Luin reilu viikko sitten Etelä-Suomen Sanomista Terhi Nevalaisen kirjoittaman hienon kolumnin käytöstapojen tarpeellisuudesta. Viime sunnuntaina oli aihetta sivuava toinen kolumni, tällä kertaa Pajtim Statovcin kirjoittama, jossa käsiteltiin muunmuassa lehtien kommenttikentissä olevaa rajua kommentointia. Toisen ihmisen tunteita ei niissä oteta huomioon - rakentavasta kritiikistä puhumattakaan.
Aihetta käsitellään vieläkin ihan liian vähän. Voihan olla, että jossain muualla ei siihen ole tarvettakaan, koska hyviä tapoja opetetaan monessa kulttuurissa kotona ihan luonnollisena osana kasvatusta. Esimerkiksi vanhempien ihmisten kunnioittaminen on monessa kulttuurissa itsestään selvää.
Huomasin myös Saksassa opettaessani kuinka kohteliaita oppilaani olivat yleensä minua kohtaan. Vaikka erimielisyyksiäkin tuli, ne selvitettiin keskustelemalla eikä haukkumalla toista. Kaikille oli selvää, että minä olin se, jolla oli enemmän ikää, tietoa ja kokemusta. Oppilaani olivat niitä, jotka halusivat oppia ja opetella päästäkseen elämässä eteenpäin.
Hyvien tapojen ja kohteliaan käytöksen hallitseminen ei ole noloa, vaan rikkaus, joka helpottaa jokapäiväistä elämää ja myös ulkomailla oleskellessa helpottaa ihmisten välistä kanssakäyntiä huomattavasti.
Ihmettelen monien suomalaisten tuppisuisten lapsien murjottavia ilmeitä. Olen kokenut, ettei edes rappukäytävässä tervehditä, vaan luikitaan seiniä pitkin karkuun kuin pahemman luokan rikollinen. Lapsille ei opeteta tervehtimistä kotona, koska useimmat vanhemmatkaan eivät koe naapureitaan tervehtimisen arvoisen huomionosoituksen arvoisena.
Joku sanoi minulle kerran, että tuo tervehtimättä jättäminen tarkoittaa sitä, että haluaa jättää toisen omaan rauhaansa eikä häiritä. Sitäkö tämä ihmisenä oleminen on? Ettei vaan häiritä, vaikka tosiasiassa mellastetaan äänekkäästi klo 22 jälkeen naapureiden iloksi omien seinien sisällä, pois katseilta?
Onkohan Suomessa missään käytöskouluja?
Muistan vuosien takaisen keskustelun siitä, kuinka muka suomalainen "oho" olisi paljon aidompi pahoitteluna kuin ranskalaisen "pardon" tai saksalaisen "Verzeihung" tai "Es tut mir leid". Voin sanoa omasta kokemuksesta, ettei niin ole. Oho on helpompi sanoa ilman minkäänlaista paneutumista asiaan kuin sanat, joissa oikeasti pahoitellaan.
Kohteliaisuudet helpottavat kanssakäyntiä. "Uusi mekko" on kyllä nopea sanoa, mutta siinä ei ole mitään vaivannnäköä tai merkitystä verrattuna siihen, että sanoo sen värin tai mallin sopivan toiselle erinomaisesti. Voi olla myös sanomatta ja kommentoimatta, jos pitää sisäistä kauneutta ensisijaisena ominaisuutena.
Kohteliasta olisi myös kommentoida netissä ystävällisesti hyviksi katsomiaan julkaisuja. Ne negatiiviset mietteet voi jättää siellä mainitsematta. Asiallinen kritiikki on tottakai paikallaan. Sivistynyt keskustelu onkin sellaista, ettei hyökätä toista vastaan henkilökohtaisesti, vaikka ollaankin eri mieltä. Jo lapsilta kuulee "ootsä tyhmä vai" -tyyppisiä kommentteja - ja valitettavasti samaan sävyyn ihan aikuisiltakin välillä.
Ei toista ihmistä saa juntata alas. Jokainen meistä tekee kuitenkin parhaansa.
Kyllä ranskalainenkin osaa sättiä ja sadatella pahan paikan tullen. Ne tilanteet ovat sellaisia, joissa toinen on tukkinut tien tai muuten aiheuttanut harmillisen tilanteen toiselle. Ei silloin tarvitsekaan sievistellä, koska tapahtunut on poikkeuksellisen tökerön käytöksen tulosta. Siispä huonoa käytöstä on myös muualla. Se voi olla tilanne, jossa on tullut niinsanotusti mokattua pahanpäiväisesti. Silloin sanotaan anteeksi.
Ja onhan maailmassa paljon myös ilkeitä ihmisiä ja valitettavasti myös tärkeillä yhteiskunnallisilla paikoilla, mutta se olisi taas uuden jutun aihe.
Olen kokenut myös törkeää etuilua ja härskiä valehtelemista ulkomailla. Silti en menisi yleistämään enkä laittamaan ihmisiä lokeroihin kansallisuuksien perusteella.
Ihan faktaa on kuitenkin se, että käytöstavat siten kuin me ne tunnemme, ovat peräisin Ranskan hovista, josta ne sittemmin levisivät pitkin Eurooppaa. Alunperin ne kehitettiin ihmisten kesken käytävää kanssakäyntiä helpottamaan. Kun tietää miten ketäkin tervehditään ja puhutellaan tai mistä asioista on sopivaa kiittää ja miten, tuntee itsensä paljon varmemmaksi.
Jo tervehtimisen äänensävystä voi päätellä miten lähestyä toista ihmistä. Ranskalaiset ovat hyvin ylpeitä siitä, että etiketti ja käytöstavat ovat juuri heidän keksintönsä, kuten pitkäaikainen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kertoo kirjassaan Ranskalaiset korot.
Jo pelkkä hyväsydämisyys eli sydämen sivistys, kuten äitini tapasi sanoa, on tärkeä ominaisuus kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Korkeakoulun käynyt ihminen ilman sydämen sivistystä ei ole juurikaan ihmiskuntaa rikastuttava, koska hänen huono käytöksensä tuottaa enemmän negatiivista energiaa kuin mikään atomivoima.
 |
| Toista ihmistä voi ilahduttaa vaikkapa leipomalla hänelle leipää. (kuva: Kirsti Nahirnyj) |
Monesti hymykin riittää. Muistan kun aikoinaan kävelin ujona nuorena naisena suuren konsernin käytävää pitkin ja vastaan tuli tutun näköinen mies. En siinä hoksannut tunnenko hänet oikeasti, mutta hymyilin hänelle ohi mennessäni. Vastaukseksi sain myös ystävällisen hymyn. Myöhemmin tajusin, että mies oli konsernin pääjohtaja, jota olin aiemmin nähnyt vain kuvissa. Tilanteesta ei taatusti jäänyt kummallekaan huonoa jälkimakua.
Eikö kuitenkin tärkeintä tässä maailmassa ole se, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla?
Hyvällä käytöksellä muita kohtaan voi tehdä oman osuutensa maailman parantamisesta. Tärkeintä on, että käytöksen taustalla on vilpittömyys eikä oman edun tavoittelu.
Kaiken tositeeveesoopan sijasta muuten edellämainitsemani käytöskoulu olisi ihan mielenkiintoinen ja hyödyllinen ohjelmasarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti