great Gatsby - Kultahattu, jossa Leonardo di Caprio näyttelee pääosaa.
Itse tarina on monelle tuttu F. Scott Fitzgeraldin kirjoittamasta kirjasta tai osin aiemmista elokuvaversioista.

Elokuva alkaa hulppeasti. Jo alun grafiikka on ennennäkemättömän vaikuttavaa. Kaikki kuvastaa uskomatonta vaurautta, pröystäilyä ja 20-luvun dekadenssia äärimmillään: Lavasteet, autot, vaatteet, musiikki - kaikki. Henkeäsalpaavasti.

Tarina kerrotaan tuon kaiken runsauden siivittämänä. Tunnelma myös rauhoittuu alkuosan hurjien juhlien ja autohurjastelujen jälkeen, ja henkilöiden taustoja ja ulottuvuuksia tulee hiljalleen enemmän esille.

Olin yllättynyt, kun elokuvan katsottuani ja sen jättäessä minuun jälkensä, tulin lukeneeksi suomenkielisiä arvosteluja: Sieltä löytyivät tuomiot kuten keskinkertainen ja pinnallinen. Kuulemma liikaa efektejä ja kauniita pukuja ja lavastuksia. Itse tarina ja henkilöt jäävät useamman arvostelijan mukaan liikaa taustalle.

Visualistina olin hämmästynyt. Eikö ulkoisista asioista saa nauttia edes elokuvissa?

Jos minä en tarvitse noita edellä mainittuja tehokeinoja, niin luen kirjan ja pysyn tyytyväisenä omaan mielikuvitukseeni.

Elokuva on visuaalinen keino kertoa tarinoita, kuvailla asioita ja ihmisiä. Musiikki tukee kerrontaa. Juuri Gatsbyn tarina istuu mitä parhaimmiten nykyaikaisten tehokeinojen välittämäksi. Ohjaaja ei ole sortunut edes vanhahtavalta tuntuvaan sinänsä autenttiseen ragtimemusiikkiin tai 20-luvun jazziin, vaan juhliminen saa taustalleen uudempia huippujen hittejä, jotka kuvaavat osuvasti alituista bailaamista. Lopputekstien aikana tulee viimeiseksi huikea Sian "Kill and Run".

Ihmettelen, jos joku sokaistuu taidolla tehdyistä lavasteista niin, ettei näe tarinaa taustalla. Sama henkilö taitaa miettiä, ettei nätillä tytöllä voi takuulla olla mitään syvällistä sanottavaa. Rumat ne vaatteilla koreilee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti