Yrittäjäksi?

Koska olen itse yrittäjä, seuraan kaikenlaista keskustelua ja kirjoituksia, mitä Suomessa esiintyy yrittäjyydestä. En tarkoita nyt isoja konserneja, vaan keskityn tässä pienten ja yksinyrittäjien olemassaolon mahdollisuuksiin.

Jonkinlainen ihanne poliitikkojen enemmistön mielestä kai olisi medioista saamieni tietojen mukaan, että suurin osa suomalaisista ryhtyisi yrittäjiksi. Näin saataisi työttömyysluvut minimiin. Yrittäjähän ei saa edes työttömyyskorvausta, jos yritys ei menestykään. Siinä vasta säästö valtiolle!

Jos yrittäminen olisi pelkästään uusien ideoiden työstämistä toimivaksi tuotteeksi tai palveluksi tai olemassa olevan liikkeen pyörittämistä niin, että ihmiset myös olisivat valmiita maksamaan oikeudenmukaisen hinnan, tilanne olisi varmasti ihanteellinen. Mutta kun se ei ole sitä.

Olen katsellut "Suomen huutokauppakeisari" -ohjelmaa mielenkiinnolla. Minua on ihmetyttänyt se, miten Palsanmäen pariskunnalle tavaraa myyntiin tarjoavat ihmiset paheksuvat kauppiaan tinkimistä. Myyjä kun halajaa peräti jälleenmyyntihintaa itselleen. Osaksi tuo tinkiminen on ohjelmaformaattiin kuuluvaa dramatiikkaa. Se ei auta ilmapiiriä muuttumaan yrittäjäystävälliseksi.

Monet eivät ymmärrä, että yrittäjä on perustanut liikkeen tai ainakin maksaa sen ylläpidosta, tilavuokrasta tai sen kunnossapidosta, sähköstä, bensasta, autosta, markkinoinnista, vakuutuksista, veroista, puhelin- ja nettikuluista, laitteistosta, paperista. kynistä, apulaisista, pöydistä, tuoleista, siivousvälineistä, jätemaksuista, suojavaatteista, koulutuksesta, kirjanpitäjän kuluista ja vaikka mistä enemmän tai vähemmän isoja summia koko yrityksen olemassaolon ajan. Listan sisältö vaihtelee yrityksen toimialan mukaan. Pelkästään ilmoitus kaupparekisteriin yrityksen perustamisesta maksaa vuonna 2018 75-380 euroa riippuen yritysmuodosta ja ilmoitustavasta.

Näitä kaikkia kuluja ei kateta pyhästä hengestä eikä valtio myöskään maksa yrittäjälle mitään peruspalkkaa, vaan kulut katetaan nimenomaan yrityksen toiminnalla, jonka on tuotettava voittoa. Voitto-sana on oikeastaan tässä yhteydessä virheellinen, sillä voitto on oikeastaan vasta se summa, mikä jäisi vielä palkanmaksun jälkeen käteen. Tuotto on se parempi sana.

Tämäkin tapetointityö sisältää hyvän koulutuksen lisäksi
mm. työvaate- ja työvälinekuluja edellämainittujen maksujen lisäksi.

Kokopäivätyössä valtion virastossa tai muussa vakaassa toimessa oleva ei useinkaan ymmärrä, että myös hänen työnsä maksaa työnantajalle paljon, paljon enemmän kuin mitä työntekijä saa käteen. Ja se veloitetaan näiden yritysten asiakkailta tai kansalaisten verovaroista. Myös hänen kuulakärkikynänsä ja kopiopaperinsa, työtilansa ja sosiaalitilan sisustuksen ja vessapaperit. Jokaisen palkansaajan on tehtävä työtä niin, että hänen panoksensa ansiosta yritys voi maksaa erilaisia edellämainittuja kuluja. Sitä ei vain moni tule ajatelleeksi, että työnantaja hoitaa tuon kaiken. Se siis veloitetaan joltakin aina.

Pidän ryhmille yritykseni puitteissa väripajoja. Neuvottelen etukäteen asiakkaan edustajan kanssa siitä, minkä kokoinen ryhmä on tulossa, mitä kurssi sisältää ja kuinka paljon veloitan sen perusteella. Asiakas kauhisteli, kuinka minulla on kallis tuntipalkka: 50 euroa/tunti. Kas, hän ei ymmärtänyt, että työni ei kestänyt neljää tuntia, vaan paljon, paljon enemmän valmisteluineen, matkoineen ja materiaalihankintoineen. Lisäksi maksoin arvonlisä- ym. veroni ja vakuutukseni tuosta summasta. Asiakkaalla juoksi tuntipalkka jopa hänen neuvotellessaan kanssani, minulla ei. Heräsin sittemmin, että tuo 50 euroa oli aivan liian vähän, vieläpä asiantuntijan työstä!

Värikursseilleni valmistelen etukäteen runsaasti erilaista materiaalia
ja muuntelen sitä sen mukaan minkälaisia tarpeita ryhmällä on.

Liian kevytmielinen yrittäjäksi houkutteleminen on suorastaan petollista toimintaa. Suomessa ei ole tarpeeksi sitä ilmapiiriä, jota tarvitaan ymmärtämään mitä erilaisten tuotteiden ja palvelujen hintojen perusteena on.

Juuri tuon ilmapiirin on muututtava ja ihmisiä koulutettava tietämään mistä yritystoiminta muodostuu ja miksi se maksaa. Myös yrittäjän tekemää työtä tulee kunnioittaa.

Tottakai etelän maissa kaikki on halvempaa. Siivoojalla tai tarjoilijalla ei ehkä sitten olekaan työnantajan maksamaa vakuutusta. Jatkokoulutuksia työnantajan toimesta ei monissa maissa edes tunneta. Työturvallisuus on sitä, että rakennuksilla liikutaan vanhoissa tanssikengissä. Joissakin maissa ei ole edes suuria lämmityskuluja eikä ilmaston vaatimuksia, kun ei tarvitse vaihtaa edes autonrenkaita kahta kertaa vuodessa. Uutta tomaattisatoa etelässä tulee vähintään samaan tahtiin kuin Suomessa vaihdamme renkaita toisiin. Ei siis ihme, että hinnat ovat matalampia, kun ei ole niitä kulujakaan.

Jopa taiteilijoita houkutellaan perustamaan oma yritys. Kuinkahan moni taiteilija Suomessa pystyy edes elättämään itsensä taiteellaan, saatikka maksamaan kaikki yrittämisen kulut yhden taulun myyntituotosta?
Jos kaikki liikaa syövät ja juovat keskivertopalkkaa tai sen enemmän ansaitsevat luopuisivat edes osaksi noista nautinnoista ja ostaisivat sen sijaan taidetta, he tukisivat mielekästä työtä tekeviä ihmisiä, he tuottaisivat - ja saisivat mielihyvää.

Toisen ihmisen tukeminen ei ole itseltä pois. Yrittäjäksi hakeutuvat lähinnä ihmiset, joilla on tahtoa ja ideoita nimenomaan yrittää ja tehdä jotain, mistä voi kantaa itse vastuuta. Harmi vain, että se tulkitaan liian usein väärin ja jopa ahneudeksi.